4. huhtikuuta 2017

Top 10 kommentit uuteen raskauteen

 Edellisessä postauksessa kerroin kuinka lapset ottivat raskausuutisen vastaan. Jatketaan nyt siis hieman vielä samalla teemalla eli tässä postauksessa saatte kuulla kuinka mahtavia onnitteluita olemmekaan muilta saaneet.

  Siinä missä esikoisen kohdalla raskausuutisia usein oikein innolla jo odotetaankin ja toisen kohdalla kysellään kaverin perään, ei kolmannesta enää välttämättä yhtä innoissaan onnitellakaan. Ainakaan jos perheestä löytyy jo sekä tyttö että poika.  Jo Onnin aikana siis osa onnitteluista särähti korvaamme, joten vaikka raskauttani ei ole enää aikoihin pystynyt salassa pitämään, tällä kertaa päätimme jakaa ilouutisen vain ihan lähimmille ihmisille. Osa alla olevista kommenteista on heiltä ja osa vähästä liikkuvaisuudestani huolimatta raskauden huomanneilta tai muuten tietoonsa saaneilta.
Tässä onnitteluiden top 10:

Oliko vahinko? Olitko itse?

Ai pesitte sitten vahingossa alusvaatteenne samassa koneessa?! Näin meillä on kyllä ihan tapana tehdä!

Mihin te muka enää sitten mahdutte ja jaksatte? Kiitos huolenpidosta, mutta onhan näistä ennen vanhaankin selvitty ja eiköhän me omat voimavaramme tiedetä.

Onko järki kadonnut?? Niin siis keneltä?

 Millä rahalla mä nyt kaikille lapsille lahjoja ostan? Voi kuule, ei meidän lapset niitä lahjoja kaipaa, että ole ihan huoletta vaan!

Eikä??? Taas!!!! No kyllä! Vihdoin!!!!

Et sitten aatellu ikinä töihin mennä?! Töitä kai ehtii tekemään myöhemminkin, mutta lapsia on vaikeampi saada.

Minähän en sitten lapsia hoida! Kiitos äiti ja jos hieman pinnistelet muistiasi, muistat varmasti, ettet ole hoitanut tähänkään asti. Ihan itse osaamme kyllä lapsemme hoitaa.

Ai te ootte alkaneet luomuviljelijöiksi! Kyllä meillä kasvimaata ihan luomumeiningillä hoidellaan.

 Mutta eikös teillä ole jo tyttökin? Sukupuolen takiahan niitä lapsia kaivataankin....

 Vain muutama onnittelu on tällä kertaa ollut ihan vilpittömästi iloinen. Onneksi on kuitenkin olemassa myös ihania ihmisiä, joista parhaan ystäväni aidosti sydämestä tullut reaktio sai minut jopa itkemään. Jokaisen ihmisen ajatus- ja arvomaailma on niin kovin erilainen, joten onhan joillekin varmasti suurperhe järkyttävä ratkaisu. Me elämme kuitenkin omaa elämäämme eikä muiden kommentit poista meiltä tätä onnea unelmamme toteutumisesta. Siltikin nuo tökeröt kommentit pahimmillaan satuttavat.

 Millaisia ei niin ihania kommentteja/ onnitteluja te olette saaneet?


16 kommenttia:

  1. Kuulostaapa nuo kommentit liiankin tutuilta. :/
    Minusta on niin ihanaa, että teille tulee vauva.♥ Älä välitä noista kommenteista, vaikka kyllähän ne satuttaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana♥ Nämä tämän tyyliset taita kyllä olla liiankin yleisiä siinä vaiheessa, kun lapsiluku kasvaa yli "normin". Itse olen niin paljon elämässä saanut eri asioista kuulla , että osaan kyllä olla välittämättä muiden sammakoista, vaikka voihan ne sen pienen hetken viiltääkin :)

      Poista
  2. Aika ilkeitä kommentteja. Pää pystyyn ja antaa muitten kaakattaa :) Älä välitä niistä!
    Jokainen mies on puolestaan saanut sen: Nyt oot sitten todistetusti saanu -kommentin :D

    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo miesten kommentti on varmasti niiiin totta! Ja kun lapsia alkaa olemaan enemmän kuin kavereilla, varmasti ainakin osa miehistä kuulee kysymyksen tyyliin ootko siitosoriksi/ sonniksi alkanut? Tuskin kaikki näitä kommentteja ilkeilläkseen laukoo, joten mitäpä niistä välittämään :)

      Poista
  3. Voi apua! Jotenkin sitä ei uskoisi, että jotkut ihan oikeasti kommentoivat noin, ellei niistä pääsisi tällai lukemaan. Jestas! :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toisten suusta voi tulla aivan käsittämättömiä juttuja ja oon miettinyt haluaisivatkohan vastaavassa tilanteessa kuulla kuitenkaan samaa?!

      Poista
  4. Tuollaiset kommentit kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Ihmiset jättää ihan liian usein ajattelematta, mitä sanovat. Ite olen vieläkin täpinöissäni, että teille on vauva tulossa. :)

    Meillä anoppi totesi, että eihän teillä ole edes häihin varaa, saati sitten lasta kasvattaa, kun kerrottiin aikoinaan esikoisesta. (Ja häät oli miehen kanssa kyllä jo suunnitteilla, niistä suunnitelmista ei vaan oltu vielä muille puhuttu.) Kaipa tuo pelkäsi, että lapsenlapsi syntyisi avoliitossa asuville. Hui mikä ajatus. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna♥ Aivan täpinöissään on täälläkin kaikki :D

      On niin helppoa vaan päästää sanoja suustaan! Ja joillekin ihmisille tosiaan tuo aviottomuus lapsen syntyessä on aivan kauhea paikka! Mekin järkytettiin osaa sukua menemällä vasta myöhemmin naimisiin :D

      Poista
  5. Eikä, kuinka ilkeitä kommentteja! Vaikka tuollaisia ajattelisikin niin pitääkö ne laukoa päin naamaa?! Hölmöä tietysti sanoa yhtä ja ajatella toista, mutta kuitenkin. Paljon onnea raskaudesta ja ihanaa odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mulle kävisi ihan hyvin, ettei raskaudesta sanottaisiin sanaakaan. Jos ei ole mitään järkevääkään sanottavaa niin miksi ihmeessä pitää vain laukoa jotain?!

      Poista
  6. Oho! Onpas ikäviä kommentteja! :( Eihän se todellakaan muille kuulu ja onhan tuollaista nyt ihan turha kysyä tai kommentoida, sillä olettehan te päättäneet iloita ja nauttia uudesta perheenjäsenestä. Äh. Pyh. Unohdat nämä ja nautit vain ihan täysiä nyt tästä odotuksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan unohtaa ja nauttia♥ Nämä kommentit on kyllä harmittavan yleisiä lapsiluvun kasvaessa suureksi. Eihän kaikki toki ymmärrä suurperheiden päälle, mutta on viisautta osaa pitää suunsa myös kiinni. Pakko kun ei ole kommentoida :)

      Poista
  7. Voi kuinka ikäviä kommentteja! Niin tutun kuuloisi täälläkin. Meille kun odotettiin neljättä, kuopustamme niin osin juuri tuollaisia kuulimme. Älä välitä! Tärkeintä, että olette onnellisia ja odotatte iloisina pienokaista! Onnellista odotusaikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu♥ Kurjaa, että niin moni useamman lapsen vanhempi joutuu noita kuulemaan, mutta ei niistä tosiaan kannata välittää :)

      Poista
  8. Voi apua! Ei ihme että riepoo nuo kommentit! Lähetän ihan vilpittömät onnittelut! Oi mikä ihana onnen tunne, kun voi silitellä masua ja odotella tulokasta ja pitää pientä vauvaa sylissä ja vähän isompaakin ja nuuskia vauvatuoksua.. kateellisia ovat :) Ihania kuvia täällä sun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi♥ Odotus- ja vauva-aika menevät niin nopeasti ohitse, että niistä pitää ottaa kaikki ilo irti. Nauttia jokaisesta hetkestä ja tankata niitä muistojen joukkoon :)

      Poista