22. maaliskuuta 2018

Pääsiäisruohon hauskat purkit

 Ajattelin, ettemme tänä vuonna laittaisi kotona lasten kanssa pääsiäisruohoa kasvamaan, sillä suloisia purkkeja tulisi kuitenkin niin koulusta kuin kerhoistakin ja pikkuinen lähinnä yrittäisi vain syödä ruohoa tai vähintään levitellä pitkin lattiaa.
 Eräänä aamuna Onni alkoi mandariinia napostellessaan miettimään, saisiko itse kasvatettua mandariinipuun ja tulisiko siihen sitten ihan omia hedelmiä. Kerroin puiden kasvamiseen menevän monta vuotta, mutta kannustin poikaa kokeilemaan saisiko siemeniä kasvamaan. Niin me seuraavalla kauppareissulla ostimme multasäkin ja Onni alkoi mielessään jo miettimään kuinka isosta säkistä pystyisi istuttamaan hurjasti kaikkea muutakin. Lähikaupassa ei juurikaan muita siemeniä ollut, mutta pussillinen ohraa tarttui pojan käteen. Ei kai pääsiäisenä voi liikaa ruohoa kasvaa etenkin kun ulkona talvi näyttäisi tekevän paluuta?!
 Tarkoitus oli istuttaa pääsiäisruohot lasten askartelemiin vanhoihin hauskoihin purkkeihin. Viime vuonna tehtiin maitopurkista Onnin kanssa pupun kaveriksi suloinen tipu, jonka ohjeen löydät täältä. Pilttipurkista tehty tipu on toissavuodelta. Purkkeja katsellessaan Onni totesi, että yksi kyllä puuttuu tai muuten pikkuinen jää ilman. Eihän sellaista vääryyttä voi vauvan ensimmäisenä pääsiäisenä päästä käymään! Löysimme taas kerran itsemme suunnittelemasta pääsiäispurkkia.

 Hyvin nopeasti Onni ilmoitti, että pilttipurkista tehdään pupu. Niin tietysti, että saadaan pienemmällekin tipulle kaveri! Pikkuinen myös rakastaa pupusia eli aihe sopi loistavasti senkin puoleen. Maalattiin siis purkki valkoiseksi ja alettiin miettimään mistä saadaan korvat ja muu tarvittava.

 Tällainen purkista sitten tuli. Korvat ovat pojan toiveen mukaan softiksesta samoin kuin nenäkin. Saa nähdä millaiset hiukset tälle pupulle oikein kasvaakaan :D Purkkiin voisi myös piilottaa esim. pieniä suklaamunia tai viestejä siltä oikealta pääsiäispupulta ;)

Jokos siellä on pääsiäisruohot muistettu laittaa kasvamaan? Ellei, niin vielä ehtii pääsiäiseksi!

8 kommenttia:

  1. Hauskat askartelut teillä! :)

    Mieleeni muistui miten lapsuudessa siskojen kanssa istutumme usein appelsiinista siemeniä äidin kukkien sekaan (äiti oli siis opettanut tämän itse meille). Usein niistä kasvoikin kiva taimi ja joskus onnistui kasvattaa niinkin isohko appelsiinipuu, joka lämpimänä kesänä sai olla pihalla ja teki jopa pari pientä appelsiinia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihania muistoja sinulla♥ Jännityksellä odotamme miten käy Onnin kasvatuksen :) Poika itse toki toivoo hyvin tuottoisaa hedelmäpuuta :D

      Poista
  2. Onpa kivat purkit ja varmasti helpot toteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne♥ Nämä tosiaan on nopeat ja helpot tehdä :)

      Poista
  3. Ihastuttavat purnukat ruoholle :) Varmasti sekä aikuisten että lasten mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani♥ Nämä tuovat kyllä väkisinkin hymyn huulille :)
      Rentouttavaa pääsiäisviikkoa!

      Poista