Täällä on ollut viimeiset kuukaudet öisin melkoisen äänekästä. Pieni hyvä kausi oli, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Melkoisen voimia kuluttavaa! Olen oppinut tunnistamaan omat voimavarani ja koska liikuttiin jo hyvin rajavyöhykkeellä päätin kiikuttaa vauvan näytille uhaten linnoittautua kettingein vastaanotolle kunnes edes jotain syytä olisi löydetty.
Allergiaahan olemme yrittäneet napata kiinni maidottomalla, vehnättömällä, munattomalla, gluteenittomalla ja ties millä valiolla tuloksetta. Allergiatestit verestä näin pienillä ei oikein luotettavia ole eikä lääkäri haluaisi niihin lähteäkään. Pojan oireilujen perusteella esiin nousi kuitenkin epäily refluksitaudista.
Lääkärin kanssa jutellessa moni taudin oireista alkoi kuulostaa niin kovin osuvalle, mutta esim. aluksi olleita syömisen jälkeisiä rohinoita pidin neuvolan tavoin vain ihan lapsen kehittymättömyytenä. Pulauttelua on ollut oikeastaan syntymästä asti myös pitkän ajan jälkeen syömisestä, mutta siihenkään emme ole huomiota herättäneet. Kaarella huutamisen, jatkuvan itkeskelyn ja vain sylissä oleminen kuviteltiin johtuvan koliikista kuten myös jatkuvasti tapahtuneet pienet maitohörpyt.
Toivon koko sydämestäni, että tässä olisi nyt huutojen syy. Päästäisiin hoitamaan oireita, helpottamaan nukkumista, syömistä ja koko perheen eloa. Saataisiin vihdoin nauttia vauvastamme ja parempien unien myötä jaksaisimme panostaa taas enemmän isompiinkin lapsiin. Omalle lapselleen ei toivoisi mitään ikävää, mutta olen onnellinen jos painajaiselle löytyy syy jota voidaan lievittää ja hoitaa. Huudoille olisi joku oikea syy ettei tarvitsisi miettiä miten ihmeessä ei tällä kokemuksella osaa edes yhtä vauvaa tyytyväisenä pitää. Saisi jollakin syyllä oikeasti olla väsynyt ilman että kylän mummelit kuvittelisivat ettei tuosta ole useamman lapsen äidiksi kun tavallinen vauva-arkikin ottaa jo koville.
Kukkumattia odotellessa toivotan mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti