10. maaliskuuta 2012

Legoja vaikea vastustaa

Meillä lapset rakastavat Legoja ja Tellu on jo pitkään haikaillut tyttölegoja kaupan valikoimiin. Nyt niitä vihdoin saa, kun LEGO Friends-sarja valtaa kaupat. Joskus ennen Tellun syntymää ystäväni sai minutkin hetken mielijohteesta liittymään Buzzadoriksi (lisätietoja täältä ). Tähän asti ei mikään tarjottu kampanja ole innostanut lähtemään mukaan testaamaan, mutta jos meille tarjotaan Legoja niin eihän niitä voi vastustaa! Niinpä Tellu onnellisena sai testattavakseen Olivian puumajan.


Tätä aarretta ihasteltiin ja onnellisena huokailtiin pitkän aikaa odotellessa Pikkutäryn nukahtamista. Kun vihdoin pikkuveli meni päiväunille, Tellu pääsi vauhtiin.


Tästä se alkaa. Jostan syystä Tellu ei saanut pakettia auki ennen kuin koko voimallaan painoi sormen kohtia. Aikaisemmat legopakkaukset ovat kyllä avautuneet ihan suosiollisesti.

Tästä se kokoaminn voi alkaa! Äiti ei saanut auttaa sillä Tellun mielestä ohjeet oli ihan helpot. Kertoivathan ne mistä pussista aina tarvittavat osat löytyivät.

Alku sujuikin helposti...

... mutta jossain vaiheessa alkoi tökkimään. Ensimmäiseksi yksin ohjeen mukaiseksi rakenneltavaksi tämä olikin hieman liian haastava. 
Yhteistyöllä saatiin kuitenkin valmista ja Tellu pääsi vihdoin leikkimään. Mukaan pääsi myös tuliaisiksi saatu toinen saman sarjan hahmo. Mitään suosikkia tästä ei kuitenkaan tullut, vaan pakkaus sai Tellulta kommentin "ihan kiva". Tämä yllättävän lattea kommentti johtui ehkä siitä, että tyttö ennemmin tykkää taloista yms. ja juuri tämä pakkaus ei sitten vaan niin kovin iskenytkään. Lisää tyttölegoja kuulemma kuitenkin pitää saada.

Juuri Olivia, kissa ja timantit olivat Tellulle pakkauksen parasta antia ja ne ovatkin päätyneet moniin uusiin leikkeihin majan hajottua. Onneksi kuitenkin majakin saadaan taas tarvittaessa uudelleen kasaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti