Ihan(a) kamala alkuraskaus

 Kiitos edellisen postauksen ihanista kommenteista, jotka saivat taas kyyneleitä poskilleni♥ Oikeastaan tarkoitukseni oli pitää raskaus yhä meidän omana salaisuutenamme, mutta koska olotilani ei ole sallinut blogin päivittelyä, päätin vähentää omaa stressiäni kertomalla teille. Blogi ei tästä eteenpäinkään ole muuttumassa pelkäksi raskaushöpinäksi, vaikka toki varmasti ainakin lähes viikoittain saatte jotain aiheeseenkin liittyvää kaiken muun ohella lukea.

Kuten moni ehkä jo paljastuksen jälkeen arvasikin, on blogihiljaisuuteni syy alkuraskaudessa. Päätinkin hieman nyt kirjoitella miten tähän asti on tultu ja kuinka täällä ollaan voitu. Jos siis Googletit tiesi tänne raskausoireiden vuoksi, kannattaa muistaa niiden olevan yksilöllisiä. Se mikä yhdellä on oire raskaudesta, ei toisella merkitse mitään. Itsellänikin on jokainen raskaus ollut oireineen hieman erilainen ja tämä nykyinen ehdottomasti rankin! Siinä missä Tellua odottaessani olin lähes oireeton, on nyt olo ollut usein täysin päinvastainen.

 Olen oppinut tulkitsemaan kehoni oikut melko hyvin ja aavistanut usein raskauden jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Itse testin tekemistä vain olen usein pelännyt, sillä liian usein ilo on jäänyt lyhyeksi. Tälläkin kertaa jo noin kiinnittymisestä lähtien kärsin flunssamaisesta olosta, rintojen aristuksesta, väsymyksestä, käsittämättömän seesteisestä olosta, etomisesta sekä vatsan pinkeydestä. Oikeasti mahani tuntui ja näytti olevan kuin olisi ollut räjähtämässä oleva ilmapallo! Hetken mielijohteesta päätinkin tehdä raskaustestin, jonka tuloksen oikeastaan jo tiesinkin. Enää tarvitsi pelolla odottaa kuinka pitkälle tällä kertaa pääsisimmekään.

 Hyvin pian heti plussaamisen jälkeen alkoikin sitten oireiden paheneminen. Jos söin tuli huono olo ja ellen syönyt, etoi silti. Epätoivoisena yritin imeskellä jäisiä marjoja tai tunkea väkisin hieman leipää tms. pientä. Lämmintä ruokaa ei tehnyt mieli yhtään, paitsi toisinaan hyvän hetken tultua pizza maistui taivaalliselle. Mikään unimäärä ei riittänyt ja edes juuri uusitut liivit eivät enää tuntuneet hyviltä päälläni vaan etuvarustusta kivisti ja pahasti. Mies-rukka sai osakseen niin itku- kuin kiukkukohtauksiakin mitä ihmeellisimmistä asioista. Lopulta vuoroin nukuin, halailin pönttöä ja kärsin aina vain pahenevista migreenikohtauksista miehen hoitaessa mahdollisimman paljon oman työnsä ohessa lapsia sekä kotitöitä.

 Jo ensimmäisistä aavisteluistani asti syvällä sisimmässäni olen tuntenut jonkun olevan pielessä. Osittain tuon tunteen vuoksi myös ensimmäinen ultra tehtiin varsin perusteellisesti. Siinä me miehen kanssa kilpaa vuodattelimme onnen kyyneleitä pikkuisen näytellessä taitojaan♥ Aavisteluistani huolimatta kaikki sikiön rakenteet sekä napanuora, istukka ja kohtu ympäristöineen olivat kunnossa. Ehkä tuo aavisteluni on siis vain itsesuojelua, sillä erään rankan päivän jälkeen ensimmäiset supistelutkin ovat taas jo löytäneet ilokseni.

 Joskus aikoja sitten päätin, että jos meille vielä tällainen onni suodaan, otan raskaudesta kaiken ilon irti. Pahoinvoivana ja päänsäryn kanssa taistelevana olen joistain ennakkoajatuksistani joutunut luopumaan, mutta ilo on totta totisesti otettu jokaisena päivänä irti. Joka päivä olemme miehen kanssa miettineet kuinka uskomattoman ihanalta tuntuukaan olla tässä ja kuinka onnekkaita me oikeastaan olemmekaan. Ja vaikka olenkin pelännyt pahinta, emme ole pystyneet hillitsemään itseämme suloisien vauvajuttujen kanssa. Pikkuisen onneksi hän ei sentään vielä huku tavarakasaan, sillä hankittavaa riittää. Olimmehan me jo luopuneet toivon myötä isosta osasta vauvakamppeita.

  Nyt vihdoin viikkoon tuntuu mahtuvan yhä enemmän niitä hyvän olon hetkiä, vaikka oireista en vieläkään ole täysin eroon päässyt. On mukavaa taas jaksaa enemmän puuhastella lasten kanssa ja käydä siellä kaupassakin saati tavata ihmisiä. Erittäin mielelläni kuulisin myös, mitä teille kuuluu?!