Pikkuisen syntymä

 Olen useamman kerran istahtanut tähän koneelle aikomuksenani kirjoittaa pikkuisen syntymästä. Kuitenkin kuten neuvolassakin th:n kanssa jutustellessa mainitsin, on tällä kertaa synnytyksestä jääneiden tunteiden kokoaminen hieman vaikeaa. Kaikki meni periaatteessa oikein loistavasti kyllä ja ennen kaikkea ehdittiin toiveiden mukaan sinne sairaalallekin asti, mutta kenties sitten alitajunnassa kuitenkin odotin synnytykseltä jotain muuta?

 Koska Onni oli syntynyt reilussa tunnissa, päätimme lasten käytyä nukkumaan lähteä miehen kanssa käymään varmuuden vuoksi synnärillä. Supistukseni eivät tuossa vaiheessa missään nimessä olleet mitenkään säännöllisiä, mutta niitä tuli kuitenkin useampi tunnissa ja olivat jo varsin mukavia.

 Sairaalaan päästyämme saimmekin huomata synnärin olevan täysin tukossa. Salit olivat täynnä ja lisää synnyttäjiä tuli tasaisin väliajoin. Istuin käyrillä hyvän aikaa ja tutkimuskin vahvisti, ettei synnytys ollut vielä käynnissä. Kätilö oli kanssamme kuitenkin samaa mieltä, ettei taustani vuoksi todellakaan kotiin asti voida tässä tilanteessa lähteä. Sain tipan valmiiksi käteeni, sillä tarvitsemani antibiootti pistettäisiin tippumaan heti kun tilanne sen sallisi. Tilanpuutteen vuoksi meidät ohjattiin muiden odottelijoiden tavoin äitiyspolin aulaan tv:tä katselemaan.

 Aulassa meitä käytiin aina välillä katsomassa, mutta kun supistukset alkoivat hiljalleen hieman tihenemään, lähdimme itse etsimään kätilöä antibiootin takia. Saimme kuulla, että yksi sali olisi vapautumassa ja kilpailin paikasta toisen nopean synnyttäjän kanssa. Meille sanottiin, että antibiootti laitettaisiin kohta tutkimushuoneessa. Tuo kohta oli reilu puoli tuntia.

 Tutkimushuoneeseen päästyämme sain siis vihdoin antibiootin tippumaan. Samalla vielä epäsäännölliset supistukset alkoivat kovenemaan ja kerroin kätilölle tätä menoa pian kaipaavani kipuihini edes jotain. Tutkimushuoneeseen ei kuulemma kuitenkaan ollut mahdollista saada mitään, mutta noin 10 min. päästä pitäisi päästä saliin. Jos vauva syöksyisi maailmaan sitä ennen, synnyttäisin siellä huoneessa.  Aikaa kului ja kului, mutta olimme miehen kanssa kaksin siellä huoneessa. Sitä mukaa kuin supistukset kovenivat, paniikkini tutkimushuonesynnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä kasvoi.

 Vihdoin puolen yön jälkeen päästiin saliin ja sain heti käyttööni ilokaasun. Ilokaasu rauhoitti mieltäni sen verran, että synnytys lähti etenemään. Pyysinkin heti puudutteen, jonka sain reilun 10 min. päästä. Tuosta ei iloa juurikaan kuitenkaan ollut vaan miehen kättä puristaen epätoivoni vain kasvoi. Yhden jälkeen mies ei enää kestänyt katsella oloani vaan hälytti kätilön paikalle. Vaikka painekin kasvoi alapäässä, olin vasta 6cm auki. Sain vessakomennuksen, jonka jälkeen saisin lisää puudutetta. En päässyt kuin istumaan pöntölle, kun tuntui, että halkean. Paniikissa raahauduin takaisin miehen luokse ja kätilön hämmästykseksi vauvan päälaki näkyi jo. Saliin tulikin hurjaa vilskettä ja kahden minuutin päästä syntyikin jo pieni, täydellinen poikamme käsi pään vieressä morjestaen.

 Synnytyksen viralliseksi kestoksi kätilö oli merkinnyt 3h 10min, joka on käsittääkseni aika antibiootin aloituksesta. Tiedän, että kätilöillä oli synnytykseni aikana todella kiireistä ja tuo kiire heijastui synnytykseeni. Jos olisimme päässeet ajoissa saliin, olisin todennäköisesti välttynyt siltä pienoiselta paniikilta, joka selvästi kyllä hidasti synnytystä. Ilman kiirettä ja sen luomaa paniikkiani olisin varmasti myös saanut oikean puudutteen. Nyt kätilö oli jostain syystä tilannut epiduraalin, joka ei tehonnut kohdallani edes ensimmäisessä synnytyksessäni, saati sitten näin nopeasti etenevässä. Tuosta puudutteesta sain vain muutaman päivän päänsäryn. Lisäksi odottelimme sitä antibioottia niin kauan, ettei se ehtinyt vaikuttaa tarpeeksi pitkään ennen synnytystä vaan jouduimme infektioseurantaan. Ainoaksi ongelmaksi osoittautui kuitenkin itse antibiootti, joka ilmeisesti aiheutti minulle nokkosrokon.

  Tämä synnytys oli siis todellakin omanlaisensa! Toisaalta se oli ainakin virallisesti toiveideni mukaan Onnia hieman hitaampi, mutta valitettavasti pienoisen paniikin vuoksi en päässyt siihen silti mukaan niin kuin olin ehkä toivonut. Synnytysosaston kiireellehän emme voi mitään ja siinä tilanteessa kätilöt tekivät kyllä työtä täydellä sydämellä niin hyvin kuin ehtivät! Suurin kiitos tässä kohtaa kuuluukin rakkaalle miehelleni, jonka käsi ja sanat olivat korvaamattomia♥ Ilman miestäni en olisi koitoksesta selvinnyt.