27. huhtikuuta 2015

Naamiaiset tulee, mitä päälle?

 Näin vapun tienoilla kerhoissa, päiväkodeissa ja kouluissa vietetään hyvin usein naamiaisia. Naamiaiset ovatkin hurjan kivoja! Ehkä jotkut meistä ovat kuitenkin miettineet mistä kummasta naamiaisiin saisi lasta miellyttävän puvun? Kaupoissahan on paljon kivoja pukuja myynnissä, mutta entä ellei halua ostaa tai ei löydy mieleistä?

 Jo lapsen vaatekaapista löytyy jotakin pohjaa puvulle. Pienelle prinsessallehan voi yksinkertaisuudessaan pukea mekon ja asustaa sen koruilla. Monella prinsessafanilla taitaa olla pikkuinen leikkitiarakin olemassa. Pojat taas voi pukea vaikka merirosvoksi, jos raitapaita löytyy. Jos halua löytyy, vaatteiden lisäksihän on helppo askarrella pieniä juttuja.
 Prinsessoille syntyy paperista helposti kruunuja ja ellei omaa pikkupeiliä ole voi sellaisen tehdä paperista ja foliosta. Merirosvoille taas saa helposti mustasta kartongista tai kankaasta silmälapun. Pikkutärylle tehtiin foliosta hopearahoja sekä korvarengas, joka kiinnitetään kumilenkin avulla. Kaukoputki on pojan aikaisempi askartelu lintujen tiirailuun. Putki syntyy helposti kahdesta talouspaperirullasta, joista toinen halkaistaan pituussuunnassa.

 Sitten on tietysti mahdollista tehdä puku nopeastikin itse. Naamareita on helppo tehdä esim. huovasta. Meidän jänisnaamarin löydät täältä. Naamarin lisäksi vain jotkut sopivat vaatteet ja taas on asu valmis. Tyttöjen pantoja apuna käyttäen saa taas todella helposti tehtyä erilaisia korvia jne. Jos taas haluaa naamarin lisäksi panostaa hieman enemmän, voi valmista vaatetta muokata. Me tehtiin niin dinohuppari, jonka löydät täältä. Nopeaa ja todella helppoa on myös tehdä lakanasta aavepuku! Ritarin kaapukin syntyy nopeasti huoparullasta; leikataan suorakaiteeseen vain aukko päälle ja pujotetaan pään yli.

  Jos haluaa panostaa vieläkin enemmän puvun tekemiseen, voi ommella koko puvun. Monet eläinhahmot tulevat helposti hupullisesta kokohaalarista tehtynä. Toiset puvut taas saisi helpommalla kaupasta, mutta...
... joskus sitä saa vaan muka kivempia itse tehden. Tämä puku ansaitseekin paremman esittelyn, joten näette lisää seuraavalla kerralla!

 Vauhdikasta viikonalkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti