1. joulukuuta 2019

Joulukuun eka

 Kuten ehkä jo huomasit, tänä vuonna ei blogissa availla joulukalenterin luukkuja. Olen pitkään puhunut pyrkimyksestä stressittömään elämään ja aika pitkälle tämä päätös juontaa juurensa siihen. Luvassa on tänäkin vuonna meidän perheen jouluvalmisteluja, askarteluja, herkkuja yms. aikaisemmilta vuosilta tuttua, mutta ainut ero on siinä, etteivät postaukset ole sidottuna päiviin eikä itseni tarvitse panikoida valottomuuden kanssa tai valvoa yötä myöten luukkuja väkertämässä. Kalenterittomuudesta huolimatta toivottavasti viihdyt matkassamme kohti joulua!
 Joulutohinat ovat olleet täällä käynnissä jo pitkään. Erilaisia pipareita on leivottu kymmeniä pellillisiä, on askarreltu ja aloitettu itse tehtyjä joululahjoja. Päivän satuhetket ovat muuttuneet jouluisiksi jo kuukausi sitten, talossa hyräillään ahkerasti joululauluja ja sadepäivänä on Petteri Punakuono elokuvakin jo katsottu. On nautittu riisipuuroa, glögiä ja muita joulun herkkuja. Vain kunnon lumipeite on puuttunut.
 Tänä vuonna me matkaamme kohti joulua hyvin rennosti lasten ehdoilla. On mukavaa huomata kuinka Aarre nauttii joulun puuhista sekä tunnelmasta ja odottaa tietysti jo innokkaana joulupukin tapaamista. Onni on nimennyt itsensä joulupiiskuriksi ja tämän piiskurin komennossa ei valitettavasti vältytä joulusiivoltakaan. Hän nimittäin on hyvin tarkka, ettei verhoja vaihdeta ilman ikkunoiden pesua tai sauna ole joulusauna ilman sen kuuraamista. Onneksi ei sentään ole vielä keksinyt kaappien siivoamista :D

 Näillä tunnelmilla toivotamme sinulle ihanaa joulun odotusta♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti