Paluu kerhoon

 Isompien tavoin myös Onni on palannut arkeensa. Joku ehkä muistaakin, ettei kerhoilu viime vuonna aina pojalta sujunut ja kevään viimeiset kerhotkin Onni tahtoi jättää väliin. Nyt loppukesästä Onni taas odotti kovasti kerhon alkua ja ajattelin kasvua tapahtuneen myös muussa kuin pituudessa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

 Ennen paluuta arkeen selvittelin kerhorepun ja tossujen tilannetta. Tiettyihin omiin juttuihinsa vahvasti turvautuva Onni tahtoi ehdottomasti jatkaa vanhalla rakkaalla repullaan ja eväsvehkeillään, mutta tossut joutuivat uusintalistalle. Yhdessä valitsimme mieluisat suloiset tossut, joista kuulette toisella kerralla lisää. Tarvikepuolen piti siis olla valmis ja reppu odotti naulakossa. Yhdessä muistelimme kerhon rutiineja ja mietimme kuinka kivoja leikkejä kavereiden kanssa saisikaan kerhossa aikaan.

 Kun syksyn ensimmäinen kerhoaamu koitti, Onni valitteli mahakipua. Tiesin sen olevan merkki jännityksestä ja istuimmekin pitkään sohvalla poika kainalossani kerhosta jutustellen. Valitsimme yhdessä mieluisat vaatteet, joissa poika tuntisi olonsa mahdollisimman mukavaksi. Jännitys tuntui helpottavan ja Onni oli hyvillä mielin lähdössä kerhoon.

 Hyvä mieli katosi kuitenkin nopeasti, pojan huomatessa reppunsa kadonneen naulakosta. Onni on hyvin tarkka reppunsa säilytyspaikasta, mutta ajattelin alkuun pojan innoissaan jo siirtäneen sen lähtöä odottamaan. Emme löytäneet reppua kuitenkaan mistään! Lopulta eväät oli pakko pakata kassiin, että ehtisimme kerhoon. Onni puristi kassia ja oli lähes itku kurkussa. Rakas, turvaa tuova reppu olisi pitänyt löytää.

 Kerhon pihassa Onnin entisestään kasvanut jännitys oli selvästi nähtävillä. Huomasimme myös, että ryhmässä olisi uusia lapsia. Eteisessä Onni tuttuun tapaansa jäykistyi, mutta toimi taas reippaasti ollessamme kaksin. Lopulta saatoin pojan paikoilleen Onnin puristaessa sormeani niin, ettei siinä veri kiertänyt. Etsimme yhdessä pojan lempilelut ja hetken päästä sain luvan lähteä kotiin odottamaan koulutaksia.

 Hakiessa Onni leikki jo rennosti ja iloisesti muiden kanssa. Kerho oli ohjaajien mukaan sujunut lähtöni jälkeen oikein hyvin ja pojan mielestä siellä oli kivaa. Tuon hauskuuden kyllä pystyi selvästi aistimaan lapsesta ja kaiken kukkuraksi hän suostui lähtemään kotiin vasta viimeisten joukossa! Pieni ryhmä sopiikin Onnin luonteelle hyvin, sillä tarvittaessa omaa tilaa ja rauhaa löytyy.

 Ajattelin seuraavan kerran olevan helpompi, mutta yhtä vaikeaa se jääminen on yhä. Emme nimittäin ole löytäneet ahkerasta etsinnästä huolimatta mistään tuota rakasta reppua! Tuntuu kuin se olisi kadonnut tai muuttunut näkymättömäksi. Kerhojen päästyä kunnolla vauhtiin ryhmässä on myös ensimmäistä kertaa hieman enemmän lapsia eli myös hieman enemmän ruuhkaa eteisessä ja melua leikeistä.

 Viikossa on nyt yhden sijaan kaksi kerhopäivää, mutta täytyy katsoa kuinka usein aamut alkavat kysymyksellä 'Onhan tänään vapaapäivä'. Kerhoilun, kun ei kuulu kuitenkaan viedä lapsen kaikkia voimia vaan olla kivaa. Jännityksellä myös odotan kuinka vauvan syntymä vaikuttaa Onnin kerhossa käyntiin.

 Löytyykö muita kerholaisia? Kuinka syksyn kerhot ovat lähteneet sujumaan?