3. joulukuuta 2018

3. luukku

 
Meillä rakastetaan kirjoja! Mikäs onkaan sen mukavampaa, kuin käpertyä illalla yhdessä sohvalle takkatulen ritistessä taustalla. Jouluisia kirjoja lukemalla saa myös helposti ja mukavasti lisää yhteisiä joulupuuhia.
 Eräänä jouluna tonttu toi lapsille joka yö uuden joulusadun. Jouluisista kirjoista saisikin helposti myös joulukalenterin tehtyä sillä kirjastot ovat pullollaan hauskoja joulusatuja! Lukemisellahan on lapsille tutkitusti monia hyötyjä; lapsen sanavarasto kasvaa, lapsi menestyy koulussa paremmin, mielikuvitus, tunneäly sekä taidot kehittyvät ja jopa lapsen lähtökohdat elämään paranevat. Näiden lisäksi lapsi nukkuu paremmin iltasadun jälkeen. Ei siis pöllömpi idea hypähtää joulusatujen maailmaan joka ilta!

 Me käymme usein kirjastossa, mutta sen lisäksi omistamme runsaan kotikirjaston. Joulusatujakin on kertynyt iso pino, eikä näissä kuvissa ole edes kaikki! Kirjoja löytyy luettavaksi kuitenkin niin perheen pienimmälle kuin koululaisillekin. Jokaisella taitaa olla ne omat suosikkinsa.
 Suosituimpia joulukirjoja meillä on ehdottomasti olleet perinteiset Mauri Kunnaksen kirjat. Myös pikkuisella on omansa ja hän lukeekin ahkerasti Joulu ja Kling! kirjojaan. Lisäksi luettavaksi päätyy usein hassut tyypit Outolasta eli Tatun ja Patun joulukirja sekä Richard Scarryn Kaikkein paras joulukirja. Myös Tiina Nopolan Siirin jouluyllätys on useaan kertaan luettu.
 Toisinaan joulukirja voi hurmata pelkällä kuvituksellaankin. Tuiki joulupuun ja Täydellisen joululahjan kuvitukset ovat lasten mieleen, mutta selvä suosikkikin löytyy.  M. Christina Butlerin Siili-kirjat ovat lumonneet lapset jo pelkillä kuvituksillaankin yhä uudelleen ja uudelleen! Pupuja rakastavina lapset ovat tykästyneet myös Pikkupupun joululahja-kirjaan.
Edellä mainittujen kirjojen lisäksi pikkuiselle löytyy toki muutakin sopivaa luettavaa. Pienten kestosuosikki on tietysti Puppe, jonka luukkuja on jännittävää availla kerta toisensa jälkeen. Pikkuinen pitää kovasti myös kirjoista, joissa on erilaisia pintoja kosketeltavaksi.
 Ja tokihan joulusatujen joukosta löytyy niitä lasten suosikkihahmojakin; Muumit, Nalle Puh, Viiru ja Pesonen sekä Autot. Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset saa joka vuosi naurut osakseen ja telkkaristakin tutun Lumiukko-sarjan kirjat koskettavat. Seuraavaksi on menossa testaukseen millaisia tunteita Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö saakaan aikaan.

Jos kaipaat pukinkonttiin lapsille ekologisia, laadukkaita ja ennen kaikkea kauniita lahjoja, käy nappaamassa instan puolelta paljastuneesta luukusta itsellesi alekoodi ;)

 Onko sinulla joulukirjasuosikkia?

4 kommenttia:

  1. Moikka! Meillä rakastetaan kans joulukirjoja. Meidän poikien mielestä hauskimmat joulusadut ovat ne jossa on lauluja satujen välissä (sellaiset opukset jossa on monta pientä satua peräkkäin <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, miten miten ihmeessä multa on mennyt tuollaiset kirjat ihan ohitse?! Meillä lapset rakastavat musiikkia ja satuja eli olisi ihan täydellisiä :D

      Poista
  2. Meillä oli yhdessä vaiheessa joulukalenteri kirjan muodossa, mutta se on mystisesti kadonnut jonnekin. Se oli ihan lasten suosikki. Pitää vissiin ostaa uusi, sillä siinä oli sopivan mittaisia satuja, joita myös ihan pienimmät malttoivat kuunnella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset kirjat on kyllä mahtavia, etenkin jos sadut sopivat kaikille lapsille. Esim. tuossa Tonttu Toljanterissahan on joka päivälle oma pätkä, mutta ei perheen pienimmät välttämättä vielä jaksa niitä kuunnella.

      Poista