En pelkää itse synnytystä, sillä tiedän siitä kyllä tavalla tai toisella selviäväni. Aikaisemmista synnytyksistäkin on pääosin jäänyt todella hyvä mieli, vaikka osa onkin mennyt sattumusten kautta täysin luomusti. Eniten lähestyvässä synnytyksessä kauhistuttaakin, ettei koskaan tiedä milloin sen aika koittaa.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen automaattisesti käymään loppuraskaudessa äitiyspolilla. Onnin raskauden loppuvaiheilla ilmeisesti istukan toiminta hieman hiipui, mutta nyt ainakin vielä sen osalta kaiken pitäisi olla kunnossa. Myös pikkuisen kokoarvio oli kuulemma oikein hyvä ja käyrillään, mutta itse en oikein noihin arvioihin luota. Kaikki olikin viimeksi polilla tarkastuksessa niin hyvin, että lähtiessämme ylilääkäri hymyssä suin hyvästeli tokaisemalla 'Nähdään synnytyksessä!'. Muuten ihan hyvä, mutta ehditäänkö me sinne sairaalaankaan asti?!
En missään nimessä periaatteessa olisi kaivannut käynnistettyä synnytystä vaan koen luonnollisesti alkavan olevan kyllä miellyttävämpi. Karu totuus on kuitenkin se, että tähän asti synnytyksistäni on aina tippunut noin puolet kestosta pois. Onnikin syntyi sairaalassa kätilön sanoja lainatakseni 'vain pelkällä hyvällä tuurilla'. Olimme menneet Onnin olemattoman liikkumisen vuoksi näytille, kun synnytys yllättäen käynnistyikin ollen jo noin tunnissa ohi. Samanlaista supistusten loppumatonta ja aina vain kovenevaa tulvaa en haluaisi kyllä enää kokea.
Kaikkein jännittävintä tässä synnytyksen odottelusta tekee sen alkamisen ja keston arvaamattomuus. Mies liikkuu paljon työnsä vuoksi eikä aina pysty heti sillä punaisella sekunnilla töistään irtaantumaan. Sairaalaankin ajelee jo reilusti yli 30min eikä siellä enää synnyttäjät pääse autolla ns. suoraan ovelle asti. Pahin kauhukuva olisikin todella nopea synnytys joko kotona tai tien päällä, jolloin täytyisi kutsua ambulanssi paikalle. En välttämättä todellakaan haluaisi jakaa tätä kokemustani lapsuuden ja nuoruuden aikaisten tuttujeni kanssa!
Lähestyvään koitokseen ja sen kestoon tuo lisäjännitystä myös se, että tarvitsen erinäisistä syistä synnytyksessä antibioottia suoraan suoneen eikä riitä, että sen saisi vain tippumaan synnytyksen aikana. Onnin kanssa antibiootit ehtivät ajoissa, koska meillä oli lääkärin käynnistämispäätös antibioottitipan jälkeen ja emme vain ehtineet siihen käynnistämisvaiheeseen asti. Nyt ylilääkäri oli sitä mieltä, ettei ole mitään syitä lähteä käynnistämään.
Jokainen synnytys on erilainen. Voihan olla, että tällä kertaa edessä onkin kunnon maraton, joudutaan vielä yllättäen sectioon tai mennään reilusti yli sinne käynnistykseen asti. On siis vain yritettävä mahdollisuuksien mukaan valmistautua tulevaan ja koittaa avoimin mielin rauhassa odotella mitä tuleman pitää. Loppujen lopuksi toivon kuitenkin vain pääsevämme sinne täysiaikaisuuteen asti ja ennen kaikkea saavani lapseni mahdollisimman hyvävoimaisena syliin asti. Kaikesta muusta selvitään tavalla tai sillä toisella.
Millaisia ajatuksia tai valmistautumistapoja sinulla on ollut synnytyksen lähestyessä?
Minulla on myös ollut pahinta juuri tuo, ettei tiedä milloin sen aika koittaa. Kaiken muun elämässään voi jo melkein aikatauluttaa - muttei synnytyksen alkamista. Hahaa.. Itse tein joka päivä synnytysten lähestyessä suunnitelman kuka olisi lähellä ja miten nopeasti kerkeisi paikalle. Tiesin myös tarkalleen missä isi-ihminen liikkui ja käsky oli lähteä vaikka vuoden tärkeimmästä palaverista sillä punaisella sekunnilla kun soitin. Kummatkin synnytykset ovat kuitenkin käynnistyneet yöllä - eikä mitään paniikkia ole tullut, vaikka toisen kanssa tulikin melkein kiire keretä sairaalaan.. :D Tsemppiä loppuodotukseen!
VastaaPoistaKiitos♥ Meillä mies ei itsekään aina tiedä missä liikkuu milloinkin työpäivän aikana. Tänäänkin oli yllättäen joutunut käymään muutaman tunnin ajomatkan päässä, mutta onneksi jätti menomatkalla asiasta kertomatta. Ois voinut täällä stressitaso nousta liikaa :D Todellisuudessa kyllä en koskaan ole miestä joutunut töistä synnyttämään edes hätyyttelemään, mutta olishan se kerta ensimmäinenkin.
Poista