6. tammikuuta 2016

Pullapoika

  Pikkutäry harmitteli aamupäivällä, ettei hän ole pitkään aikaan saanut omaa korvapuustia. Vaikka pojan kanssa paljon hyvää leivotaankin, olen suosinut helppoja ja nopeita versioita. Kammoni sitkoa vaativien gluteenittomien leivonnaisten tekoon syntyi jo samana päivänä saadessamme tietää pojan allergiasta. Silloin olimme miehen kanssa juhlissa, joissa tuttu pitopalvelun emäntä kirosi gluteenittomien leivonnaisten rakenteen. Olin siis ennakkoluuloinen ja aivan varma ettei pullasta voisi kotileipuri hyvää saada.
 Pikkutäry oli tänään niin hellyttävä haikaillessaan korvapuustin perään, että päätin pojan kanssa kokeilla millaisen sotkun saisimmekaan aikaan. Tehtiin tahmainen pullataikina, jota poika napsi suuhunsa ja kauli onnellisena. Levitettiin kunnolla voita, kanelia sekä sokeria ja jännittyneinä kohohettiin pullia tunnin verran. Jännitys taisi itselleni olla liikaa, sillä pullien ollessa uunissa tajusin migreenin tulevan väkisin kylään.

 Jälkiviisaana voin kuitenkin sanoa meidän vältelleen Pikkutäryn pullan leipomista ihan turhaan! Ensinnäkin itse tehden pullat tulevat hyvin paljon edullisimmiksi eikä se tekeminen mitään rakettitiedettä ollutkaan! Pikkutäryn mielestä meidän tekemä pulla maistui maailman parhaalle ja erittäin tarkan ja vaativan makuaistin omaava mieskin napsi pelliltä useammankin pehmeän pullan. Muutaman pullan vielä sain migreenin hellitettyä pelastettua pakastimeenkin :)

 Onko teillä leivonnassa jotain tällaisia kammotuksia, joita ette uskalla edes kokeilla?

8 kommenttia:

  1. Hyvä, että pullat onnistuivat :D Hui - on paljon asioita joita en uskalla tehdä itse. Kaikki gluteenittomat kuuluvat kyllä siihen kategoriaan. Lisäksi esimerkiksi tuulihatut ovat sellaisia joiden tekoa stressaisin kovasti.. Ehkä vielä jonain päivänä uskallan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin ajattelin ennen pojan allergiaa, mutta oikeasti saa niistä helpostikin hyvää! Tuulihatut on kyllä täälläkin sellaisia joita en ihan heti alkaisi tekemään!

      Poista
  2. Moni kiroaa kyllä juurikin gluteenitonta pullaa vaikeasti tehtäväksi. Ne usein menee tosi kovaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin olen asian ymmärtänyt! Tämä pulla ei onneksi mennyt kovaksi, mutta toisaalta jätin itse taikinankin melko pehmeäksi tai tahmaiseksi. Tavallisedstakin pullastakin kun saa kovaa jos siihen laittaa liikaa jauhoja. Tämä taikina ei siis ollut maailman lapsiystävällisin, mutta lopputulos oli maistuva :)

      Poista
    2. Laitatko ohjeen? Kun äitini on monesti yrittänyt ja vaikka jättänyt taikinan kuin löysäksi niin niistä on tullut just ennemmin jääkiekkoja :D Tosin onkohan sit se kun äiti kokeilee maidoton, pähkinätön, luontaisesti gluteiiniton..?

      Poista
    3. Joo mä laitan tänään kun pääsen ilman häslääjää koneelle! Reseptin olen alkujaan saanut kaverilta, joka itse on muokannut siitä heille sopivaksi myös munattoman ja maidottoman version.

      Poista
  3. Voi miten hyvän näköinen pulla! Tulin vastavierailulle! Kiva blogi sinulla! :) Jään seurailemaan! Mukavaa päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sydämellisesti tervetuloa ♥ Nämä pullat kyllä ylittivät kaikki odotukseni :)

      Poista