25. elokuuta 2017

Toppaa elokuussa?!

 Olen tunnetusti ollut se äiti, joka paniikissa kauden vaihtuessa yrittää etsiä lapsilleen ulkovaatteita huomatessaan vanhojen olevan jo pieniä. Aloitan kyllä yleensä mallistojen katselemisen heti niiden ilmestyessä, mutta jään odottelemaan sopivia sovituspäiviä sekä pohtimaan niitä parhaita vaihtoehtoja, joita lapselle esittää. Toisaalta taas, vaikka valinta olisikin selvä, odottelen usein edes pienen pientä tarjousta. Harvoin olenkaan ulkovaatteista aivan täyttä hintaa maksanut.

 Nyt taitaakin olla maailmankirjat sekaisin, sillä on vasta elokuu ja meillä on ensimmäinen toppavaate ostettuna! Onni rakastui Name it:n jääkarhuhaalariin ensinäkemältään ja kieltämättä onhan se ihan pojan tyylinen. Kun satuimme sattumalta olemaan shoppailureissulla päivänä, jolloin haalarista irtosi vielä hieman alennustakin, en enää raaskinut haalaria halailevalta pojalta rakkautta riistää :D
 Tämä Name it:n Icebear-haalari ei olisi kyllä tekniseksi haalariksi mun mittakaavalla normihinnallakaan mikään hurjan kallis ollut, sillä se maksaa 80€ ja on saatavilla kokovälillä 80-110cm. Meillä on ollut merkiltä useampikin haalari ja hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan! Sovituskuvia en kyllä näillä säillä edes harkitse, mutta voin laittaa niitä ilmojen viilennettyä, jos teitä kiinnostaa.

 Jokos siellä ollaan valmistautumassa talveen vai elätkö syksyn ensin?

6 kommenttia:

  1. Näyttää kivalle toi puku :) Kyllä mäkin jo katselen valmiiksi toppaa. Tai ainakin mallistoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan onnimainen puku♥ Ja tuon tyylistä meillä ei vielä ole ollutkaan, joten vaihtelua myös siinä mielessä :)

      Poista
  2. Toi kuosi on aivan upea! Mä haluaisin tollasen t-paidan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että tuollaiselle t-paidalle olisi kysyntää meilläkin :D

      Poista
  3. Kivan haalarin olette löytäneet ❤️ Minä elän siinä toivossa ettei tänä vuonna tarvitsisi ostaa kovin paljon muuta kuin talvikengät.. tämä siis edellyttäen että lapsille kelpaa viimevuotiset toppa-asut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota samaa mäkin toivoin, kunnes kesä kasvatti näitä lapsia taas hurjasti :D

      Poista