1. tammikuuta 2015

Vuosi vaihtui kaikesta huolimatta

 Ei liene ihanteellisin tilanne vuoden vaihtumisen juhlintaan jos mies, jonka piti töistä tullessaan tuoda kaupasta ilotulitteet ja herkut, joutuikin jäämään illaksi töihin, yhdellä oli pää pöntössä ja yksi makasi lähes 40 asteen kuumeessa? Tästä kaikesta huolimatta vuosi vaihtui eikä se eilinen kuulemma ihan hölmö ilta ollut.

 Kaapin kätköistä löysin muutaman tinan ja niinpä lapset saivat valaa jokainen omansa. Pikkutäry oli omasta kovin innoissaan. Jännitys päättyi näin upeaan lopputulokseen
Tokihan varjojakin piti katsella vaikken muistanut näiden ennustuksista mitään, Pyörittelemisen jälkeen pojan mielestä paras varjo näytti tältä
  Pikkumiehen oma oli mielestäni kaikkein mielenkiintoisin. Varjosta ei kuvaa nyt ole, mutta näytti aivan kuin isomman sydämen sisällä olisi pikkuinen sydän.

 Kaapin kätköistä löysin Tellulle onneksi hieman herkkujakin ja yhdessä nautimme poikien jo nukkuessa kuohuvaa.

 Vaikka ilotulitteet jäivät kauppaan, oli Tellun ilta lopullisesti pelastettu kaapin kätköistä löytämieni tähtisadetikkujen ansiosta.

 Pojat eivät tälläkertaa valitettavasti nähneet yhtään rakettia ja me Tellunkin kanssa vain muutama kaukana metsikön takaa. Rentoa illanviettoa ja yhdessäoloa pelien parissa ei kuitenkaan perinteisten herkkujen ja ilotulitteiden puuttuminen pilannut. Pojatkin voivat jo paremmin eli tästä on hyvä jatkaa tätä vuotta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti