15. toukokuuta 2015

Iloa pienestä

 Tellun valitellessa ulkona tylsyyttä eli leikkiseuran puutetta pikkuinen tarttui hyppynaruun. Toisen pään toi minulle ja toisesta päästä yritti itse pyörittää. Kyllä isosisko ilahtui! Ei mennyt nallekarhu-loru läpi, mutta taas kelpasi ihana pikkuvelikin leikkiseuraksi :)
  Itselleni pari viimepäivää ovat olleet raskaita. On väsyttänyt ja aivan kaikki on kyllästyttänyt. Hetken olen jopa miettinyt ryhtymistä erakoksi ihan yksin ilman minkäänlaisia koneita. En sentään vakavissani pystyisi ikinä jättämään perhettäni! Olotilaan ei ole auttanut päikkärit, ei mukava puuhastelu eikä mikään muukaan mikä yleensä auttaa. Osittain kaikki kiukku ja väsymys enteilivät migreeniä. Kun kykenin ylös, minua odotti ihana yllätys keittiön pöydällä.
Tellu oli keittänyt kahvin ihan itse ja antanut kaveriksi kaksi omaa suklaatakin. On mulla kultainen lapsi! Nämä arjen pienet huomioimiset ovatkin kaikkein parasta!

 Ihanaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Välillä tulee tuollainen erakko-olo, mutta itselläni se menee yleensä ohi melko nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla harvoin tulee tuollaista oloa, mutta ei se olotila tosiaan kauan kestä. Joskus ennen kovaa migreenikohtausta mulla saattaa jostain syystä kiehahtaa pahasti, mutta nyt kyllä taas toipumisen jälkeen kaikki näyttää oikein valoisalle ja mukavalle :)

      Poista