18. lokakuuta 2016

Kerrossänkyviidakossa

Syksyisin aivan yhtä usein kuin olemme jännittäneet Onnin leikkauksia, olemme myös pohtineet pojan siirtoa pois pinnasängystä. Koska mitään akuuttia tarvetta ei ole ollut, emme ole tarttuneet tuumasta toimeen vaan nauttineet pojan tuhinasta huoneessamme. Kuinka suloista nukkuvaa lasta onkaan katsella!

 Tiedostan, että jossain vaiheessa Onni pitäisi pinnasängystä pois siirtää. En ehkä henkisesti vielä ole valmis ajatukseen, ettei huoneessamme enää kukaan tuhisisi, mutta onko tuohon lopulliseen siirtoon koskaan täysin valmis? Onni on kuitenkin jo yli 3-vuotias ja kuuluisi kyllä isojen sänkyyn! Siirtoa on myös hidastanut väsymys ja siirron hankaluus. Onnin on mentävä lastenhuoneeseen, jossa ei ole sängylle tilaa. Pieni kerrossänky olisi siis ehdoton, mutta toimiiko sellaiset oikeasti 170cm korkeassa tilassa? Tai on huoneessa muuten normikorkeus, mutta kaarevan katon vuoksi seinän vieressäpä ei ole!

 Tässä on siis useampi vuosi pähkäilty ja tarvottu kerrossänkyviidakossa etsien matalia vaihtoehtoja. On myös huomattu ettei vanhempien ja lasten toiveet aina kohtaa sillä nuorempi pojista tahtoisi auto- tai konesängyn ja vanhempi majasängyn. Ilkeät vanhemmat (tai lähinnä äiti) ei kirkasta autosänkyä huoneeseen hyväksy vaan on perinteisemmällä linjalla kriteereinään korkeus, kotimaisuus ja muokattavuus eli mielellään sängyt pitäisi tarvittaessa saada erilleenkin.

 Käytettyjä sänkyjä olemme myös paljon katselleet, mutta mieleistä sopuhinnalla ei ole vastaan tullut. Myynnissä on paljon vain muutamaa edullista mallia melko uusinakin, jolloin tietysti herää heti kysymys minkähän takia?

 Millaisia matalia sänkyjä sitten on löytynyt? Kokosin kollaasiin kuusi erilaista, joista todennäköisesti joku löytää tiensä meillekin. Siis jos joskus oikeasti tähän projektiin nyt talven aikana uskalletaan lähteä :D
1. Ellen 359€  + lisäturvareuna alas 19€Veken kaluste. Korkeus 140cm, materiaali koivua.
2. Retrosänky 595€ Niemen Tehtaat Korkeus 142cm, materiaali koivua. Kotimainen tuote!
3. Roope-Riikka jatkettava kerrossänky 980€ + lisälaita alasänkyyn 40€ Korkeus 154cm, materiaali koivua tai mäntyä. Kotimainen tuote!
4. Lundia Lofty 2457€ sis. patjat  Korkeus 143cm. Kotimainen tuote!
5. AVA Roomin kerrossänky 755€ + lisälaita alasänkyyn 59€ Korkeus 135cm. Kotimainen tuote!
6. LumoKidsin kerrossänky 2220€ + lisäturvalaita 50€ Korkeus 155cm, koostuu parvisängystä sekä lastensängystä, jolloin lastensängyn voi myös laittaa parvisängyn alle poikittain. Kotimainen tuote!

 Todella hienosti on siis kerrossängyissä saatavilla suomalaisia tuotteita! Lapsimessuilla meidän perhe ihastui tuohon AVA Roomin sänkyyn, joka onkin näistä kaikista matalin. Koska lastenhuoneessa tulee asumaan ainakin jonkun aikaa kolme lasta, on säilytystila arvokasta. Pikkutäryn nykyisen sängyn alle tulevaa laatikkosänkyä en siis mielelläni edes harkitse. Silti mielessä on käynyt onko se kerrossänky oikeasti toimiva ratkaisu? Onko Pikkutäryllä hyvä olla siellä yläsängyssä, kun seinän kohdalta katto on niinkin matala? Millaisia kokemuksia muilla on näistä tai muista pienistä kerrossängyistä käytännössä?

  Kiitollisena otan kaikki vinkit, kokemukset ja muut kommentit vastaan ;) Kertokaahan mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa?!

2 kommenttia:

  1. Meillä oli tuo samainen ongelma kesällä. Meidän poikien huoneessa on viisto katto ja päädyimme sitten lopulta Niemen tehtaiden ja AvaRoomin väliseen painiotteluun. Kun ystäviltämme jäi pieneksi AVARoomin kerrossänky niin oli selvää että se tulisi meille. Olemme olleet SUPER-tyytyväisiä siihen. Alla oleva sänky/lelulaatikko on aivan huippu ja sängyt ovat juuri sopivat meidän pienille pojille. Sängyt saa myös eriytetty, mikä on hyvä asia jatkoa ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä joskus aikoinaan olin etsimässä toista Niemen tehtaiden sänkyä meille ajatuksella vaihtaa nykyinen lastensänky mummolassa olevan vanhan sängyn kanssa, jolloin kerrossänky olisi tullut siinä. Enää tuo vaihto ei onnistu, mutta tuo sänky on edelleen yksi vaihtoehdoistamme :D

      Tuo AVARoom kyllä houkuttelee kovasti, kun on matalampikin. Mukava siis kuulla, että olette siitä tykänneet :)

      Poista