12. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen yllätyspussit

 Näin pääsiäisviikolla oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja kasata lähipiirin lapsille perinteiset pääsiäisen yllätykset. Tai eihän tuo mikään pakko olisi ollut, mutta onhan muita niin ihana välillä yllättää! Mihinkään monimutkaisen tekemiseen ei voimani olisi riittäneet, mutta huovasta saa nopeasti ja helposti kivoja pikkupusseja aikaan.
 Nämä pupupussit on todella helppo tehdä. Isompiin pusseihin leikkasin neliön, jonka koko oli 25 x 25cm. Neliön taitoin kahtia ja ompelin pohjan sekä toisen sivun. Yläosasta leikkasin palan pois, jotta pussiin tuli pupun korvat ja korvan sisään ompelin tilkuista kaistaleet. Koska huoparullasta jäi ylimääräinen kaistale, tein pienemmille pikkuiset pussit ompelemalla kaksi huopapalaa yhteen. Pupupussien kasvot voi piirtää, ommella tai vaikka liimata huovasta.

 Osaan pusseista päätyi sisällöksi ihan yllätysmunia. Allergisille ja pienemmille tein taas heille sopivia versioita. Suklaan sijaan pusseihin voi sujauttaa esim. tarroja, pinnejä, hiekkamuotteja, kukan / kasvien siemeniä, pieniä eläimiä, rusinakoppia, Pilttipurkin, hedelmiä yms. Myös Tellu intoutui tekemään omia pussejaan eli nämä helpot pussit sopivat loistavasti myös koululaisille ;)

 Hauskaa pääsiäisviikkoa♥

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Kovin on uudet omistajatkin pupusista tykänneet 😊

      Poista
  2. Ihana idea! Pitää laittaa muistiin ensi pääsiäistä varten. Joskus tein myös lapsille ja virpojille pussukat silkkipaperista.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Samalla idealla syntyy pussukat myös lastenjuhliin muuttamalla korvien muotoa 😉

      Poista
  3. Nämä on ehkä tämän pääsiäisen söpöimmät pussukat, mitkä olen nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani♥ Nämä pussit otettiin kyllä suurella ilolla vastaan :D

      Poista