3. tammikuuta 2018

Perhekalenterista apua arjen hallintaan

Yhteistyössä Yours Mine Design

 Tapanani ei ole tehdä uudenvuodenlupauksia enkä tehnyt niitä nytkään. Mietin kuitenkin usein vuoden vaihtuessa miten voisi tulevasta tehdä vieläkin paremman. Tänä vuonna koitan olla unohtelematta niin paljon :D

 Meillä on aina ollut keittiön seinällä ei niin ihana mappikalenteri, johon on saanut laitettua niin tärkeät merkinnät kuin paperitkin. Perheen kasvaessa kalenterin kirjoitustila vaan ei ole riittänyt ja talo on täyttynyt useammasta versiosta. Muuten hyvä, mutta arvaa onko niitä jaksanut täyttää tai katsoa? Etenkin olemattomilla yöunilla on merkinnät jääneet täysin hunningolle.
 Olen tänään innoissani suunnitellut meidän uutta kalenteria. Sain yhteistyön merkeissä Yours Mine Designin Meidän vuosi 2018-seinäkalenterin, jossa on päivää kohden peräti neljä saraketta. Ihan ei tässäkään kalenterissa riitä jokaiselle perheenjäsenelle omaa saraketta, mutta toisaalta pienemmillä pojilla onkin vielä harvemmin mitään muistettavaa. Reilunkokoiset sarakkeet takaavat myös sen, että yhteen mahtuu kuitenkin tarvittaessa useampikin merkintä.
Reilun kirjoitustilan lisäksi kalenterin mukana tulee hauskoja tarroja sivuja elävöittämään. Etenkin Onni oli innoissaan näistä ja oppi nopeasti ymmärtämään mikä tarra tarkoittaa synttäreitä. Tarrat pystyy siirtämään sivulta toiselle, jolloin myös esim. lasten kaverisynttärit pystyy merkitsemään niin, että lukutaidoton Onnikin osaa laskea päiviä odotettuihin juhliin tai loman alkuun.
 Uskon, että tästä kalenterista on vuoden aikana hyödyn lisäksi myös paljon enemmän iloa koko perheelle. Ensinnäkin kalenteri näyttää edeltäjiään huomattavasti tyylikkäämmälle eikä pistä seinältä heti silmään. Vaikka itse suurimmaksi osaksi joudunkin vastaamaan kalenterin täytöstä, on yhdestä kalenterista muidenkin helppo tarkistaa missä mennään ja näin unohduksia ei pitäisi enää käydä, ainakaan niin usein. Kuten mainitsin, jopa Onni pystyy nyt kalenteria "lukemaan". Tärkeille papereillekin hommasin väliaikaisesti jääkaapin oveen laitettavan magneettinipsun, joten pysyvät nekin yhä tallessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti