10. lokakuuta 2018

Askarrellaan Olli-orava tammenterhoista!

 Vielä ehtii loistavasti keräämään kauniita askartelumateriaaleja luonnosta. Erään retken päätteeksi Onni olikin kerännyt eväskassillisen verran tammenterhoja askarteluja varten. Osasta tulee jotain jouluisempaa, mutta kovasti nuo terhot polttelivat jo pojan käsissä.
 Sateiset päivät ovat täydellisiä askarteluun. Onnilla oli mielessä valmiina idea, jota aloimme toteuttamaan. Poika nimittäin muisti muutaman vuoden takaisen lastenhuonetta koristaneen pöllöoksan. Nyt hän halusi tehdä oman oksan, mutta pöllöjen sijaan oksassa pitäisi olla oravia koko perheellisen verran.
 Koko perhettä emme vielä saaneet valmiiksi, sillä sopivan kokoisia askartelusilmiä ei ollut tarpeeksi varastossa. Muutoin oravat onkin helppo tehdä, sillä yhteen tarvitsee liiman lisäksi vain kaksi tammenterhoa, yhden piipunrassin ja silmät haluamallaan tyylillä. Jalat ja hännän teimme yhtenäisestä osasta ja kädet pujotimme hännän ja kaulan välistä, joten saattaa näyttää vähän hassulle. Onnin mielestä orava on kuitenkin täydellinen juuri näin!

 Suositko sinä askartelussa luonnonmateriaaleja?

4 kommenttia:

  1. Onpa hauska idea...mä luulen että meidän tyttöjen huoneeseen laitetaankin oksa missä on pöllöjä ja oravia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Näistä tuli niin hauskoja, että lapset intoutuivat yhä keräämään lisää tammenterhoja. Saa nähdä millainen lauma meillä kohta asustaa :D

      Poista
  2. Hauska idea! Meillä lapset rakastavat tammenterhojen keräämistä joten tällaisen pikkuprojektin toteuttaminen olisi kyllä tosi hauskaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapsilla on aika tehokkaasti taskut täyttyneet terhoista, joten täytyy välillä aina yrittää keksiä niille jotain hyötykäyttöäkin :D

      Poista