18. joulukuuta 2018

14. luukku

Joulun aikaan ihmiset liikkuvat ja kyläilevät paljon. Meilläkin viimeisen viikon ennen joulua ovi käy tiuhaan ja kahvipöytään saa kattaa herkkuja tämän tästä. Tykkään tarjota itsetehtyä ja mielellämme lasten kanssa leivomme muutakin kuin pipareita tai rasvaisia torttuja. Joulun aikaan puuhaa on kuitenkin niin paljon, ettei mitään aikaa vievää välttämättä ehdi leipomaan.

 Yksi tämän joulun suosikkimaku tuntuu olevan pipari. On piparimunkkia, nyhtöpiparipullaa, suklaisia piparipalloja... Piparin makuiset muffinssit on helppo ja nopea tehdä, mutta itselläni oli ajatuksena paistaa pieniä jouluisia kuivakakkuja. Unohdinpa vaan hankkia siihen tarkoitetun vuuan! Siispä kaivoimmekin donitsipellin esiin ja teimme piparilta maistuvia rinkuloita, jonka ohjeen olin joskus jemmannut jostakin.
 Gluteenittomat joulurinkulat
2,5dl gluteenittomia jauhoja
1dl sokeria
1tl soodaa
1tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
noin tl kanelia
noin tl neilikkaa
töräytys kardemummaa
1dl maitoa
noin 2 rkl siirappia
1 muna
50g sulatettua voita

Päälle:
pikeeriä
koristeita

 Sekoita kuivat aineet yhdessä ja nestemäiset toisessa kulhossa. Lisää nestemäiset aineet kuivien joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Pursota taikina donitsivuokiin noin puoleen väliin asti tai käytä muffinssivuokia. Paista 200 asteessa noin 10 min. Jäähdytä kunnolla, jonka jälkeen dippaa pikeerissä sekä koristele haluamallasi tavalla.

 Nämä meidän omat unohtuivat vähän turhan pitkäksi aikaa uuniin ja kuivuivat kuivakakkumaiseksi. Olivat kuitenkin mahtavan hyviä tästä mokastani huolimatta ja koko satsi katosi ennen iltaa. Onneksi sentään vieraat ehtivät kahville ennen sitä :D

 Millaisia jouluisia herkkuja sinä tarjoilet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti