30. marraskuuta 2017

Mitä ihmettä tapahtui?

 Olen tässä viime aikoina ollut kovin ihmeissäni. Onnille on nimittäin tapahtunut jotain ja tällä kertaa se on todellakin suuri ilonaihe. Poika on nimittäin reipastunut niin, ettei häntä enää samaksi pojaksi tunnistaisikaan! Itse ehdin jo pelkäämään pikkuisen syntymän jälkeen pojan taantumista, mutta pah. Hän nauttii selvästi iso-liitteestään.
 Mitä tässä parin kuukauden aikana on tapahtunut? Ensin Onni alkoi rentoutumaan kerhossa. Jouduin vielä kuukausi sitten saattamaan pojan paikoilleen, mutta nyt eteisen ollessa vapaa hän suorastaan vilahtaa sisään. Kerhossa Onni puhuu ja vastailee aivan muiden lasten tavoin ja sijaisen ollessa paikalla Onni ei mene täysin lukkoon. Myös kerhon retkipäivä oli jännittävä ja ajattelinkin, ettei Onni suostu bussiin astumaan. Vaan poikapa hieman jännittyneenä sanoi kerhon eteisessä heipat ja reissu meni kuulemma loistavasti! Kerhopäivät ja muutenkin kova hälinä yhä selvästi väsyttävät poikaa, mutta lepohetki kainalossa auttaa.
 Kerhon ulkopuolellakin Onni on reipastunut hurjasti. Ajattelin, ettei 4-vuotisneuvolasta tule mitään, mutta mitä vielä! Onni teki kaksin th:n kanssa tehtävät reippaammin kuin sisaruksensa ikinä, vaikka paikalla oli sijainen. Toki vauvan osuuden ajan oli saanut tarkkailla tilannetta hieman kauempaa. Leikkipaikatkin ovat pojasta nykyään entistä houkuttelevampia.  Onni voikin hyvän kaverin kanssa mennä enää hieman ujostellen leikkimään, vaikka ympärillä olisikin hälinää. Myös meillä käyville vieraille Onni nykyään melko reippaasti vastailee. Tutussa ympäristössä poika on nyt vapautunut, reipas 4-vuotias, joka uhmaakin hymy huulilla. Melkoisen mahtava tyyppi♥
 Viime päivinä meillä on laskettu öitä joulukalenteriluukkujen avaamiseen. Enää yksi yö jäljellä! Mitähän kivaa tänne blogiin onkaan tulossa? Ehkä siitä saatte hieman lisävihjeitä huomenna ;) Muistattehan myös seurata Perheblogien joulukalenteria facebookissa ja instagramissa?!

28. marraskuuta 2017

Hauska askartelu: Tulikärpäset vanukas -purkeista

 Yhteistyössä Perheblogit ja Dr. Oetker

 Eräänä iltana poikia peitellessäni sain vastata moneen luontoaiheiseen kysymykseen. Eräs ekaluokkalaisen kysymys tulikärpästen asuinalueesta ja Onnin hihkuminen perään jäi mieleeni pyörimään. Olisihan se niin mukavaa, jos Suomen pimeydessä olisi joukko pieniä loistavia tähtiä muuallakin kuin taivaalla. Todellisuudessa kiiltomatoja vaan taitaa täällä tavata hyvin harvoin.
 Poikien intoilusta päässäni syntyi idea tehdä heille tulikärpäset ihan itse. Ensin piti kuitenkin löytää sopivaa materiaalia ja poikien suureksi hämmästykseksi kannoin eräänä päivänä kaupasta kotiin Paula-vanukasta sen maustamattoman jugurtin sijaan. Paulaa pojat ovat useasti kaupassa pyytäneetkin, mutten ole suostunut lasten suosikkivanukkaita ostamaan. Toisinaan viikonloppuisin ovat saaneet esim. hedelmä-viilikset, mutta vanukas on enemmän ollut isovanhempien erikoisherkku. Enpäs ole osannut ajatellakaan, että Paula-vanukaspurkissa olisi oikeasti vähemmän sokeria saati sitten näissä meidän ostamissa minipikareissa. Vanukkaasta onkin noin 86% on tuoretta täysmaitoa.

 Kun lapset olivat onnellisina syöneet vanukkaat, pesimme purkit ja pääsimme luomaan omia tulikärpäsiä.
 Tulikärpäseen tarvitset:
2kpl Paula Mini pikareita
Maalia
Led-tuikun
Piipunrassia
Irtosilmät
Tussin
Kartonkia
Teippiä
 Ensin pikari maalataan. Suosittelen maalaamista sisäpinnalta. Onni maalasi omansa helpommin putsattavissa olevilla sormiväreillä ja isommat askartelumaalilla. Älä ole hätähousu kuten Pikkutäry vaan anna maalin rauhassa kuivua.
 Maalin kuivumisen jälkeen poista pikarin reunat varovaisesti leikkaamalla. Tee pääosaan silmät ja suu sekä pieni viilto pikariin. Tuon viillon avulla saat pikarin toisen sisään.
 Tee toiseen pikariin reiät jaloille ja halutessasi tuntosarville sekä ripustusnarulle. Laita pikarin pohjalle Led-tuikku ja pujota piipunrassit reikien läpi. Laita pikarit varovaisesti yhteen ja teippaa liitoskohta kiinni. Leikkaa kartongista tms. siivet ja liimaa ne paikoilleen, mutta huomioi liimaamisessa purkkien sauma!.
Liiman kuivumisen jälkeen askartelu on valmis ihasteltavaksi!
Hauskoja askarteluhetkiä♥

24. marraskuuta 2017

Kiitos kaukalopussin keksijälle!

 Vihdoin saimme ainakin hetken nauttia kunnon lumipeitteestä!  Talven tulo tietää lapsiperheessä kuitenkin pukemisen lisääntymistä. Mitä kovemmaksi pakkanen käy, sen enemmän saa vaatetta pukea. Onni onneksi sentään osaa jo itse pukea, vaikka toisinaan tarvitseekin apua hanskojen ja punttien saamiseksi hyvin. Pikkuinen taas ei pukemisestä tykkää yhtään vaan hän olisi mieluusti meidän oma Tarzan.
 Kun asutaan maalla ja talossa on vauvan lisäksi joukko isompia lapsia, saa autonkuljettajaa leikkiä kiitettävän usein. Kiitänkin suuresti sitä, joka on keksinyt lämpöpussin kaukaloon! Pikapyrähdykset on helppo ja nopea tehdä sujauttamalla vauva hattu päässä ja tumput käsissä sisävaatteissa pussin sisään kaukaloon. Eikä haittaa, vaikka vauva nukahtaisi matkalla sillä pussin avaamalla hänelle ei  tule liian kuuma.
 Arjen helpottamisen lisäksi vauva matkustaa talvella lämpöpussissa turvallisemmin. Paksuissa toppavaatteissa kun kaukalon vöitä ei välttämättä saakaan kunnolla kiinni. Kaukalon lämmössä taas vyöt saa takuuvarmasti hyvin ja tarpeeksi kireästi. Tämä turvavyöasia kannattaa muuten muistaa myös isompien lasten kanssa sillä paksut vaatteet ovat yhä samalla lailla riski turvavöiden jäämiseen liian löysäksi!
 Nykyään on kaukaloon sopivissa lämpöpusseissa hurjasti valinnan varaa. Arjen helpottamisen ja turvallisuuden lisäksi kaukalopussi voi tuoda iloa myös silmälle. Niin ja onhan tuollainen turvassa pussin sisällä uinuva pikkuinen niin hurjan suloinen näky♥

 Onko sinulla kokemuksia kaukalopusseista? Onko pussi mielestäsi arjen pelastaja vai turhake?

23. marraskuuta 2017

Joulukuu on pian täällä!

 Tällä hetkellä tuntu kuin sisälläni olisi pieni lapsi. Lasken innoissani päiviä joulukuun alkuun. Enää kahdeksan yötä jäljellä! Rakastan joulunaikaa, mutta on tähän intoiluun toinen syykin.
 Pikkuisen paljastuttua koliikkivauvaksi ajattelin, ettei blogin perinteisestä joulukalenterista tänä vuonna tule mitään. Jos en saa normaalivauhtia edes postauksia aikaiseksi, ei kalenteristakaan tulisi mitään.

 Olen kuitenkin saanut joulukuuksi aivan mahtavia juttuja teidän lukijoiden iloksi. Tulossa on siis perinteisten askarteluiden ja jouluvalmistelujemme lisäksi huippujuttuja, joista te rakkaat siellä pääsette nauttimaan! Olen niin innoissani, etten malttaisi pitää vielä suutani kiinni :D Sen verran kuitenkin paljastan, että kannattaa ehdottomasti pysyä kuulolla niin täällä blogissa kuin meidän Instagram-tililläkin (@kotiaidinelamaa).
 Eikä jouluilottelut ole vielä tässä, sillä myös Perheblogeilla avautuu joulukalenteri! Kalenterin luukuista paljastuu jouluista tunnelmaa, kivoja ohjeita sekä arvontoja. Kalenteria voi helposti seurata Perheblogien facebook-sivulta, jonka löydät täältä.

 Toivottavasti viihdyt jouluilottelumme parissa♥


20. marraskuuta 2017

Synnytyksestä palautuminen

 Miten oot palautunut? Jäikö paljonkin raskauskiloja? Edellä mainitut kysymykset ovat synnytyksen jälkeen tulleet tutuiksi, mutten osaa vastata kuin tyyliin 'ihan hyvin'. Kun vuorokausi synnytyksen jälkeen kävelin sairaalan ovesta ulos, tuntui kuin kehoni keskellä ei olisi mitään. Nopeasti kotona olo palasi kuitenkin normaaliksi.
Olen oikeastaan kokenut esikoisen synnytystä lukuun ottamatta aina oloni todella hyväksi jo heti synnytyksen jälkeen. Viimeksi Onnin jälkeen hölkkäilin ja otin juoksupyrähdyksiä bussipysäkiltä kotiin jo muutama päivä synnytyksen jälkeen. Virhe! Vaikka olo tuntuisikin hyvälle, keho kaipaa aikaa toipumiseen onhan se 9kk:n aikana muovautunut ja pitänyt huolta uudesta elämästä. Keho on siis ansainnut kunnioitusta eli aikaa toipumiseen.

 Nykyään somessa ja mediassa ihastellaan nopeaa synnytyksestä palautumista. Moni synnyttänyt haluaakin palautua mahdollisimman pian. Jotkut kenties jopa masentuvat, kun vanhat farkut eivät mahdu viikko-pari synnytyksestä jalkaan. Oikeasti aika harva heti niihin mahtuukaan! Vatsan palautuminen on yksilöllistä ja kestää oman aikansa. Itselleni raskauskiloja tuli vähemmän mitä pikkuinen syntyessään painoi, mutta silti raskaus näkyy yhä.
 Terveydenhoitajan tekemässä jälkitarkastuksessa katsottiin ensimmäistä kertaa ikinä myös lantionpohjanlihasteni kunto sekä vatsalihasten erkauma. Tuota erkaumaa olikin yhä hieman havaittavissa. Onneksi tällä kertaa olenkin aloittanut liikunnan kevyesti ja jättänyt ne vatsalihasliikkeet tekemättä.

 Kun nyt katson peiliin, ei takaisin kurkista missin mitoissa oleva tyyppi. Vatsani pömpöttää ja löysää nahkaa löytyy. Se ei kuitenkaan haittaa! Tiedän tarvitsevani aikaa ja yleensä viimeinen palautuminen onkin kohdallani tapahtunut vasta lopettaessani imetyksen. Siihen voi siis vierähtää vielä aikaa!

 Ensihetket vauvan kanssa kiitävät aivan liian nopeasti ohitse. Mielestäni synnytyksen jälkeen tärkeintä onkin nauttia vauvasta ja muistaa myös levätä. Terveellinen ruokavalio ja omien voimien mukaan tehdyt vaunulenkit riittävät varmasti palautumiseen alussa. Ei meidän äitien tarvitse heti näyttää samalta kuin ennen raskautta vaan olemme upeita juuri sellaisina kuin olemme.

 Millaisia kokemuksia palautumisesta sinulla on?

17. marraskuuta 2017

Täydellinen elämä

 Blogia pidempään seuranneet ovat ehkä huomanneetkin, että olen kova pohtimaan asioita öisin lapsien valvottaessa. Nuo öiset hetket ovat niitä, jolloin talossamme on rauhallisinta ja toisaalta öisin en viihdykkeeksi mitään muuta kaipaakaan. Riittää kun saan katsella lastani ja ajatella lähes rauhassa.
 Pikkuisen kanssa noita yön valvottuja hetkiä on yllättävän vähän sillä hän on todella hyvä nukkumaan öisin. Ensimmäinen kokonainen yökin, joka isompien poikien kanssa koettiin heidän ollessa noin 2-3vuotiaita, on suureksi ihmeekseni jo nukuttu! Yöheräämiset ovat siis usein pikaisia tankkaushetkiä 1-2 kertaa yössä.

 On näihin öihin Pikkuisen kanssa toki mahtunut myös niitä pohdiskeluöitä. Eräänä yönä rupesin miettimään ihan normaalisti viime aikojen tapahtumia. Tajusin kuinka aivan huomaamatta olen löytänyt taas palan sitä entistä minääni, joka kenties vaikeimpina aikoina hieman katosi. Vaikka suuri osa päivästä menee koliikkilapsen värinäsitteriä leikkiessä, olen käynnistänyt monen monta pientä ja isompaakin omaa projektia sekä saanut jotain valmiiksikin.
Sen jälkeen, kun huomasin tuon palaseni löytyneen, aloin ajattelemaan kuinka hyvältä elämä juuri nyt tuntuukaan. Vuosi sitten yritimme paikkailla haavojamme ja hyväksyä perheemme olevan siinä. Millainen onni meitä vielä kohtaisikaan! Hyvin nopeasti aloinkin yllättäen hiiren hiljaa laulaa Pikkuiselle Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä-biisin kertosäettä.  Kuinka oikeassa se onkaan!

 Täydellinen elämä ei tosiaankaan tarkoita kaiken olevan pelkkää ihanuutta ja onnea. Kyllä elämään kuuluu myös surua ja epäonnistumisia. Vaikka pahimpina hetkinä ei ehkä uskoisikaan, eräänä päivänä huomaa elämän taas hymyilevän. Myös jokaiseen päivään, siihen kaikkein kurjimpaankin, on mahdutettu onnen hetkiä. Aina niitä ei vain ehkä huomaa.
 Tällä hetkellä musta tuntuu, että elämämme on täydellistä juuri näin. Vaikeat ajat ovat muokanneet meistä sen mitä me olemme ja nyt on aika vain nauttia onnen hetkistä. Toki pikkuisen koliikki on todella sydäntä särkevää katseltavaa, mutta se helpottaa aikanaan. Pääasia, että olemme saaneet hänet sulostuttamaan elämäämme. Meillä on naurua, vauhtia, itkua ja rakkautta täynnä oleva koti, josta lapset eivät omien sanojensa mukaan haluaisi muuttaa ikinä pois. Meillä on toisemme niin onnen kuin surunkin hetkillä.

 Mitä sinun elääsi nyt kuuluu?

14. marraskuuta 2017

Talvi sua kaivataan!

Tänä aamuna Onni kyseli talven perään. On oikeastaan kysellyt useita kertoja joka päivä siitä asti, kun lumet muutama viikko sitten sulivat. Vaikka kuraleikit ovatkin pojasta hurjan hauskoja, kaipaa hän jo nauttimaan talven riemuista. Siispä huusimmekin ikkunasta yhdessä kovaan ääneen Talvi missä viivyt?
 Pimeissä syysilloissa kynttilöineen on toki oma viehätyksensä. Sateen ropina ikkunassa kuulostaa kovin turvalliselle ja takkatulen ritistessä on mukava nauttia peiton alla kupillinen lämmintä juomista. Glögiä on viime aikoina kulunut paljon ja joulukin on kovasti ollut jo mielessä. Nautimme suunnattomasti joulun ajasta, mutta nautinto karisee hyvin nopeasti heitellessäni iltaisin kasallisen lasten kuraisia ulkovaatteita eteisen korista pesuun.
 Kun syksyn väriloisto on kadonnut ja ulkona on niin kovin synkkää ja ruskeaa, kaipaa tämä vilukissakin jo pakkasia ja luntakin. Voisitko siis talvi tulla jo kun joulukin lähestyy? Ihan muutama aste pakkasta vain ja vähän lunta tunnelmaa luomaan? Tahdomme nauraa lumessa ja etsiä tonttujen jälkiä. Pikkuiset jalat kaipaisivat myös jo niin kovin hiihtämään tai edes hieman kolalla auraamaan. Tai saisiko edes vesisateen sijaan niitä kauniita kuuraisia aamuja ja aurinkoisia päiviä?

 Löytyykö muita talvea toivovia?

11. marraskuuta 2017

Huuto palasi taloon

 Sanonnan mukaan pessimisti ei pety. Vaikken itseäni pessimistinä pidäkään, en juurikaan yllättynyt pikkuisen aloitellessa huutoputkeaan. Olihan meillä jo ennestään ollut yksi koliikkivauva ja kaksi muiden syiden takia ensimmäiset vuotensa huutanutta poikaa. Mielessäni oli siis varsin todennäköistä, että pikkuinenkin kuuluisi huutajien joukkoon, vaikka toiveissa olikin jotain aivan muuta.

 Jo heti pikkuisen syntymän jälkeen olin tuntosarvet herkillään. Vauvan heittäytyessä itkemään kaarelle, rohistessa tai lopettaessa pian syömisensä oli välittömästi merkki refluksista. Pinaattikeiton värisen tavaran vaipassa tulkitsin oitis allergiaksi ja pienikin itku iltaisin oli heti merkki koliikin alkamisesta. Jep, varsin vainoharhaista menoa sillä vauvallahan oli esim. nenä tukossa ja vihreä kakkakin ihan normaalia näin pienillä!
 En siis yllättynyt yhtään, kun tajusin jokapäiväisen huutokonsertin ja tyytymättömyyden alkavan suunnilleen samaan aikaa ja kestävän nukkumaan menoon asti. Tällä kertaa tahdon kuitenkin uskoa kyseessä olevan koliikin, sillä toisin kuin veljensä pikkuinen ei huuda öisin. Päivät sinne alkuiltaan asti vauva on oikein tyytyväinen ja rauhallinen tapaus. Saamme osaksemme suloisia hymyjä ja ihanaa jutustelua, joita isompien poikien kanssa ei juurikaan ollut.

 Pikkuisen koliikki tuntuukin todella helpolle jutulle. Tiedän koliikin olevan kyllä oikeasti rankkaa aikaa ja vaikuttavan koko perheeseen, mutta meidän kokemuksiemme vuoksi tämä ei enää todellakaan rankalle tunnu. Tällä kertaa me emme kuule huutoa kuukaudesta toiseen 24/7 vaan saamme öisin nukkua jopa useamman tunnin putkeen. Isompien poikien vauva-aikoihin verrattuna 4-5 tunnin päivittäinen putki ei ole enää mitään. On kuitenkin toki sydäntäsärkevää, ettei pysty pikkuisen oloa juuri paremmaksi saamaan.
 Koliikista kärsii muistaakseni vain noin 10% lapsista. Eräänä iltana mietinkin, miten kummassa me ollaan tällainen potti saatu kerättyä? Onko meillä jotain huutogeenejä? Vaikka emme tälläkään kertaa saaneet nauttia ns. normaalista vastasyntyneestä, katson pikkuista pahimpienkin huutokonserttien aikana suurella rakkaudella ja kiitollisuudella. Olemme saaneet oikean aarteen luoksemme ja jos tämä huuto on nyt tällä kertaa oikeasti vain koliikkia, ei se kestä ikuisuudelta tuntuvaa aikaa.

 Mukavaa isänpäiväviikonloppua♥

6. marraskuuta 2017

Suosittele itkuhälytintä!

 Niinhän siinä kävi aivan kuten olin ennen vauvan syntymää pelännytkin eli meidän vanhat, luotettavat ja rakkaat itkuhälyttimet sanoivat ahkeran työnsä jälkeen sopimuksensa irti. On siis sittenkin hankittava uudet. Kaikki on vain näiden vuosien aikana kehittynyt niin hurjasti, että olemme ihan pihalla. Osaisitko sinä auttaa meitä?
 Etsinnässä olisi siis itkarit, jotka toimisivat niin kotona kuin mökin laiturinnokkaan asti säällä kuin säällä sekä tarvittaessa myös hieman maastoisemmissa oloissa. Meillä nukutaan siis päikkärit ulkosalla myös talvipakkasella, kovimmilla tosin hieman suojaisemmassa paikassa. Talomme on kivitalo, jossa tavallisen kännykänkin kuuluvuus toisinaan mietityttää. Mitähän vielä pitäisikään ottaa huomioon?

 Ennen ostoksille ryntäämistä kuulisin siis hukkaostosta välttääkseni mielelläni käyttökokemuksia itkuhälyttimistä! Niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia kaivataan! Kiitos♥

5. marraskuuta 2017

Tosielämän kummitusjuttuja vai sattumaa?

 Halloween ja pyhäinpäivä ehtivät jo menemään ennen kuin sain tämän täysin valmiiksi. Päätin silti julkaista tämän postauksen. Toiset ihmiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei mitään yliluonnollista ole olemassakaan. He yrittävät kenties etsiä kaikelle järkevää selitystä. Itsekin kuuluin joskus enemmän tähän ihmisjoukkoon kunnes törmäsin lähipiirissä tarpeeksi usein tilanteisiin, joille ei järjellistä selitystä löytynyt. Tässä muutama omassa kodissamme sattunut tapaus.
 Tämä tapahtui Tellun ollessa suunnilleen Onnin ikäinen. Olin laittamassa tyttöä nukkumaan, kun Tellu alkoi puhumaan kuinka meidän papparainen oli eilen istunut sängyn vieressä olevalla tuolilla  juttelemassa ja toivottamassa hyvää yötä. Koska papparainen oli kuollut Tellun ollessa juuri ja juuri vuoden vanha, kysyin leikilläni mitä papparaisella oli päällään. Vaatteet olivat papparaisen lempivaatteet, jotka Tellu olisi ehkä joskus jostain kuvistakin nähnyt. Hetken jo kuvittelinkin kaiken olevan Tellun mielikuvituksen tuotetta, mutta lähtiessäni huoneesta tyttö kertoi mitä papparainen oli sanonut lähtiessään. Nuo sanat olivat sanalleen ja äänenpainoineen tasan tarkkaan samat, jotka papparainen yleensä lähtiessäänkin sanoi eikä niitä sanoja ollut meillä papparaisen kuoleman jälkeen mainittu.

 Eräänä yönä täysikuun aikaan makasin sängyssä kiroten mielessäni, ettei taaskaan nukuta. Ajattelin niitä näitä, kun tunsin jonkun käden koskettavan olkapäätäni. Ihmettelin, etten ollut kuullut lapsen tulevan huoneeseemme. Käännyin tietysti kysymään mikä hätänä, mutta huoneessamme ei ollutkaan ketään! Olen vielä tänä päivänäkin aivan varma, että olin täysin hereillä. Olkapäähäni ei myöskään voinut vahingossa osua mitään.
 Talvisena pakkasiltana olin laittanut lapset nukkumaan ja odottelin sohvalla miestä kotiin. Yllättäen pinnasängystä alkoi kuulumaan hysteeristä huutoa "Älä mee pois, älä jätä". En yleensäkään juokse heti lasten luokse ensimmäisestä inahduksesta ja tälläkin kerralla pysähdyin laittamaan takkaan lisää puita. Noustessani takan edestä kuului ukkosen jyrähdys ja huutava lapsi hiljeni. Palasin takaisin sohvalle katsomaan olisiko oikeasti ukkonen tullut keskellä talvea. Hetkeä myöhemmin mies tuli itkuisena kotiin kertoen lähipiiriin kuuluvan kuolleen lähellä kotiamme. Oliko ukkosen jyrähdys, lapsen huuto ja onnettomuus vain sattumaa?

 Oletko kokenut jotain yliluonnollista? Tai uskotko kaiken olevan järjellä selitettävissä?

2. marraskuuta 2017

Ihanaa merinovillaa päästä varpaisiin

Yhteistyössä Sohvila Design

 Syksyn ja talven tulon voi huomata perheessämme päivittyneistä vaatekaapeista. Olen nimittäin jo muutama vuosi sitten hullaantunut merinovillaan sen loistavien ominaisuuksiensa vuoksi. Lapsiltamme löytyykin merinovillaisia vaatteita aina yöpuvusta huppareihin tai pikemminkin päästä varpaisiin. Olinkin riemuissani päästessäni yhteistyön merkeissä valitsemaan Sohvila Designin valikoimista pienemmille tuotteet.
 Sohvila Designin valikoimista löytyy kauniita, mutta käytännöllisiä merinovillaisia asusteita, jotka sopivat konepestävinä hyvin niin ulkoleikkeihin kuin siistimpäänkin menoon. Tuotteet valmistetaan käsityönä Varsinais-Suomessa ja niissä käytettävä lanka on 100% mulesing vapaata. Sohvila Design valmistaa tuotteita myös tilauksesta, jolloin voit tilata juuri täydellisen hatun itsellesi tai neulehaalarin pikkuisellesi.
 Annoin Onnin valita itselleen mieluisan pipon ja valinta tuntui olevan pojalle todella helppo. Vilpertti 2.0 harmaana oli rakkautta ensisilmäyksellä. Onni odotti pipon saapumista malttamattomana ja suorastaan repi paketin auki, jotta sai pipon heti päähänsä :D Vilpertti onkin Onnin kanssa päässyt näkemään jo niin syksyn kauneutta kuin talven ihmeitäkin ja olemme olleet todella ihastuneita siihen. Mutakylvyn jälkeen pipo joutui myös pesutestiin ja palasi sieltä täydellisenä.
  Sohvilan Designin valikoimista löytyy paljon myös muita ihania pipoja, joille on myönnetty Avainlippu-merkki.  Pikkuiselle sopisikin ihana tummanharmaa Nooa, jota koristaa hauska tekoturkistupsu. Pipojen kaveriksi Sohvila Designin valikoimista löytyy myös tuubihuiveja ja tytöille söpöilyyn kauniita pantoja.
 Tällä kertaa en kuitenkaan valinnut pikkuiselle puuttuvaa pipoa vaan suloiset Naava-tossut. Tossut ovat lämmittäneet pikkuruisia jalkoja päiväunilla vaunuissa sekä pakkasten tullen viileällä lattialla. Koska merinovilla ei kutita, ovat tossut myös olleet terättömien yöpukujen kaverina. Näitä tossuja voi siis käyttää yötä päivää ja ne kuuluvatkin vauvamme vakiovarusteisiin.

 Onko Sohvila Design sinulle ennestään tuttu? Entä löytyykö muita, jotka ovat hullaantuneita merinovillaan?