12. tammikuuta 2016

Vihdoin!

 Kylläpä tuntuu taas mukavalle istua koneen ääressä, vaikka uudet jutut aina vaativatkin totuttelua! Aivan kunnossa kone ei vieläkään ole ja mm. kuvankäsittelyohjelma puuttuu, mutta nyt pääsen sentään taas postauksia tekemään :)

 Oikeastaan ei tässä paljon ole konetta kaivannut muulloin kuin talon ollessa aivan hiljainen. Koneella notkumisen sijaan olen listannut lähiaikojen puuhia ja suunnitellut remonttia. Ensimmäiseksi hankintalistalle pääsi yksimielisesti miehen kanssa keittiön pöytäryhmä, joka on hajoamispisteessä. Olisin halunnut sen vaihtaa uuteen jo monen monta vuotta sitten ja vihdoin mies on samaa mieltä asiasta! Vielä kun mies ehtisi huonekalukaupoille ja olisi samaa mieltä siitä millainen uusi ryhmä tulee olemaan :D

 Pakkovieroituksen aikana oli tarkoitus myös kaivaa puikot tai virkkuukoukku esiin, mutten ikinä päässyt lankakauppaan asti. Sen lisäksi kirja- ja lehtipinot odottavat yhä yöpöydällä. En vain väsyneenä jaksa lukea. Iltaisin oli kuitenkin oikein mukavaa käpertyä kuuma muki kourassa viltin alle takan edustalle ja rupetella rauhassa miehen kanssa. Tuli siinä katsottua kyllä normaalia enemmän telkkariakin.
Pakkasista huolimatta ollaan nautittu kauniista luonnosta sekä ulkoilusta lasten leikkiessä piiloa yms. Isompien lasten kadotessa jo sisälle lämmittelemään, on Onni jatkanut ulkona puuhastelua kunnes hänet on väkisin vanhemman jäätyessä kannettu sisään. Onni on siis rakastunut kolaamiseen ja aura-autolla ajamiseen ja välittömästi ulos päästyään on kolassa kiinni.  Tänään onneksi ollaan saatu jo lisää luntakin eli Onnille lisää kolattavaa ja pian voimme kaivaa sukset ja pulkatkin esiin :)

 Toivottavasti saan pian sen kuvankäsittelyohjelman koneelle asti niin pääsen taas normaalisti kirjoittelemaan :) Sitä ennen kuulisin kuitenkin mielelläni mitä teille kuuluu?

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana ja kolaaja! :) <3 Tänne kuuluu hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pieni morjesteleva kolaaja kyllä rakastaa tuota puuhaa. Miten lie pärjää, kun lumet sulaa? Ihanaa, että sinne kuuluu hyvää!

      Poista
  2. Jee. Uusi tietsikka! :D Täälläkin ollaan nautittu pakkasista ja lumesta. Tosin tänään sitä lunta on ollut melkein jo liikaa. Polvikorkuisilla saappailla ei siis pärjännyt enää kun tulin kotiin töistä.. Lapset ovat tietty innoissaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun saisi kaiken tarpeellisen koneelle ja mies oppisi olemaan hölmöilemättä niin voisin tuulettaa :D Me ollaan oltu tänään moneen otteeseen pihalla kolaamassa ja taas aamulla samaa puuhaa edessä. Pienimies on enemmän kuin innoissaan ja itse kiittelen, että on sentään pari innokasta apuria ja pakkaslumesta kyse :)

      Poista