12. syyskuuta 2014

Pienimmälle talveen

 Meidän pienimmällä alkaa talvivarusteet olemaan varsin hyvässä jamassa vaikken ole vielä edes meidän jemmoja ehtinyt kaivelemaan. Asusteita ja ehkä kengät vielä puuttuvat. Pidin jotenkin itsestään selvänä pienimmältäkin löytyvän meidän luottomerkkiä Tickettiä, mutta ellei jemmoista löydy niin tänä talvena pienin pukeutuu Reimaan. Toivottavasti osoittautuu kestäväksi sillä maassa möyrimistä on luvassa oli lunta tai ei!

 Mies oli työreissulla ollessaan kahvittelun lomassa huomannut jonkun tarjouksen ja ostanut pienimmälle haalarin. Vaikka miehen mielestä meidän lapsilla on aivan liikaa vaatetta eikä yhtään tarvittaisiin lisää, ostaa hän usein jotain tarpeellista vaatetusta. Mies on useamman kerran soitellut työmatkoillaan lastenvaateliikkeisiin kuulemma hämmentäen myyjiä kysymällä esim. Ticketin sadepukuja. Mutta siis tämän haalarin koko on 80. Vielä ei olla päälle sovitettu ja musta tuntuukin tämän olevan vielä iso pojan vaatteiden ollessa nyt pääosin 68. Joitain vaatteita on jo kyllä koossa 74 käytössä. Jos puku osoittautuukin isoksi niin eihän se ainakaan päikkäreillä haittaa!


  Pienille aarteille löytyy vetoketjullinen taskukin.


 Hanskat ovat kokoa 0.  Kokoa isommat olisivat selvästi liian suuret eikä touhuamisesta tulisi mitään. Voisin kuvitella puvun olevaan väritykseltäänkin aika ihanteellinen maassa möyrimiselle. Tai ainakin toivon ettei tästä harmaasta lika niin herkästi erotu.

 Mitäs pidätte tästä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti