Halloween ja pyhäinpäivä ehtivät jo menemään ennen kuin sain tämän täysin valmiiksi. Päätin silti julkaista tämän postauksen. Toiset ihmiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, ettei mitään yliluonnollista ole olemassakaan. He yrittävät kenties etsiä kaikelle järkevää selitystä. Itsekin kuuluin joskus enemmän tähän ihmisjoukkoon kunnes törmäsin lähipiirissä tarpeeksi usein tilanteisiin, joille ei järjellistä selitystä löytynyt. Tässä muutama omassa kodissamme sattunut tapaus.
Tämä tapahtui Tellun ollessa suunnilleen Onnin ikäinen. Olin laittamassa tyttöä nukkumaan, kun Tellu alkoi puhumaan kuinka meidän papparainen oli eilen istunut sängyn vieressä olevalla tuolilla juttelemassa ja toivottamassa hyvää yötä. Koska papparainen oli kuollut Tellun ollessa juuri ja juuri vuoden vanha, kysyin leikilläni mitä papparaisella oli päällään. Vaatteet olivat papparaisen lempivaatteet, jotka Tellu olisi ehkä joskus jostain kuvistakin nähnyt. Hetken jo kuvittelinkin kaiken olevan Tellun mielikuvituksen tuotetta, mutta lähtiessäni huoneesta tyttö kertoi mitä papparainen oli sanonut lähtiessään. Nuo sanat olivat sanalleen ja äänenpainoineen tasan tarkkaan samat, jotka papparainen yleensä lähtiessäänkin sanoi eikä niitä sanoja ollut meillä papparaisen kuoleman jälkeen mainittu.
Eräänä yönä täysikuun aikaan makasin sängyssä kiroten mielessäni, ettei taaskaan nukuta. Ajattelin niitä näitä, kun tunsin jonkun käden koskettavan olkapäätäni. Ihmettelin, etten ollut kuullut lapsen tulevan huoneeseemme. Käännyin tietysti kysymään mikä hätänä, mutta huoneessamme ei ollutkaan ketään! Olen vielä tänä päivänäkin aivan varma, että olin täysin hereillä. Olkapäähäni ei myöskään voinut vahingossa osua mitään.
Talvisena pakkasiltana olin laittanut lapset nukkumaan ja odottelin sohvalla miestä kotiin. Yllättäen pinnasängystä alkoi kuulumaan hysteeristä huutoa "Älä mee pois, älä jätä". En yleensäkään juokse heti lasten luokse ensimmäisestä inahduksesta ja tälläkin kerralla pysähdyin laittamaan takkaan lisää puita. Noustessani takan edestä kuului ukkosen jyrähdys ja huutava lapsi hiljeni. Palasin takaisin sohvalle katsomaan olisiko oikeasti ukkonen tullut keskellä talvea. Hetkeä myöhemmin mies tuli itkuisena kotiin kertoen lähipiiriin kuuluvan kuolleen lähellä kotiamme. Oliko ukkosen jyrähdys, lapsen huuto ja onnettomuus vain sattumaa?
Oletko kokenut jotain yliluonnollista? Tai uskotko kaiken olevan järjellä selitettävissä?
Hui, meni vilunväreet ihan koko kropassa! Itse ainakin mielelläni uskon näihin, vaikka omalle kohdalle en erityisesti tällaisia toivokaan.
VastaaPoistaYksi kummitusjuttu on kohdalle kuitenkin osunut. Illanvietossa opiskeluaikojen leirikoulussa oli kummitusjuttujen aikana hellan nuppi väännetty päälle ja levy oli melkein sytyttänyt liedellä olleet musavehkeet palamaan. Kaikki istuivat kaukana liedestä, eikä kukaan ollut liikahtanutkaan muutamaan tuntiin. Levy ei myöskään ollut vielä riittävän kuuma, jotta olisi voinut olla kauaa päällä. Lisäksi olin itse se, joka asian huomasi, joten muiden silmissä tietysti itse olisin epäiltynä teosta. Aika karmaisevaa. Tämä kummitus ei ehkä oikein tykännyt jutuistamme? ;)
Nämä sinun tarinat ovat karmaisevan sijaan jotenkin lohdullisia. <3
Hui kauhistus! Kummitus ei selvästikään pitänyt jutuistanne, mutta onneksi levyn päällä olo huomattiin ajoissa.
PoistaItse pidän noita lasten sattumuksia myös jollakin tapaa lohdullisina sillä kummassakin tapauksessa lapset olivat kuitenkin olleet selvästikin tärkeitä henkilöille :)
Mulla ei omakohtaisesti ole mitään kokemusta yliluonnollisuuksista, mutta mielenkiinnosta olen niistä lukenut. Paljon on kertomuksia, joissa juuri pienet lapset tuntuvat aistivan jonkun yliluonnollisuuden läsnäolon. Joskus kuulin erään teorian missä selitettiin tämä sillä, että lapset ovat vielä tarpeeksi herkkiä vastaanottamaan/huomaamaan häivähdyksiä muista "todellisuuksista". Tämä "kyky" sitten iän myötä pikkuhiljaa katoaa.
VastaaPoistaEn ole vielä osannut muodostaa mielipidettä uskoako vai ei. Ehkä menen sillä kultaisella keskitiellä.
Pienillä lapsillahan on herkät aistit monen asian suhteen, joten en ihmettele jos asia näin olisi. Toisaalta joillakin suvuissa kulkee selvästi myös joitain yliluonnollisia kykyjä ja meidän lasten kohdalla tilanne voisi myös liittyä sellaiseen.
PoistaTyöskentelen saattohoidossa ja tiedostan, että kuolemiseen ja suruprosessiin voi liittyä paljon asioita, joille selvää selitystä/kaikkien silmiin nähtävää ei löydy. Itse aavistin yhden ystävän kuoleman hetken näkemällä kasvot ikkunassa, katsoin kelloa ja myöhemmin kuulin saman kellonajan olleen ystäväni kuolinaika. Toki tuota kuolemaa oli jo osannut lähipäivät odottaa. En sinänsä ajattele yliluonnollisuutta juurikaan, mutta tuon teeman ympärillä siihen kyllä välillä törmää.
VastaaPoistaJoskus nuorena ensimmäiset jutut kuulin juuri saattohoidon puolelta enkä toisaalta ihmettele tuota. Monilta olen kuullut myös tuosta kelloon katsomisesta juuri läheisen kuolemisen aikaan ja yöaikaan he ovat heränneet vain selittämättömästi katsomaan sitä kelloa.
PoistaUskon, että toisilla ihmisillä on herkemmät aistit kokea tällaisia. Mitään vastaavaa ei itselleni ole tapahtunut, mutta tunnen muutaman ihmisen, jotka kokevat välillä yliluonnollisiakin aistimuksia. Siinä ei minusta ole mitään pahaa, jos henkilö itse ei koe niitä traumaattisiksi.
VastaaPoistaHerkkyydelä uskon minäkin olevan osuutta aistimisiin. Herkkyys omalta osaltaan selittäisi myös joidenkin aistivan asioita lapsena, muttei aikuisiällä.
PoistaYyyyyyyy...! Minä uskon yliluonnollisiin tapahtumiin ja meillä niitä onkin tapahtunut paljon. Etenkin minusta tuntuu, että ihan pienet lapset ovat jotenkin enemmän yhteydessä henkimaailmaan kuin me aikuiset. Meillä esimerkiksi asuu kummankin lapsen mielestä "ystävällinen valo". Kummatkin lapset ovat (eri aikaan tosin) sormella osoittaneet missä valo liikkuu ja puhuneet siitä miten se on läsnä. Joka kerta puhuessani asiasta minulle tulee kylmät väreet.. Huh!
VastaaPoistaToisaalta tuollainen ystävällinen valo kuulostaa jotenkin niin turvalliselle, mutta toisaalta taas saa tosiaan aikaan kylmät väreet :)
Poista