17. marraskuuta 2017

Täydellinen elämä

 Blogia pidempään seuranneet ovat ehkä huomanneetkin, että olen kova pohtimaan asioita öisin lapsien valvottaessa. Nuo öiset hetket ovat niitä, jolloin talossamme on rauhallisinta ja toisaalta öisin en viihdykkeeksi mitään muuta kaipaakaan. Riittää kun saan katsella lastani ja ajatella lähes rauhassa.
 Pikkuisen kanssa noita yön valvottuja hetkiä on yllättävän vähän sillä hän on todella hyvä nukkumaan öisin. Ensimmäinen kokonainen yökin, joka isompien poikien kanssa koettiin heidän ollessa noin 2-3vuotiaita, on suureksi ihmeekseni jo nukuttu! Yöheräämiset ovat siis usein pikaisia tankkaushetkiä 1-2 kertaa yössä.

 On näihin öihin Pikkuisen kanssa toki mahtunut myös niitä pohdiskeluöitä. Eräänä yönä rupesin miettimään ihan normaalisti viime aikojen tapahtumia. Tajusin kuinka aivan huomaamatta olen löytänyt taas palan sitä entistä minääni, joka kenties vaikeimpina aikoina hieman katosi. Vaikka suuri osa päivästä menee koliikkilapsen värinäsitteriä leikkiessä, olen käynnistänyt monen monta pientä ja isompaakin omaa projektia sekä saanut jotain valmiiksikin.
Sen jälkeen, kun huomasin tuon palaseni löytyneen, aloin ajattelemaan kuinka hyvältä elämä juuri nyt tuntuukaan. Vuosi sitten yritimme paikkailla haavojamme ja hyväksyä perheemme olevan siinä. Millainen onni meitä vielä kohtaisikaan! Hyvin nopeasti aloinkin yllättäen hiiren hiljaa laulaa Pikkuiselle Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä-biisin kertosäettä.  Kuinka oikeassa se onkaan!

 Täydellinen elämä ei tosiaankaan tarkoita kaiken olevan pelkkää ihanuutta ja onnea. Kyllä elämään kuuluu myös surua ja epäonnistumisia. Vaikka pahimpina hetkinä ei ehkä uskoisikaan, eräänä päivänä huomaa elämän taas hymyilevän. Myös jokaiseen päivään, siihen kaikkein kurjimpaankin, on mahdutettu onnen hetkiä. Aina niitä ei vain ehkä huomaa.
 Tällä hetkellä musta tuntuu, että elämämme on täydellistä juuri näin. Vaikeat ajat ovat muokanneet meistä sen mitä me olemme ja nyt on aika vain nauttia onnen hetkistä. Toki pikkuisen koliikki on todella sydäntä särkevää katseltavaa, mutta se helpottaa aikanaan. Pääasia, että olemme saaneet hänet sulostuttamaan elämäämme. Meillä on naurua, vauhtia, itkua ja rakkautta täynnä oleva koti, josta lapset eivät omien sanojensa mukaan haluaisi muuttaa ikinä pois. Meillä on toisemme niin onnen kuin surunkin hetkillä.

 Mitä sinun elääsi nyt kuuluu?

14. marraskuuta 2017

Talvi sua kaivataan!

Tänä aamuna Onni kyseli talven perään. On oikeastaan kysellyt useita kertoja joka päivä siitä asti, kun lumet muutama viikko sitten sulivat. Vaikka kuraleikit ovatkin pojasta hurjan hauskoja, kaipaa hän jo nauttimaan talven riemuista. Siispä huusimmekin ikkunasta yhdessä kovaan ääneen Talvi missä viivyt?
 Pimeissä syysilloissa kynttilöineen on toki oma viehätyksensä. Sateen ropina ikkunassa kuulostaa kovin turvalliselle ja takkatulen ritistessä on mukava nauttia peiton alla kupillinen lämmintä juomista. Glögiä on viime aikoina kulunut paljon ja joulukin on kovasti ollut jo mielessä. Nautimme suunnattomasti joulun ajasta, mutta nautinto karisee hyvin nopeasti heitellessäni iltaisin kasallisen lasten kuraisia ulkovaatteita eteisen korista pesuun.
 Kun syksyn väriloisto on kadonnut ja ulkona on niin kovin synkkää ja ruskeaa, kaipaa tämä vilukissakin jo pakkasia ja luntakin. Voisitko siis talvi tulla jo kun joulukin lähestyy? Ihan muutama aste pakkasta vain ja vähän lunta tunnelmaa luomaan? Tahdomme nauraa lumessa ja etsiä tonttujen jälkiä. Pikkuiset jalat kaipaisivat myös jo niin kovin hiihtämään tai edes hieman kolalla auraamaan. Tai saisiko edes vesisateen sijaan niitä kauniita kuuraisia aamuja ja aurinkoisia päiviä?

 Löytyykö muita talvea toivovia?

11. marraskuuta 2017

Huuto palasi taloon

 Sanonnan mukaan pessimisti ei pety. Vaikken itseäni pessimistinä pidäkään, en juurikaan yllättynyt pikkuisen aloitellessa huutoputkeaan. Olihan meillä jo ennestään ollut yksi koliikkivauva ja kaksi muiden syiden takia ensimmäiset vuotensa huutanutta poikaa. Mielessäni oli siis varsin todennäköistä, että pikkuinenkin kuuluisi huutajien joukkoon, vaikka toiveissa olikin jotain aivan muuta.

 Jo heti pikkuisen syntymän jälkeen olin tuntosarvet herkillään. Vauvan heittäytyessä itkemään kaarelle, rohistessa tai lopettaessa pian syömisensä oli välittömästi merkki refluksista. Pinaattikeiton värisen tavaran vaipassa tulkitsin oitis allergiaksi ja pienikin itku iltaisin oli heti merkki koliikin alkamisesta. Jep, varsin vainoharhaista menoa sillä vauvallahan oli esim. nenä tukossa ja vihreä kakkakin ihan normaalia näin pienillä!
 En siis yllättynyt yhtään, kun tajusin jokapäiväisen huutokonsertin ja tyytymättömyyden alkavan suunnilleen samaan aikaa ja kestävän nukkumaan menoon asti. Tällä kertaa tahdon kuitenkin uskoa kyseessä olevan koliikin, sillä toisin kuin veljensä pikkuinen ei huuda öisin. Päivät sinne alkuiltaan asti vauva on oikein tyytyväinen ja rauhallinen tapaus. Saamme osaksemme suloisia hymyjä ja ihanaa jutustelua, joita isompien poikien kanssa ei juurikaan ollut.

 Pikkuisen koliikki tuntuukin todella helpolle jutulle. Tiedän koliikin olevan kyllä oikeasti rankkaa aikaa ja vaikuttavan koko perheeseen, mutta meidän kokemuksiemme vuoksi tämä ei enää todellakaan rankalle tunnu. Tällä kertaa me emme kuule huutoa kuukaudesta toiseen 24/7 vaan saamme öisin nukkua jopa useamman tunnin putkeen. Isompien poikien vauva-aikoihin verrattuna 4-5 tunnin päivittäinen putki ei ole enää mitään. On kuitenkin toki sydäntäsärkevää, ettei pysty pikkuisen oloa juuri paremmaksi saamaan.
 Koliikista kärsii muistaakseni vain noin 10% lapsista. Eräänä iltana mietinkin, miten kummassa me ollaan tällainen potti saatu kerättyä? Onko meillä jotain huutogeenejä? Vaikka emme tälläkään kertaa saaneet nauttia ns. normaalista vastasyntyneestä, katson pikkuista pahimpienkin huutokonserttien aikana suurella rakkaudella ja kiitollisuudella. Olemme saaneet oikean aarteen luoksemme ja jos tämä huuto on nyt tällä kertaa oikeasti vain koliikkia, ei se kestä ikuisuudelta tuntuvaa aikaa.

 Mukavaa isänpäiväviikonloppua♥

6. marraskuuta 2017

Suosittele itkuhälytintä!

 Niinhän siinä kävi aivan kuten olin ennen vauvan syntymää pelännytkin eli meidän vanhat, luotettavat ja rakkaat itkuhälyttimet sanoivat ahkeran työnsä jälkeen sopimuksensa irti. On siis sittenkin hankittava uudet. Kaikki on vain näiden vuosien aikana kehittynyt niin hurjasti, että olemme ihan pihalla. Osaisitko sinä auttaa meitä?
 Etsinnässä olisi siis itkarit, jotka toimisivat niin kotona kuin mökin laiturinnokkaan asti säällä kuin säällä sekä tarvittaessa myös hieman maastoisemmissa oloissa. Meillä nukutaan siis päikkärit ulkosalla myös talvipakkasella, kovimmilla tosin hieman suojaisemmassa paikassa. Talomme on kivitalo, jossa tavallisen kännykänkin kuuluvuus toisinaan mietityttää. Mitähän vielä pitäisikään ottaa huomioon?

 Ennen ostoksille ryntäämistä kuulisin siis hukkaostosta välttääkseni mielelläni käyttökokemuksia itkuhälyttimistä! Niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia kaivataan! Kiitos♥

5. marraskuuta 2017

Tosielämän kummitusjuttuja vai sattumaa?

 Halloween ja pyhäinpäivä ehtivät jo menemään ennen kuin sain tämän täysin valmiiksi. Päätin silti julkaista tämän postauksen. Toiset ihmiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei mitään yliluonnollista ole olemassakaan. He yrittävät kenties etsiä kaikelle järkevää selitystä. Itsekin kuuluin joskus enemmän tähän ihmisjoukkoon kunnes törmäsin lähipiirissä tarpeeksi usein tilanteisiin, joille ei järjellistä selitystä löytynyt. Tässä muutama omassa kodissamme sattunut tapaus.
 Tämä tapahtui Tellun ollessa suunnilleen Onnin ikäinen. Olin laittamassa tyttöä nukkumaan, kun Tellu alkoi puhumaan kuinka meidän papparainen oli eilen istunut sängyn vieressä olevalla tuolilla  juttelemassa ja toivottamassa hyvää yötä. Koska papparainen oli kuollut Tellun ollessa juuri ja juuri vuoden vanha, kysyin leikilläni mitä papparaisella oli päällään. Vaatteet olivat papparaisen lempivaatteet, jotka Tellu olisi ehkä joskus jostain kuvistakin nähnyt. Hetken jo kuvittelinkin kaiken olevan Tellun mielikuvituksen tuotetta, mutta lähtiessäni huoneesta tyttö kertoi mitä papparainen oli sanonut lähtiessään. Nuo sanat olivat sanalleen ja äänenpainoineen tasan tarkkaan samat, jotka papparainen yleensä lähtiessäänkin sanoi eikä niitä sanoja ollut meillä papparaisen kuoleman jälkeen mainittu.

 Eräänä yönä täysikuun aikaan makasin sängyssä kiroten mielessäni, ettei taaskaan nukuta. Ajattelin niitä näitä, kun tunsin jonkun käden koskettavan olkapäätäni. Ihmettelin, etten ollut kuullut lapsen tulevan huoneeseemme. Käännyin tietysti kysymään mikä hätänä, mutta huoneessamme ei ollutkaan ketään! Olen vielä tänä päivänäkin aivan varma, että olin täysin hereillä. Olkapäähäni ei myöskään voinut vahingossa osua mitään.
 Talvisena pakkasiltana olin laittanut lapset nukkumaan ja odottelin sohvalla miestä kotiin. Yllättäen pinnasängystä alkoi kuulumaan hysteeristä huutoa "Älä mee pois, älä jätä". En yleensäkään juokse heti lasten luokse ensimmäisestä inahduksesta ja tälläkin kerralla pysähdyin laittamaan takkaan lisää puita. Noustessani takan edestä kuului ukkosen jyrähdys ja huutava lapsi hiljeni. Palasin takaisin sohvalle katsomaan olisiko oikeasti ukkonen tullut keskellä talvea. Hetkeä myöhemmin mies tuli itkuisena kotiin kertoen lähipiiriin kuuluvan kuolleen lähellä kotiamme. Oliko ukkosen jyrähdys, lapsen huuto ja onnettomuus vain sattumaa?

 Oletko kokenut jotain yliluonnollista? Tai uskotko kaiken olevan järjellä selitettävissä?

2. marraskuuta 2017

Ihanaa merinovillaa päästä varpaisiin

Yhteistyössä Sohvila Design

 Syksyn ja talven tulon voi huomata perheessämme päivittyneistä vaatekaapeista. Olen nimittäin jo muutama vuosi sitten hullaantunut merinovillaan sen loistavien ominaisuuksiensa vuoksi. Lapsiltamme löytyykin merinovillaisia vaatteita aina yöpuvusta huppareihin tai pikemminkin päästä varpaisiin. Olinkin riemuissani päästessäni yhteistyön merkeissä valitsemaan Sohvila Designin valikoimista pienemmille tuotteet.
 Sohvila Designin valikoimista löytyy kauniita, mutta käytännöllisiä merinovillaisia asusteita, jotka sopivat konepestävinä hyvin niin ulkoleikkeihin kuin siistimpäänkin menoon. Tuotteet valmistetaan käsityönä Varsinais-Suomessa ja niissä käytettävä lanka on 100% mulesing vapaata. Sohvila Design valmistaa tuotteita myös tilauksesta, jolloin voit tilata juuri täydellisen hatun itsellesi tai neulehaalarin pikkuisellesi.
 Annoin Onnin valita itselleen mieluisan pipon ja valinta tuntui olevan pojalle todella helppo. Vilpertti 2.0 harmaana oli rakkautta ensisilmäyksellä. Onni odotti pipon saapumista malttamattomana ja suorastaan repi paketin auki, jotta sai pipon heti päähänsä :D Vilpertti onkin Onnin kanssa päässyt näkemään jo niin syksyn kauneutta kuin talven ihmeitäkin ja olemme olleet todella ihastuneita siihen. Mutakylvyn jälkeen pipo joutui myös pesutestiin ja palasi sieltä täydellisenä.
  Sohvilan Designin valikoimista löytyy paljon myös muita ihania pipoja, joille on myönnetty Avainlippu-merkki.  Pikkuiselle sopisikin ihana tummanharmaa Nooa, jota koristaa hauska tekoturkistupsu. Pipojen kaveriksi Sohvila Designin valikoimista löytyy myös tuubihuiveja ja tytöille söpöilyyn kauniita pantoja.
 Tällä kertaa en kuitenkaan valinnut pikkuiselle puuttuvaa pipoa vaan suloiset Naava-tossut. Tossut ovat lämmittäneet pikkuruisia jalkoja päiväunilla vaunuissa sekä pakkasten tullen viileällä lattialla. Koska merinovilla ei kutita, ovat tossut myös olleet terättömien yöpukujen kaverina. Näitä tossuja voi siis käyttää yötä päivää ja ne kuuluvatkin vauvamme vakiovarusteisiin.

 Onko Sohvila Design sinulle ennestään tuttu? Entä löytyykö muita, jotka ovat hullaantuneita merinovillaan?


30. lokakuuta 2017

6 viikkoa

 Kuusi viikkoa voi joskus tuntua kovin pitkälle ajalle, mutta pikkuisen kanssa se on mennyt hetkessä. Kuitenkin vauvaa katsellessa voi huomata, ettei meillä enää aivan vastasyntynyttä ole vaan kehitystä on jo tapahtunut.
 Pikkuinen aiheutti neuvolalääkärissä suurta hilpeyttä painonnousullaan. Ruoka siis maittaa pojalle hyvin eikä iltojen maratonsyömisistä huolimatta todellakaan tarvitse miettiä riittääkö oma maito vai ei. Vauvan posket ovatkin pyöristyneet mahtavasti, leuan alle on muodostunut toinen leuka ja jaloista löytyy suloiset makkarat. Aivan pian joudummekin jo viikkailemaan kaikkein pienimmät 50cm:n vaatteet pois käytöstä.

 Kehitystä on tapahtunut myös muussa kuin painossa. Pikkuinen on yhä enemmän hereillä ja viihtyy mielellään sisarustensa touhuja seuraillen. Vauva on myös kova keskustelemaan ja sulostuttaa meitä hymyillään. Päätään pikkuinen kannattelee jo hienosti eikä makuuasento sylissä ole enää pojan mieleen. Ympäristön tapahtumat pitää nähdä! Lattialla pikkuinen viihtyy vain pieniä hetkiä vatsallaan ja silloinkin kädet ovat hienosti kyynernojassa jalkojen yrittäessä vimmatusti mahan alle tai eteenpäin. Musiikkituokiot ovat myös kovasti vauvan mieleen.
 Vauva on yhä todella rauhallinen luonne. Elomme ei aina kuitenkaan ole pelkkää ihanuutta ja ruusuilla tanssimista, sillä pikkuinen kärsii iltaa kohden pahenevista mahavaivoista, jolloin vain sylissä on hyvä olla. Tätäkin postausta olen kirjoittanut jo ainakin kolmessa osassa! Tällä hetkellä hulinoiksi muuttuneet yötkin sujuvat paremmin vanhempien välissä unipesässä kuin omassa sängyssä, johon sitkeästi joka ilta vauva nukkumaan laitetaan. Aamun ja illan torkut pikkuinen nukkuu sisällä ja pidemmät päiväunet yleensä ulkoilujemme aikana vaunuissa.

 Mitä muille pikkuisille kuuluu?

24. lokakuuta 2017

Mitä meille kuuluu?

 Suurperheen arjen pyöritys ja ristiäisvalmistelut pitivät viime viikolla varsin kiireisenä. Mies joutui tekemään pitkiä työpäiviä ja pikkuiselle sattui useampi huono päivä. En kärsinyt siis tekemisen puutteesta vaan päinvastoin. Lepohetkiä tai sitä omaa aikaa ei juurikaan suotu, ellei sellaisiksi lasketa vauvan sylittelytuokioita.

 Nyt kun pikkuisen ensimmäinen juhla on onnistuneesti ohi ja lapsilla syysloma, päätin tulla hieman kirjoittelemaan meidän kuulumisia. Mitä kummaa täällä on viime aikoina tapahtunut?
♥ Olemme nauttineet syksystä ulkoillen ja metsäretkiä tehden.
♥ Ekaluokkalainen on lukenut pikkuiselle paljon satuja ja ilahduttanut meitä vanhempia ihanilla, ihan itse kirjoittamillaan viesteillä. Kuinka ihanaa onkaan seurata oppimisen iloa!
♥ Iltaisin perhe on nauttinut takkatulen ritinästä ja glögistä
♥ Sadepäivinä olen kokenut hieman huonoa omaatuntoa, ettei askarteluun ole ollut voimia ja aikaa, mutta olen saanut ihastella upeita piirustuksia ja leikkiä paljon traktoreilla sekä puimureilla. Ehkä saimme siis onnellisesti kaiken viljan puitua?!
♥ Olemme ihmetelleet pikkuisen nopeaa kehittymistä, ihailleet hurmaavaa hymyä ja nauttineet seurustelutuokioista
♥ Olemme saaneet seurata monia metsän eläimiä ja isoja hanhiparvia
♥ Onni on nauttinut työpäivistä isänsä kanssa
♥ Pihan lehtimatto sai nopeasti kyytiä, kun laitoin lapset kilpailemaan kuka saa aikaiseksi suurimman lehtikasan. Lopulta itselleni jäi vai lehtien ja lasten kuljetusta kottareilla.
♥ Koimme huolestuttavia hetkiä koiruuden kanssa, mutta onneksi pian eläinlääkärin määräämän lääkekuurin aloittamisen jälkeen karvaturri heilutteli taas iloisena häntäänsä.
♥ Leivoimme ja söimme ehkä liikaakin kaikkea hyvää tekosyyllä ristiäiset
♥ Pikkuinen sai siis onnellisesti nimen ilman, että olisimme joutuneet nimiarpajaiset järjestämään. Jouduin myöntymään joistain vaatimuksistani, mutta oikeastaan nimi on aivan pojan oloinen. Kaverini sanoja lainatakseni nimi on täydellinen kantajalleen♥

 Mitä sinulle kuuluu?

19. lokakuuta 2017

Vauva tuli taloon- mitä tuumii sisarukset?

 Pikkuinen on ollut luonamme jo kuukauden. Isompien lasten alkuinnostus on siis hälvennyt ja nyt voikin jo sanoa mitä sisarukset oikeasti ajattelevat vauvasta, jota me kaikki odotimme niin kovin.

Täällä kerroin lasten suhtautumisesta raskausuutiseen ja Onnin ensijärkytyksestä. Vaikka Onni odottikin innoissaan pikkuisen syntymää ja oli ylpeä uudesta isoveljen roolistaan, jännitin hieman kuinka meille käy vauvan synnyttyä. Onnihan sietää huonosti isoja muutoksia ja vauvan tulo taloonhan on juuri sellainen. Yritimme jo raskausaikana kertoa mitä muutoksia pikuisen syntymä arkeemme tuo, mutta voiko pieni lapsi koskaan silti olla täysin valmis muutokseen?
 Kotiuduttuamme sairaalasta Onni oli vain haltioissaan uudesta tulokkaasta. Arki saapui kuitenkin vauvakuplaan heti muutaman päivän jälkeen. Miehen ollessa töissä sain kokea ennennäkemättömiä kiukkukohtauksia Onnilta. Lopulta kuitenkin poika kertoi kuinka ikävissään ja peloissaan oli ollut, ollessani vauvan kanssa sairaalassa. Toisaalta olen sitä mieltä, että uuden perheenjäsenen tulo saa lapsessa näkyä, mutta kyllähän tieto harmituksen syystä helpotti mieltä. Tilanne helpottui sylittely- ja keskustelutuokiolla ja jäljelle jäi jo ennen vauvan syntymää esiintyneet normaalit pienet uhmat. Pikkuinen on yhä Onnista hurjan ihana ja saakin usein pusuja osakseen. Leikkikaveria odotetaan leikkeihin jo innolla mukaan♥

 Myös meidän ekaluokkalainen on ollut todella innoissaan vauvasta. Hän mielellään pitää pikkuista sylissä ja kertoo tarinoita. Mikäli en ole samassa huoneessa tai pääse heti ottamaan pikkuista harmituksen iskettyä syliin, saa ekaluokkalainen laulullaan vauvan rauhoittumaan. Pikkutäry myös muuten mielellään laulelee ja leikittää pikkuista. Äidin sydän sulaa totaalisesti niissä hetkissä, jolloin nämä kaksi istuvat sylikkäin ja pikkuinen saa isoveljeltään kuiskauksen: "Olen niin onnellinen, että olet vihdoin siinä" ♥

 Tellu on jo niin iso, ettei aivan samalla lailla kenties kehtaa näyttää hullaantumistaan vauvaan kuin me muut. Silti hän mielellään kuiskii helliä sanoja korvaan, hoitaa ja jutustelee pikkuisen kanssa. Vaipanvaihdon Tellu jättää kyllä suosiolla Onnille, mutta sylistään ei mielellään pikkuista pois laskisi. Ainakaan, jos vauva olisi menossa pikkuveljien syliin :D Neidin luonnon päälle hieman käy myös se, ettei hän saa vauvaa yhtä hyvin rauhoittumaan kuin Pikkutäry laulullaan. Rauhallinen vauva on kuitenkin esiteinin mielestä paras ja ihanin pikkuveli ikinä. Ainakaan tämä pienin painos ei vielä käy ärsyttävästi salaa tutkimassa neidin aarteita :D

 Mielenkiinnolla jään katsomaan miten sisarusten välit tästä kehittyvät. Pikkuisesta on kuitenkin jo ehtinyt tulla koko perheen lellikki, joten vaikka ikäeroa sisaruksiin onkin, rakkautta hän ainakin tulee saamaan osakseen.

 Mitäs teillä on tuumittu?

12. lokakuuta 2017

Mikä pikkuiselle nimeksi?

 Pikkuisen ristiäiset lähestyvät kovaa vauhtia ja me vanhemmat painimme polttavan kysymyksen kanssa; Mikä vauvalle nimeksi? Rakkaalla lapsella on sanonnankin mukaan monta nimeä ja pikkuistakin kutsutaan kotona useilla. Jokainen lapsi on antanut vauvalle oman nimensä ja me vanhemmat yritämme välistä ääneen maistella pojalle sopivaa. Valitettavasti, kun pikkuisesta ei voi Onnin ehdottamaa esi-isääkään tulla :D
 Jos pikkuinen olisi ollut tyttö, meillä olisi ollut valmiina monta kaunista nimeä mistä valita. Kivoista poikien nimistä valitettavasti sen sijaan tuntuu olevan pulaa tai sitten ne eivät vaan tunnu vauvan oloisilta. Oman lisänsä nimen löytämisen vaikeuteen lisää myös se, että miehellä on juuri poikien nimissä hieman erilainen maku kuin mulla. Se mikä toisesta olisi nätti nimi, on toisesta aivan karsea. Aika mahtava lähtökohta lähteä ratkomaan tätä pulmaa, eikös? Nimilistoja meidän on siis toisillemme turha tehdä, sillä ongelma ei niillä ratkea.

Millainen vauvan nimen sitten pitäisi olla? Omasta mielestäni nimi ei saa missään nimessä löytyä suosituimpien listalta, mutta en etsimällä etsi mitään harvinaisuuttakaan. Mies ei tässä olisi niin ehdoton, mutta ehkä lapselle on mukavampaa, ellei luokassa, harrastamassa jne. satu olemaan kolmea saman nimistä poikaa. Mitään ulkomaalaiselta haiskahtavaa nimeä en myöskään näe meille sopivana, vaan etsinnässä on jotain suomalaista ääkkösiä sisältävän sukunimen kaveriksi. Nimi saisi myös olla kaunis, joten perus Matit, Pekat sun muut vastaavat eivät vaan iske. 
 Oikeastaan meillä olisi ollut mielessä muutama täydellinen, juuri pikkuisen näköinen etunimi. Toinen nimistä on vain liian samanlainen jo olemassa olevan kanssa, jolloin pojat olisi jatkuvasti sekaisin. Huudanhan nytkin dementikkona jo liudan nimiä ennen kuin se oikea tulee :D Toinen nimistä taas löytyy jo ennestään yhdestä nimirimpsusta.

 Saa nähdä arvotaanko nimi kasteessa hatusta vai päästäänkö tässä päivien käydessä vähiin vielä yhteisymmärrykseen. Olisipahan ainakin vieraille mieleenpainuvat ristiäiset, jos arvontaan asti jouduttaisiin :D Vaikka tämä nimen etsiminen nyt onkin tuskastuttavan vaikeaa, tahdon uskoa lopulta löytävämme sen meistä maailman kauneimman nimen. Kävihän niin Onninkin kohdalla :)

 Tahdotkos auttaa meitä ongelmassa? Jos tahdot, niin otamme mielellämme nimiehdotuksia vastaan!

10. lokakuuta 2017

Imuri nenään

 Pienten lasten, etenkin vastasyntyneiden, tukkoista nuhanenää on sydäntäsärkevää kuunnella ja katsella vierestä. He, kun eivät niistääkään osaa ja paha olo saa lapsen kitisemään. Vanhempana sitä yrittää kaikkensa, jotta pienen olo helpottuisi, mutta useimmista vauvoille tarkoitetuista niistäjistäkään ei kunnon apua ole.
 Joskus kauan sitten ostin sellaisen pikkuniistäjän, mutta lapsen ensimmäisen niiston jälkeen mieleni teki pommittaa sillä vaikka sitä vesilintua. Ekaluokkalaisen ollessa vauva ostin sitten monien kehuman NenäFriidan, joka oli kyllä edeltäjäänsä parempi. Taidan vaan omata liian onnettoman imutehon, sillä ei ne pienet nenät koskaan täysin auenneet.

 Kerran kahvipöydässä lasten flunssakierteistä jutellessa eräs tuttuni alkoi sitten puhumaan Baby-Vacista. Silmäni olivat varmaan isommat kuin pöllöllä kuullessani, että tuo toimisi pölynimurin avulla. Voitteko uskoa?! Seuraavan flunssan aikaan lähetin miehen töistä tullessaan kuitenkin ostamaan kyseisen niistäjän ja olisittepa nähneet mieheni ilmeen kaivaessani pölynimuria esiin niistämistä varten :D Miehen epäluuloisuus kuitenkin muuttui heti hänen huomatessaan kuinka mahtavan apurin oli lasten flunssan hoitoon hankkinut.
 Baby-Vac soveltuu ihan vastasyntyneillekin ja se onkin ollut kullan arvoinen laite nyt pienen kanssa.  Laite asennetaan siis pölynimurin taipuisaan putkeen, mutta se säännöstelee imurin imun lapselle sopivaksi. Se ei siis tunnu lapsista epämiellyttävälle vaan lähinnä samalle kuin niistäminenkin. Meillä pikkuinen tukossa ollessaan rauhoittuu jo välittömästi kuullessaan imurin äänen. Hän on siis selvästi jo oppinut, että aivan pian olo on taas parempi.

 Baby-Vacilla lapsen nenä aukeaa jo ihan muutamissa sekunneissa. Nenän pysyessä auki taudin kesto lyhenee sekä mahdollisuus jälkitauteihin vähenee. Mies aluksi kauhisteli nenäimurin yli 40€:n ostohintaa (netistä saa halvemmalla), mutta hyvin nopeasti kauhistelut vaihtuivat tyytyväisyyteen. Ties kuinka paljon mekin olemme jo säästäneet lasten kunnon niistämisen ansiosta ja tärkeintähän on, että lapsella olisi mahdollisimman hyvä olla.

 Kotiäidin elämää-blogin joukot siis suosittelevat  Baby-Vacia ja tämä ei ollut maksettu mainos, jos siltä tuntui. Näin flunssakautena tahdoin vain vinkata teillekin tästä mahtavasta avusta, jonka ansiosta pikkuinenkin saattoi säästyä lääkärireissulta.

9. lokakuuta 2017

Viikonloppuna

 Viime viikko meni pitkälti sairastaessa, sillä vauvan tukkoisuuden lisäksi sain itse oikein kunnon flunssan. Viikonlopuksi sekä vauvan tukkoisuus että oma flunssani olivat kuitenkin onneksi jo hieman helpottaneet, joten päätimme unohtaa kaiken muka pakollisen puuhan ja viettää kunnon rennon perheviikonlopun.
 Viikonloppuna me mm:
♥ Nautimme aurinkoisista hetkistä
♥ Nauroimme paljon
♥ Osa perheestä kastui metsäkävelyllä aivan läpimäriksi
♥ Ihastelimme ruskaa
♥ Teimme retken puistoon
♥ Kuuntelimme sateen ropinaa teetä juoden
♥ Leikimme monenlaisia leikkejä
♥ Nautimme takkatulen loimusta
♥ Yritimme opetella vauvakieltä, mutta saimme vauvalta vastaukseksi vain hymyjä
♥ Nautimme ensimmäiset glögit
♥ Kutittelimme kilpaa toisiamme
♥ Ihmettelimme lepäämään laskeutuneita isoja hanhi- sekä kurkiparvia
♥ Kävimme ravintolassa syömässä
♥ Katselimme luontoaiheisen dvd:n
♥ Pelasimme lautapelejä
♥ Suunnittelimme vauvan ristiäisiä
♥ Nukuimme pitkään

 Miten sinun viikonloppusi sujui?

3. lokakuuta 2017

Pieni nuhanenä

 Samalla kun syksy loistaa luonnossa kauniina, on myös tautiarmeija lähtenyt liikkeelle. Hieman ennen pikkuisen syntymää alkoi koulun terveydenhoitajalta kantautumaan Wilma-viestejä koulussa esiintyvistä taudeista. En koskaan ole ollut vastasyntyneenkään kanssa mikään hysteerinen taudin pelkääjä. Viestejä lukiessa aloin lopulta kuitenkin tehostetusti valvoman omien lasten käsien pesua koulusta tullessa ihan vain varmuuden vuoksi.

 Vaikka arkena joudun pikkuisen kanssa käymään kaupassa jne., oli mielestäni paljon todennäköisempää mahdollisen taudin kulkeutuvan meille lasten mukana kerhosta tai koulusta. Juuri ennen pikkuisen syntymää saapuikin ekaluokkalaisen mukana ensimmäinen flunssa, joka kaatoi varsin tehokkaasti perhettä yksi toisensa jälkeen. Lapsilla tuo flunssa tuntui menevän ohi yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin, mutta miehellä, jolle ei lasten tavoin noussut kuumetta, oireet eivät helpottaneet millään. Vastasyntynyt oli siis kyllä saanut erilaisia vasta-aineita jo ennen syntymäänsä ja äidinmaidosta lisää, mutta toki jännitin kuinka pikkuisen käy.
 Kuten postauksen otsikosta voi päätellä, ei pikkuinenkaan flunssaoireilta säästynyt. Täällä ollaan siis nyt sylitelty entistäkin enemmän, sillä pojan nenä on tukossa. Tosin aivan pienillä vauvoilla nenä voi olla tukossa ilman flunssaakin. Vielä ollaan kotikonstein pärjätty, mutta toki tarkkailemme pikkuisen vointia herkeämättä. Näin pienet kun eivät osaa vielä suun kautta hengittää ja ruokaillakin pitäisi. Tähän mennessä tosin ruokailun kanssa ei ole ongelmia ollut vaan maito maistuu samalla lailla kuin ennenkin.

 Kuinka näin pienen oloa voi sitten helpottaa? Listasin tähän muutaman vinkin.

♥ Keittosuolatipat nenään hetki ennen tissittelyä helpottaa syömistä. Mikäli tukkoisuus pääsee yllättämään eikä tippoja kotoa löydy, voi sieraimeen laittaa samassa tarkoituksessa myös tipan äidinmaitoa.

♥ Pystyasennossa olo on parempi. Päivisin siis kannattaa nauttia vauvasta ja pitää mahdollisuuksien mukaan sylissä. Kun taas on pakko tehdä ruokaa tms. kotitöitä, saa kädet vapaaksi laittamalla vauvan kantoreppuun.

♥ Yöllä nukkumista helpottaa esim. sängyn päädyn korottaminen. Pikkuinen on nukkunut unipesässä, jonka päätypuolen alle olen viikannut peiton. Näin vauva nukkuu lievässä kohoasennossa. Vauvan sängyn viereen voi myös pilkkoa esim. harson sisään sipulia, mutta itse olen käyttänyt huoneessa omaan nenään miellyttävämmän tuoksuista Vaporizer-kuivahöyrystintä.

♥ Tarvittaessa vauvan nenän voi 'niistää' esim. Baby-vacilla tai NenäFriidalla

♥ Mikäli vauvan olo yhtään epäilyttää, alle 3kk:n ikäisellä on kuumetta 38 astetta, pissavaippojen määrä vähenee selvästi tai nenän tukkoisuus ei kotikonstein muutamassa päivässä helpotu, on hyvä käydä moikkaamassa lääkäriä. Välttämättähän mitään vakavaa ei löydy, mutta vanhemmat saavat mielenrauhan.

Pienoisella jännityksellä odottelen mitä lähipäivät tuokaan tullessaan. Lapsen sairastaminen kun on aina niin kovin kurjaa, mutta pienen vastasyntyneen toivoisi vieläkin enemmän pysyvän terveenä.

 Jokos siellä on syksyn taudit olleet liikkeellä?

1. lokakuuta 2017

2 viikkoa

Jo kaksi viikkoa olemme saaneet ihmetellä pikkuista. Kovin ihmeelliselle hän onkin meistä tuntunut, sillä kuvittelimme mahassa möyryävän ikiliikkujan olevan oikea vilkastus. Pikkuinen on kuitenkin itse herra rauhallisuus, joka ei turhia itkeskele ja herää öisinkin vain 1-2 kertaa syömään. Ruoka onkin vauvalle maistunut todella hyvin, sillä syntymäpaino oli saavutettu jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä.
 Tällaiseen vauvan unirytmiin emme ole koskaan vielä päässeetkään, enkä täysin osaa vielä uskoa, tämän olevan pysyvää. Pikkuisella on nimittäin hieman masuvaivoja, jotka toki ovat vastasyntyneille ihan normaalejakin. Epäilen vaivojen johtuvan ihan vain suihkuavasta maidosta, mutta meidän kokemuksellamme kolmesta huutavasta vauvasta pelkään taustalta nytkin löytyvän jotain muuta. Toisaalta tällä kertaa olen todella panostanut vauvan nukkumiseen, joten toivomme hyvien öiden saavan jatkoa vastaisuudessakin.

 Hereillä ollessaan pikkuinen nauttii selvästi musiikista ja isompien lasten jutusteluista. On ollut hauskaa huomioida kuinka odotuksen aikainen varhainen vuorovaikutus on oikeasti totta! Pikkuinen mm. innostuu yhä isänsä äänestä, rauhoittuu tuttuun silittelyyn ja kuuntelee tarkkaavaisena niin tuttuja biisejä kuin Bola-korun helinääkin. Olemme vieläkin olleet paljon ihokontaktissa, mutta kylpemistä odottelemme yhä. Napatynkä kyllä irtosi juuri tasan 2-viikkoisena, mutta navan pohja hieman vuotaa vielä.
 On ollut myös ihanaa huomata, kuinka monet ovat aidosti onnellisia puolestamme ja toivovat hieman helpompaa vauva-aikaa. Vieraita on siis riittänyt ja pikkuinen on saanut ihania lahjoja. Kyyneleiltäkään en täysin ole välttynyt, sillä vaikka en ikinä ole vauvakutsuja saanut kokeakaan, yllätti rakas ystäväiseni minut eräänä aamuna täysin. Mahtoi pikkuinen olla ihmeissään katsellessaan äitinsä tunteen purkausta :D

 Näinä kahtena viikkona olemme myös saaneet ihastella ensimmäisiä hymyjä. Toki nuo hymyt eivät vielä ole tarkoituksellisia, mutta onhan toinen niin suloinen hymyillessään! Erään aterioinnin päälle pikkuinen myös ihan selvästi kikatti tyytyväisenä♥ Iltaisin usein poikaa katsellessa mietimmekin, miten ihmeessä nämä ihanat hetket voisi purkittaa talteen?

26. syyskuuta 2017

Arki saapui vauvakuplaan

  Miehen työt eivät salli tällä hetkellä päivääkään isyysvapaata. Kun kotiuduimme pikkuisen kanssa sairaalasta perjantaina, alkoi mulla jo maanantaina yksin arjen pyöritys. Suunnilleen näin on ollut jokaisen pojan syntymän kohdalla, joten sinällään tilanne oli varsin tuttu. Nyt arkeemme oli vain tullut yksi pieni muuttuja lisää.
 Pääsinkin heti alkajaisiksi maanantaina aikataulutestiin, sillä koululaisten lähdettyä meidän piti kiiruhtaa pienempien kanssa vauvan verikokeisiin. Pieni nyt oli vielä suhteellisen helppo pakata mukaan, mitä nyt kävi se perus jättipuklu-vaippaanturahdus ulko-ovella. Onni kuitenkin päätti antaa heti takaisin edellisviikon poissaolostani, heittäytyi täysin osaamattomaksi ja näytti osaavansa kyllä tarpeen tullen kiukutella hänkin. Ehdittiin juuri ja juuri ajoissa paikalle ja selvittiin kauppareissustakin vielä kunnialla.
 Maanantain testin jälkeen arkemme on lähtenyt sujumaan lähes kuin ennenkin. Arkeen palaamista kyllä edesauttoi se, että vauvalle on ehtinyt jo muodostua pienoinen rytmi, joka vieläpä sopii lähes täydellisesti päiviimme. Aamulla Onnin katsellessa lastenohjelmia saan tehtyä vauvan aamutoimet ja tankattua yön jäljiltä masun täyteen. Aamupäivällä isompien ollessa koulussa vauva ottaa pidemmät unet eli meillä on hyvin aikaa puuhailla Onnin kanssa kaksin. Iltapäivällä taas, kun vauva valvoo sekä tankkaa enemmän, puuhailee Onni jo koulusta palanneiden sisarustensa kanssa. Vain päivällisen laitto vaatii tällä hetkellä hyvää etukäteen suunnittelua, sillä se osuu vauvan tankkausaikaan.
 Vaikka viime viikolla arkeen paluu alkoi siis pienellä kaaoksella, selvisimme kunnialla jo niin kerhopäivistä, neuvolakäynnistä kuin viikonlopun synttärijuhlien valmisteluistakin. Oikeastaan tuntuu, ettei vauva muuttanut ainakaan vielä meidän arkea paljoakaan, vaan toi mukanaan siihen vain enemmän suloisuutta. Toki imetykset yms. vauvan tarpeet on otettava päivän puuhasteluissa huomioon, mutta myös niiden aikana pystyy isompien lasten kanssa lukemaan kirjaa, värittelemään yms. ja toisaalta Onni nauttii, kun saa työmiehenä auttaa yksikätistä äitiään milloin missäkin. Mielenkiinnolla katsonkin onko tämä sittenkin vain sitä vauvakuplaa vai voiko arki oikeasti lähteä heti sujumaan näin mahtavasti?!

22. syyskuuta 2017

Pikkuisen syntymä

 Olen useamman kerran istahtanut tähän koneelle aikomuksenani kirjoittaa pikkuisen syntymästä. Kuitenkin kuten neuvolassakin th:n kanssa jutustellessa mainitsin, on tällä kertaa synnytyksestä jääneiden tunteiden kokoaminen hieman vaikeaa. Kaikki meni periaatteessa oikein loistavasti kyllä ja ennen kaikkea ehdittiin toiveiden mukaan sinne sairaalallekin asti, mutta kenties sitten alitajunnassa kuitenkin odotin synnytykseltä jotain muuta?

 Koska Onni oli syntynyt reilussa tunnissa, päätimme lasten käytyä nukkumaan lähteä miehen kanssa käymään varmuuden vuoksi synnärillä. Supistukseni eivät tuossa vaiheessa missään nimessä olleet mitenkään säännöllisiä, mutta niitä tuli kuitenkin useampi tunnissa ja olivat jo varsin mukavia.
 Sairaalaan päästyämme saimmekin huomata synnärin olevan täysin tukossa. Salit olivat täynnä ja lisää synnyttäjiä tuli tasaisin väliajoin. Istuin käyrillä hyvän aikaa ja tutkimuskin vahvisti, ettei synnytys ollut vielä käynnissä. Kätilö oli kanssamme kuitenkin samaa mieltä, ettei taustani vuoksi todellakaan kotiin asti voida tässä tilanteessa lähteä. Sain tipan valmiiksi käteeni, sillä tarvitsemani antibiootti pistettäisiin tippumaan heti kun tilanne sen sallisi. Tilanpuutteen vuoksi meidät ohjattiin muiden odottelijoiden tavoin äitiyspolin aulaan tv:tä katselemaan.

 Aulassa meitä käytiin aina välillä katsomassa, mutta kun supistukset alkoivat hiljalleen hieman tihenemään, lähdimme itse etsimään kätilöä antibiootin takia. Saimme kuulla, että yksi sali olisi vapautumassa ja kilpailin paikasta toisen nopean synnyttäjän kanssa. Meille sanottiin, että antibiootti laitettaisiin kohta tutkimushuoneessa. Tuo kohta oli reilu puoli tuntia.

 Tutkimushuoneeseen päästyämme sain siis vihdoin antibiootin tippumaan. Samalla vielä epäsäännölliset supistukset alkoivat kovenemaan ja kerroin kätilölle tätä menoa pian kaipaavani kipuihini edes jotain. Tutkimushuoneeseen ei kuulemma kuitenkaan ollut mahdollista saada mitään, mutta noin 10 min. päästä pitäisi päästä saliin. Jos vauva syöksyisi maailmaan sitä ennen, synnyttäisin siellä huoneessa.  Aikaa kului ja kului, mutta olimme miehen kanssa kaksin siellä huoneessa. Sitä mukaa kuin supistukset kovenivat, paniikkini tutkimushuonesynnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä kasvoi.
 Vihdoin puolen yön jälkeen päästiin saliin ja sain heti käyttööni ilokaasun. Ilokaasu rauhoitti mieltäni sen verran, että synnytys lähti etenemään. Pyysinkin heti puudutteen, jonka sain reilun 10 min. päästä. Tuosta ei iloa juurikaan kuitenkaan ollut vaan miehen kättä puristaen epätoivoni vain kasvoi. Yhden jälkeen mies ei enää kestänyt katsella oloani vaan hälytti kätilön paikalle. Vaikka painekin kasvoi alapäässä, olin vasta 6cm auki. Sain vessakomennuksen, jonka jälkeen saisin lisää puudutetta. En päässyt kuin istumaan pöntölle, kun tuntui, että halkean. Paniikissa raahauduin takaisin miehen luokse ja kätilön hämmästykseksi vauvan päälaki näkyi jo. Saliin tulikin hurjaa vilskettä ja kahden minuutin päästä syntyikin jo pieni, täydellinen poikamme käsi pään vieressä morjestaen.

 Synnytyksen viralliseksi kestoksi kätilö oli merkinnyt 3h 10min, joka on käsittääkseni aika antibiootin aloituksesta. Tiedän, että kätilöillä oli synnytykseni aikana todella kiireistä ja tuo kiire heijastui synnytykseeni. Jos olisimme päässeet ajoissa saliin, olisin todennäköisesti välttynyt siltä pienoiselta paniikilta, joka selvästi kyllä hidasti synnytystä. Ilman kiirettä ja sen luomaa paniikkiani olisin varmasti myös saanut oikean puudutteen. Nyt kätilö oli jostain syystä tilannut epiduraalin, joka ei tehonnut kohdallani edes ensimmäisessä synnytyksessäni, saati sitten näin nopeasti etenevässä. Tuosta puudutteesta sain vain muutaman päivän päänsäryn. Lisäksi odottelimme sitä antibioottia niin kauan, ettei se ehtinyt vaikuttaa tarpeeksi pitkään ennen synnytystä vaan jouduimme infektioseurantaan. Ainoaksi ongelmaksi osoittautui kuitenkin itse antibiootti, joka ilmeisesti aiheutti minulle nokkosrokon.

  Tämä synnytys oli siis todellakin omanlaisensa! Toisaalta se oli ainakin virallisesti toiveideni mukaan Onnia hieman hitaampi, mutta valitettavasti pienoisen paniikin vuoksi en päässyt siihen silti mukaan niin kuin olin ehkä toivonut. Synnytysosaston kiireellehän emme voi mitään ja siinä tilanteessa kätilöt tekivät kyllä työtä täydellä sydämellä niin hyvin kuin ehtivät! Suurin kiitos tässä kohtaa kuuluukin rakkaalle miehelleni, jonka käsi ja sanat olivat korvaamattomia♥ Ilman miestäni en olisi koitoksesta selvinnyt.

18. syyskuuta 2017

Pikkuinen on täällä♥

 Enpä osannut edellistä postausta kirjoittaessa kuvitellakaan, kuinka pian saisimmekaan pienoisen syliin. Hän on siis syntynyt ja hurmannut koko perheensä aivan täydellisesti♥
 Itse synnytys oli taas sellainen seikkailu, että palaan siihen ihan omassa postauksessa. Tuon seikkailun tuloksena saimme kuitenkin syliimme pikkuisen pojan, joka on lääkärinkin sanojen mukaan täydellinen. Sen vuoksi pääsimmekin jo reilun vuorokauden ikäisenä kotiin, vaikka periaatteessa olisimmekin kuuluneet yhä infektioseurantaan. En kuitenkaan osaa nukkua sairaalassa, joten parin valvotun yön jälkeen oma koti oli jaksamiseni kannalta se paras vaihtoehto.
 Kotona onkin pienelle syliä, pusuja ja helliä hoitajia riittänyt. Kaikki lapset ovat uudesta tulokkaasta siis todella innoissaan, vaikka itse olenkin saanut Onnilta raivonpuuskia niskaani. On luonnollista, että poissaoloni ja uusi kuopus talossa ottaa koville. Pikkuinen on kuitenkin niin rauhallinen tapaus, ettei pienistä äänistä hätkähdä vaan päinvastoin rauhoittui vasta päästyään kotiin tutun melun pariin.
 Täällä päivät kuluvat nyt siis hetken vauvakuplassa. Aivan kuin raskauskin, tämä vaihe lapsen elämässä kestää vain niin lyhyen hetken, että koitamme imeä siitä kaiken ihanuuden irti. Tallettaa niin paljon ensihetkiä muistoihin kuin mahdollista ja ennen kaikkea nauttia jokaisesta hetkestä. Vihdoin kauan kaivattu lapsemme on täällä♥

13. syyskuuta 2017

Jokainen synnytys on omanlainen

Useamman samanlaisen synnytyksen jälkeen voisi kai jo helposti ajatella tulevienkin menevän samalla kaavalla. Tiedän kuitenkin jo nyt, ettei tällä kertaa näin tule tapahtumaan. Kävimme nimittäin viikonloppuna synnärillä ottamassa vauvan liikkumattomuuden vuoksi sykekäyrää ja samalla piirtämässä käyrille muutamat tehokkaat supistuksetkin. Käynnin jälkeen entistä kovempia supistuksia on tullut epätasaiseen tahtiin päivien mittaan, kun taas aikaisemmat synnytykset ovat lähteneet kertarysäyksellä käyntiin.
 Tällä kertaa tilanteessa, joissa poikien kohdalla meitä ei uskallettu enää missään tapauksessa päästää kotiin asti, työvuorossa ollut kätilö lähetti meidät kuitenkin kotiin. Tulipa todella luottavainen olo tulevaa koitosta kohtaan kätilön hyvästellessä sanomalla, ettei hänen mielestään sillä antibiootilla niin väliä ole ja ainahan voidaan soittaa ambulanssi vastaan tai poikkeustapauksessa ilmoittaa synnärille etukäteen tulostamme. Ja mitkäs olikaan ne pahimmat pelkoni synnytykseen liittyen?!

 Kuten aikaisemminkin olen jo maininnut, on synnytyksistäni lähtenyt ajallisesti aina noin puolet pois ja Onni syntyi noin tunnissa. Todennäköisesti tällä hetkellä tilanne on kuitenkin jo kotona ollessa Onnia kypsempi. Olen siis yrittänyt nyt viikonlopun käynnin jälkeen varautua henkisesti siihen, etten niitä antibiootteja tällä kertaa tosiaankaan ehdi saamaan ja se pahin pelkoni eli tien päällä tai kotona synnyttäminen on täysin mahdollista. Mies taas piti tilanteen vuoksi hermostuksissaan jo töistä vapaapäivänkin ja muutenkin on tehnyt normaalia laiskempaa viikkoa, vaikka kauden parhaat työt olisi ollut juuri tällä viikolla tarjolla.
  Tällä kertaa täällä saadaan siis tosissamme jännittää, milloin se synnytys oikeasti alkaa ja huomaan öisin sekä miehen ollessa töissä olevani erittäin herkillä tuntosarvilla. Toivon tietysti edessä olevaan synnytykseen aikaisempaa hieman hitaampaa tahtia ja onhan se mahdollistakin. Jokainen synnytyshän on omanlaisensa.

 Olen myös tyytyväinen, ettei viikonlopun tilanne käynnistykseen johtanut. On aina parempi jos synnytys lähtee itsestään käyntiin silloin kun pieni on itse valmis ja luonto saa hoitaa tehtävänsä liikoja siihen puuttumatta. Talossamme on myös ollut sitkeää flunssaa, joten kotona rauhassa yhdessä koossa lepäily on paljon miellyttävämpää kuin flunssaisena synnyttäminen. Mikäs täällä on siis makoillessa muiden hemmoteltavana hikottelevaa mahaa silitellen! Suurin jokottelupommituskin on nykyään siirtynyt miehelle, joka saa vastata työkavereidensa ja muiden uteluihin useita kertoja tunnissa.

 Rentoa syyskuista viikkoa♥

8. syyskuuta 2017

Odottavan aika on pitkä

 Muutama päivä sitten en herännyt aamulla normaaliin tapaan kellonsoittoon. Olin ollut muiden toimesta hereillä jo lähes koko yön ja kellon soidessa vain yritin raahautua ylös miehen kuorsatessa vieressä. Normaalisti olisin seuraavaksi herättänyt lapset kouluun, mutta nyt se oli turhaa. Kaikki hääräilivät jo iloisesti aamupalalla vieläpä täysin kaikki aamutoimet tehneenä. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja möngin sohvalle ihmettelemään mitä kummaa olin juuri nähnyt.
 Normaalistihan tuona aamuna sängyssä kuorsaava mies olisi jo aikoja sitten lähtenyt töihin ja koululaisia, ainakin isompaa, olisi saanut tosiaankin herätellä sekä hoputella aamutoimien kanssa. Myöskään kaikki eivät aamuisin aina niin iloisia ole, vaan aamuäreyttä on usein meillä havaittavissa etenkin huonon yön jälkeen. Aloin jo miettimään vaikuttaako täysikuu näin vahvasti perheessämme?!

 Vielä sinä päivänä se todellinen syy ihmeelliseen yö- ja aamuelämäämme kuitenkin selvisi eikä tuo syy loista taivaalla. Kaikki muut perheessämme mua lukuun ottamatta odottivat jo niin kovin malttamattomina vauvaa saapuvaksi aivan kuin joulupukkia jouluaattona. Pojilla tuo jännitys oli jopa vaikuttanut jo yöuniin ja mies ei malttanut lähteä normaaliin aikaan töihin, jos vaikka päästäisiinkin jo tositoimiin.

 Aika suloista, vaikka itse kuiskailenkin supistusten tullessa pienelle, ettei muiden intoiluista huolimatta ihan vielä syntyisi. Oma aikani ei siis vielä tosiaankaan ole käynyt pitkäksi vaan haluaisin mielelläni saada ennen vauvan syntymää tehtyä vielä kaiken mieltä stressaavan pois alta :) Pieni saapukoon sitten, kun on siihen itse valmis♥

6. syyskuuta 2017

Yhtä kaaosta

 Valitan, jos luulit blogin hiljentymisen johtuvan perheenlisäyksestä, joudun tuottamaan pettymyksen. Täällä voidaan yhä erittäin paksusti ja hyvin! Arki vain on täyttynyt erilaisista pakollisista menoista kuten neuvolasta, vanhempainvarteista, syntymäpäivistä, sun muista, jotka haittaavat kovasti harrastuksia.

 Pakollisten menojen lisäksi täällä on menty kaaoksesta kaaokseen. Ensin saimme koulusta tiedotteen, jossa kerrottiin parvorokkoa olevan liikkeellä ja lähes heti perään soiton sairaasta lapsesta. Onneksi raskaus oli jo näinkin pitkällä ja loppujen lopuksi parvoepäilykin osoittautui allergiseksi altistumiseksi, joka pojalla helposti nostattaa lämpöä.
 Pojan parantumisen jälkeen saimme muutaman viikon myöhässä toimitetun uuden vitriinin kotiin. Tarkastin lähetyksen tuodessa huolellisesti ja kaikki vaikutti ehjältä, kunnes mies repi suojamuovit pois. Vitriinin ovessa on koko karmin mentävä naarmu! Hoitopöydän ja pinnasängyn nurkkaukset olivat täynnä vitriiniin meneviä tavaroita, emmekä ole saanut selvyyttä kuinka asiassa nyt edetään. Sisuunnuinkin epäjärjestyksestä viikonloppuna niin, että muiden ollessa metsäretkellä mätin tavarat nyt hetkeksi ainakin vitriiniin ja jatkoin siivousvimmaa pyörimällä hurrikaanin lailla pitkin taloa :D Kuinka ihmeellisiä asioita, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin sitä onkaan tullut jemmattua?!
 Tätä kaaoksen listaa voisin jatkaa vielä tämänkin viikon osalta, jolloin meillä on mm. mennyt synnytyksen aikaiset lastenhoitokuviot täysin uusiksi ja ilmaantunut lähipiiristä huolta. Kaiken tämän kaaoksen ja epäonnen hurrikaanissa olisi niin helppoa ottaa pimenevistä päivistä mallia ja heittää oma mieli sekä loppuraskauskin ihan mustaksi. Kuitenkin olen imenyt kaiken stressin ja kyyneleidenkin keskellä kaiken ilon irti niin raskaudesta kuin kauniista syyspäivistäkin. Ammentanut voimaa hymyilevistä lapsista ja heidän mahtavista jutuistaan. Kaaos ja epäonni kuuluvat toisinaan elämään, mutta kauneutta ja onnea on onneksi ympärillä aina.

 Mitä sinulle kuuluu?

30. elokuuta 2017

Joko, joko, joko????

 Mahtavaa, raskaus ei ollut ehtinyt edes täysaikaiseksi asti, kun ensimmäiset hätähousut olivat ehtineet jokottelemaan jo tovin. Jokottelun lisäksi olen jo pitkään saanut kuulla arvioita onko mahtavan kokoinen vatsani jo laskeutunut vaiko eikö ja pahimmillaan olen jopa saanut ehdotuksia synnytystalkoista, joilla pieni kyllä saadaan savustettua ulos. Tämä kaikki siis jo ennen täysiaikaisuuttakaan!

 Itselläni ei todellakaan ole vielä mikään kiire synnyttämään. Oikeastaan olen vasta hiljalleen alkanut pesemään vauvan vaatteita ja tekemään muita pieniä valmisteluja kotona. Miksi ihmeessä petaisin vielä sängyn pölyttymään, kun pieni saapuu mahdollisesti vasta yli kuukauden päästä? Jos taas vauva haluaa yksiöstä yllättävän aikaisin eroon, ehtiihän sen sängyn loistavasti pedata sairaalasta kotiutumisen jälkeenkin. Taidamme miehen kanssa kuitenkin olla ainoita, joilla vielä malttia riittää.
 Lasten malttamattomuuden sekä jokottelun ymmärrän hyvin ja pidän sitä jopa suloisena. Etenkin Onnille on sanottu vauvan saapuvan syksyllä ja nythän on jo ihan syyskelit! Muutoin mieleni tekisi lähinnä linnoittautua kotiin, sillä en jaksaisi olla koko aikaa vastailemassa jopa melko vieraiden 'joko' tai 'eikö vieläkään' kysymyksiin ja kuuntelemassa kuinka vauva pian jo syntyy!

 Kaikkein hätäisimmät vetävät jo hyvin pienistä johtopäätöksiään. Ellen esim. heti vastaa viesteihin, olen tietenkin synnyttämässä! Niin, mitäpä muutakaan sitä nyt raskaana oleva äiti ihminen voisikaan tehdä?! Jos pihastamme puuttuu auto, mutta meillä on vieras, olemme tietysti synnyttämässä. Ellei minua tapani mukaan näy jossain, olen tietenkin hakemassa sitä nyyttiä kainalooni, jota tiedotetaan 'varmana tietona' toki myös eteenpäin. Huh, kylläpä olenkin viimeisten viikkojen aikana synnyttänyt jo monta lasta!

Tiedän, ettei jokottelulla tarkoiteta pahaa, mutta viikkokaupalla sitä nyt ei vaan jaksaisi kuunnella. Perheenlisäys on meille hyvin merkittävä tapahtuma ja kerromme siitä kyllä heti kaikille niille, joille itse haluamme. Voin kyllä vannoa, että kaikki muut kyllä taatusti huomaavat milloin raskaus on päättynyt ihan ilman sitä jokoakin :D

29. elokuuta 2017

4-vuotias hymy huulilla

 Noin neljä vuotta sitten saapui maailmaan suloinen pieni poika hymy huulillaan. Aina tuolla pojalla ei ole ollut helppoa, mutta yhä edelleen meillä asustaa oikea hymypoika. Olen usein tainnutkin mainita Onnin olevan täysin bloginimensä veroinen pakkaus. Aamuisin ensimmäiseksi sängystä tulee vastaan Onnin aurinkoinen hymy ja tuo hymy tarttuu helposti läsnä oleviin päivän mittaan. Nykyään poika saattaa itsekseen leikkien keskellä myös laulella 'synnyin hymy huulilla' ja nauraa kihertää päälle♥
 Vaikka kodin ulkopuolella Onni onkin vielä kovin ujo, asuu meillä kotona oikea höpötin. Tarinoita ja juttua tulee siihen malliin, että joskus toivoisin salaa ihan pienen hetken hiljaisuutta. Ei sillä, että puheliaassa seurassani olisi mitään vikaa, päinvastoin noita pojan juttujahan on todella mukava kuunnella ja pojan kanssa keskustella, mutta ymmärrätte varmaan yskän? Hassujen juttujen lisäksi rakastan Onnin ääntä, sillä hän on oppinut s-äänteen, jota niin kovin ylpeän korostetusti tällä hetkellä suhauttelee♥ Höpötyksen lisäksi Onni on kova laulelemaan itsekseen niin, että alku on jostain tuttua ja loppu ihan pojan omaa keksimää ja sekös poikaa aina naurattaa.

 Päivät kaksin Onnin kanssa ovat varsin helppoja, vaikka suuttuessaan poika joskus polkeekin kovasti jalkaa hennosti muristen. Onni on erittäin omatoiminen tapaus ja kova työmies. Piiskaa siis usein vanhempiaan hommiin tai vähintäänkin on heti valmiina auttamaan.

 Näin loppuraskaudestani pojan kova liikkumisen halu vie varsin tehokkaasti voimiani. Metsässä vierähtää helposti koko aamupäivä tai sitten meidän pitäisi tauotta pelata jalkapalloa, käydä pyörälenkillä tms., jossa en juuri nyt ihan pysy perässä :D
 Liikunnallisuuden vastapainoksi Onni on myös oikea sylikissa. Etenkin aamuisin ja iltaisin poika viihtyy sohvalla pesässään tiiviisti kylki vanhemman kyljessä tai makoilee sylissämme. Hän kiipeää myös usein syliin kutittelemaan, halailemaan ja jakamaan pusuja♥  Refluksin vaivatessa Onni usein myös nukahtaa syliin samalla lailla kun aivan pienenä. Korotetun nukkuma-asennon vuoksi kuitenkin yöt sujuvat jo pääosin kohtuullisesti ja suurimman osan öistään Onni nukkuu ihan omassa sängyssään.

 Leikeistä tällä hetkellä Onnin suosiossa on yhä erilaiset koneleikit, Legoilla rakentelu sekä supersankaritouhut. Koululaisista otetaan myös kovasti mallia eli 'läksyjä' riittää. Ekaluokkalaiselle onkin löytynyt läksyrauha, sillä läksyjen aikaan Onnikin värittää, piirtelee, täyttelee tehtäväkirjoja yms. Myös erilaiset lautapelit ovat kovassa suosiossa.
 Vuodessa Onni on kasvanut ja kehittynyt hurjasti. Hiljalleen hän on kotona omilla ehdoillaan tullut rohkeammaksi ja vapautuneemmaksi. Vaikka yleiset leikkipaikat, kerhot ja muut vaativat vielä Onnilta henkisiä ponnisteluja, on rohkeutta selvästi myös tullut lisää. Ulkopuolinen hälinä ei ole enää niin ahdistavaa ja imurinkin pystyy kotona kaivamaan kaapista, kunhan poika on toisessa huoneessa. Tästä onkin hyvä jatkaa hiljalleen askel askeleelta kohti täyttä vitosta. Tietenkin hymy huulilla♥

 Millaisia noin 4-vuotiaita sieltä löytyy?

25. elokuuta 2017

Toppaa elokuussa?!

 Olen tunnetusti ollut se äiti, joka paniikissa kauden vaihtuessa yrittää etsiä lapsilleen ulkovaatteita huomatessaan vanhojen olevan jo pieniä. Aloitan kyllä yleensä mallistojen katselemisen heti niiden ilmestyessä, mutta jään odottelemaan sopivia sovituspäiviä sekä pohtimaan niitä parhaita vaihtoehtoja, joita lapselle esittää. Toisaalta taas, vaikka valinta olisikin selvä, odottelen usein edes pienen pientä tarjousta. Harvoin olenkaan ulkovaatteista aivan täyttä hintaa maksanut.

 Nyt taitaakin olla maailmankirjat sekaisin, sillä on vasta elokuu ja meillä on ensimmäinen toppavaate ostettuna! Onni rakastui Name it:n jääkarhuhaalariin ensinäkemältään ja kieltämättä onhan se ihan pojan tyylinen. Kun satuimme sattumalta olemaan shoppailureissulla päivänä, jolloin haalarista irtosi vielä hieman alennustakin, en enää raaskinut haalaria halailevalta pojalta rakkautta riistää :D
 Tämä Name it:n Icebear-haalari ei olisi kyllä tekniseksi haalariksi mun mittakaavalla normihinnallakaan mikään hurjan kallis ollut, sillä se maksaa 80€ ja on saatavilla kokovälillä 80-110cm. Meillä on ollut merkiltä useampikin haalari ja hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan! Sovituskuvia en kyllä näillä säillä edes harkitse, mutta voin laittaa niitä ilmojen viilennettyä, jos teitä kiinnostaa.

 Jokos siellä ollaan valmistautumassa talveen vai elätkö syksyn ensin?

24. elokuuta 2017

Synnytyksen aika lähenee

 Uskomatonta, mutta pian on jo käsillä se päivä jolloin pikkuisestamme tulee täysiaikainen. Tämähän tarkoittaa samalla myös sitä, että synnytys lähenee hetki hetkeltä. Kohta saamme tavata kauan odotetun perheenlisämme♥ Kuten jo viime viikolla täällä mainitsin, olen kuitenkin hetkittäin miettinyt onko mun ihan pakko synnyttää. Voisi mieluusti jättää tämän osan jännitysnäytelmästä väliin!

 En pelkää itse synnytystä, sillä tiedän siitä kyllä tavalla tai toisella selviäväni. Aikaisemmista synnytyksistäkin on pääosin jäänyt todella hyvä mieli, vaikka osa onkin mennyt sattumusten kautta täysin luomusti. Eniten lähestyvässä synnytyksessä kauhistuttaakin, ettei koskaan tiedä milloin sen aika koittaa. 
 Olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen automaattisesti käymään loppuraskaudessa äitiyspolilla. Onnin raskauden loppuvaiheilla ilmeisesti istukan toiminta hieman hiipui, mutta nyt ainakin vielä sen osalta kaiken pitäisi olla kunnossa. Myös pikkuisen kokoarvio oli kuulemma oikein hyvä ja käyrillään, mutta itse en oikein noihin arvioihin luota. Kaikki olikin viimeksi polilla tarkastuksessa niin hyvin, että lähtiessämme ylilääkäri hymyssä suin hyvästeli tokaisemalla 'Nähdään synnytyksessä!'.  Muuten ihan hyvä, mutta ehditäänkö me sinne sairaalaankaan asti?!

 En missään nimessä periaatteessa olisi kaivannut käynnistettyä synnytystä vaan koen luonnollisesti alkavan olevan kyllä miellyttävämpi. Karu totuus on kuitenkin se, että tähän asti synnytyksistäni on aina tippunut noin puolet kestosta pois. Onnikin syntyi sairaalassa kätilön sanoja lainatakseni 'vain pelkällä hyvällä tuurilla'. Olimme menneet Onnin olemattoman liikkumisen vuoksi näytille, kun synnytys yllättäen käynnistyikin ollen jo noin tunnissa ohi. Samanlaista supistusten loppumatonta ja aina vain kovenevaa tulvaa en haluaisi kyllä enää kokea.

 Kaikkein jännittävintä tässä synnytyksen odottelusta tekee sen alkamisen ja keston arvaamattomuus. Mies liikkuu paljon työnsä vuoksi eikä aina pysty heti sillä punaisella sekunnilla töistään irtaantumaan. Sairaalaankin ajelee jo reilusti yli 30min eikä siellä enää synnyttäjät pääse autolla ns. suoraan ovelle asti. Pahin kauhukuva olisikin todella nopea synnytys joko kotona tai tien päällä, jolloin täytyisi kutsua ambulanssi paikalle. En välttämättä todellakaan haluaisi jakaa tätä kokemustani lapsuuden ja nuoruuden aikaisten tuttujeni kanssa!
  Lähestyvään koitokseen ja sen kestoon tuo lisäjännitystä myös se, että tarvitsen erinäisistä syistä synnytyksessä antibioottia suoraan suoneen eikä riitä, että sen saisi vain tippumaan synnytyksen aikana. Onnin kanssa antibiootit ehtivät ajoissa, koska meillä oli lääkärin käynnistämispäätös antibioottitipan jälkeen ja emme vain ehtineet siihen käynnistämisvaiheeseen asti. Nyt ylilääkäri oli sitä mieltä, ettei ole mitään syitä lähteä käynnistämään. 

 Jokainen synnytys on erilainen. Voihan olla, että tällä kertaa edessä onkin kunnon maraton, joudutaan vielä yllättäen sectioon tai mennään reilusti yli sinne käynnistykseen asti. On siis vain yritettävä mahdollisuuksien mukaan valmistautua tulevaan ja koittaa avoimin mielin rauhassa odotella mitä tuleman pitää. Loppujen lopuksi toivon kuitenkin vain pääsevämme sinne täysiaikaisuuteen asti ja ennen kaikkea saavani lapseni mahdollisimman hyvävoimaisena syliin asti. Kaikesta muusta selvitään tavalla tai sillä toisella.

 Millaisia ajatuksia tai valmistautumistapoja sinulla on ollut synnytyksen lähestyessä?

21. elokuuta 2017

Opettavainen vuosi takana

 Vuosi sitten koimme kesällä muutamia paniikinomaisia hetkiä miettiessämme kuinka pärjäämme taloudellisesti tulevaisuudessa. Tahdoimme tukea ja kasvattaa Onnia kotoa käsin eskari-ikään asti, mutta tiesimme, ettei pelkkä tahtotila riitä. Lopulta koin hetken, jolloin paniikki katosi ja tiesin selviävämme kyllä.

 Hetkeäkään emme tämän vuoden aikana ole päätöstämme katuneet. Uskon vakaasti Onnin hyötyneen kotihoidosta, jossa hän on saanut kehittää sosiaalisuuttaan omien sietokykyjensä mukaan. Päiväkodissa olisi ollut pakko olla, kun taas kerhossa olemme voineet käydä pojan valmiuden mukaan. Myös aamupäivät kaksin Onnin kanssa ovat antaneet minulle äitinä niin paljon. Kuinka ihanaa onkaan löhöillä aamulla vailla kiirettä sohvalla peiton alla pojan kertoessa kuinka onnellinen hän siinä onkaan♥
  Tämä vuosi on opettanut koko perhettä ehkä eniten taloudellisesti. Vaikka karsimme menojamme jo ennen kotihoidontuen loppumista, on vuoteen toki yllätyksiä mahtunut mukaan. Suurin ja ihanin yllätys on syksyllä luoksemme saapuva pikkuinen, jonka vuoksi olemme joutuneet miettimään miten jo pienentyneistä tuloista säästetään vielä kaikkiin tarvittaviin hankintoihin. Epäröinnistämme huolimatta olemme yllättävänkin helposti onnistuneet kuitenkin ostamaan jo lastenhuoneeseen täydellisen kerrossängyn ja muutamia kalliimpia vauvahankintoja.

 Olemme siis selvästikin koko perhe oppineet pakon edessä vuoden aikana taloudellisemmiksi. Oikeastaan mies on ruokakaupassa nykyään paljon tarkempi kuin minä! Ruokaostoksissa kotimaisuudesta tai ruuan laadusta emme kuitenkaan ole tinkineet, mutta olemme hyödyntäneet vielä entistä enemmän pakastinta ja vertailleet hintoja. Erityisruokavalioisen kanssa taas olemme leiponeet entistä enemmän, sillä onhan esim. itsetehty kääretorttu huomattavasti parempaa ja halvempaa kuin kaupan noin 6€ maksava!

 Joskus olen pohtinut onko tämä säästämisemme lapsista jo ahdistavaa, sillä etenkin ekaluokkalainen on useampaan kertaan sanonut, ettei häneen tarvitse tuhlata rahaa. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmän sydämellisestä luonteesta kuin alituisesta säästämisestä. On totta, että lapset ovat vuoden aikana oppineet, ettei kaikkea saa nyt ja heti. Hankintalista on usein ollut pitkä ja isoimmat hankinnat olemme tehneet tarjouksia kytäten. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että ensi viikolla kun äidillä on taas rahaa. Olemme kuitenkin jokainen kuukausi myös käyneet ulkona syömässä, tehneet retkiä, käyneet huvittelemassa yms. mihin lapset ovat pienestä pitäen tottuneetkin.
  Me vanhemmat olemme lapsillemme esimerkkinä monessa asiassa ja tuo sama pätee myös säästämiseen. Tämän vuoden aikana lapset ovat itse huomanneet, ettei kaikkia saamiaan lahjakortteja tai rahoja kannatakaan tuhlata heti. Aina ei tarvitse ostaa mitään isoa, vaan puolet lahjarahoista voi laittaa säästöön ja toisella puolikkaalla ostaa jotain pienempää ja kenties kivempaakin. Tai sitten voi tehdä vähän ylimääräistä työtä ja ansaita ihan itse rahaa haluamaansa juttuun.

 Nyt tällä vuoden kokemuksella voisin siis lohduttaa itseäni sanomalla, ettei tarvitse pelätä. Me todellakin pärjäämme, jos niin tahdomme! Elämä on valintoja täynnä ja tällä kertaa me valitsimme kyllä aivan oikein.