21. elokuuta 2017

Opettavainen vuosi takana

 Vuosi sitten koimme kesällä muutamia paniikinomaisia hetkiä miettiessämme kuinka pärjäämme taloudellisesti tulevaisuudessa. Tahdoimme tukea ja kasvattaa Onnia kotoa käsin eskari-ikään asti, mutta tiesimme, ettei pelkkä tahtotila riitä. Lopulta koin hetken, jolloin paniikki katosi ja tiesin selviävämme kyllä.

 Hetkeäkään emme tämän vuoden aikana ole päätöstämme katuneet. Uskon vakaasti Onnin hyötyneen kotihoidosta, jossa hän on saanut kehittää sosiaalisuuttaan omien sietokykyjensä mukaan. Päiväkodissa olisi ollut pakko olla, kun taas kerhossa olemme voineet käydä pojan valmiuden mukaan. Myös aamupäivät kaksin Onnin kanssa ovat antaneet minulle äitinä niin paljon. Kuinka ihanaa onkaan löhöillä aamulla vailla kiirettä sohvalla peiton alla pojan kertoessa kuinka onnellinen hän siinä onkaan♥
  Tämä vuosi on opettanut koko perhettä ehkä eniten taloudellisesti. Vaikka karsimme menojamme jo ennen kotihoidontuen loppumista, on vuoteen toki yllätyksiä mahtunut mukaan. Suurin ja ihanin yllätys on syksyllä luoksemme saapuva pikkuinen, jonka vuoksi olemme joutuneet miettimään miten jo pienentyneistä tuloista säästetään vielä kaikkiin tarvittaviin hankintoihin. Epäröinnistämme huolimatta olemme yllättävänkin helposti onnistuneet kuitenkin ostamaan jo lastenhuoneeseen täydellisen kerrossängyn ja muutamia kalliimpia vauvahankintoja.

 Olemme siis selvästikin koko perhe oppineet pakon edessä vuoden aikana taloudellisemmiksi. Oikeastaan mies on ruokakaupassa nykyään paljon tarkempi kuin minä! Ruokaostoksissa kotimaisuudesta tai ruuan laadusta emme kuitenkaan ole tinkineet, mutta olemme hyödyntäneet vielä entistä enemmän pakastinta ja vertailleet hintoja. Erityisruokavalioisen kanssa taas olemme leiponeet entistä enemmän, sillä onhan esim. itsetehty kääretorttu huomattavasti parempaa ja halvempaa kuin kaupan noin 6€ maksava!

 Joskus olen pohtinut onko tämä säästämisemme lapsista jo ahdistavaa, sillä etenkin ekaluokkalainen on useampaan kertaan sanonut, ettei häneen tarvitse tuhlata rahaa. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmän sydämellisestä luonteesta kuin alituisesta säästämisestä. On totta, että lapset ovat vuoden aikana oppineet, ettei kaikkea saa nyt ja heti. Hankintalista on usein ollut pitkä ja isoimmat hankinnat olemme tehneet tarjouksia kytäten. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että ensi viikolla kun äidillä on taas rahaa. Olemme kuitenkin jokainen kuukausi myös käyneet ulkona syömässä, tehneet retkiä, käyneet huvittelemassa yms. mihin lapset ovat pienestä pitäen tottuneetkin.
  Me vanhemmat olemme lapsillemme esimerkkinä monessa asiassa ja tuo sama pätee myös säästämiseen. Tämän vuoden aikana lapset ovat itse huomanneet, ettei kaikkia saamiaan lahjakortteja tai rahoja kannatakaan tuhlata heti. Aina ei tarvitse ostaa mitään isoa, vaan puolet lahjarahoista voi laittaa säästöön ja toisella puolikkaalla ostaa jotain pienempää ja kenties kivempaakin. Tai sitten voi tehdä vähän ylimääräistä työtä ja ansaita ihan itse rahaa haluamaansa juttuun.

 Nyt tällä vuoden kokemuksella voisin siis lohduttaa itseäni sanomalla, ettei tarvitse pelätä. Me todellakin pärjäämme, jos niin tahdomme! Elämä on valintoja täynnä ja tällä kertaa me valitsimme kyllä aivan oikein.

16. elokuuta 2017

Paluu kerhoon

 Isompien tavoin myös Onni on palannut arkeensa. Joku ehkä muistaakin, ettei kerhoilu viime vuonna aina pojalta sujunut ja kevään viimeiset kerhotkin Onni tahtoi jättää väliin. Nyt loppukesästä Onni taas odotti kovasti kerhon alkua ja ajattelin kasvua tapahtuneen myös muussa kuin pituudessa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

 Ennen paluuta arkeen selvittelin kerhorepun ja tossujen tilannetta. Tiettyihin omiin juttuihinsa vahvasti turvautuva Onni tahtoi ehdottomasti jatkaa vanhalla rakkaalla repullaan ja eväsvehkeillään, mutta tossut joutuivat uusintalistalle. Yhdessä valitsimme mieluisat suloiset tossut, joista kuulette toisella kerralla lisää. Tarvikepuolen piti siis olla valmis ja reppu odotti naulakossa. Yhdessä muistelimme kerhon rutiineja ja mietimme kuinka kivoja leikkejä kavereiden kanssa saisikaan kerhossa aikaan.

 Kun syksyn ensimmäinen kerhoaamu koitti, Onni valitteli mahakipua. Tiesin sen olevan merkki jännityksestä ja istuimmekin pitkään sohvalla poika kainalossani kerhosta jutustellen. Valitsimme yhdessä mieluisat vaatteet, joissa poika tuntisi olonsa mahdollisimman mukavaksi. Jännitys tuntui helpottavan ja Onni oli hyvillä mielin lähdössä kerhoon.
 Hyvä mieli katosi kuitenkin nopeasti, pojan huomatessa reppunsa kadonneen naulakosta. Onni on hyvin tarkka reppunsa säilytyspaikasta, mutta ajattelin alkuun pojan innoissaan jo siirtäneen sen lähtöä odottamaan. Emme löytäneet reppua kuitenkaan mistään! Lopulta eväät oli pakko pakata kassiin, että ehtisimme kerhoon. Onni puristi kassia ja oli lähes itku kurkussa. Rakas, turvaa tuova reppu olisi pitänyt löytää.

 Kerhon pihassa Onnin entisestään kasvanut jännitys oli selvästi nähtävillä. Huomasimme myös, että ryhmässä olisi uusia lapsia. Eteisessä Onni tuttuun tapaansa jäykistyi, mutta toimi taas reippaasti ollessamme kaksin. Lopulta saatoin pojan paikoilleen Onnin puristaessa sormeani niin, ettei siinä veri kiertänyt. Etsimme yhdessä pojan lempilelut ja hetken päästä sain luvan lähteä kotiin odottamaan koulutaksia.
 Hakiessa Onni leikki jo rennosti ja iloisesti muiden kanssa. Kerho oli ohjaajien mukaan sujunut lähtöni jälkeen oikein hyvin ja pojan mielestä siellä oli kivaa. Tuon hauskuuden kyllä pystyi selvästi aistimaan lapsesta ja kaiken kukkuraksi hän suostui lähtemään kotiin vasta viimeisten joukossa! Pieni ryhmä sopiikin Onnin luonteelle hyvin, sillä tarvittaessa omaa tilaa ja rauhaa löytyy.

 Ajattelin seuraavan kerran olevan helpompi, mutta yhtä vaikeaa se jääminen on yhä. Emme nimittäin ole löytäneet ahkerasta etsinnästä huolimatta mistään tuota rakasta reppua! Tuntuu kuin se olisi kadonnut tai muuttunut näkymättömäksi. Kerhojen päästyä kunnolla vauhtiin ryhmässä on myös ensimmäistä kertaa hieman enemmän lapsia eli myös hieman enemmän ruuhkaa eteisessä ja melua leikeistä.

 Viikossa on nyt yhden sijaan kaksi kerhopäivää, mutta täytyy katsoa kuinka usein aamut alkavat kysymyksellä 'Onhan tänään vapaapäivä'. Kerhoilun, kun ei kuulu kuitenkaan viedä lapsen kaikkia voimia vaan olla kivaa. Jännityksellä myös odotan kuinka vauvan syntymä vaikuttaa Onnin kerhossa käyntiin.

 Löytyykö muita kerholaisia? Kuinka syksyn kerhot ovat lähteneet sujumaan?

14. elokuuta 2017

Pelko osana raskautta

 Varmasti hyvin moni on raskauden aikana kokenut edes pientä pelkoa. Itse koen olevani melko rento vanhempi ja odottajakin, mutta kuten joskus aikaisemminkin jo blogissa mainitsin, astui pelko mukaan tähän odotukseen heti plussatestin myötä.

  Ensin pelko oli vain selittämätön tunne, ettei kaikki ole kunnossa. Tuo tunne on oikeastaan olemassa yhä edelleen. Aluksi järkeilin kuitenkin, että raskausoireista huolimatta on luonnollista pelätä keskenmenoa ja jollain tasolla suojella näin itseään ennen kuin saa varmuuden alkion hyvinvoinnista. Kun oman pienen sitten näki ultrassa ensimmäistä kertaa, oli tunne aivan mahtava. Pelko sikiön terveydestä kuitenkin säilyi myös jopa rakenneultran jälkeen, sillä eihän ne ultrat aina kaikkea kerro. Yllätyksiä voi tulla esiin vasta paljon lapsen syntymän jälkeenkin.
 Myös tuleva synnytys voi odottajaa pelottaa. On hetkiä, jolloin itsekin mietin onko mun muka pakko synnyttää?! Tiedän selviytyväni kyllä itse koitoksesta, mutta en voi hallita sen ajankohtaa tai nopeutta. Synnytys on siis asia, johon en täysin pysty valmistautumaan. Voin suunnitella kuinka toivoisin sen menevän, mutta on valmistauduttava myös siihen, ettei asiat mene kuten itse toivoisin. Epävarmuus siis pelottaa.
 Raskausajan pelko voi olla myös päässä pyöriviä kysymyksiä tulevaisuudesta. Olenko sittenkään valmis tähän? Kuinka parisuhteen käy? Jaksanko tai selviänkö oikeasti useamman lapsen kanssa? Kuinka selviän arjesta, jos lapsi ei nukukaan? Entä jos imetys ei onnistukaan, lapsen sukupuoleen tai luonteeseen pettyy? Asioita pohtimalla odottaja valmistautuu uuteen elämäntilanteeseen, sillä emmehän voi täysin tietää millainen syntyvä perheenlisä on ja kuinka se vaikuttaa perheen muihin jäseniin. Itseäni on raskauden aikana eniten mietityttänyt kovasti meidän vanhempien jaksaminen, mikäli pieni nukkuu yhtä huonosti kuin pojat. Olemme selvinneet siitä kaksi kertaa, mutta tiedän myös kuinka kovilla olemme niin henkisesti kuin fyysisestikin olleet.

 Pelot ovat luonnollisia ja kuuluvat vanhemmuuteen. Ne eivät häviä mihinkään synnytyksen tai vauvan kasvun myötä. Pelot itseasiassa kertovat vain kiintymyksestä ja ovat omalla tavallaan auttamassa selviämään vanhemmuuden haasteista. Liika pelko ei kuitenkaan ole hyväksi raskaana olevalle, ylipäätään vanhemmalle eikä sille lapsellekaan. Pelon sijaan raskaana kannattaakin keskittyä niihin omasta mielestä ihaniin asioihin kuten esim. sikiön liikkeisiin, pyöristyvään vatsaan tai suloisiin vauvan tarvikkeisiin. Hyvää mieltä tuovat myös hemmottelu ja muut puuhat, joista itse kovasti pitää.
 Peloista voi muodostua myös iso peikko, jos ne pitää yksin sisällään. On siis helpottavaa puhua ajatuksistaan puolisolle, ystävälle tai hakea vertaistukea muista odottajista. Jos kevyt jutustelu tai asian ääneen sanominen ei auta, ei ole heikkoutta pyytää apua. Pelko on luonnollista ja jossain määrin tervettä, mutta elämää se ei saa hallita!

  Millaisia raskauden aikaisia pelkoja sinulla on ollut? Kuinka käsittelet vanhemmuuden pelkojasi?

11. elokuuta 2017

Raskas paluu arkeen

 Enpä muistakaan milloin perjantai olisi tuntunut näin mahtavalle! Vihdoin on viikonloppu edessä ja saan levähtää. Kuten ehkä blogin hiljentymisestäkin saattaa päätellä, täällä paluu arkeen oli hieman normaalia raskaampi ja vei lähes kaikki ylimääräiset voimani
 Periaatteessa arki kyllä pyörii täällä ihan tutulla kaavalla, mutta raskaus antaa siihen hieman omaa lisämaustettaan. Koko kesän on ollut helppo mennä nukkumaan vasta puolen yön tietämillä pienen hillittömien jumppailutuokioiden jälkeen ja nukkua aamuun asti. Aamulla taas ei ole ollut mikään pakko nousta heti lasten herättyä vaan olen saanut levätä tovin vielä heidän kanssaan tai lasten katsoessa lastenohjelmia. Päivällä Onni on hyvin viihtynyt isompien leikeissä tai omaa rauhaa kaivatessaan yksin, jolloin olen taas saanut tarvittaessa ottaa oloni kanssa rennommin.

 Koulujen alettua siis on ollut pakko nousta kellon soidessa. Siihen aikaan jolloin lomalla vielä löhöilin lasten kanssa, olen jo aamulenkillä saattamassa lapsia bussipysäkille. Onnilta on melkein päässyt pysäkillä itku, kun katsoo sisarusten bussin loittonevan. Supisteluherkästä vatsasta huolimatta sitä lepoaikaa ei siis juurikaan minulle suoda ennen kuin koululaiset ovat palanneet koulusta ja tehneet läksynsä. 
 Vaikka paluu arkeen onkin ollut minulle melkoisen raskas, olemme aamupäivät pyrkineet tekemään Onnille mieleisiä juttuja. Tämä tarkoittaa siis hyvin usein retkeä metsän hiljaisuuteen. Toisaalta metsäretki onkin oivaa ajanvietettä, sillä Onni saa touhuta vapaasti nauttien ja itselleni löytyy kyllä kiviä ja kantoja joiden päälle istahtaa. Hyvällä tuurilla olemme saaneet sienisaalista ja piirakkamustikatkin kerättyä. Kotipihassa puolestaan Onni on mielellään tehnyt töitä eli kantanut puita talveksi liiteriin. Kuinka ihanan reipas apulainen mulla siis onkaan♥
 Koululaisten arki taasen on alkanut alun jännityksestä huolimatta oikein mukavasti. Ekaluokkalaista jännitti ensimmäisenä kouluaamuna kovasti, vaikkei hän tietenkään suostunut sitä myöntämään :D Yhdessä siskon kanssa on kuitenkin turvallista kulkea bussilta koulun pihalle ja välitunneillakin sisko on tarvittaessa lähellä. Opettaja, koulu ja koulukaverit ovat pojalle ennestään tuttuja ja läksyrutiinikin näyttää periytyneen siskolta. Marmatusta on aiheuttanut vain liian helpot tehtävät ja ruuassa esiintynyt lanttu. Näillä eväillä on siis hyvä siirtyä viikonlopun levon jälkeen uuteen kokonaiseen kouluviikkoon.

 Kuinkas siellä on paluu arkeen sujunut?

7. elokuuta 2017

Valmiina kouluun

 Tuntuu kuin kesäloma olisi vasta alkanut, vaikka todellisuudessa se vilahti jo vauhdilla ohitse. Jo muutaman päivän päästä meillä olisi hiljalleen aika palailla taas koulun rytmittämään arkeen. Näiden raskaushormonien kanssa en vielä halua edes ajatella kuinka tunteikas aamu pojan ensimmäisestä kouluaamusta tuleekaan :D
 Ensimmäisen luokan aloitus on lapselle iso juttu. Pitkään meidän tuleva koululainen oli kuitenkin sitä mieltä, ettei tarvitse kouluun uutta reppua tai muitakaan tarvikkeita uutta kansiota lukuun ottamatta. Eskarissa olleet tarvikkeet olisivatkin menneet täysin, etenkin kun poika niistä itsekin kovasti tykkää. Pikkutäryn täti halusi viedä pojan perinteensä mukaan kuitenkin hieman kaupoille koulutarvikevalikoimaa katsomaan ja niinhän sieltä kotiutui kansion ja teroittimen lisäksi sittenkin uusi reppukin.

 Nyt uusi hieno reppu odottaakin pakattuna ensimmäistä kouluaamua. Sisältä löytyy kansion ja penaalin lisäksi kesän kotiläksyt sekä sisäkengät pitämään sukat kuivina koulun käytävillä. Sisäliikuntaa varten oleva jumppapussi saa toivottavasti odottaa vielä pitkälle syksyyn vaatekaapissa.
 Myös perheen toinen koululainen sai hieman uutta, sillä edellisen repun pohjasta alkoi paistamaan jo päivä läpi. Uusi reppu onkin tosi kaunis ja sai kaverikseen hyvällä alella löydetyt kengätkin. Harmi, etteivät ihan ole omaan jalkaani sopivat, sillä muuten saattaisin vaikka lainaillakin näitä piristystä kaivatessani :D

 Me olemme siis valmiina koulun alkuun, entäs te?

4. elokuuta 2017

Viikonlopun ilmainen menovinkki: Lasten festarit

 Elokuun myötä monissa perheissä palaillaan takaisin arkeen lasten suunnatessa lomiltaan päiväkotiin, kerhoihin, eskariin tai kouluun. Vielä on kuitenkin aikaa nauttia myös kauniista päivistä sekä monia hauskoja tapahtumia jäljellä! Yksi sellainen on 11. kerran järjestettävä koko perheen ilmaistapahtuma Lasten Festarit, joka järjestetään Hesperian puistossa Töölönlahdella sunnuntaina 6.8 klo 10-16.
 Lasten Festareiden tavoitteena on edistää lasten ja perheiden hyvinvointia sekä lasten tasapainoista kasvua liikunta-, kulttuuri- ja puuhastelukokemusten kautta. Tapahtuman teemana on tänä vuonna yhdessä tekeminen ja ekologisuus. Uskoisinkin, että Lasten Festareiden ohjelmasta löytyy taatusti jokaiselle lapselle mieleisiä juttuja sillä alueen noin 50:stä pisteestä löytyy puuharatoja, trampoliineja, pomppulinnoja, musisointia, askartelua, ajoneuvoja sekä paljon muuta!

 Pääesiintyjänä Lasten Festareiden lavalle nousee tänä vuonna  Emma-voittaja Kikattava Kakkiainen. Tapahtuman teeman mukaista ohjelmaa tarjoaa RosKabaree, joka taikoo ja soittaa roskarollia opettaen lapsille samalla kierrättämistä. Ruffle Armyn saippuakuplashow puolestaan hämmästyttää monimetrisillä saippuakuplillaan.

 Lasten Festareille ei siis ole pääsymaksua vaan tapahtuman aktiviteetit ovat pääosin maksuttomia. Alueella on kuitenkin ostettavissa purtavaa sekä joissakin kojuissa voi olla myös myytäviä tuotteita, joiden lisäksi hevoskärryajelu maksaa 2€ ja kasvomaalaus 1-3€. Kannattaa siis halutessaan varautua käteisellä!

Harmi, ettei meillä ole mahdollista lähteä tapahtumaan tutustumaan. Voin vain kuvitella kuinka Onni tykkäisi Kikattavasta Kakkiaisesta ja pojat asuisivat paloautojen luona Tellun tahtoessa kiertää kaikki askartelujutut :D Menkäähän te muut siis joukolla nauttimaan meidänkin edestä! Ja muistakaa, ettei se mahdollinen sade ole välttämättä mikään este riemulle vaan lapsista hauska lisä ja pukeutumiskysymys ;)

 Postauksen kuvat: Lasten Festarit

3. elokuuta 2017

Pelottava hammaslääkäri

 Kuulun niiden joukkoon, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Tai oikeastaan pelkään kaikkia lääkäreitä, jopa eläinversioita, vaikka tiedän etteivät he tuskin piikkejään minuun pistäisikään :D Lääkäripelko juontaa ihan varhaiseen lapsuuteen, jolloin pelkäsin kaikkia valkotakkisia henkilöitä. Siis jopa parturia! Myöhemmin jouduin pienenä koululaisena armahan hammaslaulun (muistaako joku tuon pilalaulun hammashoitolasta?) kuulleena erittäin kovakouraisen vanhan hammaslääkärin käsittelyyn mikä lisäsi pelkoani entisestään.

 Vaikka itse kärsinkin kovasta lääkäripelosta ja lapset ovat taitavia asioita aistimaan, olen yrittänyt olla tartuttamatta pelkoani lapsiin. Toisaalta ymmärrän vallan hyvin, että tulevaa ekaluokkalaista postilaatikkoon kilahtanut hammaslääkärikutsu pelotti. Tuleehan hammashoitolan ovella jo vastaan outo tuoksu, odotustilasta löytyy lähestulkoon vain jännittyneitä ihmisiä ja olihan kyse ensimmäistä kertaa lääkäristä eikä turvallisemman kuuloisesta hoitajasta.
 Jännitystä purkaaksemme aloimme valmistautumaan käyntiin juttelemalla jo hyvissä ajoin ennen varsinaista päivää. Ihan ei jutustelut riittäneet, sillä poika istui aamulla kukonlaulun aikaan sohvalla pureskelemassa kynsiään. Yritin houkutella Pikkutäryn vielä viereeni lepäämään, mutta poikaa kuulemma jännitti liikaa. Jännitys oli jopa niin kovaa, että se vaikutti pojan mahaankin.

 Hammashoitolan odotustilaan päästessämme yritin houkutella poikia lukemaan, mutta hyvin nopeasti ystävällinen hoitaja tuli pyytämään meidät huoneeseen. Pikkutäry puristi kättäni niin, ettei veri kiertänyt. Huoneessa meitä odotti ystävällinen nuori nainen, joka sai puheillaan upeasti pojan hieman rentoutumaan. Hoitotuolissa makasi selvästi jännittynyt, mutta reipas poika. Pienet kädet alkoivat vain puristamaan entistä enemmän tuolia hammaslääkärin mainitessa tarkastaessaan ensimmäisen kerran sanan puhjennut. Raukka luuli, että hänellä oli suussa monta puhjennutta tai puhkeamassa olevaa reikää!
 Tarkastuksen jälkeen saimme kuulla reikiä olevan tasan nolla. Uusi aika napsahti kuitenkin jo puolen vuoden päähän, sillä nyt suussa oli niin monta rautahammasta puhkeamaisillaan, että purentaa ei luotettavasti pystynyt katsomaan. Samalla myös uudet etuhampaat saavat hieman pinnoitetta, sillä ilmeisesti pienenä koettu hammasturma on hieman hampaan kärjestä kiillettä tuhonnut.

Ensimmäinen hammaslääkärikäynti on nyt siis Pikkutäryltä takana ja ei se kuulema niin kauheaa ollutkaan! Aurinkolasit silmillä kirkas valokaan ei tuntunut niin pahalle, mutta ei siinä tuolissa kuulemma nukkua voisi, kun on suu täynnä vieraita isoja sormia. Niin kukapa se nyt vieraista sormista suussaan tykkäisikään?!

 Onko muita lapsia tai aikuisia pelottanut hammaslääkärissä käynti? Oletko keksinyt hauskaa keinoa jolla helpottaa pelkoa?

2. elokuuta 2017

Raskauden viimeinen kolmannes

 Tuntuu, ettei siitä ole kuin pienen pieni hetki, kun täälläkin huutelin seesteisen keskiraskauden perään. Yhä edelleen odotan tiettyjen oireiden katoavan, mutta samalla huomaan raskauden viimeisen kolmanneksen kääntyvän jo pian loppusuoralle. Kauan odotettu syksy lähestyy nopeammin kuin ikinä uskoinkaan enkä ole vielä valmis!

 Tässä raskaudessa on ollut omat murheensa, mutta silti huomaan nyt kapinoivani syksyn lähestymistä. Meillä ei oikeasti ole vauvaa varten kuin hyvällä alella löydetty turvakaukalo telakoineen valmiina! Koko vauvanurkkaus ja hankinnat ovat vasta suunnitteluasteella enkä vuosien haaveilun jälkeen osaa tehdä päätöksiä. Ihania vaihtoehtoja on aivan liikaa ja tahtoisin tietysti juuri ne oikeat, täydelliset :D Miehestäkään ei liiemmin apuja ole ollut, sillä hän haluaa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta minun nyt nauttivan ja saavan toteuttaa itseäni.
 En myöskään vielä ole valmis luopumaan tästä raskaudesta, vaikka toisaalta odotankin jo kovasti saavani pienen syliin nuuhkittavaksi. Nautin suuresti pienen uni-valverytmin kehittymisen seuraamisesta, vatsani silittelystä ja jopa vielä vauvan jumppatuokioistakin. On hauskaa seurata kuinka pieni intoutuu jumppailemaan kuullessaan ympärillään tuttuja ääniä.  Haluan painaa hetkiä ja tunteita vielä entistä paremmin muistiini, sillä yleensä ne katoavat aivan liian pian vauvan syntymän jälkeen.

 Oloni ei ole kärsimätön vauvan syntymän suhteen myöskään oloni puolesta, sillä se ei ole juurikaan aikoihin muuttunut. Ne samat supistelut, pahoinvoinnit sun muut ovat yhä läsnä ja liikkuminen on toki hidastunut mahan kasvamisen myötä, mutta muutoin vain nautin olostani. Saan yhä nukuttua kuin tukki jopa 8 tunnin unia, jos ulkopuolelta nukkumistani ei häiritä. En myöskään koe oloni olevan mitenkään kovin tukala, vaikka toki lähes pelkästään vatsan toisella puolella viihtyvä vauva joskus hieman painaakin.
 Tuijotellessani raskaustestiin piirtyvää kahta hentoista viivaa kuvittelin syksyyn olevan aikaa hurjan paljon. Todellisuudessa raskausaika menee ohitse hurjan nopeasti! Nyt olemme tilanteessa, jossa pieni voisi periaatteessa näillä oireilla syntyä hetkenä minä hyvänsä. Toivottavasti hän malttaisi kuitenkin kasvaa yksiössään ainakin tämän kuun ja saisin vielä hetkisen nauttia raskauden ihmeistä sekä saada kenties jotain valmistakin.  Toisaalta eikös naisen mieli saa myös vielä tarvittaessa muuttua? :D