3. elokuuta 2020

Aarre kohta 3 vuotta; töihin vai kotiin?

 Elokuu on täällä ja ihan pian koululaiset istuutuvat pulpettiensa ääreen. Onni ensimmäistä kertaa koululaisena, joten suuri hetki tulossa! Koulujen alun myötä kunnon syksy lähenee vauhdilla ja niin myös Aarren 3-vuotissyntymäpäivät. Tämä tarkoittaa kotihoidon tuen loppumista ja monia tuntuu kiinnostavan niin somemaailmassa kuin muutoinkin joko lähden 14 vuoden jälkeen kotoa makaamasta ihan oikeisiin töihin.
 Tuleva syksy on ollut meille täysin selvillä jo alkuvuodesta ennen koronakriisiä, jolloin päiväkotipaikatkin olivat haussa. Jos joku olisi kasvokkain suoraa asiasta kysynyt, olisin toki halutessani voinut vastata jo silloin. Ennemmin ihmisistä oli kuitenkin mukavampi arvuutella ruisleivän turvottamasta vatsastani olisiko meillä taas sopivasti pulla uunissa tai vihjailevaan sävyyn yrittää udella mitä mielessä. Kiusallani leikin, etten ymmärtänyt vihjailuja ja mikäli joku rohkaistui kysymään pullista, totesin niitä olevan uunissamme harvemmin.
 Oikeastaan alun perin tarkoitukseni oli kirjoittaa syksystä jo ennen koronaa, miehen saatua jatkoa työsopimukseensa ja Aarren varmistettua paikkansa. Mies jatkaa siis useamman vuoden epäsäännöllistä työtään ja mahdollisesti pitkiä työputkiaan. Millainen päivä huomenna on, emme täysin koskaan tiedä. Kouluaikoina koululaisten arkea rytmittää koulupäivät ja harrastukset, joihin pojat tarvitsevat kuljettamista naapurikaupunkiin. Toisinaan arkipäivämme ovat melkoista palapeliä, mutta aina ne palaset loksahtelee paikoilleen tavalla tai toisella.

 Aarren osalta tulevan syksyn viimeinenkin palanen loksahti loppuviikosta paikoilleen, kun koronan viivyttämä tieto saapui postilaatikkoomme. Hän sai odotetusti kerhopaikan. Kyllä, Aarre aloittaa päiväkodin sijasta kerhon! Blogin nimeen ei siis ole tulossa muutosta vaan jään ainakin toistaiseksi kotiin ihan viralliseksi kotiäidiksi. Laiskuutta, sanoisi joku, mutta me ajattelemme tätä mahdollisuutena. Aarre saa saman mahdollisuuden kiireettömään lapsuuteen kuin isommat sisaruksensakin ja me saamme mahdollisuuden nauttia pojan mahtavasta seurasta hieman pitempään. Samalla arkeamme on helpompi hallita, eikä Onnin tarvitse väsyttää itseään iltapäiväkerhossa. Hänelle kun jo koulupäiväkin voi olla alkuun henkisesti ihan riittävä ponnistus.
 Vaikka jäänkin nyt kotiin, se ei automaattisesti tarkoita miehen lompakolla elämistä. Hän kantaa toki päävastuun taloudellisesti, mutta tarkoitukseni olisi ainakin osittain kattaa tulonmenetystäni tekemällä kerhopäivien aikana ja mahdollisesti unista tinkimättä iltaisin hommia kotitoimistosta käsin. Tiedän myös aivan hyvin, ettei tämä kotona olo kartuta eläkettä. Mistä sitä kuitenkaan ikinä tietää olenko eläkeiässä enää hengissäkään? Toisaalta eläkkeen puuttumiseen voi varautua taloudellisesti myös itse.
 Haluamme nauttia lastemme seurasta niin paljon kuin mahdollista. Valitettavasti ilman lottovoittoa molemmat vanhemmat eivät pysty kotiin jäämään. Kiitos rakas mieheni, kun mahdollistat tämän ♥ Järjellä ajateltuna olisin toki lähtenyt töihin ja helpottanut siten miehen stressiä taloudesta. Sosiaalisena Aarre olisi varmasti pärjännyt päiväkodissa ja muutenkin arjen epäsäännöllisyys ja äkisti muuttuvat tilanteet olisi ollut selvitettävissä aina jollakin keinolla. Tämä valinta on kuitenkin tehty sydämellä ja uskomme, että näin on parasta meidän perheellemme.
  Vaikka nykyään Suomessa ei kotiäitiyttä arvostetakaan, koen olevani etuoikeutettu saadessani olla läsnä ja tukemassa lasteni kasvua. Saan olla mukana lasteni arjessa, opettaa ja ohjeistaa heitä sekä tarjota syliä ja lohtua, kun he sitä tarvitsevat. Saan seurata ihan läheltä lasteni kasvun ja kehityksen, nähdä ilosta tuikkivat silmät, onnistumisen riemun ja auttaa pettymysten yli. Voi kuinka innolla odotankaan edessä olevia seikkailuja!

29. heinäkuuta 2020

Apua, loma käy vähiin!

 Apua, lomaa jäljellä enää vähän päälle 2 viikkoa! Näin kauhistelivat viime viikolla kilpaa kaikki koululaisemme. Vastahan virallinen kesäloma alkoi ja nyt jo viimeisiä viikkoja viedään. 'Ihan epistä'- totesi tuleva ekaluokkalainen.

 Mietin mielessäni kuinka paljon lasten mielipiteeseen vaikuttaa erikoinen kevät? Etenkin Onnillehan hiljaisempi kotielämä on suuri helpotus. Voin vain kuvitella kuinka väsyttävää hänelle tulee olemaan opettelu 24 oppilaan arkeen. Neidin luokalla on yhtä paljon oppilaita ja jopa viime vuonna yläastelainen tuskaili ajoittain työrauhan kanssa. Kotona oli helpompi, rennompi ja hauskempi opiskella. Opiskelun sujuessa kiitettävästi rennommin kotona paluu vanhaan tuntuu ärsyttävälle, vaikka kavereita onkin ihana nähdä enemmän.

 Koko kesälomassa emme ole tehneet perinteisiä reissuja tai käyneet huvipuistoissakaan. Eipä lapset näitä ole kaivanneetkaan. He eivät siis tahdo loman jatkuvan sen vuoksi, etteivät ole saaneet elämyksiä. Rentous on vain tainnut viedä vähän turhankin hyvin mukaansa. Luonnon hiljaisuus, mökillä olon ihanuus ja kesän ilot eivät vain houkuttele takaisin pulpettien ääreen. Kesä tuntuu oikeastaan kyllä aina katoavan aivan liian nopeasti, mutta onneksi vielä on kesää jäljellä. Me niin nautitaan näistä päivistä, satoi tai paistoi!
 Joko sinä odotat arkeen paluuta?

17. heinäkuuta 2020

Uusi perheenjäsen on tullut taloon

 Kesäpäivät vilahtavat kuin huomaamatta seuraavaan. Olemme täällä ottaneet rennosti ja vain nauttineet päivistä säässä kuin säässä. Ihan perusarkea, mutta pienellä suloisella lisällä varustettuna. Perheemme on nimittäin saanut juhannuksen jälkeen uuden perheenjäsenen ja sanoinko jo, että hän on suloinen?!
 Lapset ovat aivan haltioissaan tästä hieman karvaisemmasta vauvasta. Myönnän, etten itse ollut alkuajatuksesta yhtä innoissani kuin muu perhe. Muistissani oli aivan liian hyvin vielä edellisen pennun aiheuttama mattopyykkivuori ja tuhojen laajuus eikä samanlainen sirkus rentoon kesään tuntunut lainkaan houkuttelevalta. Saatoinpa tosi kypsästi ilmoittaa, etten muuten pentua hoida! Vaan kuinkas sitten kävikään?


 Tämä pieni hurmuri osoittautuikin sisäsiistiksi ja pienen ikätasoisen uhman huomioiden varsin tottelevaiseksi tapaukseksi, joka yleensä tulee vihellyksestä luokse. Hän ymmärtää myös ei-sanan, osaa istua käskystä ja opettelee neidin kanssa kovaa vauhtia uusia temppuja. Aarren kanssa hänestä olisi niin kiva leikkiä pentujen lailla, joten aivan ruusuista ei ensiviikot meillä ole kuitenkaan olleet. Huomion kiinnittäminen muuas, vaikka ihaniin keppeihin, tuo usein rauhan maahan.
 Elämä pienen pennun kanssa kesäaikaan on paljon helpompaa kuin viimeksi talvella. Vietämme päivät pitkät ulkona, joten pentu juoksee luonnostaan joukon jatkona. Hän tutkii reviiriään, kokeilee uskallustaan, tutkii perhosia sekä muita luonnon pieniä ihmeitä ja ottaa nokosia puiden varjossa.  Kotona on myös lähes aina joku, joten yksinoloa ei ole juurikaan tullut. Rakkautta sen sijaan hän saa osakseen ja paljon ♥

19. kesäkuuta 2020

Itse tehty juhannusjuoma

 En tiedä onko poikkeuksellinen kotona vietetty kevät vai poikien kova kiinnostus luontoon herättänyt meidän pikkukokit kokeilemaan tänä kesänä luonnon antimia. He ovat aivan innoissaan siitä, kuinka kukista syntyy mielenkiintoisia hilloja, siirappeja ja mehuja eikä niiden tekeminen ole edes vaikeaa tai vaadi kotipihalta poistumista!
 Poikien innostuksen myötä meidän juhannusjuomakin valmistettiin tänä vuonna itse. Hurmaavasti tuoksuneet syreenit houkuttelivat kokeilemaan maistamista, joten päätimme yhteistuumin valmistaa mehutiivistettä. Onnin mukaan tiivisteestä tehty mehu maistui ihan karkille ja muutkin lapset tykästyivät makuun. Mehu oli myös todella helppo valmistaa, joten tätä teemme varmasti toistekin!
Syreeninkukkamehu

pieni kulhollinen syreenin kukintoja (olisiko ollut noin 35, kun Onni niitä laski)
1l vettä
noin 500g sokeria
1 sitruuna
15g sitruunahappoa

Puhdista syreenin kukinnot liottamalla muutaman kerran kylmässä vedessä. Riivi oksista kukat ja pese ja viipaloi sitruuna kukkien joukkoon. Kiehauta vesi ja sokeri. Keitä seosta, kunnes sokeri on sulanut. Kaada liemi sitruunoiden ja kukkien päälle ja sekoita joukkoon sitruunahappo. Anna jäähtyä peittämättä. Peitä jäähtynyt seos ja nosta jääkaappiin kahdeksi vuorokaudeksi. Siivilöi mehu ja pullota steriloituihin pulloihin. Mehutiiviste säilyy jääkaapissa noin kuukauden, mutta sen voi myös pakastaa.

 Juhannusjuomassa kuuluu olla hieman kuplia, joten ajattelimme käyttää laimentamiseen kivennäisvettä. Laimennettaessa mehun väri laimenee, mutta maultaan uskoisin mehun sopivan täydellisesti keskikesän juhlintaan ja kukkaloistoon :)

 Oletko sinä tehnyt kukista mehuja tai siirappeja?

 Iloista ja rentoa juhannusta♥

17. kesäkuuta 2020

Rennosti kesästä nauttien

 Terkkuja täältä! Kesän rentous on vienyt meidät mukanaan ja olemme vain nauttineet suvesta ulkona. Kuinka mahtavaa onkaan aloittaa päivä terassilta aamukahvia hörppien lintukuoron laulaessa, lasten nauraessa hieman kauempana ja luonnon näyttäessä väriloistoaan!

 Loman ensimmäiset viikot ovatkin menneet lähes kokonaan kotipihalla nauttien. Vesileikkejä, pihapelejä, päiväunia pihanurmella, hiekkakakkuja, kesän makuja... Olemme juhlineet lähimpien kanssa 10-vuotiasta ja koittaneet hiljaa saada pihaprojekteja tehtyä. Helle ja ilmapuntarina toimiva pää hieman hidastavat kaikkea tekemistä, mutta hiljaa hyvä tulee. Onhan tuo piha odottanut jo niin monta vuotta poikien valvottamisesta toipuessa.

Muutaman kerran olemme asiointireissuilla tehneet retkiä lähiseudulla, mutta sen kummempaa emme vielä ole kaivanneet. On ihanaa vain olla ja nauttia! Koululaiset eivät edes kodin ulkopuolelle juuri innostu lähtemään, paitsi synttärisankari, joka kävi ostamassa itselleen lahjakortilla kumiveneen. Jos kotipiha on alkanut kypsyttämään, on pyöräilylenkit ja piknikit tuoneet kaivattua maisemanvaihdosta.
 Toki maailmassa on yksi paikka, johon aina kaivataan. Mökki on etenkin näin kesäisin kuitenkin se ykkösjuttu ja onneksi olemmekin ehtineet siellä jo piipahtaa. Ranta terasseineen on ehkä parasta mitä lapset tietävät ja onneksi mökillä ei ole kiire järvestä pois. Pojat näkivät leikkiessään jopa ravun, joten ehkä syksyllä nautitaan itse pyydystettyjä herkkuja?! Sitä ennen olisi tarkoitus kuitenkin saalistaa vihdoin salaperäinen onkivavan katkaisija.
 Kuinka sinun kesäsi on alkanut?

27. toukokuuta 2020

Kesäloman kynnyksellä

 Ihana lämpö on vihdoin täällä ja on aika nauttia kesän riemuista! Olemme useana päivänä ihmetelleet onko koululaisten kesäloma oikeasti jo ovella. Kun olemme koko kevään olleet tiiviisti yhdessä, tuntuu sen odotetun ja ansaitun loman alkaminen vihdoin ihan oikeasti uskomattomalle. On aika heittää hyvästit aherrukselle ja vain nauttia kesäisistä päivistä!
 Tänä keväänä ja kesänä meidän oli tarkoitus nähdä maailmaa. Hypätä lentokoneeseen, laivaan ja matkustella kotimaassakin. Loppukesästä nämä kaikki olisivat jo hiljalleen ehkä mahdollisiakin, mutta meillä ei ole varaa eikä mielenkiintoa ottaa minkäänlaista riskiä sairastumisesta. Tällä hetkellä matkustelu ei edes kiinnosta vaan katseemme on kääntyneet paljon lähemmäs. Meille riittää ainakin tällä hetkellä loistavasti mökki ja kotiseutu.
 Millaisia kesätoiveita pitkä kotona olo on lapsille tuonut mieleen? Tehtiin yhtenä iltana lasten kanssa perinteinen kesän toivelista, jossa lapset saivat toivoa mitä vaan rajoituksista välittämättä. Tällainen siitä tuli:
♥ Mökille, mökille, mökille!!!!
♥ Onkimaan
♥ Jätskille
♥ Luetaan kirjaa riippukeinussa
♥ Retki uimarannalle
♥ Kauppaan ostamaan jotain kesäkivaa
♥ Elokuviin
 Ajattelin, että Onni ainakin toivoo huvipuistoreissua tms. , mutta ei. Lapset tahtovat vain maisemanvaihdoksen mökille ja Onni elokuviin. Yritin hieman jankkaamalla kasvattaa toivelistaa, mutta lapset kaipaavat kuulemma vain aurinkoa ja mökin hauskuuksia, niin ja Aarre jäädytettyjä herkkuja.
 Olen aikaisemminkin todennut, etteivät lapset kaipaa mitään ihmeellisyyksiä. Perusasiat riittävät, kun yhdessä on hyvä olla. Kesälomasta ilman kummempia ohjelmanumeroita tai matkoja on tulossa varmasti kuitenkin oikein hauska. Sitä paitsi jos lapsille uhkaa tulla tylsää, keksivät he taatusti ajanvietettä. Rento kesäloma täältä tullaan!

 Millaisia suunnitelmia sinulla on kesäksi?

19. toukokuuta 2020

Hautajaiset poikkeusolojen aikaan

 Viimeiset kuukaudet ovat poikenneet normaalista täysin. Olemme nauttineet kotona olosta enkä vaihtaisi niitä päiviä vanhaan normaaliin. Samalla tuntuu kuitenkin surulliselta ajatella heitä, jotka yksin makaavat sairaalassa tai hoivakodissa kuukaudesta toiseen. Kuinka moni heistä jaksaa taistella uuteen päivään masentumatta? Nyt voin valitettavasti omasta kokemuksesta myös kertoa millaista on, kun läheinen kuolee sairaalassa näissä poikkeusoloissa.
 Itse aavistin lopputuloksen jo maaliskuussa viedessäni äitini sairaalaan. Kirosin ja häpesin mielessäni omaa ajatustani viimeiselle matkalle viemisestä. Syytin tuosta ajatuksesta itseäni myös silloin, kun keskusteluja kotiutumisesta käytiin. Silti tuo tunne ei jättänyt rauhaan. Tunteesta huolimatta hoitajan kuolinsoitto tuli täysin puskista. Tuo soitto oli hyvin lyhyt ja ytimekäs; näin on nyt käynyt, hautaustoimistolle menee lupa suoraan ja tavarat voitte hakea joskus täältä. Osanotto ja hei hei. Tuntui kuin koko puhelu olisi ollut surkea vitsi, mutta ei se ollut.

 Ihmiskontaktit ovat nyt monessa paikassa karsittu minimiin ja niinpä hoidin kotona koneen ääressä kaikki hautajaisjärjestelyt iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Miehen tehdessä pitkää työviikkoa järjestely toki oli näin hurjan helppoa. Todellisuudessa minulla ei vieläkään ole täysin hajua siitä, miltä esim. arkku näytti, mutta opinpa taas uusia asioita ainakin edesmenneestä suvustani.
 Itse hautajaisten suhteen seurakunnilla on olleet nyt varsin vaihtelevat käytännöt. Osa sallii yhteensä 10 hengen kappelisiunauksen ja osa sallii jopa 10 hengen vierasjoukon lisäksi tarvittavan henkilökunnan eli papin, kanttorin jne. Täällä ainut vaihtoehto oli siunaus haudalla ja vielä niin, että arkku on tilausuuden alkaessa jo avonaisessa haudassa. Saattoväkeä oli se 10 ja seurakunnan henkilöt lisäksi. Noin vartti ja koko hautajaiset olivat ohi.

 Muistotilaisuuksiahan ei tällä hetkellä suositella järjestettävän. Koska muut vieraat olivat kuitenkin useamman sadan kilometrin päästä, pidettiin meillä suunnittelematta lyhyt kahvitilaisuus suolaisen huikopalan ja kakun kera. Kai jokainen ihminen edes sellaisen tilaisuuden ansatsisi?
 Tämän kokemuksen myötä en voi olla miettimättä heitä, joilla ei oikeasti ole omaisia. Koronan aikaan tämä on vain ikävä pakko näin, mutta on olemassa myös paljon heitä joita kukaan ei ole saattamassa normaalistikaan. On vain pikainen siunaus ja kenties tuhkaus sosiaalitoimen avustuksella. Ihminen ikään kuin häviää vain tuhkana tuuleen vieden elämäntarinansa mukanaan. Jokainen elämä on kuin kertomus ja on surullista, ellei kukaan kuule sitä.

 Mitä itse ajattelen tästä kokemastani? Edelleen päällimmäisenä tunteenani on vain helpotus. Ehkä tämä tapa, jolla kaikki nyt tapahtui, luo kuitenkin lapsenkaltaista epäuskoa. Onko kaikki oikeasti tapahtunut ja lopullisesti ohi? Samalla kuitenkin tiedän, että on aika suunnata katse eteenpäin, suukottaa lapsia ja nauttia jokaisesta päivästä. Koskaan ei tiedä miten elämä yllättää seuraavaksi. Päivistä on nautittava nyt.