3. lokakuuta 2017

Pieni nuhanenä

 Samalla kun syksy loistaa luonnossa kauniina, on myös tautiarmeija lähtenyt liikkeelle. Hieman ennen pikkuisen syntymää alkoi koulun terveydenhoitajalta kantautumaan Wilma-viestejä koulussa esiintyvistä taudeista. En koskaan ole ollut vastasyntyneenkään kanssa mikään hysteerinen taudin pelkääjä. Viestejä lukiessa aloin lopulta kuitenkin tehostetusti valvoman omien lasten käsien pesua koulusta tullessa ihan vain varmuuden vuoksi.

 Vaikka arkena joudun pikkuisen kanssa käymään kaupassa jne., oli mielestäni paljon todennäköisempää mahdollisen taudin kulkeutuvan meille lasten mukana kerhosta tai koulusta. Juuri ennen pikkuisen syntymää saapuikin ekaluokkalaisen mukana ensimmäinen flunssa, joka kaatoi varsin tehokkaasti perhettä yksi toisensa jälkeen. Lapsilla tuo flunssa tuntui menevän ohi yhtä nopeasti kuin ilmaantuikin, mutta miehellä, jolle ei lasten tavoin noussut kuumetta, oireet eivät helpottaneet millään. Vastasyntynyt oli siis kyllä saanut erilaisia vasta-aineita jo ennen syntymäänsä ja äidinmaidosta lisää, mutta toki jännitin kuinka pikkuisen käy.
 Kuten postauksen otsikosta voi päätellä, ei pikkuinenkaan flunssaoireilta säästynyt. Täällä ollaan siis nyt sylitelty entistäkin enemmän, sillä pojan nenä on tukossa. Tosin aivan pienillä vauvoilla nenä voi olla tukossa ilman flunssaakin. Vielä ollaan kotikonstein pärjätty, mutta toki tarkkailemme pikkuisen vointia herkeämättä. Näin pienet kun eivät osaa vielä suun kautta hengittää ja ruokaillakin pitäisi. Tähän mennessä tosin ruokailun kanssa ei ole ongelmia ollut vaan maito maistuu samalla lailla kuin ennenkin.

 Kuinka näin pienen oloa voi sitten helpottaa? Listasin tähän muutaman vinkin.

♥ Keittosuolatipat nenään hetki ennen tissittelyä helpottaa syömistä. Mikäli tukkoisuus pääsee yllättämään eikä tippoja kotoa löydy, voi sieraimeen laittaa samassa tarkoituksessa myös tipan äidinmaitoa.

♥ Pystyasennossa olo on parempi. Päivisin siis kannattaa nauttia vauvasta ja pitää mahdollisuuksien mukaan sylissä. Kun taas on pakko tehdä ruokaa tms. kotitöitä, saa kädet vapaaksi laittamalla vauvan kantoreppuun.

♥ Yöllä nukkumista helpottaa esim. sängyn päädyn korottaminen. Pikkuinen on nukkunut unipesässä, jonka päätypuolen alle olen viikannut peiton. Näin vauva nukkuu lievässä kohoasennossa. Vauvan sängyn viereen voi myös pilkkoa esim. harson sisään sipulia, mutta itse olen käyttänyt huoneessa omaan nenään miellyttävämmän tuoksuista Vaporizer-kuivahöyrystintä.

♥ Tarvittaessa vauvan nenän voi 'niistää' esim. Baby-vacilla tai NenäFriidalla

♥ Mikäli vauvan olo yhtään epäilyttää, alle 3kk:n ikäisellä on kuumetta 38 astetta, pissavaippojen määrä vähenee selvästi tai nenän tukkoisuus ei kotikonstein muutamassa päivässä helpotu, on hyvä käydä moikkaamassa lääkäriä. Välttämättähän mitään vakavaa ei löydy, mutta vanhemmat saavat mielenrauhan.

Pienoisella jännityksellä odottelen mitä lähipäivät tuokaan tullessaan. Lapsen sairastaminen kun on aina niin kovin kurjaa, mutta pienen vastasyntyneen toivoisi vieläkin enemmän pysyvän terveenä.

 Jokos siellä on syksyn taudit olleet liikkeellä?

4 kommenttia:

  1. Voi toista! <3 En yhtään kestä sitä kun pienellä vauvalla on nuha. Olin itse lasten kanssa aina lievästi hysteerinen kun tuntui siltä että ruokailusta ei meinannut tulla mitään. Meillä ollaan vielä pysytty koko syksy terveinä lukuunottamatta yhtä "random" kuumepäivää meidän nuorimmalla. Illalla nousi korkea kuume, josta ei ollut tietoa enää seuraavana päivänä.. Tosin kyllä se flunssa vielä meidätkin kaataa - tiedän sen sillä olemme siirtyneet pienistä päivähoitopiireistä nyt isompaan.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti säästyisitte flunssalta♥ Meillä on vielä onneksi ruokailu pienen kanssa sujunut, mutta nukumisen kanssa on ollut hieman vaikeampaa.

      Poista
  2. Paranemista teidän pienelle. Meillä oli silmätulehdus koko perheellä keskimmäisen pojan ollessa 1kk vanha. Oli todella inhottava laittaa niin pienelle silmätippoja ja -rasvaa: niin pienen silmää on tosi vaikea saada edes avattua.

    Tänä syksynä ollaan ainakin toistaiseksi säästytty pahimmilta pöpöiltä. Pientä flunssaa alkoi kylläkin olla heti kun kerho ja koulu alkovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Eiköhän tämä tästä hiljalleen helpota :)

      Meilläkin jouduttiin aikanaan laittamaan silmätippoja noin kuukauden vanhalle ja oli se kyllä melkoista puuhaa etenkin kun ne tipatkin oli vielä jotain ihme tönkköjä, joita ei tahtonut saada tippumaan.

      Poista