30. elokuuta 2017

Joko, joko, joko????

 Mahtavaa, raskaus ei ollut ehtinyt edes täysaikaiseksi asti, kun ensimmäiset hätähousut olivat ehtineet jokottelemaan jo tovin. Jokottelun lisäksi olen jo pitkään saanut kuulla arvioita onko mahtavan kokoinen vatsani jo laskeutunut vaiko eikö ja pahimmillaan olen jopa saanut ehdotuksia synnytystalkoista, joilla pieni kyllä saadaan savustettua ulos. Tämä kaikki siis jo ennen täysiaikaisuuttakaan!

 Itselläni ei todellakaan ole vielä mikään kiire synnyttämään. Oikeastaan olen vasta hiljalleen alkanut pesemään vauvan vaatteita ja tekemään muita pieniä valmisteluja kotona. Miksi ihmeessä petaisin vielä sängyn pölyttymään, kun pieni saapuu mahdollisesti vasta yli kuukauden päästä? Jos taas vauva haluaa yksiöstä yllättävän aikaisin eroon, ehtiihän sen sängyn loistavasti pedata sairaalasta kotiutumisen jälkeenkin. Taidamme miehen kanssa kuitenkin olla ainoita, joilla vielä malttia riittää.
 Lasten malttamattomuuden sekä jokottelun ymmärrän hyvin ja pidän sitä jopa suloisena. Etenkin Onnille on sanottu vauvan saapuvan syksyllä ja nythän on jo ihan syyskelit! Muutoin mieleni tekisi lähinnä linnoittautua kotiin, sillä en jaksaisi olla koko aikaa vastailemassa jopa melko vieraiden 'joko' tai 'eikö vieläkään' kysymyksiin ja kuuntelemassa kuinka vauva pian jo syntyy!

 Kaikkein hätäisimmät vetävät jo hyvin pienistä johtopäätöksiään. Ellen esim. heti vastaa viesteihin, olen tietenkin synnyttämässä! Niin, mitäpä muutakaan sitä nyt raskaana oleva äiti ihminen voisikaan tehdä?! Jos pihastamme puuttuu auto, mutta meillä on vieras, olemme tietysti synnyttämässä. Ellei minua tapani mukaan näy jossain, olen tietenkin hakemassa sitä nyyttiä kainalooni, jota tiedotetaan 'varmana tietona' toki myös eteenpäin. Huh, kylläpä olenkin viimeisten viikkojen aikana synnyttänyt jo monta lasta!

Tiedän, ettei jokottelulla tarkoiteta pahaa, mutta viikkokaupalla sitä nyt ei vaan jaksaisi kuunnella. Perheenlisäys on meille hyvin merkittävä tapahtuma ja kerromme siitä kyllä heti kaikille niille, joille itse haluamme. Voin kyllä vannoa, että kaikki muut kyllä taatusti huomaavat milloin raskaus on päättynyt ihan ilman sitä jokoakin :D

8 kommenttia:

  1. Jännät ajat teillä käsillä... Kyllä vauva tulee kun on tullakseen :) ovatko muut lapset syntyneet liki laskettua aikaa?
    T. Äiti kolmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa lapsista on tullut ihan lasketun ajan tienoilla ja näin oletamme tapahtuvan nytkin. Toki raskaudet ja synnytykset ovat aina yksilöllisiä, mutta meillä ei tosiaan vielä ole mikään kiire tositoimiin, vaikka innolla vauvan sylittelyä jo odotammekin :)

      Poista
  2. Kyselyt on ärsyttäviä. Meillä esikoinen syntyi vasta rv 42+0, joten sukulaiset ehti kysellä kyllä liiaksikin ennen pienen tuloa. Silloin päätin, etten ite kysy ikinä JOKO? Kyllä siitä sitten ilmoitetaan KUN. Kaksi muuta ovat syntyneet muutama päivä ennen la, joten heidän kanssa ei kysymyksiä ehtinyt tulla.

    Ihania viimeisiä päiviä (tai viikkoja) ennen nyytin saapumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Näistä viikoista ja potkuista täytyy kyllä ottaa vielä kaikki ilo irti :)

      Poista
  3. Hahaa.. muistan tuon! Kun laskettu päivä lähestyy alkaa kavereilta, tutuilta ja tutun tutuilta satelemaan tekstareita: joko olette synnyttämässä?! Minusta se oli hellyyttävää. Ainakin tietää olevansa muiden ihmisten ajatuksissa. Tsemppiä loppuraskauteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Onhan se kyllä niinkin, että jokottelu kertoo tosiaan myös omalla tavallaan välittämisestä :)

      Poista
  4. Se muuten on totta, että jos sitä ei vastaa heti puheluun, luullaan sinun olevan synnärillä. Tsemiä viimeisiin hetkiin!
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Meillä työnsä puolesta paljon puhelimessa oleva mieskin on saanut jo huomata mitä tarkoittaa, ellei heti välittömästi ehdi puheluihin vastaamaan.

      Poista