23. marraskuuta 2012

Paikka leikeille

 Meillä Pikkutäry rakastaa leikkimistä sohvapöydällä. Lastenhuoneen ollessa remontissa olenkin alkanut pyöritellä ajatusta leikkipöydästä. Laiskana tutkin ensin valmiita ratkaisuja


Leikkikaupassa olisi tälläinen hieman päälle 200 eurolla. Tämä ei kuitenkaan iske.


Leikkien myisi tälläistä hieman alle 200 eurolla. Siis pelkkää pöytää, laatikot maksaisivat 89 euroa kappaleelta, leikkimatto hieman päälle kympin. Tätä voisi tuunata mieleiseksi mutta ei kyllä ole paria satasta ylimääräistä leikkipöytää varten. Kun rahat ei riitä, täytyy soveltaa itse. Kuinka siis leikkipöytä olisi fiksuinta rakentaa?


 Ensin mielessä pyöri rakentaminen levystä, puusta tms. Ihan sormi keskellä kämmentä itselläni ei ole, joten varmasti saisin kunnon pöydän aikaan jos vaan olisi sitä aikaa tehdä. Siispä valmiimpi ratkaisu olisi hakusessa. Mm. keittiöfirmathan myyvät nykyään istuinpenkkejä. Jos ostaisikin rungon ja tekisi siihen soveltuvan leikkitason? Muutama laatikko mahtuisi tähän hienosti ja täten saisi säilytystilaa leluillekin! Vaan paljon ne laatikot tänä päivänä maksaakaan?

 Toisaalta laiska tahtoisi varmaan päästä vielä helpommalla. Siispä olkkariin uusi pöytä, vanhaan pöytään kerros maalia ja alle säilytyslaatikoita? Tai Ikeasta tms. halpa olkkarin pöytä leikkipöydäksi? Vielä kun saisi Tellun pöytäongelman ratkaistua niin pääsisi suunnittelusta tekemään jotain sovellusta tästä  ja ehkä sitä ennen syntyy vielä entistä parempi ideakin? :)

2 kommenttia:

  1. Huh, kyllä on suolaisen hintaisia nuo valmiit.. ja ulkonäkö ei kyllä mun mielestä vastaa yli 200€ tuottta.. :P
    Meillä siis samanlainen pöytä hakusessa, varsinkin kun meillä ei edes ole sitä olohuoneen pöytää. Taidanpa kans poiketa Ikeaan leikkipöydän hakureissulle.. ;)

    VastaaPoista
  2. Juu ei tuon näköisistä viitsisi noin paljoa maksaa vaikka rahaa olisikin! Meillä Ikea on harmittavan kaukana, mutta toisaalta lastenhuoneeseen olisi ostoslistalla leikkipöydän lisäksi yhtä sun toista joten kovasti tekisi mieli reissuun lähteä. Olisi kiva joskus saada olkkarin pöytä omaankin käyttöön sillä tällä hetkellä poika on vallannut sen täysin.

    VastaaPoista