6. syyskuuta 2017

Yhtä kaaosta

 Valitan, jos luulit blogin hiljentymisen johtuvan perheenlisäyksestä, joudun tuottamaan pettymyksen. Täällä voidaan yhä erittäin paksusti ja hyvin! Arki vain on täyttynyt erilaisista pakollisista menoista kuten neuvolasta, vanhempainvarteista, syntymäpäivistä, sun muista, jotka haittaavat kovasti harrastuksia.

 Pakollisten menojen lisäksi täällä on menty kaaoksesta kaaokseen. Ensin saimme koulusta tiedotteen, jossa kerrottiin parvorokkoa olevan liikkeellä ja lähes heti perään soiton sairaasta lapsesta. Onneksi raskaus oli jo näinkin pitkällä ja loppujen lopuksi parvoepäilykin osoittautui allergiseksi altistumiseksi, joka pojalla helposti nostattaa lämpöä.
 Pojan parantumisen jälkeen saimme muutaman viikon myöhässä toimitetun uuden vitriinin kotiin. Tarkastin lähetyksen tuodessa huolellisesti ja kaikki vaikutti ehjältä, kunnes mies repi suojamuovit pois. Vitriinin ovessa on koko karmin mentävä naarmu! Hoitopöydän ja pinnasängyn nurkkaukset olivat täynnä vitriiniin meneviä tavaroita, emmekä ole saanut selvyyttä kuinka asiassa nyt edetään. Sisuunnuinkin epäjärjestyksestä viikonloppuna niin, että muiden ollessa metsäretkellä mätin tavarat nyt hetkeksi ainakin vitriiniin ja jatkoin siivousvimmaa pyörimällä hurrikaanin lailla pitkin taloa :D Kuinka ihmeellisiä asioita, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin sitä onkaan tullut jemmattua?!
 Tätä kaaoksen listaa voisin jatkaa vielä tämänkin viikon osalta, jolloin meillä on mm. mennyt synnytyksen aikaiset lastenhoitokuviot täysin uusiksi ja ilmaantunut lähipiiristä huolta. Kaiken tämän kaaoksen ja epäonnen hurrikaanissa olisi niin helppoa ottaa pimenevistä päivistä mallia ja heittää oma mieli sekä loppuraskauskin ihan mustaksi. Kuitenkin olen imenyt kaiken stressin ja kyyneleidenkin keskellä kaiken ilon irti niin raskaudesta kuin kauniista syyspäivistäkin. Ammentanut voimaa hymyilevistä lapsista ja heidän mahtavista jutuistaan. Kaaos ja epäonni kuuluvat toisinaan elämään, mutta kauneutta ja onnea on onneksi ympärillä aina.

 Mitä sinulle kuuluu?

6 kommenttia:

  1. Huh! Aina välillä arki vie mennessään eikä sitä edes välttämättä huomaa kunnes pahin on ohi.. Tsemppiä sinne teille ja toivottavasti huoli lähipiiristä helpottaa pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Onneksi se pahin huoli ja epävarmuus on jo poissa ja arkikin taas tasoittumassa normaalimpaan rytmiin :)

      Poista
  2. Tsemppiä. Varmasti raskauden viime metreillä nuo tummat pyörteet tempaisee vielä napakammin matkaansa, onneksi niitä ilon aiheitakin ympärillä näkyy ja on. Aurinkoisia hetkiä teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tänään taidammekin taas saada nauttia ulkoilusta ihanassa aurinkoisessa syyssäässä :)

      Kyllä varmasti yhä entisestään aktivoituneilla, ihanilla raskaushormoneillakin on vaikutusta :D

      Poista