4. helmikuuta 2018

Mielikuvia bloggaamisesta

 Joskus on viisautta olla vaan hiljaa. Flunssan kourissa pää räkää täynnä muutaman yön valvoneena en vaan jaksa viisasta leikkiä. Päätin siis avata sanaisen arkkuni ja kirjoittaa muutaman sanasen joillekin bloggaamiseen liittyvistä mielikuvista.
 Mielikuva nro 1: Bloggaajat ovat ylimielisiä, itseään täynnä olevia, laiskoja onnenonkijoita, jotka myyvät myös lastensa yksityisyyden.
 Nykyään tuntuu, että tuo mielikuva pomppaa esille entistä useammin. Oma blogini on varsin pieni, mutta silti niin blogin kuin postaustenkin parissa saa aikaa kulumaan. Uskoisinkin laiskan varmasti löytävän helpompiakin hommia! Henkilökohtaisesti en myöskään pysty samaistumaan lasten yksityisyyden myymiseen, sillä omasta mielestäni olen siitä varsin tarkka.

 Mielikuva nro 2: Ilmaista roinaa tulee ovista ja ikkunoista, mutta bloggaajat myös kinuavat kaikkea. Mitään ei olla valmiita maksamaan täydellä hinnalla.
 Kyllä, jopa minä olen saanut ilmaisia tuotteita blogin ansiosta ja vieläpä täysin ilman velvoitetta kirjoittaa niistä. Etenkin pienempien, uusien yritysten, joilla ei juurikaan ole rahaa markkinointiin,  kanssa teen mielelläni yhteistyötä tuotetta vastaan. Kaikki yhteistyöt valitsen kuitenkin tiukan seulan läpi. Pelkän ilmaisen tuotteen takia en todellakaan ole valmis postausta kirjoittamaan!
  En myöskään yksityiselämässäni osaa edes pyydettäessä toivoa lahjoja saati kinuta yhtään mitään, joten tapoihini ei myöskään kuulu "kinuta" blogin varjolla. Muutaman kerran olen lähestynyt yrityksiä sähköpostitse yhteistyöehdotuksen merkeissä, mutta näissäkin tapauksissa tiesin yritysten etsivän jo bloggaajia yhteistyötä tekemään. Kinusin, tai omasta mielestäni kohteliaasti ehdotin yrityksille yhteistyötä saadakseni teille lukijoille iloa joulukalenteriin ilman mitään omaa hyötyä. Mikäli jotain tarvitsen, olen sen valmis myös itse maksamaan ja hyväksi havaittuani voin vieläpä ilman minkäänlaista hyötyä vinkata siitä blogissa tai instassa.

 Olen myös laiskana tai kiireisenä lähettänyt blogin sähköpostista monet viestit ihan vain saadakseni tietää lisää tuotteesta tarkoituksena ostaa mahdollisesti tuote ihan normaaliin hintaan. Viimeisimpään tiedusteluun olen odottanut vastausta yli kaksi viikkoa. Useamman kerran en ole saanut vastausta laisinkaan, vaikka onneksi joukossa on paljon myös yrityksiä, jotka kohtelevat kuin ihmistä ja vieläpä vastaavat nopeasti.
Mielikuva nro 3: Bloggaajat suosittelevat tuotetta vain yhteistyön takia, koska pelkäävät, etteivät saisi yhteistöitä jatkossa. 
 En kiellä, etteikö jotkut voisi mahdollisesti näin tehdäkin. Uskoisin kuitenkin yritystenkin arvostavan enemmän rehellisiä mielipiteitä, kuin väkisin väännettyjä hehkutuksia.  Kaikesta ei voi tykätä eikä kaikki voi sopia kaikille. En siis omalta kohdaltani pelkää sanoa rehellistä mielipidettäni. Mielestäni myös lukijoitaan arvostava bloggaaja on blogiyhteistöissäkin rehellinen, sillä epäaito hehkutus on helposti luettavissa rivien välistä.

 Oletko törmännyt vastaaviin uskomuksiin? Haluaisitko vielä tietää jotain bloggaamisestani? Vastaan mielelläni kysymyksiin!
 

4 kommenttia:

  1. Bloggaaminen onkin ollut mediassa tapetilla tässä viime viikkojen aikana. Olen itse sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi itse testata bloggaamista ja sen jälkeen vasta päättää onko tämä helppoa ja "onnen onkimista". Tämä siis vain oma mielipiteeni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Helppohan se on huudella, ellei ole päivääkään hommaa kokeillutkaan.

      Poista
  2. Tässä olisi muutamia kysymyksiä. Miksi aloit alunperin bloggaamaan? Miten ajattelit lasten näkyvyyden blogissa, muuttuuko se heidän kasvaessaan? Kouluikäusillä on jo varmasti selkeät omat mielipiteet. Kuinka kirjoitat postauksia, suunnittetko pitkälle eteenpäin? Mitkä asiat rajaat kokonaan blogin ulkopuolelle, joista et halua kirjoittaa? Oletko käynyt blogitapaamisissa? Oletko saanut ystäviä bloggaamisen kautta? Bloggaaminen on varmasti kivaa mutta vaatii myös aikaa! Itse tykkään kovasti blogistasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi ja kysymyksistä♥ Alun perin kaipasin jotain uutta, omaa, joka ei elämäntilanteen vuoksi olisi sidottuna aikaan ja paikkaan.

      Jo nyt isommat lapset ovat jääneet selvästi taka-alalle. Kuvia heistä tuskin juurikaan on enää tulossa, vaikka Tellu haaveileekin omasta vlogista tai blogista.

      Postausideoita on päässäni usein paljonkin, mutta olen myös hyvä unohtelemaan niitä. Kirjoitan luonnoksia pätkissä sitä mukaa kuin rauhassa ehdin. Luonnoksiin tai ajatusten tasolle saattaakin ajan puutteessa jäädä joitain kalenterin mukaan ajankohtaisia ideoita.

      Blogiin en ole valmis kirjoittamaan mitään sellaista, jota en voisi yleisesti esim. kerhoissa puhua. En myöskään paljasta esim. lasten oikeita kutsumanimiä, kouluja yms. tietoja.

      Varsinaisiin blogitapaamisiin en valitettavasti ole vielä päässyt, mutta ihania ihmisiä blogin kautta olen kyllä tavannut. Myös Perheblogit-blogiyhteisöön kuuluvien kanssa vaihtelemme säännöllisesti viestejä ja jaamme vertaistukea.

      Poista