15. helmikuuta 2016

10 vuotta

 Olen kirjoittanut tätä seuraavaa tekstiä kymmeniä kertoja päässäni ja muokannut vähintään yhtä monta kertaa luonnosta. Ei tämä vieläkään ole sellainen kuin jossain syvällä pääni sisällä ehkä kuvittelen. Tiedän jo etukäteen tämän tulevan aiheuttamaan lukijoille monia tunteita, jotka joillakin varmasti ovat myös negatiivisia. Kaikki tunteet ovat kuitenkin sallittuja ja niihin negatiivisiin kommentteihin olen tottunut jo ihan normaalissa elämässänikin.

 Kun ajattelee 10 vuotta eteenpäin, tulevaisuus saattaa tuntua hyvinkin kaukaiselle. Mutta entä sama aika taaksepäin? Itse muistan ainakin tasan tarkkaan mitä tasan 10 vuotta sitten tapahtui. Olin ollut viettämässä ystävänpäivää hyvän kaverini luona. Vienyt yhteiseksi lahjaksi kummilapselle sisaruksineen Mauri Kunnaksen kirjan ja kaverille keltaisen esikon. Pelattiin Chocoa ja naurettiin paljon sekä kävin lasten kanssa pulkalla läheisessä leikkipuistossa, jotta väsynyt kaverini saisi hieman levätä. Juotiin kahvia ja herkuteltiin leivonnaisilla. Vietettiin ihanaa ystävänpäivää. Alkuillasta kotiin ajellessa tunsin alamahassani kipua.
 Tasan kymmenen vuotta sitten istuin sairaalakammoisena yksin polilla vastapäätä hyvin tuiman näköinen lääkäri. Hyvin töksösti ja kaunistelematta hieman vihaisen oloinen lääkäri kertoi, eivät he voi tehdä vielä viikkoihin tulevan lapseni hyväksi mitään. Jos lapsi päättä syntyä, hän kuolee. Ainut toivoni on olla totaalisessa levossa ja toivoa sen auttavan. Pelosta täristen ja itkien soitin ennen kotimatkaa miehelleni. Kirosin ja vannotin, että käynti oli ensimmäinen ja viimeinen yksin. Onneksi näin on myös ollut.

  Tuosta päivästä elämäni muuttui. Saimme lopulta kaiken pelon ja epätietoisuuden jälkeen ihanan tyttären ja äitiys vei minut mukanaan. Koska kirjoitin viime vuonna aiheesta täällä, en ala kaikkea uudelleen kirjoittamaan. Toteankin vain, etten 10 vuotta sitten olisi uskonut olevani yhä kotona. Tarkoitukseni oli luoda uraa rakastamallani alalla, mutta hiljalleen ajatusmaailmani muuttui.

 Loppukesästä Onni täyttää 3 vuotta ja varmasti lähes kaikki automaattisesti olettavat minun lähtevän työelämään. Olemme miehen kanssa keskustelleet ja miettineet asiaa useina päivinä, iltoina ja öinäkin. Olemme listanneet plussia ja miinuksia, pähkäilleet arjen toimivuutta, lasten parasta tai mahdollisia ongelmia tulevaisuudessa. Joka ikinen kerta olemme kuitenkin päätyneet samaan ratkaisuun; minun on parempi olla vielä muutama vuosi kotona. Päätöksen ei tarvitse olla lopullinen ja kyllä, se pelottaa. Kuinka pärjäämme kun tuloni tipahtavat nollaan?
 Moni varmasti ajattelee, että olen lusmuilija, joka pelkää työtä. Näin ei missään tapauksessa ole! Mielelläni tekisin töitä kotoa käsin iltaisin lasten mentyä nukkumaan ja Onnin kerhoillessa. Tarjouksia otetaan suurella ilolla vastaan ;) Enemmän kuin mielelläni tienaisin tulevaisuudessa vähintäänkin sen mitä nytkin, mutta oikeasti onko sellaista työtä olemassa? On siis vain yritettävä säästää kaikessa muussa. Palattava siihen vanhaan tuttuun, jossa ei hetken mielijohteesta sitä iki-ihanaa paitaa lapselle ostetakaan. On luovuttava jostain omastakin ja kenties unohdettava perheen kanssa matkustelu.


 Tiedostan myös sen, ettei kotona olo kartuta eläkettä ja täten kurjuus voi jatkua eläkepäivilläkin. Mistä sitä kuitenkaan koskaan tietää olenko eläkeiässä enää hengissäkään! Aina olen kaikesta selvinnyt, niin miksi ei selviäsi sittenkin? Lapset taas ovat pieniä nyt, tämän pienen hetken eikä näitä hetkiä saa takaisin.
 Luopumisen sijaan uskon tämän ratkaisun tuovan lapsille paljon hyvää. Melua, hälinää ja suuria ryhmiä kammoava Onni, saa totutella uusiin tilanteisiin rauhassa omaan tahtiinsa. Ellei kerho suju tai jos se ahdistaa, siellä ei ole pakko käydä. Tellu saa yhä palata kotiin, jossa useimmiten ollaan häntä vastassa. Vaikka tyttö yksin kotona pärjäisikin, on hänestä mukavaa ja turvallisempaa palata koulusta kotijoukkojen odottaessa. Tietysti ihanteellisinta olisi jos samanlainen koulusta paluu olisi vielä molemmilla pojillakin ensimmäisillä luokilla mahdollista!

  Voihan olla, että kadumme tätä päätöstä syksyllä piankin, mutta silloin toimimme sen mukaan. Nyt varmaa on vain se, ettei unettomilta öiltä tulla lähitulevaisuudessa varmasti välttymään. Toivottavasti kuitenkin unettomuuden syy on yhä harvemmin Onnissa. Jossain syvällä sisimmässä se vanha minä yrittää lyödä jarrut lukkoon ja toisaalta taas nykyinen minäni on hyvin innoissaan. Pärjääminen pelottaa, mutta silti uskon tämän olevan tähän tilanteeseen oikea ratkaisu. Musta tulee ihan oikea kotiäiti, iiiks!

12 kommenttia:

  1. Rohkea päätös, tsemppiä! Mulle on myös hyvin tärkeää olla kotona, läsnä, kun omat lapset on pieniä. En silti ole erilaisia järjestelyitä vastaan, jokaiselle sopii eri tyyli. Mulla on toki yli vuosi aikaa ennen kuin pienempi tulee sen maagisen kolme. Olen kyllä tehnyt töistä tuossa poikien syntymien välissäkin osa-aikaisesti eli lähinnä viikonloppuja jolloin isä pystyy hoitamaan. Nyt viikonloppuna olin ensimmäisen kerran töissä yhden vuoron melkein kahteen vuoteen, se oli oikeastaan aika kivaa :) Mutta kyllä tällä hetkellä työ saa jäädä kakkoseksi lapsille ja teen perheen ehdoilla (perheen hyväksi) viikonloppu vuoroja sijaisena mun omassa työpaikassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Meillähän tilannetta vaikeuttaa myös se, ettei miehellä ole mitään säännöllisiä työaikoja. Näin ollen myöskään viikonlopputyö ei tule kyseeseen ja toisaalta meille on henkilökohtaisesti Tellun kouluun lähtemisen jälkeen viikonloppujen merkitys kasvanut. Perheitä on tosiaan erilaisia ja jokaiselle perheelle on se sopivin tyyli :)

      Poista
  2. Hei! Eksyin jo toistamiseen blogiisi tuolta blogilistan kautta. Tämä kirjoituksesi osui niin omaan tilanteeseeni, että uskaltaudun nyt kommentoimaan reilusti "omalla nimelläni", vaikka vasta perustetun blogini rakentaminen on vielä kesken (en ole liittynyt blogipolkuihin ja muihin yms.).
    Mistä nyt aloittaisin? Tämä aihe menee niin omiin tunteisiini, että voisin kirjoittaa tästä romaanin. Omat valinnat, perheen sisäiset valinnat. Ne ovat nimenomaan niitä - omia ja sisäisiä. Ne eivät kuulu ulkopuolisille mitenkään. Jos poikkeaa yleisestä valtavirrasta, saa kuunnella muiden arvostelua. Ne muutko sen tietävät mikä on "minun" perheelleni ja elämäntilanteelleni parasta? Jos valitsee toisin mitä valtavirta, joutuu selittelemään ja perustelemaan valintaansa. Miksi? Eiväthän "ne muutkaan" tee niin. Se, ettei käy normaalisti töissä niin kuin kai suurin osa, on useimmille punainen vaate. Itse en voi ymmärtää miten muiden (perheiden) elämänvalintoja edes voi arvostella. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa miten kuuluu tehdä. Ihmiset, vanhemmat, lapset, perheet, elämäntilanteet ovat kaikki niin erilaisia. En voi sietää tiettyyn muottiin survomista. Sama muotti kun nyt ei vain kaikille sovi.
    Eli suvaitsevaisuutta kiitos <3

    Ja aivan ihana takki sinulla!! Ekaksi tuli mieleen Fjällräven, mutta onko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun eksyit ja uskaltauduit kommentoimaan♥ Olen ehkä itse eniten yllättynyt lähipiirin kommenteista. Siis heistä, jotka oikeasti tietävät kuinka hankalaa meidän olisi arki järjestää ja joille kerta toisensa perään pitäisi selventää miksi muut selviäisivät vastaavasta vaan me emme halua. Olen myös huomannut miten monelta työttämältä tivataan miksi ei ole töitä. Aivan kuin kotona oleminen olisi työttömän vika. Suvaitsevaisuutta kaipaan siis minäkin!

      Mä olen yleensä vain täällä kameran toisella puolella ja tuossa kuvassa on pojista isompi ihanassa Reiman takissaan :)

      Poista
    2. Jotenkin yhdistin kuvan ja alkutekstin ja oletin, että se olet sinä :) No ihana takki joka tapauksessa!

      Poista
    3. Mulle ois aivan hyvin voinut käydä sama :D Mä aina löydän lapsille ne kaikkein ihanimmat takit ja itse yritän epätoivoisena vuodesta toiseen etsiä sitä täydellistä :)

      Poista
  3. Minusta tämä on rohkea päätös! :) Jokainen tietää kyllä mikä on omalle perheelleen se paras ratkaisu ja on toimittava sitten sen mukaan.. Teillä on kuitenkin pieni tyyppi joka kaipaa vähän enemmän huomiota eikä tätä aikaa saa takaisin myöhemmin vaikka haluisi!

    Itse en ole luonteeltaani ollenkaan sellainen joka viihtyy pitkään kotona ja tämä toisaalta harmittaa. Nauti nyt niin kauan kuin "talous kestää" <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Yksi hyvin suuri vaikuttava tekijä päätökseen oli juuri meidän kuopus. Toki loppukesään on aikaa ja yöt voivat parantua, mutta kuinka jaksaisin olla skarppina töissä valvottujen öiden kanssa? En toki pääse kotonakaan päivisin nukkumaan tai lepäämään, mutta onhan se eriasia kuitenkin. Toisaalta taas haluamme Onnillekin tarjota saman mitä isommille ja mahdollisuuden rohkaistua väkijoukossa sekä hälinässä omaan tahtiinsa.

      Munkaan ei tosiaan pitänyt kotona viihtyä, mutta hups :D Voin kuitenkin luvata, että nautin taatusti vielä kun voin :)

      Poista
  4. Arvostan kotiäitejä valtavasti. Vaikka äitini ei ollut lapsuudessani kotiäiti, muistan sen tunteen, kun hän oli leiponut pullaa ja paistanut lättyjä kun tulimme siskoni kanssa koulusta. Oli ihanaa tulla kotiin, kun äiti oli vastassa! Tämän edun tarjosi tiuhaan syntyneet pikkusisarukseni sekä äidin äitiysloma ja hoitovapaa. :) Tsemppiä kotiäitiarkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tsemppiä tässä tullaan varmasti toisinaan tarvitsemaankin :) Itse taas muistan kuinka Tellunkin ikäisenä oli ankeaa palata tyhjään kotiin ja selviytyä koko ilta yksin vuorotöiden vuoksi. Pimeän aikaan joskus pelottikin.

      Poista
  5. Voisin huitaista sellaista tyyppiä, joka väittää kotiäiti/koti-isää laiskaksi lusmuksi..! Monesti ollut puhetta, että jos tämän kaiken mitä välillä lasten kanssa tekee ja kokee joutuisi/saisi kokea töissä niin palkka olisi vähintään 5000e/kk, että siihen lähtisi :D

    Mä tykkäisin myös tehdä kotoa käsin töitä tai vaihtoehtoisesti viikko töitä, viikko vapaata tai joku vastaava malli. Normi rumbassa palaa loppuun niin äkkiä...

    Ja toiseks monessa perheessä ne hoitomaksut verottaa niin paljon palkasta, että tosissaan sais olla hyväpalkkainen työ että kannattas mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten totta, että päivähoitomaksujen yms. kulujen kanssa ei joka homma enää kannatakaan. Mekin laskettiin, että pienempien hoitokulut, työmatkakulut yms. syö jo melkoisesti sitä tulopuolta. Ja mites sitten tehdä pienille koululaisille kun heillä on loma ja vanhemmilla töitä?

      Poista