30. elokuuta 2017

Joko, joko, joko????

 Mahtavaa, raskaus ei ollut ehtinyt edes täysaikaiseksi asti, kun ensimmäiset hätähousut olivat ehtineet jokottelemaan jo tovin. Jokottelun lisäksi olen jo pitkään saanut kuulla arvioita onko mahtavan kokoinen vatsani jo laskeutunut vaiko eikö ja pahimmillaan olen jopa saanut ehdotuksia synnytystalkoista, joilla pieni kyllä saadaan savustettua ulos. Tämä kaikki siis jo ennen täysiaikaisuuttakaan!

 Itselläni ei todellakaan ole vielä mikään kiire synnyttämään. Oikeastaan olen vasta hiljalleen alkanut pesemään vauvan vaatteita ja tekemään muita pieniä valmisteluja kotona. Miksi ihmeessä petaisin vielä sängyn pölyttymään, kun pieni saapuu mahdollisesti vasta yli kuukauden päästä? Jos taas vauva haluaa yksiöstä yllättävän aikaisin eroon, ehtiihän sen sängyn loistavasti pedata sairaalasta kotiutumisen jälkeenkin. Taidamme miehen kanssa kuitenkin olla ainoita, joilla vielä malttia riittää.
 Lasten malttamattomuuden sekä jokottelun ymmärrän hyvin ja pidän sitä jopa suloisena. Etenkin Onnille on sanottu vauvan saapuvan syksyllä ja nythän on jo ihan syyskelit! Muutoin mieleni tekisi lähinnä linnoittautua kotiin, sillä en jaksaisi olla koko aikaa vastailemassa jopa melko vieraiden 'joko' tai 'eikö vieläkään' kysymyksiin ja kuuntelemassa kuinka vauva pian jo syntyy!

 Kaikkein hätäisimmät vetävät jo hyvin pienistä johtopäätöksiään. Ellen esim. heti vastaa viesteihin, olen tietenkin synnyttämässä! Niin, mitäpä muutakaan sitä nyt raskaana oleva äiti ihminen voisikaan tehdä?! Jos pihastamme puuttuu auto, mutta meillä on vieras, olemme tietysti synnyttämässä. Ellei minua tapani mukaan näy jossain, olen tietenkin hakemassa sitä nyyttiä kainalooni, jota tiedotetaan 'varmana tietona' toki myös eteenpäin. Huh, kylläpä olenkin viimeisten viikkojen aikana synnyttänyt jo monta lasta!

Tiedän, ettei jokottelulla tarkoiteta pahaa, mutta viikkokaupalla sitä nyt ei vaan jaksaisi kuunnella. Perheenlisäys on meille hyvin merkittävä tapahtuma ja kerromme siitä kyllä heti kaikille niille, joille itse haluamme. Voin kyllä vannoa, että kaikki muut kyllä taatusti huomaavat milloin raskaus on päättynyt ihan ilman sitä jokoakin :D

29. elokuuta 2017

4-vuotias hymy huulilla

 Noin neljä vuotta sitten saapui maailmaan suloinen pieni poika hymy huulillaan. Aina tuolla pojalla ei ole ollut helppoa, mutta yhä edelleen meillä asustaa oikea hymypoika. Olen usein tainnutkin mainita Onnin olevan täysin bloginimensä veroinen pakkaus. Aamuisin ensimmäiseksi sängystä tulee vastaan Onnin aurinkoinen hymy ja tuo hymy tarttuu helposti läsnä oleviin päivän mittaan. Nykyään poika saattaa itsekseen leikkien keskellä myös laulella 'synnyin hymy huulilla' ja nauraa kihertää päälle♥
 Vaikka kodin ulkopuolella Onni onkin vielä kovin ujo, asuu meillä kotona oikea höpötin. Tarinoita ja juttua tulee siihen malliin, että joskus toivoisin salaa ihan pienen hetken hiljaisuutta. Ei sillä, että puheliaassa seurassani olisi mitään vikaa, päinvastoin noita pojan juttujahan on todella mukava kuunnella ja pojan kanssa keskustella, mutta ymmärrätte varmaan yskän? Hassujen juttujen lisäksi rakastan Onnin ääntä, sillä hän on oppinut s-äänteen, jota niin kovin ylpeän korostetusti tällä hetkellä suhauttelee♥ Höpötyksen lisäksi Onni on kova laulelemaan itsekseen niin, että alku on jostain tuttua ja loppu ihan pojan omaa keksimää ja sekös poikaa aina naurattaa.

 Päivät kaksin Onnin kanssa ovat varsin helppoja, vaikka suuttuessaan poika joskus polkeekin kovasti jalkaa hennosti muristen. Onni on erittäin omatoiminen tapaus ja kova työmies. Piiskaa siis usein vanhempiaan hommiin tai vähintäänkin on heti valmiina auttamaan.

 Näin loppuraskaudestani pojan kova liikkumisen halu vie varsin tehokkaasti voimiani. Metsässä vierähtää helposti koko aamupäivä tai sitten meidän pitäisi tauotta pelata jalkapalloa, käydä pyörälenkillä tms., jossa en juuri nyt ihan pysy perässä :D
 Liikunnallisuuden vastapainoksi Onni on myös oikea sylikissa. Etenkin aamuisin ja iltaisin poika viihtyy sohvalla pesässään tiiviisti kylki vanhemman kyljessä tai makoilee sylissämme. Hän kiipeää myös usein syliin kutittelemaan, halailemaan ja jakamaan pusuja♥  Refluksin vaivatessa Onni usein myös nukahtaa syliin samalla lailla kun aivan pienenä. Korotetun nukkuma-asennon vuoksi kuitenkin yöt sujuvat jo pääosin kohtuullisesti ja suurimman osan öistään Onni nukkuu ihan omassa sängyssään.

 Leikeistä tällä hetkellä Onnin suosiossa on yhä erilaiset koneleikit, Legoilla rakentelu sekä supersankaritouhut. Koululaisista otetaan myös kovasti mallia eli 'läksyjä' riittää. Ekaluokkalaiselle onkin löytynyt läksyrauha, sillä läksyjen aikaan Onnikin värittää, piirtelee, täyttelee tehtäväkirjoja yms. Myös erilaiset lautapelit ovat kovassa suosiossa.
 Vuodessa Onni on kasvanut ja kehittynyt hurjasti. Hiljalleen hän on kotona omilla ehdoillaan tullut rohkeammaksi ja vapautuneemmaksi. Vaikka yleiset leikkipaikat, kerhot ja muut vaativat vielä Onnilta henkisiä ponnisteluja, on rohkeutta selvästi myös tullut lisää. Ulkopuolinen hälinä ei ole enää niin ahdistavaa ja imurinkin pystyy kotona kaivamaan kaapista, kunhan poika on toisessa huoneessa. Tästä onkin hyvä jatkaa hiljalleen askel askeleelta kohti täyttä vitosta. Tietenkin hymy huulilla♥

 Millaisia noin 4-vuotiaita sieltä löytyy?

25. elokuuta 2017

Toppaa elokuussa?!

 Olen tunnetusti ollut se äiti, joka paniikissa kauden vaihtuessa yrittää etsiä lapsilleen ulkovaatteita huomatessaan vanhojen olevan jo pieniä. Aloitan kyllä yleensä mallistojen katselemisen heti niiden ilmestyessä, mutta jään odottelemaan sopivia sovituspäiviä sekä pohtimaan niitä parhaita vaihtoehtoja, joita lapselle esittää. Toisaalta taas, vaikka valinta olisikin selvä, odottelen usein edes pienen pientä tarjousta. Harvoin olenkaan ulkovaatteista aivan täyttä hintaa maksanut.

 Nyt taitaakin olla maailmankirjat sekaisin, sillä on vasta elokuu ja meillä on ensimmäinen toppavaate ostettuna! Onni rakastui Name it:n jääkarhuhaalariin ensinäkemältään ja kieltämättä onhan se ihan pojan tyylinen. Kun satuimme sattumalta olemaan shoppailureissulla päivänä, jolloin haalarista irtosi vielä hieman alennustakin, en enää raaskinut haalaria halailevalta pojalta rakkautta riistää :D
 Tämä Name it:n Icebear-haalari ei olisi kyllä tekniseksi haalariksi mun mittakaavalla normihinnallakaan mikään hurjan kallis ollut, sillä se maksaa 80€ ja on saatavilla kokovälillä 80-110cm. Meillä on ollut merkiltä useampikin haalari ja hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan! Sovituskuvia en kyllä näillä säillä edes harkitse, mutta voin laittaa niitä ilmojen viilennettyä, jos teitä kiinnostaa.

 Jokos siellä ollaan valmistautumassa talveen vai elätkö syksyn ensin?

24. elokuuta 2017

Synnytyksen aika lähenee

 Uskomatonta, mutta pian on jo käsillä se päivä jolloin pikkuisestamme tulee täysiaikainen. Tämähän tarkoittaa samalla myös sitä, että synnytys lähenee hetki hetkeltä. Kohta saamme tavata kauan odotetun perheenlisämme♥ Kuten jo viime viikolla täällä mainitsin, olen kuitenkin hetkittäin miettinyt onko mun ihan pakko synnyttää. Voisi mieluusti jättää tämän osan jännitysnäytelmästä väliin!

 En pelkää itse synnytystä, sillä tiedän siitä kyllä tavalla tai toisella selviäväni. Aikaisemmista synnytyksistäkin on pääosin jäänyt todella hyvä mieli, vaikka osa onkin mennyt sattumusten kautta täysin luomusti. Eniten lähestyvässä synnytyksessä kauhistuttaakin, ettei koskaan tiedä milloin sen aika koittaa. 
 Olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen automaattisesti käymään loppuraskaudessa äitiyspolilla. Onnin raskauden loppuvaiheilla ilmeisesti istukan toiminta hieman hiipui, mutta nyt ainakin vielä sen osalta kaiken pitäisi olla kunnossa. Myös pikkuisen kokoarvio oli kuulemma oikein hyvä ja käyrillään, mutta itse en oikein noihin arvioihin luota. Kaikki olikin viimeksi polilla tarkastuksessa niin hyvin, että lähtiessämme ylilääkäri hymyssä suin hyvästeli tokaisemalla 'Nähdään synnytyksessä!'.  Muuten ihan hyvä, mutta ehditäänkö me sinne sairaalaankaan asti?!

 En missään nimessä periaatteessa olisi kaivannut käynnistettyä synnytystä vaan koen luonnollisesti alkavan olevan kyllä miellyttävämpi. Karu totuus on kuitenkin se, että tähän asti synnytyksistäni on aina tippunut noin puolet kestosta pois. Onnikin syntyi sairaalassa kätilön sanoja lainatakseni 'vain pelkällä hyvällä tuurilla'. Olimme menneet Onnin olemattoman liikkumisen vuoksi näytille, kun synnytys yllättäen käynnistyikin ollen jo noin tunnissa ohi. Samanlaista supistusten loppumatonta ja aina vain kovenevaa tulvaa en haluaisi kyllä enää kokea.

 Kaikkein jännittävintä tässä synnytyksen odottelusta tekee sen alkamisen ja keston arvaamattomuus. Mies liikkuu paljon työnsä vuoksi eikä aina pysty heti sillä punaisella sekunnilla töistään irtaantumaan. Sairaalaankin ajelee jo reilusti yli 30min eikä siellä enää synnyttäjät pääse autolla ns. suoraan ovelle asti. Pahin kauhukuva olisikin todella nopea synnytys joko kotona tai tien päällä, jolloin täytyisi kutsua ambulanssi paikalle. En välttämättä todellakaan haluaisi jakaa tätä kokemustani lapsuuden ja nuoruuden aikaisten tuttujeni kanssa!
  Lähestyvään koitokseen ja sen kestoon tuo lisäjännitystä myös se, että tarvitsen erinäisistä syistä synnytyksessä antibioottia suoraan suoneen eikä riitä, että sen saisi vain tippumaan synnytyksen aikana. Onnin kanssa antibiootit ehtivät ajoissa, koska meillä oli lääkärin käynnistämispäätös antibioottitipan jälkeen ja emme vain ehtineet siihen käynnistämisvaiheeseen asti. Nyt ylilääkäri oli sitä mieltä, ettei ole mitään syitä lähteä käynnistämään. 

 Jokainen synnytys on erilainen. Voihan olla, että tällä kertaa edessä onkin kunnon maraton, joudutaan vielä yllättäen sectioon tai mennään reilusti yli sinne käynnistykseen asti. On siis vain yritettävä mahdollisuuksien mukaan valmistautua tulevaan ja koittaa avoimin mielin rauhassa odotella mitä tuleman pitää. Loppujen lopuksi toivon kuitenkin vain pääsevämme sinne täysiaikaisuuteen asti ja ennen kaikkea saavani lapseni mahdollisimman hyvävoimaisena syliin asti. Kaikesta muusta selvitään tavalla tai sillä toisella.

 Millaisia ajatuksia tai valmistautumistapoja sinulla on ollut synnytyksen lähestyessä?

21. elokuuta 2017

Opettavainen vuosi takana

 Vuosi sitten koimme kesällä muutamia paniikinomaisia hetkiä miettiessämme kuinka pärjäämme taloudellisesti tulevaisuudessa. Tahdoimme tukea ja kasvattaa Onnia kotoa käsin eskari-ikään asti, mutta tiesimme, ettei pelkkä tahtotila riitä. Lopulta koin hetken, jolloin paniikki katosi ja tiesin selviävämme kyllä.

 Hetkeäkään emme tämän vuoden aikana ole päätöstämme katuneet. Uskon vakaasti Onnin hyötyneen kotihoidosta, jossa hän on saanut kehittää sosiaalisuuttaan omien sietokykyjensä mukaan. Päiväkodissa olisi ollut pakko olla, kun taas kerhossa olemme voineet käydä pojan valmiuden mukaan. Myös aamupäivät kaksin Onnin kanssa ovat antaneet minulle äitinä niin paljon. Kuinka ihanaa onkaan löhöillä aamulla vailla kiirettä sohvalla peiton alla pojan kertoessa kuinka onnellinen hän siinä onkaan♥
  Tämä vuosi on opettanut koko perhettä ehkä eniten taloudellisesti. Vaikka karsimme menojamme jo ennen kotihoidontuen loppumista, on vuoteen toki yllätyksiä mahtunut mukaan. Suurin ja ihanin yllätys on syksyllä luoksemme saapuva pikkuinen, jonka vuoksi olemme joutuneet miettimään miten jo pienentyneistä tuloista säästetään vielä kaikkiin tarvittaviin hankintoihin. Epäröinnistämme huolimatta olemme yllättävänkin helposti onnistuneet kuitenkin ostamaan jo lastenhuoneeseen täydellisen kerrossängyn ja muutamia kalliimpia vauvahankintoja.

 Olemme siis selvästikin koko perhe oppineet pakon edessä vuoden aikana taloudellisemmiksi. Oikeastaan mies on ruokakaupassa nykyään paljon tarkempi kuin minä! Ruokaostoksissa kotimaisuudesta tai ruuan laadusta emme kuitenkaan ole tinkineet, mutta olemme hyödyntäneet vielä entistä enemmän pakastinta ja vertailleet hintoja. Erityisruokavalioisen kanssa taas olemme leiponeet entistä enemmän, sillä onhan esim. itsetehty kääretorttu huomattavasti parempaa ja halvempaa kuin kaupan noin 6€ maksava!

 Joskus olen pohtinut onko tämä säästämisemme lapsista jo ahdistavaa, sillä etenkin ekaluokkalainen on useampaan kertaan sanonut, ettei häneen tarvitse tuhlata rahaa. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmän sydämellisestä luonteesta kuin alituisesta säästämisestä. On totta, että lapset ovat vuoden aikana oppineet, ettei kaikkea saa nyt ja heti. Hankintalista on usein ollut pitkä ja isoimmat hankinnat olemme tehneet tarjouksia kytäten. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että ensi viikolla kun äidillä on taas rahaa. Olemme kuitenkin jokainen kuukausi myös käyneet ulkona syömässä, tehneet retkiä, käyneet huvittelemassa yms. mihin lapset ovat pienestä pitäen tottuneetkin.
  Me vanhemmat olemme lapsillemme esimerkkinä monessa asiassa ja tuo sama pätee myös säästämiseen. Tämän vuoden aikana lapset ovat itse huomanneet, ettei kaikkia saamiaan lahjakortteja tai rahoja kannatakaan tuhlata heti. Aina ei tarvitse ostaa mitään isoa, vaan puolet lahjarahoista voi laittaa säästöön ja toisella puolikkaalla ostaa jotain pienempää ja kenties kivempaakin. Tai sitten voi tehdä vähän ylimääräistä työtä ja ansaita ihan itse rahaa haluamaansa juttuun.

 Nyt tällä vuoden kokemuksella voisin siis lohduttaa itseäni sanomalla, ettei tarvitse pelätä. Me todellakin pärjäämme, jos niin tahdomme! Elämä on valintoja täynnä ja tällä kertaa me valitsimme kyllä aivan oikein.

16. elokuuta 2017

Paluu kerhoon

 Isompien tavoin myös Onni on palannut arkeensa. Joku ehkä muistaakin, ettei kerhoilu viime vuonna aina pojalta sujunut ja kevään viimeiset kerhotkin Onni tahtoi jättää väliin. Nyt loppukesästä Onni taas odotti kovasti kerhon alkua ja ajattelin kasvua tapahtuneen myös muussa kuin pituudessa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

 Ennen paluuta arkeen selvittelin kerhorepun ja tossujen tilannetta. Tiettyihin omiin juttuihinsa vahvasti turvautuva Onni tahtoi ehdottomasti jatkaa vanhalla rakkaalla repullaan ja eväsvehkeillään, mutta tossut joutuivat uusintalistalle. Yhdessä valitsimme mieluisat suloiset tossut, joista kuulette toisella kerralla lisää. Tarvikepuolen piti siis olla valmis ja reppu odotti naulakossa. Yhdessä muistelimme kerhon rutiineja ja mietimme kuinka kivoja leikkejä kavereiden kanssa saisikaan kerhossa aikaan.

 Kun syksyn ensimmäinen kerhoaamu koitti, Onni valitteli mahakipua. Tiesin sen olevan merkki jännityksestä ja istuimmekin pitkään sohvalla poika kainalossani kerhosta jutustellen. Valitsimme yhdessä mieluisat vaatteet, joissa poika tuntisi olonsa mahdollisimman mukavaksi. Jännitys tuntui helpottavan ja Onni oli hyvillä mielin lähdössä kerhoon.
 Hyvä mieli katosi kuitenkin nopeasti, pojan huomatessa reppunsa kadonneen naulakosta. Onni on hyvin tarkka reppunsa säilytyspaikasta, mutta ajattelin alkuun pojan innoissaan jo siirtäneen sen lähtöä odottamaan. Emme löytäneet reppua kuitenkaan mistään! Lopulta eväät oli pakko pakata kassiin, että ehtisimme kerhoon. Onni puristi kassia ja oli lähes itku kurkussa. Rakas, turvaa tuova reppu olisi pitänyt löytää.

 Kerhon pihassa Onnin entisestään kasvanut jännitys oli selvästi nähtävillä. Huomasimme myös, että ryhmässä olisi uusia lapsia. Eteisessä Onni tuttuun tapaansa jäykistyi, mutta toimi taas reippaasti ollessamme kaksin. Lopulta saatoin pojan paikoilleen Onnin puristaessa sormeani niin, ettei siinä veri kiertänyt. Etsimme yhdessä pojan lempilelut ja hetken päästä sain luvan lähteä kotiin odottamaan koulutaksia.
 Hakiessa Onni leikki jo rennosti ja iloisesti muiden kanssa. Kerho oli ohjaajien mukaan sujunut lähtöni jälkeen oikein hyvin ja pojan mielestä siellä oli kivaa. Tuon hauskuuden kyllä pystyi selvästi aistimaan lapsesta ja kaiken kukkuraksi hän suostui lähtemään kotiin vasta viimeisten joukossa! Pieni ryhmä sopiikin Onnin luonteelle hyvin, sillä tarvittaessa omaa tilaa ja rauhaa löytyy.

 Ajattelin seuraavan kerran olevan helpompi, mutta yhtä vaikeaa se jääminen on yhä. Emme nimittäin ole löytäneet ahkerasta etsinnästä huolimatta mistään tuota rakasta reppua! Tuntuu kuin se olisi kadonnut tai muuttunut näkymättömäksi. Kerhojen päästyä kunnolla vauhtiin ryhmässä on myös ensimmäistä kertaa hieman enemmän lapsia eli myös hieman enemmän ruuhkaa eteisessä ja melua leikeistä.

 Viikossa on nyt yhden sijaan kaksi kerhopäivää, mutta täytyy katsoa kuinka usein aamut alkavat kysymyksellä 'Onhan tänään vapaapäivä'. Kerhoilun, kun ei kuulu kuitenkaan viedä lapsen kaikkia voimia vaan olla kivaa. Jännityksellä myös odotan kuinka vauvan syntymä vaikuttaa Onnin kerhossa käyntiin.

 Löytyykö muita kerholaisia? Kuinka syksyn kerhot ovat lähteneet sujumaan?

14. elokuuta 2017

Pelko osana raskautta

 Varmasti hyvin moni on raskauden aikana kokenut edes pientä pelkoa. Itse koen olevani melko rento vanhempi ja odottajakin, mutta kuten joskus aikaisemminkin jo blogissa mainitsin, astui pelko mukaan tähän odotukseen heti plussatestin myötä.

  Ensin pelko oli vain selittämätön tunne, ettei kaikki ole kunnossa. Tuo tunne on oikeastaan olemassa yhä edelleen. Aluksi järkeilin kuitenkin, että raskausoireista huolimatta on luonnollista pelätä keskenmenoa ja jollain tasolla suojella näin itseään ennen kuin saa varmuuden alkion hyvinvoinnista. Kun oman pienen sitten näki ultrassa ensimmäistä kertaa, oli tunne aivan mahtava. Pelko sikiön terveydestä kuitenkin säilyi myös jopa rakenneultran jälkeen, sillä eihän ne ultrat aina kaikkea kerro. Yllätyksiä voi tulla esiin vasta paljon lapsen syntymän jälkeenkin.
 Myös tuleva synnytys voi odottajaa pelottaa. On hetkiä, jolloin itsekin mietin onko mun muka pakko synnyttää?! Tiedän selviytyväni kyllä itse koitoksesta, mutta en voi hallita sen ajankohtaa tai nopeutta. Synnytys on siis asia, johon en täysin pysty valmistautumaan. Voin suunnitella kuinka toivoisin sen menevän, mutta on valmistauduttava myös siihen, ettei asiat mene kuten itse toivoisin. Epävarmuus siis pelottaa.
 Raskausajan pelko voi olla myös päässä pyöriviä kysymyksiä tulevaisuudesta. Olenko sittenkään valmis tähän? Kuinka parisuhteen käy? Jaksanko tai selviänkö oikeasti useamman lapsen kanssa? Kuinka selviän arjesta, jos lapsi ei nukukaan? Entä jos imetys ei onnistukaan, lapsen sukupuoleen tai luonteeseen pettyy? Asioita pohtimalla odottaja valmistautuu uuteen elämäntilanteeseen, sillä emmehän voi täysin tietää millainen syntyvä perheenlisä on ja kuinka se vaikuttaa perheen muihin jäseniin. Itseäni on raskauden aikana eniten mietityttänyt kovasti meidän vanhempien jaksaminen, mikäli pieni nukkuu yhtä huonosti kuin pojat. Olemme selvinneet siitä kaksi kertaa, mutta tiedän myös kuinka kovilla olemme niin henkisesti kuin fyysisestikin olleet.

 Pelot ovat luonnollisia ja kuuluvat vanhemmuuteen. Ne eivät häviä mihinkään synnytyksen tai vauvan kasvun myötä. Pelot itseasiassa kertovat vain kiintymyksestä ja ovat omalla tavallaan auttamassa selviämään vanhemmuuden haasteista. Liika pelko ei kuitenkaan ole hyväksi raskaana olevalle, ylipäätään vanhemmalle eikä sille lapsellekaan. Pelon sijaan raskaana kannattaakin keskittyä niihin omasta mielestä ihaniin asioihin kuten esim. sikiön liikkeisiin, pyöristyvään vatsaan tai suloisiin vauvan tarvikkeisiin. Hyvää mieltä tuovat myös hemmottelu ja muut puuhat, joista itse kovasti pitää.
 Peloista voi muodostua myös iso peikko, jos ne pitää yksin sisällään. On siis helpottavaa puhua ajatuksistaan puolisolle, ystävälle tai hakea vertaistukea muista odottajista. Jos kevyt jutustelu tai asian ääneen sanominen ei auta, ei ole heikkoutta pyytää apua. Pelko on luonnollista ja jossain määrin tervettä, mutta elämää se ei saa hallita!

  Millaisia raskauden aikaisia pelkoja sinulla on ollut? Kuinka käsittelet vanhemmuuden pelkojasi?

11. elokuuta 2017

Raskas paluu arkeen

 Enpä muistakaan milloin perjantai olisi tuntunut näin mahtavalle! Vihdoin on viikonloppu edessä ja saan levähtää. Kuten ehkä blogin hiljentymisestäkin saattaa päätellä, täällä paluu arkeen oli hieman normaalia raskaampi ja vei lähes kaikki ylimääräiset voimani
 Periaatteessa arki kyllä pyörii täällä ihan tutulla kaavalla, mutta raskaus antaa siihen hieman omaa lisämaustettaan. Koko kesän on ollut helppo mennä nukkumaan vasta puolen yön tietämillä pienen hillittömien jumppailutuokioiden jälkeen ja nukkua aamuun asti. Aamulla taas ei ole ollut mikään pakko nousta heti lasten herättyä vaan olen saanut levätä tovin vielä heidän kanssaan tai lasten katsoessa lastenohjelmia. Päivällä Onni on hyvin viihtynyt isompien leikeissä tai omaa rauhaa kaivatessaan yksin, jolloin olen taas saanut tarvittaessa ottaa oloni kanssa rennommin.

 Koulujen alettua siis on ollut pakko nousta kellon soidessa. Siihen aikaan jolloin lomalla vielä löhöilin lasten kanssa, olen jo aamulenkillä saattamassa lapsia bussipysäkille. Onnilta on melkein päässyt pysäkillä itku, kun katsoo sisarusten bussin loittonevan. Supisteluherkästä vatsasta huolimatta sitä lepoaikaa ei siis juurikaan minulle suoda ennen kuin koululaiset ovat palanneet koulusta ja tehneet läksynsä. 
 Vaikka paluu arkeen onkin ollut minulle melkoisen raskas, olemme aamupäivät pyrkineet tekemään Onnille mieleisiä juttuja. Tämä tarkoittaa siis hyvin usein retkeä metsän hiljaisuuteen. Toisaalta metsäretki onkin oivaa ajanvietettä, sillä Onni saa touhuta vapaasti nauttien ja itselleni löytyy kyllä kiviä ja kantoja joiden päälle istahtaa. Hyvällä tuurilla olemme saaneet sienisaalista ja piirakkamustikatkin kerättyä. Kotipihassa puolestaan Onni on mielellään tehnyt töitä eli kantanut puita talveksi liiteriin. Kuinka ihanan reipas apulainen mulla siis onkaan♥
 Koululaisten arki taasen on alkanut alun jännityksestä huolimatta oikein mukavasti. Ekaluokkalaista jännitti ensimmäisenä kouluaamuna kovasti, vaikkei hän tietenkään suostunut sitä myöntämään :D Yhdessä siskon kanssa on kuitenkin turvallista kulkea bussilta koulun pihalle ja välitunneillakin sisko on tarvittaessa lähellä. Opettaja, koulu ja koulukaverit ovat pojalle ennestään tuttuja ja läksyrutiinikin näyttää periytyneen siskolta. Marmatusta on aiheuttanut vain liian helpot tehtävät ja ruuassa esiintynyt lanttu. Näillä eväillä on siis hyvä siirtyä viikonlopun levon jälkeen uuteen kokonaiseen kouluviikkoon.

 Kuinkas siellä on paluu arkeen sujunut?

7. elokuuta 2017

Valmiina kouluun

 Tuntuu kuin kesäloma olisi vasta alkanut, vaikka todellisuudessa se vilahti jo vauhdilla ohitse. Jo muutaman päivän päästä meillä olisi hiljalleen aika palailla taas koulun rytmittämään arkeen. Näiden raskaushormonien kanssa en vielä halua edes ajatella kuinka tunteikas aamu pojan ensimmäisestä kouluaamusta tuleekaan :D
 Ensimmäisen luokan aloitus on lapselle iso juttu. Pitkään meidän tuleva koululainen oli kuitenkin sitä mieltä, ettei tarvitse kouluun uutta reppua tai muitakaan tarvikkeita uutta kansiota lukuun ottamatta. Eskarissa olleet tarvikkeet olisivatkin menneet täysin, etenkin kun poika niistä itsekin kovasti tykkää. Pikkutäryn täti halusi viedä pojan perinteensä mukaan kuitenkin hieman kaupoille koulutarvikevalikoimaa katsomaan ja niinhän sieltä kotiutui kansion ja teroittimen lisäksi sittenkin uusi reppukin.

 Nyt uusi hieno reppu odottaakin pakattuna ensimmäistä kouluaamua. Sisältä löytyy kansion ja penaalin lisäksi kesän kotiläksyt sekä sisäkengät pitämään sukat kuivina koulun käytävillä. Sisäliikuntaa varten oleva jumppapussi saa toivottavasti odottaa vielä pitkälle syksyyn vaatekaapissa.
 Myös perheen toinen koululainen sai hieman uutta, sillä edellisen repun pohjasta alkoi paistamaan jo päivä läpi. Uusi reppu onkin tosi kaunis ja sai kaverikseen hyvällä alella löydetyt kengätkin. Harmi, etteivät ihan ole omaan jalkaani sopivat, sillä muuten saattaisin vaikka lainaillakin näitä piristystä kaivatessani :D

 Me olemme siis valmiina koulun alkuun, entäs te?

4. elokuuta 2017

Viikonlopun ilmainen menovinkki: Lasten festarit

 Elokuun myötä monissa perheissä palaillaan takaisin arkeen lasten suunnatessa lomiltaan päiväkotiin, kerhoihin, eskariin tai kouluun. Vielä on kuitenkin aikaa nauttia myös kauniista päivistä sekä monia hauskoja tapahtumia jäljellä! Yksi sellainen on 11. kerran järjestettävä koko perheen ilmaistapahtuma Lasten Festarit, joka järjestetään Hesperian puistossa Töölönlahdella sunnuntaina 6.8 klo 10-16.
 Lasten Festareiden tavoitteena on edistää lasten ja perheiden hyvinvointia sekä lasten tasapainoista kasvua liikunta-, kulttuuri- ja puuhastelukokemusten kautta. Tapahtuman teemana on tänä vuonna yhdessä tekeminen ja ekologisuus. Uskoisinkin, että Lasten Festareiden ohjelmasta löytyy taatusti jokaiselle lapselle mieleisiä juttuja sillä alueen noin 50:stä pisteestä löytyy puuharatoja, trampoliineja, pomppulinnoja, musisointia, askartelua, ajoneuvoja sekä paljon muuta!

 Pääesiintyjänä Lasten Festareiden lavalle nousee tänä vuonna  Emma-voittaja Kikattava Kakkiainen. Tapahtuman teeman mukaista ohjelmaa tarjoaa RosKabaree, joka taikoo ja soittaa roskarollia opettaen lapsille samalla kierrättämistä. Ruffle Armyn saippuakuplashow puolestaan hämmästyttää monimetrisillä saippuakuplillaan.

 Lasten Festareille ei siis ole pääsymaksua vaan tapahtuman aktiviteetit ovat pääosin maksuttomia. Alueella on kuitenkin ostettavissa purtavaa sekä joissakin kojuissa voi olla myös myytäviä tuotteita, joiden lisäksi hevoskärryajelu maksaa 2€ ja kasvomaalaus 1-3€. Kannattaa siis halutessaan varautua käteisellä!

Harmi, ettei meillä ole mahdollista lähteä tapahtumaan tutustumaan. Voin vain kuvitella kuinka Onni tykkäisi Kikattavasta Kakkiaisesta ja pojat asuisivat paloautojen luona Tellun tahtoessa kiertää kaikki askartelujutut :D Menkäähän te muut siis joukolla nauttimaan meidänkin edestä! Ja muistakaa, ettei se mahdollinen sade ole välttämättä mikään este riemulle vaan lapsista hauska lisä ja pukeutumiskysymys ;)

 Postauksen kuvat: Lasten Festarit

3. elokuuta 2017

Pelottava hammaslääkäri

 Kuulun niiden joukkoon, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Tai oikeastaan pelkään kaikkia lääkäreitä, jopa eläinversioita, vaikka tiedän etteivät he tuskin piikkejään minuun pistäisikään :D Lääkäripelko juontaa ihan varhaiseen lapsuuteen, jolloin pelkäsin kaikkia valkotakkisia henkilöitä. Siis jopa parturia! Myöhemmin jouduin pienenä koululaisena armahan hammaslaulun (muistaako joku tuon pilalaulun hammashoitolasta?) kuulleena erittäin kovakouraisen vanhan hammaslääkärin käsittelyyn mikä lisäsi pelkoani entisestään.

 Vaikka itse kärsinkin kovasta lääkäripelosta ja lapset ovat taitavia asioita aistimaan, olen yrittänyt olla tartuttamatta pelkoani lapsiin. Toisaalta ymmärrän vallan hyvin, että tulevaa ekaluokkalaista postilaatikkoon kilahtanut hammaslääkärikutsu pelotti. Tuleehan hammashoitolan ovella jo vastaan outo tuoksu, odotustilasta löytyy lähestulkoon vain jännittyneitä ihmisiä ja olihan kyse ensimmäistä kertaa lääkäristä eikä turvallisemman kuuloisesta hoitajasta.
 Jännitystä purkaaksemme aloimme valmistautumaan käyntiin juttelemalla jo hyvissä ajoin ennen varsinaista päivää. Ihan ei jutustelut riittäneet, sillä poika istui aamulla kukonlaulun aikaan sohvalla pureskelemassa kynsiään. Yritin houkutella Pikkutäryn vielä viereeni lepäämään, mutta poikaa kuulemma jännitti liikaa. Jännitys oli jopa niin kovaa, että se vaikutti pojan mahaankin.

 Hammashoitolan odotustilaan päästessämme yritin houkutella poikia lukemaan, mutta hyvin nopeasti ystävällinen hoitaja tuli pyytämään meidät huoneeseen. Pikkutäry puristi kättäni niin, ettei veri kiertänyt. Huoneessa meitä odotti ystävällinen nuori nainen, joka sai puheillaan upeasti pojan hieman rentoutumaan. Hoitotuolissa makasi selvästi jännittynyt, mutta reipas poika. Pienet kädet alkoivat vain puristamaan entistä enemmän tuolia hammaslääkärin mainitessa tarkastaessaan ensimmäisen kerran sanan puhjennut. Raukka luuli, että hänellä oli suussa monta puhjennutta tai puhkeamassa olevaa reikää!
 Tarkastuksen jälkeen saimme kuulla reikiä olevan tasan nolla. Uusi aika napsahti kuitenkin jo puolen vuoden päähän, sillä nyt suussa oli niin monta rautahammasta puhkeamaisillaan, että purentaa ei luotettavasti pystynyt katsomaan. Samalla myös uudet etuhampaat saavat hieman pinnoitetta, sillä ilmeisesti pienenä koettu hammasturma on hieman hampaan kärjestä kiillettä tuhonnut.

Ensimmäinen hammaslääkärikäynti on nyt siis Pikkutäryltä takana ja ei se kuulema niin kauheaa ollutkaan! Aurinkolasit silmillä kirkas valokaan ei tuntunut niin pahalle, mutta ei siinä tuolissa kuulemma nukkua voisi, kun on suu täynnä vieraita isoja sormia. Niin kukapa se nyt vieraista sormista suussaan tykkäisikään?!

 Onko muita lapsia tai aikuisia pelottanut hammaslääkärissä käynti? Oletko keksinyt hauskaa keinoa jolla helpottaa pelkoa?

2. elokuuta 2017

Raskauden viimeinen kolmannes

 Tuntuu, ettei siitä ole kuin pienen pieni hetki, kun täälläkin huutelin seesteisen keskiraskauden perään. Yhä edelleen odotan tiettyjen oireiden katoavan, mutta samalla huomaan raskauden viimeisen kolmanneksen kääntyvän jo pian loppusuoralle. Kauan odotettu syksy lähestyy nopeammin kuin ikinä uskoinkaan enkä ole vielä valmis!

 Tässä raskaudessa on ollut omat murheensa, mutta silti huomaan nyt kapinoivani syksyn lähestymistä. Meillä ei oikeasti ole vauvaa varten kuin hyvällä alella löydetty turvakaukalo telakoineen valmiina! Koko vauvanurkkaus ja hankinnat ovat vasta suunnitteluasteella enkä vuosien haaveilun jälkeen osaa tehdä päätöksiä. Ihania vaihtoehtoja on aivan liikaa ja tahtoisin tietysti juuri ne oikeat, täydelliset :D Miehestäkään ei liiemmin apuja ole ollut, sillä hän haluaa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta minun nyt nauttivan ja saavan toteuttaa itseäni.
 En myöskään vielä ole valmis luopumaan tästä raskaudesta, vaikka toisaalta odotankin jo kovasti saavani pienen syliin nuuhkittavaksi. Nautin suuresti pienen uni-valverytmin kehittymisen seuraamisesta, vatsani silittelystä ja jopa vielä vauvan jumppatuokioistakin. On hauskaa seurata kuinka pieni intoutuu jumppailemaan kuullessaan ympärillään tuttuja ääniä.  Haluan painaa hetkiä ja tunteita vielä entistä paremmin muistiini, sillä yleensä ne katoavat aivan liian pian vauvan syntymän jälkeen.

 Oloni ei ole kärsimätön vauvan syntymän suhteen myöskään oloni puolesta, sillä se ei ole juurikaan aikoihin muuttunut. Ne samat supistelut, pahoinvoinnit sun muut ovat yhä läsnä ja liikkuminen on toki hidastunut mahan kasvamisen myötä, mutta muutoin vain nautin olostani. Saan yhä nukuttua kuin tukki jopa 8 tunnin unia, jos ulkopuolelta nukkumistani ei häiritä. En myöskään koe oloni olevan mitenkään kovin tukala, vaikka toki lähes pelkästään vatsan toisella puolella viihtyvä vauva joskus hieman painaakin.
 Tuijotellessani raskaustestiin piirtyvää kahta hentoista viivaa kuvittelin syksyyn olevan aikaa hurjan paljon. Todellisuudessa raskausaika menee ohitse hurjan nopeasti! Nyt olemme tilanteessa, jossa pieni voisi periaatteessa näillä oireilla syntyä hetkenä minä hyvänsä. Toivottavasti hän malttaisi kuitenkin kasvaa yksiössään ainakin tämän kuun ja saisin vielä hetkisen nauttia raskauden ihmeistä sekä saada kenties jotain valmistakin.  Toisaalta eikös naisen mieli saa myös vielä tarvittaessa muuttua? :D