21. toukokuuta 2015

Luottoaikuinen

 Olen jo 15-vuotiaasta lähtien ollut tiiviisti ohjaamassa itseäni nuorempia. Viimeistään täysi-ikäisenä aloin painottamaan lapsille, että luokseni saa tulla, oli mikä hätä hyvänsä. Autan jos suinkin pystyn tai ainakin etsin oikean auttavan tahon, enkä tosiaankaan ala syyllistämään. Se olkoon muiden homma, pääasia että lapsi saa apua ongelmaansa. Tätä samaa olen toitottanut myös jo teini-iän kynnykselle ehtineille kummilapsilleni, jotka suureksi ilokseni viihtyvät kummilassa yhä edelleen.

 Tapahtuipa tällä viikolla jotakin yllättävää. Pihaamme tuli mopo, josta pienin tietysti innostui kovasti. Hieman ihmettelimme, että mitähän nyt kunnes näin tutun pojan lähes 10 vuoden takaa. Hän oli muistanut sanani ja päättänyt tulla apua kysymään. Kuinka iloiseksi siitä tulinkaan! Ongelma oli kyllä yllättävä ja tekninen, jota en valitettavasti osannut korjata. Onneksi entinen kova mopopoika eli mies oli kuitenkin kotona ja poika pääsi 10 km:n päähän kotiinsa.


  Käynnin jälkeen aloin pohtimaan olisiko omilla lapsillani lähellä luottoaikuista, jolta voisi tarvittaessa pyytää apua. Hyvin vähissä taitaisivat olla sillä vain keskimmäisen kummi on aktiivisesti mukana kummilapsensa elämässä eikä sedät ja täditkään mitään läheisiä lapsille ole. Toisaalta olemme lapsillemmekin pyrkineet opettamaan, että aina pitää kertoa huolet ja ilot sekä pyytää apua, oli ongelma mikä hyvänsä.

  Kaikki lapset eivät kotoa apua ongelmiinsa saa, mutta onneksi on olemassa myös mm. vapaaehtoisia joiden puoleen kääntyä. Toivottavasti näitä vapaa-aikaansa muiden hyväksi uhraavia löytyy jatkossakin vielä pitkään. Jokainen lapsi tarvitsee luottoaikuisen, jolta saa apua pulmaansa, oli se pieni tai suuren suuri. Aikuisen, jolle voi kertoa ilot sekä surut.

4 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa! Olen miettinyt paljon tätä asiaa.. miten saada lapset ymmärtämään että voivat kertoa meille kaikista ongelmistaan, ilman että me kuitenkaan rohkaistaan toimimaan typerästi?! Meidän lapsilla on onneksi paljon aikuisia elämässään ja joskus voi olla helpompaa kertoa ongelmistaan toiselle aikuiselle kuin omalle äitille tai isille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuon takia sitä toivoisi luottoaikuisia omien lastenkin elämään! Kaikkea ei välttämättä halua kertoa omille vanhemmille tai isovanhemmille, mutta jonkun aikuisen kanssa asiaa pitäisi silti selvittää.

      Poista
  2. Varmasti tuli hyvä fiilis <3 Ja pistää miettimään kuinka tärkeää tämmönen luottamussuhde on :) Että muisti sut nyt vuosien jälkeen kun tuli hätä! Ihanaa :)
    Oon ihan samaa mieltä että on enemmän kuin tärkeää että jokaisella lapsella olis aikuinen jolle uskoutua, oli se sitten oma vanhempi, kummi, naapuri tai nuorisotyöntekijä.
    Meidän "teinarit" pian 13 ja 12 vee koitan pitää niin lähellä kuin mahdollista, päivät kuluvat tietysti koulussa, kavereiden ja harrastuksien parissa mutta joka ilta haluan antaa heille omat pienet hetket jolloin jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä <3 On se ihanaa kun 13vee poitsukin (172cm pitkä!! vaan pari senttii jälessä mammasta) tulee vielä halimaan ja pussaa poskelle <3
    Hah , alkoi vähän juttu rönsyilemään :D
    tein muuten itse juuri auttamisaiheisen postauksen, käy kurkkas jos ehdit :)

    t.Nadja/napsahduksia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en varmaan joskus silloin aikoinani voinut edes uskoa, että vielä joskus vuosien päästä ovelleni tullaan apua pyytämään. Olen siis ehkä sittenkin tehnyt jotain oikein!

      Teillä kuulostaa asiat olevan ihanasti! Toivottavasti meilläkin pojat tulevat vielä tuossa iässä äitiä halimaan!

      Käyn ehdottomasti kurkkaamassa postauksen, kunhan pääsen rauhassa tähän koneelle!

      Poista