18. syyskuuta 2017

Pikkuinen on täällä♥

 Enpä osannut edellistä postausta kirjoittaessa kuvitellakaan, kuinka pian saisimmekaan pienoisen syliin. Hän on siis syntynyt ja hurmannut koko perheensä aivan täydellisesti♥
 Itse synnytys oli taas sellainen seikkailu, että palaan siihen ihan omassa postauksessa. Tuon seikkailun tuloksena saimme kuitenkin syliimme pikkuisen pojan, joka on lääkärinkin sanojen mukaan täydellinen. Sen vuoksi pääsimmekin jo reilun vuorokauden ikäisenä kotiin, vaikka periaatteessa olisimmekin kuuluneet yhä infektioseurantaan. En kuitenkaan osaa nukkua sairaalassa, joten parin valvotun yön jälkeen oma koti oli jaksamiseni kannalta se paras vaihtoehto.
 Kotona onkin pienelle syliä, pusuja ja helliä hoitajia riittänyt. Kaikki lapset ovat uudesta tulokkaasta siis todella innoissaan, vaikka itse olenkin saanut Onnilta raivonpuuskia niskaani. On luonnollista, että poissaoloni ja uusi kuopus talossa ottaa koville. Pikkuinen on kuitenkin niin rauhallinen tapaus, ettei pienistä äänistä hätkähdä vaan päinvastoin rauhoittui vasta päästyään kotiin tutun melun pariin.
 Täällä päivät kuluvat nyt siis hetken vauvakuplassa. Aivan kuin raskauskin, tämä vaihe lapsen elämässä kestää vain niin lyhyen hetken, että koitamme imeä siitä kaiken ihanuuden irti. Tallettaa niin paljon ensihetkiä muistoihin kuin mahdollista ja ennen kaikkea nauttia jokaisesta hetkestä. Vihdoin kauan kaivattu lapsemme on täällä♥

13. syyskuuta 2017

Jokainen synnytys on omanlainen

Useamman samanlaisen synnytyksen jälkeen voisi kai jo helposti ajatella tulevienkin menevän samalla kaavalla. Tiedän kuitenkin jo nyt, ettei tällä kertaa näin tule tapahtumaan. Kävimme nimittäin viikonloppuna synnärillä ottamassa vauvan liikkumattomuuden vuoksi sykekäyrää ja samalla piirtämässä käyrille muutamat tehokkaat supistuksetkin. Käynnin jälkeen entistä kovempia supistuksia on tullut epätasaiseen tahtiin päivien mittaan, kun taas aikaisemmat synnytykset ovat lähteneet kertarysäyksellä käyntiin.
 Tällä kertaa tilanteessa, joissa poikien kohdalla meitä ei uskallettu enää missään tapauksessa päästää kotiin asti, työvuorossa ollut kätilö lähetti meidät kuitenkin kotiin. Tulipa todella luottavainen olo tulevaa koitosta kohtaan kätilön hyvästellessä sanomalla, ettei hänen mielestään sillä antibiootilla niin väliä ole ja ainahan voidaan soittaa ambulanssi vastaan tai poikkeustapauksessa ilmoittaa synnärille etukäteen tulostamme. Ja mitkäs olikaan ne pahimmat pelkoni synnytykseen liittyen?!

 Kuten aikaisemminkin olen jo maininnut, on synnytyksistäni lähtenyt ajallisesti aina noin puolet pois ja Onni syntyi noin tunnissa. Todennäköisesti tällä hetkellä tilanne on kuitenkin jo kotona ollessa Onnia kypsempi. Olen siis yrittänyt nyt viikonlopun käynnin jälkeen varautua henkisesti siihen, etten niitä antibiootteja tällä kertaa tosiaankaan ehdi saamaan ja se pahin pelkoni eli tien päällä tai kotona synnyttäminen on täysin mahdollista. Mies taas piti tilanteen vuoksi hermostuksissaan jo töistä vapaapäivänkin ja muutenkin on tehnyt normaalia laiskempaa viikkoa, vaikka kauden parhaat työt olisi ollut juuri tällä viikolla tarjolla.
  Tällä kertaa täällä saadaan siis tosissamme jännittää, milloin se synnytys oikeasti alkaa ja huomaan öisin sekä miehen ollessa töissä olevani erittäin herkillä tuntosarvilla. Toivon tietysti edessä olevaan synnytykseen aikaisempaa hieman hitaampaa tahtia ja onhan se mahdollistakin. Jokainen synnytyshän on omanlaisensa.

 Olen myös tyytyväinen, ettei viikonlopun tilanne käynnistykseen johtanut. On aina parempi jos synnytys lähtee itsestään käyntiin silloin kun pieni on itse valmis ja luonto saa hoitaa tehtävänsä liikoja siihen puuttumatta. Talossamme on myös ollut sitkeää flunssaa, joten kotona rauhassa yhdessä koossa lepäily on paljon miellyttävämpää kuin flunssaisena synnyttäminen. Mikäs täällä on siis makoillessa muiden hemmoteltavana hikottelevaa mahaa silitellen! Suurin jokottelupommituskin on nykyään siirtynyt miehelle, joka saa vastata työkavereidensa ja muiden uteluihin useita kertoja tunnissa.

 Rentoa syyskuista viikkoa♥

8. syyskuuta 2017

Odottavan aika on pitkä

 Muutama päivä sitten en herännyt aamulla normaaliin tapaan kellonsoittoon. Olin ollut muiden toimesta hereillä jo lähes koko yön ja kellon soidessa vain yritin raahautua ylös miehen kuorsatessa vieressä. Normaalisti olisin seuraavaksi herättänyt lapset kouluun, mutta nyt se oli turhaa. Kaikki hääräilivät jo iloisesti aamupalalla vieläpä täysin kaikki aamutoimet tehneenä. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja möngin sohvalle ihmettelemään mitä kummaa olin juuri nähnyt.
 Normaalistihan tuona aamuna sängyssä kuorsaava mies olisi jo aikoja sitten lähtenyt töihin ja koululaisia, ainakin isompaa, olisi saanut tosiaankin herätellä sekä hoputella aamutoimien kanssa. Myöskään kaikki eivät aamuisin aina niin iloisia ole, vaan aamuäreyttä on usein meillä havaittavissa etenkin huonon yön jälkeen. Aloin jo miettimään vaikuttaako täysikuu näin vahvasti perheessämme?!

 Vielä sinä päivänä se todellinen syy ihmeelliseen yö- ja aamuelämäämme kuitenkin selvisi eikä tuo syy loista taivaalla. Kaikki muut perheessämme mua lukuun ottamatta odottivat jo niin kovin malttamattomina vauvaa saapuvaksi aivan kuin joulupukkia jouluaattona. Pojilla tuo jännitys oli jopa vaikuttanut jo yöuniin ja mies ei malttanut lähteä normaaliin aikaan töihin, jos vaikka päästäisiinkin jo tositoimiin.

 Aika suloista, vaikka itse kuiskailenkin supistusten tullessa pienelle, ettei muiden intoiluista huolimatta ihan vielä syntyisi. Oma aikani ei siis vielä tosiaankaan ole käynyt pitkäksi vaan haluaisin mielelläni saada ennen vauvan syntymää tehtyä vielä kaiken mieltä stressaavan pois alta :) Pieni saapukoon sitten, kun on siihen itse valmis♥

6. syyskuuta 2017

Yhtä kaaosta

 Valitan, jos luulit blogin hiljentymisen johtuvan perheenlisäyksestä, joudun tuottamaan pettymyksen. Täällä voidaan yhä erittäin paksusti ja hyvin! Arki vain on täyttynyt erilaisista pakollisista menoista kuten neuvolasta, vanhempainvarteista, syntymäpäivistä, sun muista, jotka haittaavat kovasti harrastuksia.

 Pakollisten menojen lisäksi täällä on menty kaaoksesta kaaokseen. Ensin saimme koulusta tiedotteen, jossa kerrottiin parvorokkoa olevan liikkeellä ja lähes heti perään soiton sairaasta lapsesta. Onneksi raskaus oli jo näinkin pitkällä ja loppujen lopuksi parvoepäilykin osoittautui allergiseksi altistumiseksi, joka pojalla helposti nostattaa lämpöä.
 Pojan parantumisen jälkeen saimme muutaman viikon myöhässä toimitetun uuden vitriinin kotiin. Tarkastin lähetyksen tuodessa huolellisesti ja kaikki vaikutti ehjältä, kunnes mies repi suojamuovit pois. Vitriinin ovessa on koko karmin mentävä naarmu! Hoitopöydän ja pinnasängyn nurkkaukset olivat täynnä vitriiniin meneviä tavaroita, emmekä ole saanut selvyyttä kuinka asiassa nyt edetään. Sisuunnuinkin epäjärjestyksestä viikonloppuna niin, että muiden ollessa metsäretkellä mätin tavarat nyt hetkeksi ainakin vitriiniin ja jatkoin siivousvimmaa pyörimällä hurrikaanin lailla pitkin taloa :D Kuinka ihmeellisiä asioita, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin sitä onkaan tullut jemmattua?!
 Tätä kaaoksen listaa voisin jatkaa vielä tämänkin viikon osalta, jolloin meillä on mm. mennyt synnytyksen aikaiset lastenhoitokuviot täysin uusiksi ja ilmaantunut lähipiiristä huolta. Kaiken tämän kaaoksen ja epäonnen hurrikaanissa olisi niin helppoa ottaa pimenevistä päivistä mallia ja heittää oma mieli sekä loppuraskauskin ihan mustaksi. Kuitenkin olen imenyt kaiken stressin ja kyyneleidenkin keskellä kaiken ilon irti niin raskaudesta kuin kauniista syyspäivistäkin. Ammentanut voimaa hymyilevistä lapsista ja heidän mahtavista jutuistaan. Kaaos ja epäonni kuuluvat toisinaan elämään, mutta kauneutta ja onnea on onneksi ympärillä aina.

 Mitä sinulle kuuluu?

30. elokuuta 2017

Joko, joko, joko????

 Mahtavaa, raskaus ei ollut ehtinyt edes täysaikaiseksi asti, kun ensimmäiset hätähousut olivat ehtineet jokottelemaan jo tovin. Jokottelun lisäksi olen jo pitkään saanut kuulla arvioita onko mahtavan kokoinen vatsani jo laskeutunut vaiko eikö ja pahimmillaan olen jopa saanut ehdotuksia synnytystalkoista, joilla pieni kyllä saadaan savustettua ulos. Tämä kaikki siis jo ennen täysiaikaisuuttakaan!

 Itselläni ei todellakaan ole vielä mikään kiire synnyttämään. Oikeastaan olen vasta hiljalleen alkanut pesemään vauvan vaatteita ja tekemään muita pieniä valmisteluja kotona. Miksi ihmeessä petaisin vielä sängyn pölyttymään, kun pieni saapuu mahdollisesti vasta yli kuukauden päästä? Jos taas vauva haluaa yksiöstä yllättävän aikaisin eroon, ehtiihän sen sängyn loistavasti pedata sairaalasta kotiutumisen jälkeenkin. Taidamme miehen kanssa kuitenkin olla ainoita, joilla vielä malttia riittää.
 Lasten malttamattomuuden sekä jokottelun ymmärrän hyvin ja pidän sitä jopa suloisena. Etenkin Onnille on sanottu vauvan saapuvan syksyllä ja nythän on jo ihan syyskelit! Muutoin mieleni tekisi lähinnä linnoittautua kotiin, sillä en jaksaisi olla koko aikaa vastailemassa jopa melko vieraiden 'joko' tai 'eikö vieläkään' kysymyksiin ja kuuntelemassa kuinka vauva pian jo syntyy!

 Kaikkein hätäisimmät vetävät jo hyvin pienistä johtopäätöksiään. Ellen esim. heti vastaa viesteihin, olen tietenkin synnyttämässä! Niin, mitäpä muutakaan sitä nyt raskaana oleva äiti ihminen voisikaan tehdä?! Jos pihastamme puuttuu auto, mutta meillä on vieras, olemme tietysti synnyttämässä. Ellei minua tapani mukaan näy jossain, olen tietenkin hakemassa sitä nyyttiä kainalooni, jota tiedotetaan 'varmana tietona' toki myös eteenpäin. Huh, kylläpä olenkin viimeisten viikkojen aikana synnyttänyt jo monta lasta!

Tiedän, ettei jokottelulla tarkoiteta pahaa, mutta viikkokaupalla sitä nyt ei vaan jaksaisi kuunnella. Perheenlisäys on meille hyvin merkittävä tapahtuma ja kerromme siitä kyllä heti kaikille niille, joille itse haluamme. Voin kyllä vannoa, että kaikki muut kyllä taatusti huomaavat milloin raskaus on päättynyt ihan ilman sitä jokoakin :D

29. elokuuta 2017

4-vuotias hymy huulilla

 Noin neljä vuotta sitten saapui maailmaan suloinen pieni poika hymy huulillaan. Aina tuolla pojalla ei ole ollut helppoa, mutta yhä edelleen meillä asustaa oikea hymypoika. Olen usein tainnutkin mainita Onnin olevan täysin bloginimensä veroinen pakkaus. Aamuisin ensimmäiseksi sängystä tulee vastaan Onnin aurinkoinen hymy ja tuo hymy tarttuu helposti läsnä oleviin päivän mittaan. Nykyään poika saattaa itsekseen leikkien keskellä myös laulella 'synnyin hymy huulilla' ja nauraa kihertää päälle♥
 Vaikka kodin ulkopuolella Onni onkin vielä kovin ujo, asuu meillä kotona oikea höpötin. Tarinoita ja juttua tulee siihen malliin, että joskus toivoisin salaa ihan pienen hetken hiljaisuutta. Ei sillä, että puheliaassa seurassani olisi mitään vikaa, päinvastoin noita pojan juttujahan on todella mukava kuunnella ja pojan kanssa keskustella, mutta ymmärrätte varmaan yskän? Hassujen juttujen lisäksi rakastan Onnin ääntä, sillä hän on oppinut s-äänteen, jota niin kovin ylpeän korostetusti tällä hetkellä suhauttelee♥ Höpötyksen lisäksi Onni on kova laulelemaan itsekseen niin, että alku on jostain tuttua ja loppu ihan pojan omaa keksimää ja sekös poikaa aina naurattaa.

 Päivät kaksin Onnin kanssa ovat varsin helppoja, vaikka suuttuessaan poika joskus polkeekin kovasti jalkaa hennosti muristen. Onni on erittäin omatoiminen tapaus ja kova työmies. Piiskaa siis usein vanhempiaan hommiin tai vähintäänkin on heti valmiina auttamaan.

 Näin loppuraskaudestani pojan kova liikkumisen halu vie varsin tehokkaasti voimiani. Metsässä vierähtää helposti koko aamupäivä tai sitten meidän pitäisi tauotta pelata jalkapalloa, käydä pyörälenkillä tms., jossa en juuri nyt ihan pysy perässä :D
 Liikunnallisuuden vastapainoksi Onni on myös oikea sylikissa. Etenkin aamuisin ja iltaisin poika viihtyy sohvalla pesässään tiiviisti kylki vanhemman kyljessä tai makoilee sylissämme. Hän kiipeää myös usein syliin kutittelemaan, halailemaan ja jakamaan pusuja♥  Refluksin vaivatessa Onni usein myös nukahtaa syliin samalla lailla kun aivan pienenä. Korotetun nukkuma-asennon vuoksi kuitenkin yöt sujuvat jo pääosin kohtuullisesti ja suurimman osan öistään Onni nukkuu ihan omassa sängyssään.

 Leikeistä tällä hetkellä Onnin suosiossa on yhä erilaiset koneleikit, Legoilla rakentelu sekä supersankaritouhut. Koululaisista otetaan myös kovasti mallia eli 'läksyjä' riittää. Ekaluokkalaiselle onkin löytynyt läksyrauha, sillä läksyjen aikaan Onnikin värittää, piirtelee, täyttelee tehtäväkirjoja yms. Myös erilaiset lautapelit ovat kovassa suosiossa.
 Vuodessa Onni on kasvanut ja kehittynyt hurjasti. Hiljalleen hän on kotona omilla ehdoillaan tullut rohkeammaksi ja vapautuneemmaksi. Vaikka yleiset leikkipaikat, kerhot ja muut vaativat vielä Onnilta henkisiä ponnisteluja, on rohkeutta selvästi myös tullut lisää. Ulkopuolinen hälinä ei ole enää niin ahdistavaa ja imurinkin pystyy kotona kaivamaan kaapista, kunhan poika on toisessa huoneessa. Tästä onkin hyvä jatkaa hiljalleen askel askeleelta kohti täyttä vitosta. Tietenkin hymy huulilla♥

 Millaisia noin 4-vuotiaita sieltä löytyy?

25. elokuuta 2017

Toppaa elokuussa?!

 Olen tunnetusti ollut se äiti, joka paniikissa kauden vaihtuessa yrittää etsiä lapsilleen ulkovaatteita huomatessaan vanhojen olevan jo pieniä. Aloitan kyllä yleensä mallistojen katselemisen heti niiden ilmestyessä, mutta jään odottelemaan sopivia sovituspäiviä sekä pohtimaan niitä parhaita vaihtoehtoja, joita lapselle esittää. Toisaalta taas, vaikka valinta olisikin selvä, odottelen usein edes pienen pientä tarjousta. Harvoin olenkaan ulkovaatteista aivan täyttä hintaa maksanut.

 Nyt taitaakin olla maailmankirjat sekaisin, sillä on vasta elokuu ja meillä on ensimmäinen toppavaate ostettuna! Onni rakastui Name it:n jääkarhuhaalariin ensinäkemältään ja kieltämättä onhan se ihan pojan tyylinen. Kun satuimme sattumalta olemaan shoppailureissulla päivänä, jolloin haalarista irtosi vielä hieman alennustakin, en enää raaskinut haalaria halailevalta pojalta rakkautta riistää :D
 Tämä Name it:n Icebear-haalari ei olisi kyllä tekniseksi haalariksi mun mittakaavalla normihinnallakaan mikään hurjan kallis ollut, sillä se maksaa 80€ ja on saatavilla kokovälillä 80-110cm. Meillä on ollut merkiltä useampikin haalari ja hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan! Sovituskuvia en kyllä näillä säillä edes harkitse, mutta voin laittaa niitä ilmojen viilennettyä, jos teitä kiinnostaa.

 Jokos siellä ollaan valmistautumassa talveen vai elätkö syksyn ensin?

24. elokuuta 2017

Synnytyksen aika lähenee

 Uskomatonta, mutta pian on jo käsillä se päivä jolloin pikkuisestamme tulee täysiaikainen. Tämähän tarkoittaa samalla myös sitä, että synnytys lähenee hetki hetkeltä. Kohta saamme tavata kauan odotetun perheenlisämme♥ Kuten jo viime viikolla täällä mainitsin, olen kuitenkin hetkittäin miettinyt onko mun ihan pakko synnyttää. Voisi mieluusti jättää tämän osan jännitysnäytelmästä väliin!

 En pelkää itse synnytystä, sillä tiedän siitä kyllä tavalla tai toisella selviäväni. Aikaisemmista synnytyksistäkin on pääosin jäänyt todella hyvä mieli, vaikka osa onkin mennyt sattumusten kautta täysin luomusti. Eniten lähestyvässä synnytyksessä kauhistuttaakin, ettei koskaan tiedä milloin sen aika koittaa. 
 Olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen automaattisesti käymään loppuraskaudessa äitiyspolilla. Onnin raskauden loppuvaiheilla ilmeisesti istukan toiminta hieman hiipui, mutta nyt ainakin vielä sen osalta kaiken pitäisi olla kunnossa. Myös pikkuisen kokoarvio oli kuulemma oikein hyvä ja käyrillään, mutta itse en oikein noihin arvioihin luota. Kaikki olikin viimeksi polilla tarkastuksessa niin hyvin, että lähtiessämme ylilääkäri hymyssä suin hyvästeli tokaisemalla 'Nähdään synnytyksessä!'.  Muuten ihan hyvä, mutta ehditäänkö me sinne sairaalaankaan asti?!

 En missään nimessä periaatteessa olisi kaivannut käynnistettyä synnytystä vaan koen luonnollisesti alkavan olevan kyllä miellyttävämpi. Karu totuus on kuitenkin se, että tähän asti synnytyksistäni on aina tippunut noin puolet kestosta pois. Onnikin syntyi sairaalassa kätilön sanoja lainatakseni 'vain pelkällä hyvällä tuurilla'. Olimme menneet Onnin olemattoman liikkumisen vuoksi näytille, kun synnytys yllättäen käynnistyikin ollen jo noin tunnissa ohi. Samanlaista supistusten loppumatonta ja aina vain kovenevaa tulvaa en haluaisi kyllä enää kokea.

 Kaikkein jännittävintä tässä synnytyksen odottelusta tekee sen alkamisen ja keston arvaamattomuus. Mies liikkuu paljon työnsä vuoksi eikä aina pysty heti sillä punaisella sekunnilla töistään irtaantumaan. Sairaalaankin ajelee jo reilusti yli 30min eikä siellä enää synnyttäjät pääse autolla ns. suoraan ovelle asti. Pahin kauhukuva olisikin todella nopea synnytys joko kotona tai tien päällä, jolloin täytyisi kutsua ambulanssi paikalle. En välttämättä todellakaan haluaisi jakaa tätä kokemustani lapsuuden ja nuoruuden aikaisten tuttujeni kanssa!
  Lähestyvään koitokseen ja sen kestoon tuo lisäjännitystä myös se, että tarvitsen erinäisistä syistä synnytyksessä antibioottia suoraan suoneen eikä riitä, että sen saisi vain tippumaan synnytyksen aikana. Onnin kanssa antibiootit ehtivät ajoissa, koska meillä oli lääkärin käynnistämispäätös antibioottitipan jälkeen ja emme vain ehtineet siihen käynnistämisvaiheeseen asti. Nyt ylilääkäri oli sitä mieltä, ettei ole mitään syitä lähteä käynnistämään. 

 Jokainen synnytys on erilainen. Voihan olla, että tällä kertaa edessä onkin kunnon maraton, joudutaan vielä yllättäen sectioon tai mennään reilusti yli sinne käynnistykseen asti. On siis vain yritettävä mahdollisuuksien mukaan valmistautua tulevaan ja koittaa avoimin mielin rauhassa odotella mitä tuleman pitää. Loppujen lopuksi toivon kuitenkin vain pääsevämme sinne täysiaikaisuuteen asti ja ennen kaikkea saavani lapseni mahdollisimman hyvävoimaisena syliin asti. Kaikesta muusta selvitään tavalla tai sillä toisella.

 Millaisia ajatuksia tai valmistautumistapoja sinulla on ollut synnytyksen lähestyessä?

21. elokuuta 2017

Opettavainen vuosi takana

 Vuosi sitten koimme kesällä muutamia paniikinomaisia hetkiä miettiessämme kuinka pärjäämme taloudellisesti tulevaisuudessa. Tahdoimme tukea ja kasvattaa Onnia kotoa käsin eskari-ikään asti, mutta tiesimme, ettei pelkkä tahtotila riitä. Lopulta koin hetken, jolloin paniikki katosi ja tiesin selviävämme kyllä.

 Hetkeäkään emme tämän vuoden aikana ole päätöstämme katuneet. Uskon vakaasti Onnin hyötyneen kotihoidosta, jossa hän on saanut kehittää sosiaalisuuttaan omien sietokykyjensä mukaan. Päiväkodissa olisi ollut pakko olla, kun taas kerhossa olemme voineet käydä pojan valmiuden mukaan. Myös aamupäivät kaksin Onnin kanssa ovat antaneet minulle äitinä niin paljon. Kuinka ihanaa onkaan löhöillä aamulla vailla kiirettä sohvalla peiton alla pojan kertoessa kuinka onnellinen hän siinä onkaan♥
  Tämä vuosi on opettanut koko perhettä ehkä eniten taloudellisesti. Vaikka karsimme menojamme jo ennen kotihoidontuen loppumista, on vuoteen toki yllätyksiä mahtunut mukaan. Suurin ja ihanin yllätys on syksyllä luoksemme saapuva pikkuinen, jonka vuoksi olemme joutuneet miettimään miten jo pienentyneistä tuloista säästetään vielä kaikkiin tarvittaviin hankintoihin. Epäröinnistämme huolimatta olemme yllättävänkin helposti onnistuneet kuitenkin ostamaan jo lastenhuoneeseen täydellisen kerrossängyn ja muutamia kalliimpia vauvahankintoja.

 Olemme siis selvästikin koko perhe oppineet pakon edessä vuoden aikana taloudellisemmiksi. Oikeastaan mies on ruokakaupassa nykyään paljon tarkempi kuin minä! Ruokaostoksissa kotimaisuudesta tai ruuan laadusta emme kuitenkaan ole tinkineet, mutta olemme hyödyntäneet vielä entistä enemmän pakastinta ja vertailleet hintoja. Erityisruokavalioisen kanssa taas olemme leiponeet entistä enemmän, sillä onhan esim. itsetehty kääretorttu huomattavasti parempaa ja halvempaa kuin kaupan noin 6€ maksava!

 Joskus olen pohtinut onko tämä säästämisemme lapsista jo ahdistavaa, sillä etenkin ekaluokkalainen on useampaan kertaan sanonut, ettei häneen tarvitse tuhlata rahaa. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmän sydämellisestä luonteesta kuin alituisesta säästämisestä. On totta, että lapset ovat vuoden aikana oppineet, ettei kaikkea saa nyt ja heti. Hankintalista on usein ollut pitkä ja isoimmat hankinnat olemme tehneet tarjouksia kytäten. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että ensi viikolla kun äidillä on taas rahaa. Olemme kuitenkin jokainen kuukausi myös käyneet ulkona syömässä, tehneet retkiä, käyneet huvittelemassa yms. mihin lapset ovat pienestä pitäen tottuneetkin.
  Me vanhemmat olemme lapsillemme esimerkkinä monessa asiassa ja tuo sama pätee myös säästämiseen. Tämän vuoden aikana lapset ovat itse huomanneet, ettei kaikkia saamiaan lahjakortteja tai rahoja kannatakaan tuhlata heti. Aina ei tarvitse ostaa mitään isoa, vaan puolet lahjarahoista voi laittaa säästöön ja toisella puolikkaalla ostaa jotain pienempää ja kenties kivempaakin. Tai sitten voi tehdä vähän ylimääräistä työtä ja ansaita ihan itse rahaa haluamaansa juttuun.

 Nyt tällä vuoden kokemuksella voisin siis lohduttaa itseäni sanomalla, ettei tarvitse pelätä. Me todellakin pärjäämme, jos niin tahdomme! Elämä on valintoja täynnä ja tällä kertaa me valitsimme kyllä aivan oikein.

16. elokuuta 2017

Paluu kerhoon

 Isompien tavoin myös Onni on palannut arkeensa. Joku ehkä muistaakin, ettei kerhoilu viime vuonna aina pojalta sujunut ja kevään viimeiset kerhotkin Onni tahtoi jättää väliin. Nyt loppukesästä Onni taas odotti kovasti kerhon alkua ja ajattelin kasvua tapahtuneen myös muussa kuin pituudessa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

 Ennen paluuta arkeen selvittelin kerhorepun ja tossujen tilannetta. Tiettyihin omiin juttuihinsa vahvasti turvautuva Onni tahtoi ehdottomasti jatkaa vanhalla rakkaalla repullaan ja eväsvehkeillään, mutta tossut joutuivat uusintalistalle. Yhdessä valitsimme mieluisat suloiset tossut, joista kuulette toisella kerralla lisää. Tarvikepuolen piti siis olla valmis ja reppu odotti naulakossa. Yhdessä muistelimme kerhon rutiineja ja mietimme kuinka kivoja leikkejä kavereiden kanssa saisikaan kerhossa aikaan.

 Kun syksyn ensimmäinen kerhoaamu koitti, Onni valitteli mahakipua. Tiesin sen olevan merkki jännityksestä ja istuimmekin pitkään sohvalla poika kainalossani kerhosta jutustellen. Valitsimme yhdessä mieluisat vaatteet, joissa poika tuntisi olonsa mahdollisimman mukavaksi. Jännitys tuntui helpottavan ja Onni oli hyvillä mielin lähdössä kerhoon.
 Hyvä mieli katosi kuitenkin nopeasti, pojan huomatessa reppunsa kadonneen naulakosta. Onni on hyvin tarkka reppunsa säilytyspaikasta, mutta ajattelin alkuun pojan innoissaan jo siirtäneen sen lähtöä odottamaan. Emme löytäneet reppua kuitenkaan mistään! Lopulta eväät oli pakko pakata kassiin, että ehtisimme kerhoon. Onni puristi kassia ja oli lähes itku kurkussa. Rakas, turvaa tuova reppu olisi pitänyt löytää.

 Kerhon pihassa Onnin entisestään kasvanut jännitys oli selvästi nähtävillä. Huomasimme myös, että ryhmässä olisi uusia lapsia. Eteisessä Onni tuttuun tapaansa jäykistyi, mutta toimi taas reippaasti ollessamme kaksin. Lopulta saatoin pojan paikoilleen Onnin puristaessa sormeani niin, ettei siinä veri kiertänyt. Etsimme yhdessä pojan lempilelut ja hetken päästä sain luvan lähteä kotiin odottamaan koulutaksia.
 Hakiessa Onni leikki jo rennosti ja iloisesti muiden kanssa. Kerho oli ohjaajien mukaan sujunut lähtöni jälkeen oikein hyvin ja pojan mielestä siellä oli kivaa. Tuon hauskuuden kyllä pystyi selvästi aistimaan lapsesta ja kaiken kukkuraksi hän suostui lähtemään kotiin vasta viimeisten joukossa! Pieni ryhmä sopiikin Onnin luonteelle hyvin, sillä tarvittaessa omaa tilaa ja rauhaa löytyy.

 Ajattelin seuraavan kerran olevan helpompi, mutta yhtä vaikeaa se jääminen on yhä. Emme nimittäin ole löytäneet ahkerasta etsinnästä huolimatta mistään tuota rakasta reppua! Tuntuu kuin se olisi kadonnut tai muuttunut näkymättömäksi. Kerhojen päästyä kunnolla vauhtiin ryhmässä on myös ensimmäistä kertaa hieman enemmän lapsia eli myös hieman enemmän ruuhkaa eteisessä ja melua leikeistä.

 Viikossa on nyt yhden sijaan kaksi kerhopäivää, mutta täytyy katsoa kuinka usein aamut alkavat kysymyksellä 'Onhan tänään vapaapäivä'. Kerhoilun, kun ei kuulu kuitenkaan viedä lapsen kaikkia voimia vaan olla kivaa. Jännityksellä myös odotan kuinka vauvan syntymä vaikuttaa Onnin kerhossa käyntiin.

 Löytyykö muita kerholaisia? Kuinka syksyn kerhot ovat lähteneet sujumaan?

14. elokuuta 2017

Pelko osana raskautta

 Varmasti hyvin moni on raskauden aikana kokenut edes pientä pelkoa. Itse koen olevani melko rento vanhempi ja odottajakin, mutta kuten joskus aikaisemminkin jo blogissa mainitsin, astui pelko mukaan tähän odotukseen heti plussatestin myötä.

  Ensin pelko oli vain selittämätön tunne, ettei kaikki ole kunnossa. Tuo tunne on oikeastaan olemassa yhä edelleen. Aluksi järkeilin kuitenkin, että raskausoireista huolimatta on luonnollista pelätä keskenmenoa ja jollain tasolla suojella näin itseään ennen kuin saa varmuuden alkion hyvinvoinnista. Kun oman pienen sitten näki ultrassa ensimmäistä kertaa, oli tunne aivan mahtava. Pelko sikiön terveydestä kuitenkin säilyi myös jopa rakenneultran jälkeen, sillä eihän ne ultrat aina kaikkea kerro. Yllätyksiä voi tulla esiin vasta paljon lapsen syntymän jälkeenkin.
 Myös tuleva synnytys voi odottajaa pelottaa. On hetkiä, jolloin itsekin mietin onko mun muka pakko synnyttää?! Tiedän selviytyväni kyllä itse koitoksesta, mutta en voi hallita sen ajankohtaa tai nopeutta. Synnytys on siis asia, johon en täysin pysty valmistautumaan. Voin suunnitella kuinka toivoisin sen menevän, mutta on valmistauduttava myös siihen, ettei asiat mene kuten itse toivoisin. Epävarmuus siis pelottaa.
 Raskausajan pelko voi olla myös päässä pyöriviä kysymyksiä tulevaisuudesta. Olenko sittenkään valmis tähän? Kuinka parisuhteen käy? Jaksanko tai selviänkö oikeasti useamman lapsen kanssa? Kuinka selviän arjesta, jos lapsi ei nukukaan? Entä jos imetys ei onnistukaan, lapsen sukupuoleen tai luonteeseen pettyy? Asioita pohtimalla odottaja valmistautuu uuteen elämäntilanteeseen, sillä emmehän voi täysin tietää millainen syntyvä perheenlisä on ja kuinka se vaikuttaa perheen muihin jäseniin. Itseäni on raskauden aikana eniten mietityttänyt kovasti meidän vanhempien jaksaminen, mikäli pieni nukkuu yhtä huonosti kuin pojat. Olemme selvinneet siitä kaksi kertaa, mutta tiedän myös kuinka kovilla olemme niin henkisesti kuin fyysisestikin olleet.

 Pelot ovat luonnollisia ja kuuluvat vanhemmuuteen. Ne eivät häviä mihinkään synnytyksen tai vauvan kasvun myötä. Pelot itseasiassa kertovat vain kiintymyksestä ja ovat omalla tavallaan auttamassa selviämään vanhemmuuden haasteista. Liika pelko ei kuitenkaan ole hyväksi raskaana olevalle, ylipäätään vanhemmalle eikä sille lapsellekaan. Pelon sijaan raskaana kannattaakin keskittyä niihin omasta mielestä ihaniin asioihin kuten esim. sikiön liikkeisiin, pyöristyvään vatsaan tai suloisiin vauvan tarvikkeisiin. Hyvää mieltä tuovat myös hemmottelu ja muut puuhat, joista itse kovasti pitää.
 Peloista voi muodostua myös iso peikko, jos ne pitää yksin sisällään. On siis helpottavaa puhua ajatuksistaan puolisolle, ystävälle tai hakea vertaistukea muista odottajista. Jos kevyt jutustelu tai asian ääneen sanominen ei auta, ei ole heikkoutta pyytää apua. Pelko on luonnollista ja jossain määrin tervettä, mutta elämää se ei saa hallita!

  Millaisia raskauden aikaisia pelkoja sinulla on ollut? Kuinka käsittelet vanhemmuuden pelkojasi?

11. elokuuta 2017

Raskas paluu arkeen

 Enpä muistakaan milloin perjantai olisi tuntunut näin mahtavalle! Vihdoin on viikonloppu edessä ja saan levähtää. Kuten ehkä blogin hiljentymisestäkin saattaa päätellä, täällä paluu arkeen oli hieman normaalia raskaampi ja vei lähes kaikki ylimääräiset voimani
 Periaatteessa arki kyllä pyörii täällä ihan tutulla kaavalla, mutta raskaus antaa siihen hieman omaa lisämaustettaan. Koko kesän on ollut helppo mennä nukkumaan vasta puolen yön tietämillä pienen hillittömien jumppailutuokioiden jälkeen ja nukkua aamuun asti. Aamulla taas ei ole ollut mikään pakko nousta heti lasten herättyä vaan olen saanut levätä tovin vielä heidän kanssaan tai lasten katsoessa lastenohjelmia. Päivällä Onni on hyvin viihtynyt isompien leikeissä tai omaa rauhaa kaivatessaan yksin, jolloin olen taas saanut tarvittaessa ottaa oloni kanssa rennommin.

 Koulujen alettua siis on ollut pakko nousta kellon soidessa. Siihen aikaan jolloin lomalla vielä löhöilin lasten kanssa, olen jo aamulenkillä saattamassa lapsia bussipysäkille. Onnilta on melkein päässyt pysäkillä itku, kun katsoo sisarusten bussin loittonevan. Supisteluherkästä vatsasta huolimatta sitä lepoaikaa ei siis juurikaan minulle suoda ennen kuin koululaiset ovat palanneet koulusta ja tehneet läksynsä. 
 Vaikka paluu arkeen onkin ollut minulle melkoisen raskas, olemme aamupäivät pyrkineet tekemään Onnille mieleisiä juttuja. Tämä tarkoittaa siis hyvin usein retkeä metsän hiljaisuuteen. Toisaalta metsäretki onkin oivaa ajanvietettä, sillä Onni saa touhuta vapaasti nauttien ja itselleni löytyy kyllä kiviä ja kantoja joiden päälle istahtaa. Hyvällä tuurilla olemme saaneet sienisaalista ja piirakkamustikatkin kerättyä. Kotipihassa puolestaan Onni on mielellään tehnyt töitä eli kantanut puita talveksi liiteriin. Kuinka ihanan reipas apulainen mulla siis onkaan♥
 Koululaisten arki taasen on alkanut alun jännityksestä huolimatta oikein mukavasti. Ekaluokkalaista jännitti ensimmäisenä kouluaamuna kovasti, vaikkei hän tietenkään suostunut sitä myöntämään :D Yhdessä siskon kanssa on kuitenkin turvallista kulkea bussilta koulun pihalle ja välitunneillakin sisko on tarvittaessa lähellä. Opettaja, koulu ja koulukaverit ovat pojalle ennestään tuttuja ja läksyrutiinikin näyttää periytyneen siskolta. Marmatusta on aiheuttanut vain liian helpot tehtävät ja ruuassa esiintynyt lanttu. Näillä eväillä on siis hyvä siirtyä viikonlopun levon jälkeen uuteen kokonaiseen kouluviikkoon.

 Kuinkas siellä on paluu arkeen sujunut?

7. elokuuta 2017

Valmiina kouluun

 Tuntuu kuin kesäloma olisi vasta alkanut, vaikka todellisuudessa se vilahti jo vauhdilla ohitse. Jo muutaman päivän päästä meillä olisi hiljalleen aika palailla taas koulun rytmittämään arkeen. Näiden raskaushormonien kanssa en vielä halua edes ajatella kuinka tunteikas aamu pojan ensimmäisestä kouluaamusta tuleekaan :D
 Ensimmäisen luokan aloitus on lapselle iso juttu. Pitkään meidän tuleva koululainen oli kuitenkin sitä mieltä, ettei tarvitse kouluun uutta reppua tai muitakaan tarvikkeita uutta kansiota lukuun ottamatta. Eskarissa olleet tarvikkeet olisivatkin menneet täysin, etenkin kun poika niistä itsekin kovasti tykkää. Pikkutäryn täti halusi viedä pojan perinteensä mukaan kuitenkin hieman kaupoille koulutarvikevalikoimaa katsomaan ja niinhän sieltä kotiutui kansion ja teroittimen lisäksi sittenkin uusi reppukin.

 Nyt uusi hieno reppu odottaakin pakattuna ensimmäistä kouluaamua. Sisältä löytyy kansion ja penaalin lisäksi kesän kotiläksyt sekä sisäkengät pitämään sukat kuivina koulun käytävillä. Sisäliikuntaa varten oleva jumppapussi saa toivottavasti odottaa vielä pitkälle syksyyn vaatekaapissa.
 Myös perheen toinen koululainen sai hieman uutta, sillä edellisen repun pohjasta alkoi paistamaan jo päivä läpi. Uusi reppu onkin tosi kaunis ja sai kaverikseen hyvällä alella löydetyt kengätkin. Harmi, etteivät ihan ole omaan jalkaani sopivat, sillä muuten saattaisin vaikka lainaillakin näitä piristystä kaivatessani :D

 Me olemme siis valmiina koulun alkuun, entäs te?

4. elokuuta 2017

Viikonlopun ilmainen menovinkki: Lasten festarit

 Elokuun myötä monissa perheissä palaillaan takaisin arkeen lasten suunnatessa lomiltaan päiväkotiin, kerhoihin, eskariin tai kouluun. Vielä on kuitenkin aikaa nauttia myös kauniista päivistä sekä monia hauskoja tapahtumia jäljellä! Yksi sellainen on 11. kerran järjestettävä koko perheen ilmaistapahtuma Lasten Festarit, joka järjestetään Hesperian puistossa Töölönlahdella sunnuntaina 6.8 klo 10-16.
 Lasten Festareiden tavoitteena on edistää lasten ja perheiden hyvinvointia sekä lasten tasapainoista kasvua liikunta-, kulttuuri- ja puuhastelukokemusten kautta. Tapahtuman teemana on tänä vuonna yhdessä tekeminen ja ekologisuus. Uskoisinkin, että Lasten Festareiden ohjelmasta löytyy taatusti jokaiselle lapselle mieleisiä juttuja sillä alueen noin 50:stä pisteestä löytyy puuharatoja, trampoliineja, pomppulinnoja, musisointia, askartelua, ajoneuvoja sekä paljon muuta!

 Pääesiintyjänä Lasten Festareiden lavalle nousee tänä vuonna  Emma-voittaja Kikattava Kakkiainen. Tapahtuman teeman mukaista ohjelmaa tarjoaa RosKabaree, joka taikoo ja soittaa roskarollia opettaen lapsille samalla kierrättämistä. Ruffle Armyn saippuakuplashow puolestaan hämmästyttää monimetrisillä saippuakuplillaan.

 Lasten Festareille ei siis ole pääsymaksua vaan tapahtuman aktiviteetit ovat pääosin maksuttomia. Alueella on kuitenkin ostettavissa purtavaa sekä joissakin kojuissa voi olla myös myytäviä tuotteita, joiden lisäksi hevoskärryajelu maksaa 2€ ja kasvomaalaus 1-3€. Kannattaa siis halutessaan varautua käteisellä!

Harmi, ettei meillä ole mahdollista lähteä tapahtumaan tutustumaan. Voin vain kuvitella kuinka Onni tykkäisi Kikattavasta Kakkiaisesta ja pojat asuisivat paloautojen luona Tellun tahtoessa kiertää kaikki askartelujutut :D Menkäähän te muut siis joukolla nauttimaan meidänkin edestä! Ja muistakaa, ettei se mahdollinen sade ole välttämättä mikään este riemulle vaan lapsista hauska lisä ja pukeutumiskysymys ;)

 Postauksen kuvat: Lasten Festarit

3. elokuuta 2017

Pelottava hammaslääkäri

 Kuulun niiden joukkoon, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Tai oikeastaan pelkään kaikkia lääkäreitä, jopa eläinversioita, vaikka tiedän etteivät he tuskin piikkejään minuun pistäisikään :D Lääkäripelko juontaa ihan varhaiseen lapsuuteen, jolloin pelkäsin kaikkia valkotakkisia henkilöitä. Siis jopa parturia! Myöhemmin jouduin pienenä koululaisena armahan hammaslaulun (muistaako joku tuon pilalaulun hammashoitolasta?) kuulleena erittäin kovakouraisen vanhan hammaslääkärin käsittelyyn mikä lisäsi pelkoani entisestään.

 Vaikka itse kärsinkin kovasta lääkäripelosta ja lapset ovat taitavia asioita aistimaan, olen yrittänyt olla tartuttamatta pelkoani lapsiin. Toisaalta ymmärrän vallan hyvin, että tulevaa ekaluokkalaista postilaatikkoon kilahtanut hammaslääkärikutsu pelotti. Tuleehan hammashoitolan ovella jo vastaan outo tuoksu, odotustilasta löytyy lähestulkoon vain jännittyneitä ihmisiä ja olihan kyse ensimmäistä kertaa lääkäristä eikä turvallisemman kuuloisesta hoitajasta.
 Jännitystä purkaaksemme aloimme valmistautumaan käyntiin juttelemalla jo hyvissä ajoin ennen varsinaista päivää. Ihan ei jutustelut riittäneet, sillä poika istui aamulla kukonlaulun aikaan sohvalla pureskelemassa kynsiään. Yritin houkutella Pikkutäryn vielä viereeni lepäämään, mutta poikaa kuulemma jännitti liikaa. Jännitys oli jopa niin kovaa, että se vaikutti pojan mahaankin.

 Hammashoitolan odotustilaan päästessämme yritin houkutella poikia lukemaan, mutta hyvin nopeasti ystävällinen hoitaja tuli pyytämään meidät huoneeseen. Pikkutäry puristi kättäni niin, ettei veri kiertänyt. Huoneessa meitä odotti ystävällinen nuori nainen, joka sai puheillaan upeasti pojan hieman rentoutumaan. Hoitotuolissa makasi selvästi jännittynyt, mutta reipas poika. Pienet kädet alkoivat vain puristamaan entistä enemmän tuolia hammaslääkärin mainitessa tarkastaessaan ensimmäisen kerran sanan puhjennut. Raukka luuli, että hänellä oli suussa monta puhjennutta tai puhkeamassa olevaa reikää!
 Tarkastuksen jälkeen saimme kuulla reikiä olevan tasan nolla. Uusi aika napsahti kuitenkin jo puolen vuoden päähän, sillä nyt suussa oli niin monta rautahammasta puhkeamaisillaan, että purentaa ei luotettavasti pystynyt katsomaan. Samalla myös uudet etuhampaat saavat hieman pinnoitetta, sillä ilmeisesti pienenä koettu hammasturma on hieman hampaan kärjestä kiillettä tuhonnut.

Ensimmäinen hammaslääkärikäynti on nyt siis Pikkutäryltä takana ja ei se kuulema niin kauheaa ollutkaan! Aurinkolasit silmillä kirkas valokaan ei tuntunut niin pahalle, mutta ei siinä tuolissa kuulemma nukkua voisi, kun on suu täynnä vieraita isoja sormia. Niin kukapa se nyt vieraista sormista suussaan tykkäisikään?!

 Onko muita lapsia tai aikuisia pelottanut hammaslääkärissä käynti? Oletko keksinyt hauskaa keinoa jolla helpottaa pelkoa?

2. elokuuta 2017

Raskauden viimeinen kolmannes

 Tuntuu, ettei siitä ole kuin pienen pieni hetki, kun täälläkin huutelin seesteisen keskiraskauden perään. Yhä edelleen odotan tiettyjen oireiden katoavan, mutta samalla huomaan raskauden viimeisen kolmanneksen kääntyvän jo pian loppusuoralle. Kauan odotettu syksy lähestyy nopeammin kuin ikinä uskoinkaan enkä ole vielä valmis!

 Tässä raskaudessa on ollut omat murheensa, mutta silti huomaan nyt kapinoivani syksyn lähestymistä. Meillä ei oikeasti ole vauvaa varten kuin hyvällä alella löydetty turvakaukalo telakoineen valmiina! Koko vauvanurkkaus ja hankinnat ovat vasta suunnitteluasteella enkä vuosien haaveilun jälkeen osaa tehdä päätöksiä. Ihania vaihtoehtoja on aivan liikaa ja tahtoisin tietysti juuri ne oikeat, täydelliset :D Miehestäkään ei liiemmin apuja ole ollut, sillä hän haluaa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta minun nyt nauttivan ja saavan toteuttaa itseäni.
 En myöskään vielä ole valmis luopumaan tästä raskaudesta, vaikka toisaalta odotankin jo kovasti saavani pienen syliin nuuhkittavaksi. Nautin suuresti pienen uni-valverytmin kehittymisen seuraamisesta, vatsani silittelystä ja jopa vielä vauvan jumppatuokioistakin. On hauskaa seurata kuinka pieni intoutuu jumppailemaan kuullessaan ympärillään tuttuja ääniä.  Haluan painaa hetkiä ja tunteita vielä entistä paremmin muistiini, sillä yleensä ne katoavat aivan liian pian vauvan syntymän jälkeen.

 Oloni ei ole kärsimätön vauvan syntymän suhteen myöskään oloni puolesta, sillä se ei ole juurikaan aikoihin muuttunut. Ne samat supistelut, pahoinvoinnit sun muut ovat yhä läsnä ja liikkuminen on toki hidastunut mahan kasvamisen myötä, mutta muutoin vain nautin olostani. Saan yhä nukuttua kuin tukki jopa 8 tunnin unia, jos ulkopuolelta nukkumistani ei häiritä. En myöskään koe oloni olevan mitenkään kovin tukala, vaikka toki lähes pelkästään vatsan toisella puolella viihtyvä vauva joskus hieman painaakin.
 Tuijotellessani raskaustestiin piirtyvää kahta hentoista viivaa kuvittelin syksyyn olevan aikaa hurjan paljon. Todellisuudessa raskausaika menee ohitse hurjan nopeasti! Nyt olemme tilanteessa, jossa pieni voisi periaatteessa näillä oireilla syntyä hetkenä minä hyvänsä. Toivottavasti hän malttaisi kuitenkin kasvaa yksiössään ainakin tämän kuun ja saisin vielä hetkisen nauttia raskauden ihmeistä sekä saada kenties jotain valmistakin.  Toisaalta eikös naisen mieli saa myös vielä tarvittaessa muuttua? :D

31. heinäkuuta 2017

Parasta kesässä

 Istuimme perjantai-iltana miehen kanssa sohvalla ja mietimme viikonlopun ohjelmaa. Kesälistallamme olisi ollut vielä vaikka kuinka paljon kivoja kohteita jäljellä, mutta osan saimme kuntoni vuoksi suosiolla siirtää tulevaisuuteen. Lopulta päädyimmekin tekemään sitä, mikä koko perheestä olisi varmastikin parasta kesässä.
 Suuntasimme siis heti lauantaiaamusta mökille ja kuinka hauska viikonloppu meillä olikaan! Lapset nauttivat uusitusta rannasta ja itse lepäilin heidän iloaan katsellen. Suunnittelimme laituriprojektia, savustimme kalaa ja nautimme saunan lämpimistä löylyistä.
 Illan tullen Onni kääriytyi lämmittelemään saunatakkiinsa, nautti hieman saunaherkkuja ja oli hetkessä unessa. Myöskään isompia lapsia ei tarvinnut nukkumaan käskeä vaan hyvin nopeasti makuuhuoneesta kuului suloista tuhinaa.

 Sunnuntaina heräsin pakotetusti aivan liian aikaisin. Nukkumisen sijaan päädyin kuitenkin nauttimaan rannan hiljaisuudesta ja aamukasteisen luonnon kauneudesta. Siinä veden vain liplattaessa kuuntelin järveltä kantautuvia lintujen ääniä ja katselin järven yllä leijuvaa usvaa. Vaikka nautin suunnattomasti lasten touhuista, oli tuo aamuinen hetki hyvin voimaannuttava ja rentouttavaa omaa-aikaa. Vasta jälkikäteen tajusin harmitella, ettei kamera ollut mukana.

 Lasten herättyä meno jatkui tuttuun tyyliin. Lapset viihtyivät järvessä ja me vanhemmat nautimme olostamme rantaterassilla suunnitellen sen kunnostusta. Välillä käytiin nauttimassa herkkulounasta valmiista pöydästä ja sitten meno jatkui iltaan asti rannassa. Uimisen lomassa lapset nauttivat välipalaa ja mies rentoutui soutelemalla.
 Uimapatjalla maatessa tulevan koululaisen suusta kuuluikin onnellinen huokaus 'Onpa ihana kesäinen päivä'. Kuinka oikeassa poika olikaan, sillä päivä ja koko viikonloppu oli meistä kaikista oikeastaan täydellinen. Aurinkoa riitti ja nautimme jokaisesta hetkestä, joten taas jaksaa hyvillä mielin näin sateisen harmaan maanantainkin :)
 Miten sinun viikonloppusi sujui?

27. heinäkuuta 2017

Kukkuu, kuka siellä?

 Vauvat nauttivat yleensä suuresti kukkuu-leikistä. Siis siintä, jossa vanhempi menee käsiensä taakse piiloon ja ilmestyy takaisin sanomalla kukkuu. Vaikka se tapahtuu aina samalla lailla, on esiintulo joka kerta yhtä hauskaa, eikä lapsi tunnu kyllästyvän leikkiin laisinkaan. Kukkuu-leikki kehittääkin vauvan kommunikaatiota.
 Täälläkin ollaan erittäin mielellään vuorovaikutuksessa teidän lukijoiden kanssa! Siksi päätinkin kysyä keitä te ootte? Mistä te tuutte ja mitä te tykkäätte lukea? Kertoa saa myös, jos on toiveita tai jokin tökkii. Mielelläni kuulen teistä ja mielipiteistänne ihan mitä vaan haluatte kertoa :D

26. heinäkuuta 2017

Raskaus saa näkyä!

 Varmastikin moni raskaana ollut on joskus saanut kuulla kommentteja raskausvatsastaan. Toisinaan tuntuu odottajan olevan yleistä riistaa, jota saa vapaasti koskea ja arvostella. Milloin odottajan maha on ihanan pieni ja milloin taas raskaana oleva saa vastata kysymykseen onko aivan varma sikiöiden määrästä tai lasketusta ajasta.

Kiinnitin jo huomattavasti ennen omaa raskautumistani huomiota siihen, kuinka ainakin julkisuudessa ihaillaan julkkisten pieniä raskausvatsoja. Toisaalta todellisuudessahan kaikki Hollywood-tähdet eivät edes ole itse raskaana laisinkaan vaan käyttävät vartalonsa pilaantumisen pelossa sijaissynnyttäjää ja feikkivatsaa. Kuitenkin maailmalta on selvästi levinnyt tänne Suomeenkin jo joidenkin joukkoon ihanne pienestä raskausmahasta.
 Raskauden aikana on toki hienoa jos pystyy pitämään vanhoista liikuntatottumuksistaan kiinni ja sikiön kasvullekin äidin terveellinen sekä monipuolinen ruokavalio on vain hyvästä. Enää liikkumisen mukavuus ei selvästikään voi olla myöskään odotusajan vaatetuksesta kiinni, sillä monissa paikoissa olen nähnyt yllättävän laajankin odottajan treenivaatemalliston.

 Nykyään yhä useammat raskaana olevat taitavat kuitenkin treenata myös pitääkseen itsensä mahdollisimman pieninä ja raskauskilot poissa. Keskustelupalstoilta yms. voikin jo löytää kauhisteluja kuinka 5kg raskauskiloja on ihan hirveä määrä eli mitä lähempänä nollaa sen parempi. Siis vaikka vastasyntynyt vauvakin on jo sen n. 3kg ja istukka, lapsivesi, verivolyymin kasvu yms. siihen päälle!
 Sain eräänä päivänä myös itse vastata kysymykseen tiesinkö, ettei nykyään kuulu oikeasti syödä kahden edestä. Tuo kysymys yllätti minut täysin enkä oikein osannut änkyttää vastaukseksi mitään muuta kuin 'joo'. Rakastan omaa raskausvatsaani ja silittelemme miehen kanssa sitä kilpaa. Kyllä, se ei ole mikään pienen pieni, muttei sen kuulu nyt ollakaan. Vatsani uumenissa kasvaa ja potkuttelee pienen pieni ihme! Meidän rakas lapsemme♥

Vaikka mahallani on kokoa, olen oikeastaan enemmän huolissani painoni nousemattomuudesta. Tiedän joidenkin olevan kateellinen vain muutaman kilon painonnousustani, mutta pahoinvointi seuralaisena en voi kun miettiä saako lapseni kadonneesta ruokahalustani huolimatta tarpeeksi eväitä kasvamiseensa. Raskausaikana etusijalla pitäisikin olla vauvan hyvinvointi eikä äidin ulkonäkö tai kilot.
 Mielestäni raskaus siis saa ja kuuluukin näkyä! Toisilla vatsa kasvaa luonnostaan enemmän ja toisilla vähemmän, joten miksi emme ylpeydellä kantaisi omaamme sellaisena kuin se on? Niitä kilojakin tulee jokaiselle ihan oma määränsä, mutta eivät ne suuretkaan lukemat automaattisesti tarkoita piloille mennyttä vartaloa!

 Kaikki, myös ennen niin aktiiviset, odottajat eivät välttämättä pysty raskausaikana liikkumaan tai syömään kuten ennen. Raskaudessa kun jos jonkinlainen vaiva on mahdollinen, mutta silti äidin keho tekee aivan uskomatonta työtä kasvattaessaan uutta ihmisen alkua. Äidin tehtävänä on kuunnella kehonsa viestejä ja tarvittaessa muistaa myös levätä. Ja mitä tulee vatsan kasvaessa raskausarpiin voin kokemuksesta todeta, ettei edes ahkera rasvaaminen välttämättä niiden tuloa estä. Omat arpeni kannan ylpeydellä muistoina ajoista jolloin sain kasvattaa uusia ihmeitä.

 Nautitaan siis raskausvatsoistamme juuri sellaisina kuin ne ovat ja unohdetaan muiden ilkeät kommentit! Stressi ei ole hyväksi vauvalle ja rennolla asenteella odotuskin on paljon nautinnollisempaa. Oikeasti, ei meidän tarvitse olla entisissä mitoissa heti synnäriltä poistuessamme. Raskaus on loppujen lopuksi niin kovin lyhyt hetki ihmisen elämässä, ettei sitä kannata käyttää puntarin vahtimiseen.

24. heinäkuuta 2017

Hiekkalinnaa ihmettelemässä

  Miehellä ei tänäkään vuonna ole kesälomaa, joten pyrimme viikonloppuisin nauttimaan mökkeilystä ja kesäretkistä. Viime viikonlopuksi ennustettiin mökillemme sen verran kovia ukkosia, ettemme halunneet aran Onnin kanssa sinne lähteä. Raskauden vuoksi taas Perheblogien ihana kesäpäivä jäi meiltä liian pitkän matkan vuoksi suureksi harmiksemme väliin. Yritimme miettiä olotilalleni kohtuullisen matkan päässä olevia edullisia retkikohteita ja löysimme itsemme lopulta Lappeenrannasta hiekkalinnojen ääreltä.
 Lapset ovat usein kotona tehneet koko hiekkalaatikon kokoisia rakennelmia ja valtavat hiekkalinnat saivatkin heidät huokaisemaan ihmetyksestä. Hiekkaveistoksista löytyikin paljon yksityiskohtia ihmeteltäväksi ja lapsia kiinnosti kovasti myös miten ihmeessä veistokset pysyvät koossa.
 Hiekkalinnan kiertämisen jälkeen autossa villiintyneet lapset kirmasivat leikkimään. Paikalta löytyikin muutamia leikkivälineitä sekä iso hiekkalaatikko, jossa pääsi kokeilemaan omia taitojaan. Alueella olisi ollut myös muutama maksullinen huvipuistolaite, joita emme tällä kertaa kuitenkaan testanneet. Kuumana päivänä päädyimme vain ostamaan jäätelöt ja miettimään päiväohjelman jatkumista hiekkalinna-alueen pienuuden yllättämänä.
  Lapset olivat tullessa nähneet satamatorin läheisyydessä isomman leikkikentän, jonka kävimme testaamassa. Satamassa pojat myös ihastelivat veneitä ja miettivät monta tuhatta mikäkin iso alus maksaisi. Pienoista venekuumetta siis havaittavissa :D Tarkoituksemme oli myös käydä koko perheen voimin tutustumassa linnoitukseen, mutta sinne asti en lopulta kyennytkään.

  Illalla kotona sänkyyn kömpi lauma väsyneitä, mutta iloisia lapsia. Vaikka autossa istuminen olikin puuduttavaa eikä lasten toiveista huolimatta lähdettykään huvipuistoihin, oli retki ollut kaikkien lasten mielestä hauska. Tällä viikolla retken innoittamana hiekkalaatikkomme taitaakin saada omat veistoksensa. Jännityksellä odotan mitä lapset keksivätkään  :D

20. heinäkuuta 2017

Mitä hankintoja vauvalle osa 3: Arkeen

 Lasten kesäloma on vienyt niin tehokkaasti mennessään, ettemme ole juurikaan isompia vauvahankintoja loppuun asti miettineet. Toisaalta niin ihania kuin kaikki vauvajutut meistä tällä hetkellä ovatkin, emme niitä ole halunneet nurkkiin pölyttymäänkään. Syksy lähestyy kuitenkin kovaa vauhtia, joten lomasta huolimatta olisi kaiketi korkea aika alkaa tekemään niitä päätöksiä ja ostoksia.

Nyt seuraa siis isompien vauvahankintojen mietteistä kolmas osa. Löydät osa 1:n, joka käsitteli liikkumista, täältä  ja osa 2:n, joka käsitteli nukkumista, täältä. Tässä osassa keskitytään arjen isompiin hankintoihin. Aikaisemmin olen hankkinut monia juttuja vasta, kun epätoivo on iskenyt tai oikeaa käyttöä on ilmennyt, sillä eiväthän kaikki koe hyödyllisiksi samoja asioita ja vauvatkin ovat niin kovin erilaisia.

BabyBjörn Balance Soft sitteri 154,90€                  Nabby-itkuhälytin tarjouksessa 139,50€ Jollyroom
Stokke Newborn Set 89€                                         Tula Free-to-Grow kantoreppu 150€ Ipanainen

  Yksi pitkään meillä turhakkeiden listalla ollut asia oli sitteri. Ensimmäisten lasten kohdalla ajattelin, että voihan vauvaa pitää hyvin lattialla, vaunukopassa, sängyssään jne. Mitä sillä sitterillä muuta tekee kuin potkii väsyneenä varpaitaan?! Sitten syntyi Onni, joka ei oireidensa vuoksi viihtynyt missään vähäänkään makuuasentoa muistuttavassa asennossa. Oli hetkiä, jolloin pientä piti joko huudattaa lattialla tai ostaa se sitteri. BabyBjörnin sitteri olikin pelastus! Muistan sen edes muutaman minuutin helpotuksen tunteen niin hyvin, etten voi elää enää ilman sitteriä :D

 Toinen arkea etenkin talviaikaan kovasti helpottava tekijä on ehdottomasti toimiva itkuhälytin. Meillä usein kyllä koirat ovat ilmoittaneet, milloin päiväunilta herätään tai lähinnä aletaan huutamaan naama punaisena. Etenkin isompana ei välttämättä herääminen kuitenkaan tapahdu itkulla. Itkuhälyttimiä meillä on myös käytetty mökillä, joten sellaiset meiltä periaatteessa löytyy. Olivat aikoinaan ainoat, jotka todella meillä toimivat, mutta nyt jo niin iäkkäät, että kaipaisivat uutta luotettavampaa virtalähdettä tai uusimista. Monet vannovat nykyään Nabby-itkuhälyttimen nimeen, mutta jos ongelmia on kännykän kuuluvuudessa toimiiko tuo itkarikaan tarpeeksi luotettavasti?

 Jo Onnin aikaan mietin Stokken Newborn Setin ostamista. Puuhastelemme paljon isompien lasten kanssa keittiössä, joten kuinka kätevää ja viihdyttävämpää olisikaan vauvan olla samalla tasolla muiden kanssa? Kenties ne ensimmäiset sosekokeilutkin olisi mukavampi suorittaa jossain muualla kuin sylissä, turvakaukalossa tai sitterissä. Vai tuleeko tuota härveliä sitten kuitenkaan oikeasti käytettyä, etenkään jos tuleva vauva on poikien tavoin oikea sylikissa?

 Sylikissasta päästäänkin helposti vauva-arjen yhteen ihanimpaan välineeseen eli kantoreppuun. Etenkin pienet vastasyntyneethän tunnetusti viihtyvät sylissä, mutta entäs jos samalla olisi isompien lasten arki pyöritettävänä? Olin aina ollut sitä mieltä, ettei mitkään kantohärvelit tosiaankaan ole minua varten, kunnes Pikkutäry ei viihtynyt kuin sylissä. Hankin viimeisenä oljenkortena Manducan, josta en sen jälkeen ole suostunut luopumaan. Kantoreppu on helppo pukea, siinä vauva saa olla lähellä ja samalla kädet pysyvät vapaina, jolloin kotityötkin onnistuu helpommin. Rakastan siis Manducaani, mutta nyt kaipaisin ehkä hieman vaihtelua eli Tulan Free-to-Grow malli houkuttelisi. Kaikki vauvat eivät välttämättä kuitenkaan kantorepussakaan viihdy.



Luma-hoitoalusta 39,90€ Ipanainen                       UBBI-vaipparoskis tarjouksessa 85,90€ Jollyroom
Doomoo Softy-imetystyyny 52€ Baby Style

 Vauva-arkeen kuuluu tietysti myös kaikki vauvan hoitamiseen liittyvät jutut. Toisten mielestä hoitopöytä on ihan turhake, mutta meillä sellainen on ollut käytössä Tellun syntymästä asti. Ei toki koko aikaa vaipanvaihtoalustana, mutta pienimmän vaatesäilönä kyllä. Itse tykkään säästää selkääni ja vaihtaa vaipan hoitopöydällä, sillä omaan makuuni sänky tuntuu liian pehmeälle ja lattia epämukavalle. Hoitopöytä kaipaakin hoitoalustaa, jossa pienen on mukava kölliä. Vaipparoskista meillä ei ole ollut ja hyvin olemme ilmankin pärjänneet. Sellaiset ovat tuntuneet kuitenkin yleistyneen hurjasti, joten ovatkohan nykyään jo kuinka hyviä ja käteviä? Ainakin nykyiset miellyttävät jo silmää aivan toisella tavalla kuin aiemmin!

  Vielä Tellun aikana pidin imetystyynyjä ihan lässähtelevinä turhakkeina, mutta Pikkutäryä odottaessani löysin Doomoon. joka kahden lapsenkin jälkeen oli säilyttänyt muotonsa. Tyynyä tuli myös käytettyä joskus esim. vauvalle tukena, joten vahvasti harkitsen nytkin Doomoon ostamista, vaikkei koskaan tiedäkään miten imetys tällä kertaa sujuu.

 Sitten ostoslistalla olisi vielä valtava määrä sitä pienempää tarviketta kuten vaippoja yms. hoitotarvikkeita. Tuttipulloa meillä ei kumpikaan pojista ole ikinä käyttänyt, joten mietin uskaltaisinko jättää sellaisen ja varakorvikkeen tällä kertaa kokonaan hankkimatta. Aikaisemmin, kun kuitenkin sitä omaakin tuotantoa on riittänyt hätävaraksi pakastettavaksi asti. Rintapumpunkaan kanssa en kuitenkaan taida odotusaikana pitää mitään kiirettä vaan ostaa vasta jos tarvetta ilmenee. Tai sitten muutan vielä mieleni kaikissa pohdinnoissani :D

 Millaiset vauvan tarvikkeet olet kokenut arjessa hyödyllisemmiksi? Entä mikä on osoittautunut turhakkeeksi?

19. heinäkuuta 2017

Se on asenteesta kiinni

 Monia on tuntunut tänä kesänä harmittavan vallitseva säätila, joka näin naistenviikollakin on luvattu olevan paikoin kolean sateinen. Pahimmillaan on voinut kuulla sään pilaavan koko loman. Kieltämättä eihän niitä hellepäiviä juurikaan ole ollut, mutta eikö lomasta voi nauttia kuin kauniilla kesäsäällä? Väittäisin, että kesästä saa ilon irti, kun asenne on vain kohdallaan.
 Lapset osaavat ihanasti nauttia kaikesta. Ei heitä häiritse vallitseva säätila vaan vesisateestakin otetaan ilo irti. Aikuiset eivät ehkä yleensä samalla tavalla tykkää kirmailla ihanan raikkaassa kesäsateessa, mutta löytyyhän niitä aikuiseenkin makuun sopivia sadepäivän kohteita ja puuhia! Lomalla on tarkoitus kuitenkin myös rentoutua, joten ellei museot tai muut sisäkohteet innosta niin miksipä ei käpertyisi viltin alle lukemaan tai leffaa katselemaan? Myös kesän makuja voi maistella säällä kuin säällä.

 Kesä on niin paljon muutakin kuin ne kauniit päivät, joten miksi kuluttaisimme energiaa asiaan johon emme voi vaikuttaa?! Otetaan lapsista mallia ja nautitaan nyt vielä kun voidaan valoisemmista päivistä, luonnon kauneudesta ja ennen kaikkea siitä lomasta.  
 Mukavaa viikkoa♥