20. tammikuuta 2016

Tahdotko postia meiltä?

 Yön pimeinä tunteina sitä on aikaa ajatella kaikenlaista. Mieluiten sitä tietysti nukkuisi, mutta pienen uniterroristin valvottaessa tulee mieleen kaiken laista. Hyvin usein ajatuksissa ei enää aamulla ole mitään järkeä, mutta toisinaan ajatukset jäävät päähän muhimaan.
Toissayönä mietin ensin yksinäisiä ihmisiä ja sitten ajatukseni harhailivat ystävänpäivään. Mietin niitä koululaisia, jotka joutuvat yksin nurkasta katselemaan muiden luokkatovereiden vaihtaessa ystävänpäiväkorttejaan. Mietin kuinka yksinäinen ihminen voikaan ahdistua positiiviseksi jutuksi tarkoitetusta päivästä ja mietin niitä yksinäisiä vanhuksia, jotka makaavat yksin kotona. Niitä, joiden luona kotihoito käy pikaisesti kaksi kertaa päivässä ja muun ajan he lähes kokonaan katselevat yksin sängystä kattoa. Lopulta mietin myös Tipulan Emosta, joka viime viikon postauksessaan lupautui lähettelemään postia.

 Tänään Postisen välistä syliini tipahti kortti. Mainoskorttihan se oli, mutta tipahtaessaan se sai aikaan monenlaisia ajatuksia. Jos voittaisin lotossa, ostaisin valtavan ison kasan kauniita kukkia, joilla lasten kanssa ilahduttaisimme niin yksinäisiä kuin muutenkin ilahdusta kaipaavia ihmisiä. Tuohon ei valitettavasti mahdollisuutta ole, mutta päätinpä hetken mielijohteesta napata Emoselta haasteen vastaan.
 Nyt siis kaikilla halukkailla on mahdollista saada postia! Täällä on myös innokkaita pikkuapulaisia, jotka mielellään lähettävät postia muille lapsille! Riittää siis, että kommenttilootaan hihkuu kiinnostuksesta postin vastaanottamiseen ja sen jälkeen laittaa osoitetietoja sähköpostilla osoitteeseen tellujapikkutary(at)gmail.com. Me jäämme täällä jännittyneinä odottelemaan päästäänkö postituspuuhiin :D

 Kaunista keskiviikkoa!


8 kommenttia:

  1. Jään ehdottomasti odottelemaan postia ja meidän pikkupojat ilahtuvat varmasti kovasti jos sinun pikkuapulaiset halauavat lähettää vaikka piirrustuksen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, me päästään postin tekoon :D Postia siis tulossa kunhan saadaan pöpöt ajettua talosta ulos :)

      Poista
  2. Täällä innokas "posteilija". Myös mun tytär 3 v. rakastaa korttien ja kirjeiden tekoa ja lähettelyä, ja tietysti vastaanottoa. Mietin itsekin, jos nappaisin tuon Emosen haasteen, saa nähdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten postin tekoa ja lähetystä on niin mukava seurata sivusta! Ja tietysti lapset osaavat riemuita postistakin ihan toisella tavalla. Ikinä en ole nähnyt niin iloista ihmistä laskun saatuaan kuin mitä Onni oli sairaalalaskun saapuessa :D Tiinä on mun nimi, te on mulle!

      Poista
    2. Kiitos tuhannesti kirjeistä! Ilahdutti hurjan paljon tämmöisenä ankean sateisena päivänä. :) Tytär on aivan haltioissaan kirjeen sisällöstä!

      Poista
    3. Ihanaa jos postit olivat mieleisiä ja onnistuivat tuomaan iloa harmauden keskelle :)

      Poista
  3. Mä ihan unohdin tämän! Jos vielä ehtii mukaan, niin minä haluaisin postia! :)

    Haha, ihana Onni ja sairaalalasku! :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki ehtii! Mä saatoin ehkä hieman odottaakin, että ilmottautuisit mukaan :D

      Poista