18. syyskuuta 2017

Pikkuinen on täällä♥

 Enpä osannut edellistä postausta kirjoittaessa kuvitellakaan, kuinka pian saisimmekaan pienoisen syliin. Hän on siis syntynyt ja hurmannut koko perheensä aivan täydellisesti♥
 Itse synnytys oli taas sellainen seikkailu, että palaan siihen ihan omassa postauksessa. Tuon seikkailun tuloksena saimme kuitenkin syliimme pikkuisen pojan, joka on lääkärinkin sanojen mukaan täydellinen. Sen vuoksi pääsimmekin jo reilun vuorokauden ikäisenä kotiin, vaikka periaatteessa olisimmekin kuuluneet yhä infektioseurantaan. En kuitenkaan osaa nukkua sairaalassa, joten parin valvotun yön jälkeen oma koti oli jaksamiseni kannalta se paras vaihtoehto.
 Kotona onkin pienelle syliä, pusuja ja helliä hoitajia riittänyt. Kaikki lapset ovat uudesta tulokkaasta siis todella innoissaan, vaikka itse olenkin saanut Onnilta raivonpuuskia niskaani. On luonnollista, että poissaoloni ja uusi kuopus talossa ottaa koville. Pikkuinen on kuitenkin niin rauhallinen tapaus, ettei pienistä äänistä hätkähdä vaan päinvastoin rauhoittui vasta päästyään kotiin tutun melun pariin.
 Täällä päivät kuluvat nyt siis hetken vauvakuplassa. Aivan kuin raskauskin, tämä vaihe lapsen elämässä kestää vain niin lyhyen hetken, että koitamme imeä siitä kaiken ihanuuden irti. Tallettaa niin paljon ensihetkiä muistoihin kuin mahdollista ja ennen kaikkea nauttia jokaisesta hetkestä. Vihdoin kauan kaivattu lapsemme on täällä♥

13. syyskuuta 2017

Jokainen synnytys on omanlainen

Useamman samanlaisen synnytyksen jälkeen voisi kai jo helposti ajatella tulevienkin menevän samalla kaavalla. Tiedän kuitenkin jo nyt, ettei tällä kertaa näin tule tapahtumaan. Kävimme nimittäin viikonloppuna synnärillä ottamassa vauvan liikkumattomuuden vuoksi sykekäyrää ja samalla piirtämässä käyrille muutamat tehokkaat supistuksetkin. Käynnin jälkeen entistä kovempia supistuksia on tullut epätasaiseen tahtiin päivien mittaan, kun taas aikaisemmat synnytykset ovat lähteneet kertarysäyksellä käyntiin.
 Tällä kertaa tilanteessa, joissa poikien kohdalla meitä ei uskallettu enää missään tapauksessa päästää kotiin asti, työvuorossa ollut kätilö lähetti meidät kuitenkin kotiin. Tulipa todella luottavainen olo tulevaa koitosta kohtaan kätilön hyvästellessä sanomalla, ettei hänen mielestään sillä antibiootilla niin väliä ole ja ainahan voidaan soittaa ambulanssi vastaan tai poikkeustapauksessa ilmoittaa synnärille etukäteen tulostamme. Ja mitkäs olikaan ne pahimmat pelkoni synnytykseen liittyen?!

 Kuten aikaisemminkin olen jo maininnut, on synnytyksistäni lähtenyt ajallisesti aina noin puolet pois ja Onni syntyi noin tunnissa. Todennäköisesti tällä hetkellä tilanne on kuitenkin jo kotona ollessa Onnia kypsempi. Olen siis yrittänyt nyt viikonlopun käynnin jälkeen varautua henkisesti siihen, etten niitä antibiootteja tällä kertaa tosiaankaan ehdi saamaan ja se pahin pelkoni eli tien päällä tai kotona synnyttäminen on täysin mahdollista. Mies taas piti tilanteen vuoksi hermostuksissaan jo töistä vapaapäivänkin ja muutenkin on tehnyt normaalia laiskempaa viikkoa, vaikka kauden parhaat työt olisi ollut juuri tällä viikolla tarjolla.
  Tällä kertaa täällä saadaan siis tosissamme jännittää, milloin se synnytys oikeasti alkaa ja huomaan öisin sekä miehen ollessa töissä olevani erittäin herkillä tuntosarvilla. Toivon tietysti edessä olevaan synnytykseen aikaisempaa hieman hitaampaa tahtia ja onhan se mahdollistakin. Jokainen synnytyshän on omanlaisensa.

 Olen myös tyytyväinen, ettei viikonlopun tilanne käynnistykseen johtanut. On aina parempi jos synnytys lähtee itsestään käyntiin silloin kun pieni on itse valmis ja luonto saa hoitaa tehtävänsä liikoja siihen puuttumatta. Talossamme on myös ollut sitkeää flunssaa, joten kotona rauhassa yhdessä koossa lepäily on paljon miellyttävämpää kuin flunssaisena synnyttäminen. Mikäs täällä on siis makoillessa muiden hemmoteltavana hikottelevaa mahaa silitellen! Suurin jokottelupommituskin on nykyään siirtynyt miehelle, joka saa vastata työkavereidensa ja muiden uteluihin useita kertoja tunnissa.

 Rentoa syyskuista viikkoa♥

8. syyskuuta 2017

Odottavan aika on pitkä

 Muutama päivä sitten en herännyt aamulla normaaliin tapaan kellonsoittoon. Olin ollut muiden toimesta hereillä jo lähes koko yön ja kellon soidessa vain yritin raahautua ylös miehen kuorsatessa vieressä. Normaalisti olisin seuraavaksi herättänyt lapset kouluun, mutta nyt se oli turhaa. Kaikki hääräilivät jo iloisesti aamupalalla vieläpä täysin kaikki aamutoimet tehneenä. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja möngin sohvalle ihmettelemään mitä kummaa olin juuri nähnyt.
 Normaalistihan tuona aamuna sängyssä kuorsaava mies olisi jo aikoja sitten lähtenyt töihin ja koululaisia, ainakin isompaa, olisi saanut tosiaankin herätellä sekä hoputella aamutoimien kanssa. Myöskään kaikki eivät aamuisin aina niin iloisia ole, vaan aamuäreyttä on usein meillä havaittavissa etenkin huonon yön jälkeen. Aloin jo miettimään vaikuttaako täysikuu näin vahvasti perheessämme?!

 Vielä sinä päivänä se todellinen syy ihmeelliseen yö- ja aamuelämäämme kuitenkin selvisi eikä tuo syy loista taivaalla. Kaikki muut perheessämme mua lukuun ottamatta odottivat jo niin kovin malttamattomina vauvaa saapuvaksi aivan kuin joulupukkia jouluaattona. Pojilla tuo jännitys oli jopa vaikuttanut jo yöuniin ja mies ei malttanut lähteä normaaliin aikaan töihin, jos vaikka päästäisiinkin jo tositoimiin.

 Aika suloista, vaikka itse kuiskailenkin supistusten tullessa pienelle, ettei muiden intoiluista huolimatta ihan vielä syntyisi. Oma aikani ei siis vielä tosiaankaan ole käynyt pitkäksi vaan haluaisin mielelläni saada ennen vauvan syntymää tehtyä vielä kaiken mieltä stressaavan pois alta :) Pieni saapukoon sitten, kun on siihen itse valmis♥

6. syyskuuta 2017

Yhtä kaaosta

 Valitan, jos luulit blogin hiljentymisen johtuvan perheenlisäyksestä, joudun tuottamaan pettymyksen. Täällä voidaan yhä erittäin paksusti ja hyvin! Arki vain on täyttynyt erilaisista pakollisista menoista kuten neuvolasta, vanhempainvarteista, syntymäpäivistä, sun muista, jotka haittaavat kovasti harrastuksia.

 Pakollisten menojen lisäksi täällä on menty kaaoksesta kaaokseen. Ensin saimme koulusta tiedotteen, jossa kerrottiin parvorokkoa olevan liikkeellä ja lähes heti perään soiton sairaasta lapsesta. Onneksi raskaus oli jo näinkin pitkällä ja loppujen lopuksi parvoepäilykin osoittautui allergiseksi altistumiseksi, joka pojalla helposti nostattaa lämpöä.
 Pojan parantumisen jälkeen saimme muutaman viikon myöhässä toimitetun uuden vitriinin kotiin. Tarkastin lähetyksen tuodessa huolellisesti ja kaikki vaikutti ehjältä, kunnes mies repi suojamuovit pois. Vitriinin ovessa on koko karmin mentävä naarmu! Hoitopöydän ja pinnasängyn nurkkaukset olivat täynnä vitriiniin meneviä tavaroita, emmekä ole saanut selvyyttä kuinka asiassa nyt edetään. Sisuunnuinkin epäjärjestyksestä viikonloppuna niin, että muiden ollessa metsäretkellä mätin tavarat nyt hetkeksi ainakin vitriiniin ja jatkoin siivousvimmaa pyörimällä hurrikaanin lailla pitkin taloa :D Kuinka ihmeellisiä asioita, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin sitä onkaan tullut jemmattua?!
 Tätä kaaoksen listaa voisin jatkaa vielä tämänkin viikon osalta, jolloin meillä on mm. mennyt synnytyksen aikaiset lastenhoitokuviot täysin uusiksi ja ilmaantunut lähipiiristä huolta. Kaiken tämän kaaoksen ja epäonnen hurrikaanissa olisi niin helppoa ottaa pimenevistä päivistä mallia ja heittää oma mieli sekä loppuraskauskin ihan mustaksi. Kuitenkin olen imenyt kaiken stressin ja kyyneleidenkin keskellä kaiken ilon irti niin raskaudesta kuin kauniista syyspäivistäkin. Ammentanut voimaa hymyilevistä lapsista ja heidän mahtavista jutuistaan. Kaaos ja epäonni kuuluvat toisinaan elämään, mutta kauneutta ja onnea on onneksi ympärillä aina.

 Mitä sinulle kuuluu?