Odottavan aika on pitkä

 Muutama päivä sitten en herännyt aamulla normaaliin tapaan kellonsoittoon. Olin ollut muiden toimesta hereillä jo lähes koko yön ja kellon soidessa vain yritin raahautua ylös miehen kuorsatessa vieressä. Normaalisti olisin seuraavaksi herättänyt lapset kouluun, mutta nyt se oli turhaa. Kaikki hääräilivät jo iloisesti aamupalalla vieläpä täysin kaikki aamutoimet tehneenä. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja möngin sohvalle ihmettelemään mitä kummaa olin juuri nähnyt.

 Normaalistihan tuona aamuna sängyssä kuorsaava mies olisi jo aikoja sitten lähtenyt töihin ja koululaisia, ainakin isompaa, olisi saanut tosiaankin herätellä sekä hoputella aamutoimien kanssa. Myöskään kaikki eivät aamuisin aina niin iloisia ole, vaan aamuäreyttä on usein meillä havaittavissa etenkin huonon yön jälkeen. Aloin jo miettimään vaikuttaako täysikuu näin vahvasti perheessämme?!

 Vielä sinä päivänä se todellinen syy ihmeelliseen yö- ja aamuelämäämme kuitenkin selvisi eikä tuo syy loista taivaalla. Kaikki muut perheessämme mua lukuun ottamatta odottivat jo niin kovin malttamattomina vauvaa saapuvaksi aivan kuin joulupukkia jouluaattona. Pojilla tuo jännitys oli jopa vaikuttanut jo yöuniin ja mies ei malttanut lähteä normaaliin aikaan töihin, jos vaikka päästäisiinkin jo tositoimiin.

 Aika suloista, vaikka itse kuiskailenkin supistusten tullessa pienelle, ettei muiden intoiluista huolimatta ihan vielä syntyisi. Oma aikani ei siis vielä tosiaankaan ole käynyt pitkäksi vaan haluaisin mielelläni saada ennen vauvan syntymää tehtyä vielä kaiken mieltä stressaavan pois alta :) Pieni saapukoon sitten, kun on siihen itse valmis♥