11. syyskuuta 2018

Meille kuuluu hyvää, kiitos kysymästä!

 Sen verran moni on ilahduttanut viestillä viime aikoina, että päätin naputella ennen postaussuman purkua meidän kuulumisiamme. En siis edelleenkään ole katoamassa yhtään mihinkään vaan täällä ollaan kyllä! Kärsin vain siitä kuuluisasta aikapulasta ja tällä hetkellä blogi ei nyt vaan ole ajan käyttöni kärkipäässä.
Täällä päivät pyörii siis pitkälti ihan normaalissa arjessa. Aamulla isompien lähdettyä kouluun usein ulkoilemme, lounaan jälkeen pikkuisen nukkuessa vietän aikaa Onnin kanssa ja iltaisin olen säilönyt kauden makuja, valmistellut seuraavaa päivää, viettänyt aikaa miehen kanssa tai ollut muiden projektieni parissa. Onnin kerhopäivistäkään ei ole apua aikapulaani, koska on hieman hankalaan aikaan meille ja pikkuinen herää viimeistään kotipihaan ajettaessa. Toisaalta myös näin hän saa kahdenkeskistä aikaa kanssani.
 Viikonloppuisin olemme keskittyneet koko perheen yhteiseen aikaan; viettäneet aikaa mökillä, käyneet ravintolassa syömässä, tehneet metsäretkiä ja ihan vaan olleet kotona puuhastelemassa. Vaikka viikonloppuisin itselläni olisikin kenties enemmän aikaa myös omiin juttuihin, haluan nyt keskittyä perheen yhteisiin hetkiin. En kuitenkaan kiellä, ettenkö nauttisi aamuista, jolloin saan nukkua hieman pidemmän pätkän aamulla ja nousta valmiiksi katettuun aamiaispöytään.
 Tällä hetkellä meillä valmistaudutaan juhlimaan 1-vuotiasta pikkuista. Viime vuoden syksy tuntui menevän jossakin hattarassa, mutta ihanaa meillä on ollut nytkin. On mahtavaa katsoa vierestä kuinka pieni nauraa kikattaa putoaville lehdille tai ihmettelee taivaalla lentäviä lintuja. Kaikki on niin uutta sekä ihmeellistä ja pienen katseestakin sen jo huomaa. Elämän mittainen seikkailu on pikkuisella vasta alussa.

 Kaikki on siis täällä kuten ennenkin, mutta olen vain oppinut vähentämään yötöitä. On kuitenkin ollut todella ihanaa huomata, että te olette siellä tästä muutoksesta huolimatta♥ Kiitos♥ Nyt kuulisinkin mielelläni mitä juuri sinulle kuuluu?

3. syyskuuta 2018

Viikonlopun ihanuus

 Käsi ylös kuinka monella tulee alla olevasta kuvasta ensimmäisenä mieleen kesä? Oikeasti kuva on siis viikonlopulta, jolloin nautimme auringosta mökillä. En kyllä muista koska lapset olisivat syyskuussa ilman vilunväristyksiä koko päivää uineet, mutta kiitos hellekesän vesi oli yhä lämpimämpää kuin juhannuksena!
 Arkeen paluun myötä viikonloppujen merkitys taas korostuu. Näin maanantaisin olo on haikea ja torstaisin sitä viikonloppua jo oikein odottaa, sillä arkikiireiden keskellä koko perheen yhteinen aika on vähissä. Viikonloppuisin onkin hyvä tehdä aikaa vieviä juttuja tai vain olla ja nauttia.
  Mökille emme enää myöhään syksyllä valitettavasti ehdi, mutta viikonloppuna vielä nautimme olostamme. Sää oli yllättävän lämmin +20 astetta, joten tuntui kuin kesä olisikin saanut vielä jatkoa. Silti mukana oli syksyn tuulahdus pimeine iltoineen, varisevine lehtineen ja sumuisine aamuineen.
Isommat lapset nauttivat tietysti uimisesta, mutta muutenkin viikonloppu oli täynnä mukavia yhteisiä puuhia. Kävimme ravintolassa syömässä ja ahersimme pihan kimpussa. Pelasimme pihapelejä, kävimme onkimassa ahvenia ja paistoimme nuotiolla makkaraa.
 Viikonlopun ihanuuteen kuuluu siis pieniä arkisiakin asioita. Pääasia on, että koko perhe saa olla yhdessä ilman kiirettä mihinkään. Tehdään juuri sitä mikä hyvälle tuntuu ja nauretaan paljon. Keskitytään hetkeksi kiireen ja huolien sijaan hyvinvointiin, nautitaan elämästä ja kerätään voimia uuden viikon haasteisiin. Ainut miinuspuoli viikonlopuissa taitaakin olla se joka kerta odottava maanantai tai sitten meillä on vaan liian mukavaa yhdessä :D

 Mikä sinusta viikonlopuissa on parasta?

31. elokuuta 2018

Tervetuloa syksy!

Elokuun viimeistä viedään ja pian on aika lopullisesti hyvästellä kesä. Viimeiset viikot ovat olleet varsin vauhdikkaita, kun koulun lisäksi alkoi myös normaali harrastusrumba, vanhempainillat sun muut arkiset menot. Normaalin arjen lisäksi olemme nauttineet mm. satokauden herkuista, metsäretkistä, kauniista illoista, 5-vuotiaamme juhlista ja monista hauskoista hetkistä ystävien kanssa.
 Syyskuun myötä on kuitenkin aika suunnata katseet syksyyn. Kuunnella sateen ropinaa, nauttia pimenevistä illoista kynttilän valossa ja ihastella ruskaa. Jokaisessa vuodenajassa on ne omat mahtavat puolensa ja asiat joita odottaa.

 Tänä syksynä me:
♥ Hämmästelemme haikein mielin ajan kulumista ja juhlimme suurella ilolla 1-vuotiasta aarrettamme.

♥ Teemme päiväretken Helsinkiin

♥ Hankimme vihdoin perhekuvan menemällä ruskakuvaukseen

♥ Tutustutamme pikkuisen syksyn iloihin; hypimme vesilätäköissä, peuhaamme lehtikasoissa, ihmettelemme lintuparvia, löhöämme viltin alla, hämmästelemme kynttilän valoa jne.
♥ Teemme koko perheen kanssa pidemmän metsäretken

♥ Teemme omista luumuista joulutorttuihin hillot

♥ Laitamme mökin pihaa kuntoon ja ankkuroimme laiturinpohjan valmiiksi kevättä ajatellen

♥ Käymme Hop Lopissa tms. lapsille mieluisassa kohteessa

♥ Aloitamme uuden sisäprojektin

♥ Nautimme hetkistä
 Kovin ihmeellisyyksiä ei siis syksyymme kuulu, sillä talven lähestyminen tietää myös miehen töiden muuttumista ennalta arvaamattomiksi. Toisaalta arkisen kiireen vastapainoksi on mukava viikonloppuisin vain rauhoittua ja nauttia pienistä asioista; käydä syömässä, leffassa, samoilla metsässä tai vaikka vaan olla yhdessä kotona puuhaillen. Ja ainahan voi hypätä autoon ja lähteä pitemmällekin matkalle, jos siltä tuntuu :)

 Mitä sinun syksyysi kuuluu?

24. elokuuta 2018

Koko käsi täynnä!

 Miten kummassa hymy huulilla syntynyt, bloginimensä veroinen pakkaus voi olla jo viisi vuotta?! Vasta äskenhän tuo täytti neljä ja valmistautui ylpeänä isoveljen rooliin ja nyt innokkaana pohtii kuinka paljon hauis onkaan vuoden aikana kasvanut :D

 Vuodessa on tosiaan tapahtunut paljon muutakin kuin pikkuveljen syntymä. Onni on yhä sama iloinen, koneita rakastava ja liikkumisesta sekä metsän hiljaisuudesta nauttiva poika. Enää hän ei aina kuitenkaan ole mikään rauhallinen tapaus. Rohkeus on hiljalleen kasvanut ja se näkyy jo kodin ulkopuolellakin!

  Päivät täyttyvät nykyään suloisen hymyn lisäksi erilaisilla pohdinnoilla, vitseillä, tutkailuilla ja pienillä kepposilla eikä edustavan valokuvan ottaminen ole ilmeilijän kanssa enää todellakaan mikään helppo juttu. Ei Onni kepposillaan pahaa tarkoita, vaan on omasta mielestään jo iso, joka ei tarvitse apua. Isot saavat myös salaa syödä puolikkaan suklaapatukan kunnes myöhemmin pienen pohtimisen jälkeen syyllisyys alkaa painaa mieltä ja pääsee itku. Rohkeuden kasvaessa myös uhman taso on noussut. Kerrassaan mahtavaa kehitystä!
 Kaikkein mieluiten Onni viettää päivät ulkona. Jalkapallo, pyöräily, nikkarointi ja kaikki oikeat työt ovat pojan mielestä ihan huippukivoja. Myös omalla traktorilla tehdään ajankohtaisia maatilantöitä keksien itse traktorin perään hienosti sopivia laitteita. Sisällä auto- ja legoleikit ovat suosiossa ja pikkuisen nukkuessa vietämme usein laatuaikaa lautapelien ja kirjojen merkeissä. Myös piirtäminen sekä askartelu ovat mielekkäitä puuhia. Kirjaimet kiinnostaa tähtäimenä oppia lukemaan itse, niin kuin isotkin.

 Rohkeuden lisääntyessä myös kavereiden tärkeys on kasvanut. Ujo Onni ei edelleenkään nauti olostaan isossa joukossa, mutta leikkii enemmän kuin mielellään parhaimpien kavereidensa kanssa unohtaen ympäröivän maailman hetkeksi. Leikkipuistoissa tai lastentapahtumissa hän usein hetken katseltuaan rohkaistuu jo menemään mukaan touhuun, etenkin jos pystyy pitämään sopivaa välimatkaa tuntemattomiin ihmisiin. Hyvällä tuurilla hän selkäni taakse piiloutumisen sijaan reippaasti myös vastailee tuntemattomien kysymyksiin. Etenemme siis hiljalleen lapsentahtisesti sosiaalisten tilanteidenkin kanssa!
 Vaikka vuodessa Onni on kasvanut kaikin puolin aivan valtavasti ja tullut monessa asiassa täysin omatoimiseksi, on hän yhä pieni sylikissamme. Aamun sylihetkiin on tullut pieni kasvava lisä, mutta se ei haittaa. Onhan äidillä kaksi kainaloa ja pikkuveli maailman ihanin. Näin äidin silmin taas on ollut ihana seurata viimeaikaista kehitystä, katsella jalan polkemista ja vapautuneempaa poikaa. Voi mikä onni onkaan olla juuri tämän pojan äiti ja saada kulkea yhdessä tätä matkaa♥

 Mitä muille noin 5-vuotiaille kuuluu?

20. elokuuta 2018

Vauvavuoden viimeinen

 Viime päivien helteisistä päivistä huolimatta ilmassa leijuu jo selvästi syksy. Vuosi sitten olimme kovin malttamattomina odottamassa ensitapaamista vauvan kanssa ja nyt lähinnä paniikissa. Tiesimme tämän hetken tulevan nopeasti, mutta pikkuista lukuun ottamatta kukaan ei ollut tähän vielä valmis. Vauvavuotemme viimeinen kuukausi on alkanut!
  Toisaalta eihän 11 kuukauden ikäinen enää mikään vastasyntynyt vauva edes ole. Todellisuudessa kävelevä, tai oikeastaan juokseva, pikkuinen on selvästi jo kuin yksi taaperoista. Päivät täyttyvät touhusta, leikeistä ja kiipeilystä. Asiat ilmaistaan muille jo selvästi ymmärrettävillä ilmaisuilla sekä sanoilla ja omaa tahtoa löytyy muillekin jaettavaksi. Ruoka syödään itse ja ihan itse pitäisi pikkuisen mielestä osata jo niin monta muutakin asiaa. Vauva pikkuinen on lähinnä enää meidän mielikuvissa.

 Onhan pikkuinen vielä pitkään pieni, mutta silti tämä viimeinen kuukausi on täynnä haikeutta. On mahtavaa seurata kuinka Onni leikkii pikkuveljensä kanssa traktoreilla saaden onnelliselta veljeltään innostuneen kuolapärinän päälleen. Tai kuinka kaikki lapset yhdessä kirmaten pelaavat pihalla jalkapalloa ja riemuitsevat pikkuisen hurjista potkuista. Kuinka ihana onkaan kahden hampaan virnistys pikkuisen ollessa kielletyissä puuhissa. Tämäkin ikävaihe lapsen elämässä on kerrassaan mahtava, mutta pitikö sen pienen vauvelin kadota niin nopeasti?
 Onneksi vielä saan nauttia pikkuisen kanssa kahdenkeskisiä hetkiä imetyksen parissa. Vaikka toisinaan pieni kujeilija yrittää tahallaan purrakin, ovat nuo hetket, jolloin pienet nappisilmät tuijottelevat omiani, korvaamattoman arvokkaita. Äiti ja äidin syli on yhä pikkuiselle se tärkein, mutta isillä on jo hauskemmat puuhat. Äidin läsnäolo katoaa hetkessä, kun juostaan isiä ovelle vastaan ja näin sen pitää ollakin. Myös miehen täytyy saada nauttia omista kahdenkeskisistä hetkistä!

  Vaikka olo onkin haikea, olemme innoissamme alkaneet suunnittelemaan pikkuisen ensimmäisiä synttärijuhlia ja odotamme suurella ilolla mitä seuraava vuosi pitääkään sisällään. Haikeus kuuluu lapsen kasvamiseen, mutta tarkoittaa myös uusia mahtavia juttuja. Seuraavan vuoden aikana ihmettelemme taas yhdessä lunta ja kevättä, mutta tällä kertaa aivan toisella tapaa. Maailma on täynnä ihmeitä ja nyt me pääsemme yhdessä käsi kädessä niitä ihmettelemään.
11-kuisemme

Tykkää
Traktoreista ja muista kulkuneuvoista
♥ Vesileikeistä
♥ Kirjoista ja palikoista
♥Astianpesukoneen tyhjentämisestä
♥ Koirista
♥ Ihmisten kanssa jutustelusta
♥ Haleista ja pusuista
♥ Jalkapallosta
♥ Mustikoista ja mustaviinimarjoista
♥ Metsäretkistä
♥ Musiikista

Ei tykkää:
 Pitkistä automatkoista
♥ Rattaissa istumisesta
♥ Pitkistä vaatteista ja kengistä
♥ Naaman putsauksesta
♥ Kieltämisestä


♥ Kävelee ja juoksee, kiipeilee
♥ Sanoo useita sanoja ja viljelee omia ymmärrettäviä sanontoja
♥ Vilkuttaa ja morjestaa ohikulkijoille, ainakin jos kyseessä on iso kone :D
♥ Syö itse ja juo mukista (mukavampaa kuitenkin vain sotkea pöytää)
♥ Nukkuu noin 12h yöunet kahdessa osassa ja tunnin päikkärit
♥ Suussa 2 helmeä, mutta kutinasta päätellen lisää tulossa

 Sellainen on meidän oma pieni aarteemme♥

13. elokuuta 2018

Jotain uutta, mutta mitä?

 Arkeen paluun myötä olen yllättänyt itseni useamman kerran miettimästä kuinka piristävää olisikaan olla jonkun uuden äärellä. Saada vähän perhosia vatsanpohjaan ja olla muutakin kuin äiti. Iltojen pimentyessä kaipaan siis pitkästä aikaa jotain omaa, uutta ja piristävää.
 Tämä kaipaus ei missään nimessä tarkoita sitä, että olisin kyllästynyt olemaan kotiäitinä. Päinvastoin! Pikkuisen kasvaessa nautin päivistämme ja lasten seurasta suunnattomasti, enkä ole vielä valmis vaihtamaan näitä ainutlaatuisia hetkiä työelämään. En kaipaa kiirettä, stressiä enkä uusia harrastuksiakaan, mutta epäilen lasten aidon ilon uusista taidoista ja asioista tarttuneen minuunkin.

 Mitä kummaa tuo uusi voisi sitten kohdallani olla, kun säännöllisiin harrastuksiin ei ole mahdollisuutta ja blogikin junnaa paikoillaan? Kotona odottavat remppaprojektit ovat meidän ja tällä hetkellä luovuuteni ei ole väsymyksen vuoksi parhaassa kukassaan. On hankalaa päästä tässä asiassa eteenpäin, kun ei edes tiedä mitä oikeastaan edes kaipaa :D
  Koska en keksinyt mitään muutakaan, kävin hetken mielijohteesta leikkauttamassa hiuksiini täysin uuden mallin ja shoppailemassa vaatekaappiin muutaman uuden vaatteen. En edes muista milloin olen viimeksi ostanut normaaleja paitoja! Vaikka normaalissa arjessa imetyspaidat yhä vievätkin voiton, uusi tyyli piristää kummasti. Tästä on hyvä jatkaa, sitten kun tiedän minne :D

 Oletko sinä koskaan kamppaillut tällaisten epämääräisten ajatusten kanssa?

10. elokuuta 2018

Vauvarokko(ko)

 Vaikka olisi isokin lapsilauma ennestään, tulee aina toisinaan eteen aivan uusia asioita. Yhden tällaisen koimme pikkuisen kanssa juuri tällä viikolla. Helteiden kadottua pojalle nousi korkea kuume ja hän oli kuin äkäampiaisen piston saanut. Mikään ei ollut hyvin eikä uni saati ruokakaan maittanut. Koska pikkuisen paidat ovat läpimärkiä kuolasta, ajattelin aluksi syyn olevan seuraavissa uusissa hampaissa. Kuumeen laskettua noin vuorokauden päästä äkäisyys jäi jäljelle ja hylkäsimme ajatuksen hampaista. Jokin muu oli vialla.
 Seuraavaksi epäilin kiukuttelun syyksi hetkeä aikaisemmin maisteluun tulleita hapanmaitotuotteita, sillä pikkuisen maha toimi vähän turhankin tehokkaasti. Sitten huomasin pojan selän olevan täynnä hennon punaista näppylää. Näppylää, joka olisi voinut olla hikinäppylääkin, mutta joka oli kuitenkin liian isoa ja tiivistä. Poikaa tarkemmin tutkiessa sitä olikin päästä varpaisiin. Mitä kummaa?!
  Meillä on lapsilla kiertänyt rokkotautia jos jonkinlaista, mutta vauvarokko on jäänyt tuntemattomaksi. Ikänsä puolesta pikkuinen olisi täydellinen potilas, mutta vauvarokkoahan kutsutaan myös kolmen päivän kuumeeksi. Vaaleanpunertavan ihottuman siis pitäisi ilmestyä 3-5 päivän päästä kuumeen laskiessa. Ihottuman pitäisi myös tulla ensin korvien seudulle, kasvoille, niskaan ja rintaan, joista selviää koko vartaloon. Vaikka en osannut epäillä mitään muutakaan tautia, ei vauvarokkokaan nyt osuvalta tuntunut. Lapsi ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut niin sairaskaan, että olisi lääkärille lähtö käynyt mielessä. Kaikki oli siis arvailujen varassa.

 Miehen ahertaessa työputkeaan pähkäilin aikani yksin ja lopulta päätin turvautua vertaistukeen. Latasin ihottumaisesta selästä kuvan ja kysyin kokemuksia Instastoryn puolella. Vastausten perusteella moni oli varma kyseessä olevan juuri vauvarokon ja epätyypillisestä kulusta huolimatta itse sain mielenrauhan. Hehkutin mielessäni kuinka juuri tämä, vertaistuki, on näissä hommissa sitä parhautta!
 Vaikka meillä kuumetta oli vain noin vuorokausi, eikä ihottuma tullut heti kuumeen laskettua vaan sen noin kolmen vuorokauden päästä, uskon kyseessä tosiaan olevan vauvarokon. Ärtyneisyys, hieman vuotavat silmät ja löysä vatsa sopivat niin hyvin taudin oireisiin. Nyt mielenkiinnolla odotammekin milloin oireet ja ihottuma häviää. Normaalistihan ihottuma häviää muutamasta tunnista pariin päivään, mutta saas nähdä kuinka tässä hieman epätyypillisemmässä versiossa.

 Onko sinulla kokemusta vauvarokosta? Kuinka kauan ihottuman häviäminen kesti?