26. toukokuuta 2015

Synttärilahjaideoita 5-vuotiaalle

 Pikkutäry juhlii alle kuukauden päästä 5-vuotissynttäreitään. Hurjaa ajatella pojan olevan jo niin iso. Vastahan tuo syntyi! Juhlia olemme kovasti miettineet ja Pikkutäry malttamattomana odottaa kutsujen tekemistä.  Pojan toive tänäkin vuonna on pienet juhlat; ehkä ne parhaat kaverit kylään ja vain pakolliset sukulaiset kahville. Jos poika saisi päättää, jäisi kummitkin yhtä lukuun ottamatta kutsumatta. Myös lahjatoiveiden kanssa pojalla on hyvin niukka linja; jos vähän herkkuja saisi.

 Legot, dinot ja supersankarit ovat nyt pojan suuressa suosiossa. Päätin kuitenkin koota kollaasiin muutaman muunkin idean.
 Lahjakortti huvipuistoon, leffaliput tms. kivaa tekemistä. Näin kesällähän monet lapset toivovat huvipuistoreissuja ja suosituimmilla kohteilla on verkkokaupoissaankin lahjakortin ostomahdollisuus. Särkänniemen lahjakortti oli mielestäni ehkä paras sillä korttiin pystyy lataamaan 20, 50 tai 100€. Lahjakortin löydät tästä.

 Lamput ovat lapsista hurjan kivoja. Legon Batman otsalamppua ei ihan jokaiselta pojalta löydykään. Lamppua löytyy ainakin Gigantista 24,95€.

 Sadepäivänä on mukava tehdä jotain jännää. Dinoexplorerin avulla pystyy tekemään jalanjälkiä tai vaikka valamaan dinosauruksen pääkallon. 24,90€ Lekmeristä 

 Kesällä piha on ötököitä tulvillaan. David Burnien Ötökänmetsästäjä-kirja, tarroja ja ötökäntutkimusvälineitä 12,90€ Kärkkäiseltä

 Pelaaminen on mukavaa ja opettavaista puuhaa! Hoksotin 29,90€ Oppi&ilo-verkkokaupasta.

 Millaisia toiveita muilla 5-vuotiailla on tai millaiset lahjat ovat hyviksi koettuja?

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Toi Särkis-lahjakortti olis muuten aika hyvä, toimis ainakin meillä. :) Onneksi on tässä vielä pari kuukautta aikaa pähkäillä. :D Mä olen tänä vuonna päättänyt ulkoistaa synttärit johonkin sisäleikkipuistoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko välillä miettiä jotain muutakin kun niitä ainaisia Legoja tai kohta me hukutaan niihin :) Eikä Pikkutäry ilman jää kuitenkaan, kun anoppi jo etsii jotain pojan toivomaa pakkausta.

      Tuollainen sisäleikkipuisto on varmasti mukava juhlien viettopaikka! Täällä ei mahdollisuuksia ole kuin koti tai yksi juhlatila ja sinnekin on kaikki järkättävä itse. Helpommalla pääsee kotona, mutta toivottavasti edes sää suosii :)

      Poista