26. huhtikuuta 2017

Kevätprojektina mökkiranta kuntoon

 Meillä on tälle keväälle ollut suunnitelmissa muutama hieman isompi projekti ja yhtä niistä pääsimme vihdoin viikonloppuna toteuttamaan. En vielä ollut ehtinyt toipua Lapsimessureissustakaan, kun panadolin voimalla nukutun yön jälkeen löysin itseni taas autosta. Takaosasto hihkui innosta, sillä me olimme matkalla mökille.
 Muistan selvästi kuinka lapsena pääsin ensimmäistä kertaa mökkitonttia ihmettelemään. Tietä ei ollut perille asti vaan tontille päästäkseen oli käveltävä hieman metsässä. Metsän siimeksestä näkyi kuitenkin jotain hurjan ihanaa; hiekkaranta! Vaikka vesi oli vielä jäätävän kylmää, oli vähintäänkin salaa kosketettava tuota ihanaa rantahiekkaa. Valitettavasti tuo oman lapsuuteni hiekkaranta ei ollut omille lapsilleni saunarannassa säilynyt vaan ranta oli hoitamattomana päässyt liettymään.
 Useana vuotena olimme miehen kanssa jo miettineet rannan kunnostamista, mutta vasta nyt saimme haettua siihen lupaa. Lauantaina mökillä meitä odottikin jo työntouhussa oleva kaivinkone, joka poisti rannasta liettynyttä pohjaa ja löysi muutaman suuren kivenkin. Voitte varmaan kuvitella kuinka innoissaan Onni oli?! Ulkona satoi lunta, mutta poikaa se ei haitannut. Onni näki vain koneen :D
 Liettyneen pohjan lisäksi kaivinkone auttoi purkamaan vanhan laiturin pohjat. Uimarannan kohdalle järveen ja rannalle levitettiin suodatinkangasta ennen uuden hiekan laittamista. Konetöistä huolimatta rannan on siis tarkoitus yhä pysyä todella matalana, vaikka selvästi kauemmaksi muutama syvempi kuoppa tulikin. Toivottavasti nuo kuopat ainakin osittain keräävät aaltojen mukana tuomat lietteet. Ensi talvena jään päälle ajetaan vielä hieman lisää hiekkaa, joka jään sulaessa valuu alas :)

  Tänä kesänä me siis aiotaan nauttia uudesta upeasta rannastamme! Aurinkoa ja sopivasti lämpöä on tilattu kesäksi, mutta ei meidän hurjimpia uimareita kylmempikään sää tuskin haittaa.  Jos satutte kesällä näkemään uutisen järvenrannalta löytyneestä valaasta, niin se olen varmaan minä :D Tarkoitus olisi vielä hankkia rannalle kunnon löhötuoli, josta lasten leikkiessä rantaleikkejään nautin kylmää juomaa. Lapset taas keksivät järvestä nostetun ison kiven päätyvän heille rantaan retkipöydäksi. Aika mainio idea!
  Nyt kun lasten tärkein kohde mökillä on kunnossa, on aika suunnitella seuraavia mökkiprojekteja. Ehdokkaina olisi mm. laituria, terassia ja pihapolkujen tekoa. Myös kesäkeittiö ja kunnon puuvaja puuttuvat. Välillä mieleen nouseekin epätoivoinen kysymys: onko mökki sittenkään rentouttava paikka vai oikea työleiri?! Onneksi on kuitenkin enemmän niitä hetkiä, jolloin me kaikki vain kaipaamme mökille ja unohdamme ahertamisen :)

 Löytyykö muita innokkaita mökkeilijöitä vai onko mökille joutuminen suuri kauhistus?

8 kommenttia:

  1. Oih, rannasta tulee varmaan tosi hieno :D Me taidetaan ehkä lähteä laskemaan meidän pikkuvenettä mökkisaaren rantaan ensi viikonloppuna. Katsotaan jäädäänkö yöksi vai jääkö päiväretkeksi! Kotiin tullaan kuitenkin viettämään vappua kumminkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mekin toivotaan! Tai ainakin siinä on nyt hiekkaa rannalla ja vedenpohjassakin eikä tarvitse pelätä polskiessa kiveen osumista :)

      Toivottavasti viikonloppuna säät suosivat teidän retkeä♥ Meillä odottaisi vielä yksi vene hieman mm. ratin laittoa ennen vesille laskua :)

      Poista
  2. Mahtavaa, että teillä on ihana uimaranta odottamassa hieman lämpimämpiä kelejä - vaikka kyllähän jotkut avannossakin ui.. ;)

    Meidänkin mökillä pitäisi saadaa vanha ranta uimakuntoon. Haasteensa tuo se, että mökki on saaressa, joten työkoneen ja hiekan tuominen on vähän rajoitettua. Epäilen suuresti, ettei ainakaan tänä kesänä saada tehtyä rannalle mitään, eiköhän meidän rasavilli 1v. pidä huolen siitä, että on muutakin tekemistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vanhassakaan rannassa lasten mielestä mitään vikaa ollut, paitsi Onnin, joka inhoaa kaikkea limaista ja upottavaa :D Nyt heitä tuskin enää saa rannalta poiskaan!

      Vauhdikkaitten lasten kanssa ei tosiaan kyllä mökillä ihmeitä saa aikaan :D Ehkä teidänkin kannattaisi ajaa rantaan hiekkaa talvella, jos vesi vain on tarpeeksi jäässä?

      Poista
  3. Kevätprojekti ja lunta vaan sataa ;) No, onneksi se kesä sieltä jossain vaiheessa tulee ja pääsette nauttimaan omasta aurinkorannasta. Ihanaa! :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä ei tuo säätila niin kovin keväiselle ole viime aikoina vaikuttanut. Onni onkin kysellyt, että tuleeko nyt oikein se kevät vai joulu :D Ehkä se kesä jä rantakelit kuitenkin vielä joskus tulee niin päästään paremmin nauttimaankin :)

      Poista
  4. Upea projekti ja kaikki, mitä on vielä suunnitteilla. Meillä vasta haaveillaan omia mökkiunelmia, ehkä vielä joskus... :) Itse kasvoin lapsuuden kesät sukulaisten mökillä ja mies on jatkuvasti puuhastelemassa jotain remppaa, et edellytykset kyllä ois jo kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Monet taitaa yhä haaveilla mökistä, eikä meilläkään sellaista vielä olisi, ellei kohtalo olisi puuttunut peliin. Nyt me haaveillaan ajasta, jolloin mökillä ei olisi tekemistä vaan saisi enemmän nauttia. Siihen on kuitenkin vielä paljon matkaa ja osaako sitä enää sitten vain ollakaan? :D

      Poista