12. marraskuuta 2015

Jouluttaa! Vaan mitä mieltä blogin joulukalenterista?

 Meillä asuu talon täydeltä jouluun hurahtanutta väkeä. Aluksi mies ei ymmärtänyt hurahtamistani lainkaan, mutta on reilussa kymmenessä vuodessa kehittynyt hänkin. Ei lienee ole vaikea arvata, että meillä joulu on jo pitkällä?! On punaista jouluverhoa, tähteä ikkunassa, juotu glögiä ja herkuteltu tortuilla, askarreltu, kuunneltu joululauluja sekä luettu joulukirjoja. Flunssan iskettyä meillä pyöri myös jo yksi lasten suosikkielokuvista eli Petteri Punakuono.

 Omaa joulumieltäni ja innostustani hieman latistaa temppuilevat ja kipuilevat sormeni, Pikkutäryn niskasta löytynyt patti sekä joulun alla oleva Onnin kontrollikäynti. Tuolloin kuulemme mitä tehdään viimeksi hieman epäonnistuneen operaation kanssa. Leikataanko poika uudelleen, odotellaanko vielä vai onko ratkaisuna vain tiivis seuranta? Tulevaisuutta kukaan tuskin pystyy ennustamaan, mutta toivon pojan pahimmilta uhkakuvilta kuitenkin välttyvän. Ehkä jouluun keskittyminen onkin vain tämän kaiken miettimisen sijaan hyvästä ja suunnitelmia pulppuaakin päähän niin että osan ehdin jo unohtaa :D
 Oikeastaan tulinkin pikaisesti kyselemään millaisia toiveita teillä olisi blogin joulukalenterin suhteen? Jatketaanko samaan tyyliin kuin viime vuonna, jolloin keskityttiin pääasiassa lasten kanssa puuhailuun vai olisiko mukavampaa jos tänä vuonna luukuista paljastuisi jotain muuta? Vai onko koko blogin joulukalenteri ihan tylsä juttu? Kuten äsken mainitsin, ideoita olisi joulukalenterinkin suhteen jo muhimassa, mutta kuulisin mielelläni mistä te lukijat pidätte! Toki tähän samaan syssyyn saa laittaa myös kysymyksiä ja toiveita koko blogiin liittyen.

   Nakkisormi kiittää jo etukäteen ja lähtee kakkukahville toivottaen hyvää päivän jatkoa :)

4 kommenttia:

  1. Joulukalenterit ovat kivoja! Erityisesti tykkään lasten kanssa tehtävistä jutuista, joista saa ideoita omiinkin päiviin. :) Toisaalta myös muut diy-työt ja esim. leipomisjutut ovat kivoja!

    Kurjaa, että teillä on joulunodotusta varjostavia juttuja perheessä. :( Toivottavasti asiat lutviutuvat parhain päin ja pääsette nauttimaan joulusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Eiköhän me joulusta osata nauttia kaikesta huolimatta. Eletään päivä kerrallaan ja katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan :)

      Poista
  2. Höh. Lapsiperheen arjessa tulee aina joskus vastoinkäymisiä. Toivotaan, että asiat järjestyvät mahdollisimman pian <3.. Olisi kiva lukea ihan yleisesti teidän perheen joulufiilistelystä, askarteluista ja tekemisistä. Ja joululahjavinkkejä saa tietty jakaa. Hihii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Tai kuuluuhan ne vastoinkäymiset ihan kaikkien elämään, mutta lasten kanssa vaan sattuu ja tapahtuu enemmän :) Meillä on kyllä monen ikäistä lahjottavaa eli jotain vinkkejä voisi kyllä miettiäkin!

      Poista