15. huhtikuuta 2015

Mennään Muumimaailmaan mammaa katsomaan

 En tiedä mistä meidän pienin otsikon mukaisen lauseen viime viikolla keksi. Olisiko ollut isommilla lapsilla osuutta asiaan? Lapsimessujen jälkeen kuitenkin pieni muumi-fani on hokenut lausetta hymyssä suin entistä useammin. Kesäreissut ovat vielä suunnittelematta, joten pohdimme nyt pitäisikö mennä Muumimaailmaan mammaa katsomaan? Onko Muumimaailma käymisen arvoinen paikka ja löytyykö Turun seudulta vähintään 6-hengen (kahden aikuisen) seurueelle millaisia hyväksi koettuja ja mielellään edullisia majoitusmahdollisuuksia? Tai viihtyyköhän ylipäätään 12-vuotias kummilapsi muumireissulla? 

Yksi vaihtoehto muumien tapaamiseen olisi risteily, jota olemme jo miettineet pidemmän aikaa. Laivalla olisi ainakin isommillekin lapsille tekemistä, mutta kuinka tilavia perhehytit ovat jo hieman isompien lasten kanssa? Viimeksi oltiin sellaisessa Pikkutäryn ollessa vauva ja siitä reissusta en muista mitään ja kanssamatkustajat varmaan muistelevat kauhulla pojan huutaessa koko reissun. Ihme ettei kummilapselle tullut silloin kammoa meidän kanssa reissaamisesta :D


Kokemuksia siis kaivataan kipeästi tavallista suuremmalle lapsilaumalle soveltuvista lomakohteista! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti