24. tammikuuta 2018

4 kuukautta

 Pieni Rumpalin tavoin pomppimisesta nauttiva poikamme on saavuttanut jo 4kk:n iän. Vastahan tänne kirjoittelin 3kk:n kuulumisia! Ei siis ihme, jos päivät tuntuvat usein kiitävän ohitse sillä en taida enää pysyä lainkaan perässä :D
Nyt 4kk:n iässä koliikki alkaa vihdoin olemaan vain muisto! Illat ovat siis pääosin helpottaneet, vaikka toisinaan vielä pienoista mahanväänteistä johtuvaa kitinää onkin havaittavissa. Enää hyvin harvoin se kuitenkaan on itkua vaan lähinnä sellaista yleistä tyytymättömyyttä yhtään mihinkään. Noina hetkinä syli on yhä maailman paras paikka, mutta muutoin pikkuisesta on kuoriutunut jo ympäristöään innokkaasti tutkiva seikkailija.

 Lääkärineuvolassa saimme kuulla painonnousun kääntyneen nyt laskusuuntaan. Tämä ei itseäni yllättänyt, sillä vauvan kaksoisleuka on pienentynyt huomattavasti. Ahkera touhuilu kuluttaa enemmän energiaa. Vielä jatkamme kuitenkin pelkästään imetyksen voimin, sillä maito tuntuu kuitenkin yhä riittävän. Pikkuinen sai lääkäriltä kehuja todella mahtavista ylävartalon lihaksista ja kieltämättä tässä voisi olla kateellinen niistä itsekin :D 
 4kk:n iässä Pikkuinen on kova jutustelemaan ja taitava touhuilija, joka nauttii sisarusten kanssa leikkimisestä. Pikkuinen vie jo taitavasti lelua kädestä toiseen ja tietysti välillä myös suun kautta! Hän kääntyilee ja pyörii napansa ympäri nähdäkseen varmasti kaiken. Liukkaat lattiamme vielä hidastavat vauhtia, mutta pitävällä pinnalla Pikkuinen myös ryömii jo pieniä matkoja eteenpäin. Tätä vaihetta sisarukset ovat suurella innolla odottaneet, mutta nyt alkaa mielipide muuttumaan. Pikkuvelihän pystyy jo tulla anastamaan leluja leikeistä tai ei ainakaan osaa leikkiä oikein!

  Päivissä on jo selvä rytmi ja olemme hiljalleen hieman saaneet aikaistettua Pikkuisen yöunien alkamista. Pikkuinen herää kuitenkin joka ilta lähes minuutin tarkkuudella klo 23.30 ja tyyntyy vain sylin sekä maitohörpyn kautta takaisin yöunilleen nukkuen 7-9h putkeen. Liikkeelle lähtö on tehnyt vauvan nukkumista levottomammaksi, mutta unipesä rauhoittaa unissa liikkumista niin, ettei öisin jouduta kuitenkaan nousemaan.

  Aamuisin pikkuinen herää ihan omineen höpöttelemään unikavereilleen ja pinnasängystä löytyykin oikea aurinko. Aamumaidon jälkeen Pikkuinen jatkaa uniaan vielä noin 2h, jonka jälkeen on muutaman tunnin hereillä ennen päikkäreitä. Päiväunilla vauva viihtyy hyvällä tuurilla tunnista kahteen, jonka jälkeen painetaan yöunille asti yhdellä maksimissaan vartin torkuilla. Päivämme on siis täynnä touhua, naurua ja suuria tunteita♥

 Mitä muille vauvoille kuuluu?

2 kommenttia:

  1. Ihana pikkuinen! <3 Kiva, että teillä on jo kunnollinen rytmi. Se helpottaa elämää kummasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Hän on kyllä oikea hurmuri :) Rytmin löytyminen kyllä helpottaa elämää hurjasti!

      Poista