Päivä huvipuistossa -Saimmeko vastinetta rahoille?

  Vietimme viikonloppuna päivän Tykkimäessä. Vielä ennen käyntiä suunnitelmissani olikin tehdä ihan vaan peruspostaus viikonlopun tapahtumista, mutta kotimatkalla miehen kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätinkin näin ääneen pohtia saimmeko vastinetta rahallemme. Tai voiko sellaista edes huvipuistokäynnistä miettiä?

 Valitsimme Tykkimäen kohteeksi lähinnä aikaisempien hyvien kokemustemme vuoksi. Mukanamme oli myös Tellun kaveri, joten tytöt uskalsi hyvin päästää huvittelemaan kahdestaan pieneen huvipuistoon. Toisaalta Tykkimäen pienuus sopi erittäin hyvin myös supisteluherkkään raskauteeni, vaikka kävelyä toki päivään mahtui liikaakin.

Tykkimäen porttien ulkopuolella jouduimme ensimmäistä kertaa ikinä kunnon jonoon. Itse jonottamista vastaan mulla ei ole mitään, mutta olisiko jonot voinut merkitä heti alkuunsa paremmin?! Jouduimme nimittäin vartin jonottelun jälkeen todella monen muun tavoin vaihtamaan uuden jonon hännille, koska järjestysmies kierteli ilmoittamassa jonon olevan vain nettilipuille. Suorassa auringonpaisteessa helteessä, raskaana olevan rakolla varustettuna mua ei ihan kauheasti ajatus lämmittänyt. Lopulta reilun vartin päästä jonotuksen uudelleen aloittamisesta oli lapsilla kuitenkin jo onnellisesti rannekkeet käsissä.

 Onnille jonottaminen oli kova paikka. Ensimmäiset tunnit hän vain puristikin kättäni ja ihmetteli maailman menoa. Isompien lasten huvitellessa me Onnin kanssa nautittiin kylmää juomista ja pehmistä sekä kierreltiin katselemassa paikkoja.

Onni oli päivää aikaisemmin kysynyt mistä saisi ajokortin ja juuri ja juuri uskaltautuikin lyhyeen jonoon miehen kanssa päästäkseen ajamaan autoa sen ajokortin verran. Parasta Onnista olikin alkuun huvipuistoalueelle tuodut kuorma-autot sekä leikkipuistolaitteet.

  Päivällisajan lähestyessä päätimme viedä lapsilauman syömään ihan kunnolla Tykkimäen Raveliinin seisovaan pöytään. Ravintolassa oli vielä todella mukavasti tilaa, mutta olisi pitänyt päätellä pöytien likaisten astioiden vuoresta jotakin. Ruoka oli nimittäin jatkuvasti loppunut! Lapsethan, myös muut kuin meidän mukana olleet, olisivat tietysti halunneet perunamuusin sijaan ranskalaisia, vaan ellet ollut jonossa niitä lisätessä, sait odotella ja pitkään. Myös kaikki muu ruoka oli jatkuvasti loppunut, eikä pienemmillä tahtonut kärsivällisyys riittää saadakseen mahansa täyteen. Todella nälkäisenä suosittelen siis menemään suosiolla hampparille tms. paikkaan tai edes tilaamaan listalta!

 Lopulta Onnikin innostui laitteista ja pienemmät lapset väsytettiin lopullisesti leikkipaikalla. Lapset selvästi nauttivat reissusta hymyillen kilpaa auringon kanssa ja olisivatkin tahtoneet heti uudestaan. Lasten kokemilla elämyksillä ja nautinnolla mitattuna ei päivän onnistumista voikaan rahassa mitata. Kuitenkin meidän vanhempien mielestä selvästi reilulla 200€:lla olisi mukava esim. löytää vessoista käsipaperia (vain lähtiessä pääportin luota löytyi) ja saada nopeaa tai edes jotenkin sujuvaa palvelua. Oikeasti miksi joku aikuinen maksaa 5€ sisään, jos vessoissa on puutteita ja palvelu tökkii useammassa pisteessä? Ymmärrämme kyllä, että joitakin asioita pitää kesätyöntekijöidenkin harjoitella, mutta voisiko mukana olla osaavaa henkilökuntaa?

 Voiko teidän mielestänne huvipuistokäyntiä mitata lainkaan rahassa? Riittääkö teille vastineeksi pelkästään lasten nauru vai kaipaatteko käynniltä muutakin? Loppuun kerrottakoon, että Onnista koko huvipuistopäivän paras juttu oli portin ulkopuolella tukkirekan kyytiin pääseminen ja sieltä saadut kynä ja tikkari. Läheskään aina ei siis lasten iloon tarvita edes kalliita huvituksia!