11. lokakuuta 2011

Milloin tämä vaikeaksi meni?

  Joskus Pikkutäryä odottaessa ajattelin, että ainakin ulkovarusteiden ostamisen pitäisi olla jo tällä kokemuksella helpompaa. Eipä ole nyt ihan putkeen kuitenkaan mennyt! Ajattelin talveksi 86cm:n puvun olevan passeli, Ticketissä mahdollisesti kokoa pienempi. Löysin taannoin käytettynä ihanan, kuin uuden Ticketin vihreän haalarin edullisesti koossa 80. Kotona pukua sovitellessa haarat roikkuivat polviakin alempana. Hankintalistalla oli siis yhä kaksi talvihaalaria Pikkutärylle.

Tuttavani järjesti lastenvaatekutsut ja päätin sieltä paremman vaihtoehdon puuttuessa tilata  Jonathanin tähti-sarjan tähtihaalarin. Taas kerran otin itsepäisesti kokoa 86, koska sopivaa sovituskappaletta ei ollut. Karu totuus paljastui eilen haalaria sovitettaessa. Leveyden puolesta siihen mahtuisi kaksi Pikkutäryä ja pituuttakin on reilusti. Nyt pojan kaapissa siis roikkuu yksi ylisuuri sekä yksi vähintäänkin ylileveä haalari.

 Jotain ulkovaatetta tarvisi siis vielä Pikkutärylle talveen kenkien ja asusteiden ohella hankkia ja mielellään mahdollisimman edullisesti sekä tällä kertaa ehdottomasti sovittaen! Molon haalaria kiinnostaisi pojalla kokeilla, Cupcaket miellyttävät kyllä silmää, mutta taitavat molemmat tällä erää olla liian tyyriitä ellei jossain supermahtavaa tarjousta tule vastaan tai hyväkuntoisena käytettynä löytäisi.


 Eikä se Tellunkaan toppavaatetus ihan valmis vielä ole. Lahjaksi tytön valitsema Ticketin haalari näyttää mun silmään  isolta. Tellun kummilta olisin saanut ostettua edullisesti ulkomailta tilatun virheostoksen, Molon  haalarin. Koko 128 oli kyllä hihoista sopiva, mutta jalkoja olisi saanut venyttää lähes tuplapituuteen saadakseen lahkeita sopiviksi. Tai siltä se ainakin näytti. Täytyy yrittää muistaa lisäillä sovituskuvia kunhan ensin saan salaa nappastua miehelta kameran.

 Ennen mulla oli aina tapana ostaa ulkovaatteet alennusmyynneistä seuraavaa vuotta odottamaan. Täällä kuitenkin lähimmässä kaupungissa on melko niukka tarjonta eikä alennukseen asti viimeisien vuosien aikana juurikaan ole mitään kiinnostavaa jäänyt. On jopa käynyt niin ettei kaikkille ole alkuunsakaan kokoja riittänyt! Ehkä tämä siksi on nyt niin vaikeaa, kun ei jemmassa ole mitään? Tai sitten yksinkertaisesti lapseni sattuvat olemaan omanlaisiaan, ihania otuksia, jotka ovat onnekseni sittenkin vielä ajatuksiani pienenpiä.

6. lokakuuta 2011

Kateuttako?

 Olen ollut kotiäitinä kohta 6 vuotta ja tänään kyläillessäni törmäsin toisen kerran puhtaasti samaan asiaan ja selän takana siitä on varmasti puhuttu enemmänkin. En tiedä onko se kateutta vai mitä? Sain siis perustella oikein kunnolla miksi ja miten ihmeessä olen yhä lasten kanssa kotona, kun ei tämän kysyjän perheessä olisi mitenkään mahdollista niin pitkään kotona viettää, kun on isot velatkin.

 Niin on sitä velkaa vanhuuspäiville asti meilläkin eikä mies tosiaankaan mitenkään hyvin edes tienaa. Helpommalla varmaan pääsisin töissäkin. Lapset kuitenkin kasvavat niin kamalan nopeasti ja pian he eivät äidiltään kaipaa kuin ruokaa, puhdasta pyykkiä, ja rahaa. Haluan tarjota lapsille kiireettömiä aamuja ennen koulutaipaleen aloittamista ja ennen kaikkea aikaa puuhailla yhdessä. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan saisi tehdä, sillä kuulemma lapsi jää ilman sosiaalisia kontakteja ja kaikki taidotkaan eivät kotona kehity.Mistä lie taidoista on sitten kyse, kun käsittääkseni teemme lasten kanssa sitä samaa mitä päiväkodissakin; leikimme, askartelemme, laulelemme jne. ja siinä sivussa teemme kotityöt. Ja eikö sosiaalisia kontakteja saa mistään muualta kuin hoidosta? Onhan kotona kuitenkin jatkuvasti seuraa ja kavereitakin lapset näkevät vähintään  3-4 päivänä viikossa.

 Mitä tulee siihen talouspuoleen, niin kyllähän sitä toisinaan todella tiukkaakin on ja suunnittelua kaiken ostaminen vaatii. Ylimääräisistä , kuten esim. matkoista, saa yleensä vain haaveilla. Ruuassa oppii kuitenkin säästämään laadusta tinkimättä ja rahan saa riittämään, mutta vaivannäköä se vaatii. Meillä hyödynnetään hyvin tehokkaasti luonnon antimia, mutta ei pelkästään rahan takia vaan koska myös nautimme luonnossa liikkumisesta.

 On varmaan totta, että Ticketeissä tai muuten kalliimman merkin maineessa olevissa vaatteissa liikkuvat lapset antavat tuloista totuutta paremman kuvan. Ikinä en kuitenkaan ole mitään niistä normaalihinnalla ostanut! Meillä on erittäin paljon käytettyä ja hyvillä alennusprosenteilla löydettyä. Lisäksi jokainen lapsi saa kerran vuoteen syntymäpäivälahjaksi yhden ulkovaatteen. Etenkään ulkoiluvaatteiden ja kenkien mukavuudesta, käytettävyydestä ja kestävyydestä en vaan halua tinkiä. Ylipäätänsä vaatteiden pitää olla ja tuntua sellaisille, että lapsi niissä viihtyy. Miksi ihmeessä ostaisin jotain tarpeellistakaan vain halvan hinnan takia? Halpa ei läheskään aina ole hyvää ja meillä kyllä oikeasti vaatteet ja tavarat kiertävät mahdollisuuksien mukaan lapselta toiselle.

 Ovatko nämä kyselijät siis vaan kateellisia vai miksi ihmeessä pitää arvostella tai vähätellä sitä, että saan olla kotona? Ei kai sitä kotona olemista ole keneltäkään muultakaan kielletty? On kai pitkälti vaan kysymys valinnoista. Me olemme valinneet tämän tien. Emme välttämättä sitä helpointa, mutta meille sopivimman. Olemme joutuneet luopumaan ja oppimaan, mutta olemme silti onnellisia näin. Vähälläkin pärjää jos niin haluaa ja kun tulee yllättäviä menoja niin asioita saa halutessaan sovittuakin. Olemme mekin joutuneet neuvottelemaan laskujen eräpäiviä, pankista lainaan lyhennysvapaata ja käyttämään Visaa yllättäviin ja tarpeellisiinkin kuluihin. En sano, että tämä kotona olo taloudellisesti tosiaankaan mitään herkkua olisi. Monet unettomat yöt ollaan valvottu ja mietitty miten saadaan maksettua mikäkin, mutta asioilla on tapana järjestyä. Emmekä me loppujen lopuksi edes koe jäävämme mistään paitsi. Ainahan sitä saisi ruokaan ja vaatteisiin isomman summan kulutettua, mutta koskaan emme ole nälkää nähneet tai ilman vaatetta palelleet. Ja joku varmaan ajattelee lastemme kärsivän vanhempiensa valinnoista, mutta kuinka kärsivä aurinkoisesti naurava, sosiaalinen, haleja jakava lapsi voikaan olla?