25. toukokuuta 2017

Mitä hankintoja vauvalle osa 1: Liikkumiseen

 Jo heti plussatestin jälkeen, olimme miehen kanssa innoissamme suuntaamassa ostelemaan tulevalle vauvalle tarvikkeita. Olimmehan edelliset suuremmat ostokset tehneet jo 7-11 vuotta sitten ja kuten aikaisemminkin olen maininnut, olimme jo ehtineet luopua toivon myötä myös lähes kaikista vauvajutuista. Jäljellä oli lähinnä Tellulle ostettu pinnasänky ja hoitopöytä, jotka olivat yhä Onnin nukkumis- ja vaatekäytössä, sekä Pikkutärylle ostetut yhdistelmät.

 Vaikka innoissamme olemmekin olleet, emme vieläkään ole mitään suurempia hankintoja tehneet vaan keskittyneet pienempiin ostoksiin. Vaatteita yms. kun on niin kovin paljon helpompi tunkea säilöön johonkin :D Säilytystilaa meillä on niin kovin vähän, että ensin piti saada Onni kunnolla muutettua. Vuosien saatossa myös moni asia on mennyt eteenpäin tai ainakin hinnat ovat nousseet, joten emme halunneet vain marssia onnellisuushuuruissamme kauppaan ostamaan sitä, tätä ja tuota todeten jälkikäteen, että mitähän tuli tehtyä. Toisaalta toivomme löytävämme joitakin tarvikkeita alennuksella liikkeiden tehdessä tilaa uusille malleille.

Periaatteessa kyllä tiedämme mitä oikeasti tulemme tarvitsemaan, mutta joudumme myös totaalisen konkurssin välttääksemme miettimään hankkisimmeko jotain käytettynä. Turvallisuudesta ja tarvikkeiden mielekkyydestä emme kuitenkaan halua tinkiä. Mitä tuleva vauva sitten kaipaakaan? Kokosin teille muutaman kollaasin ajatuksieni tueksi, mutta jättipostausta välttääkseni jaoin hankinnat kolmeen osaan. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään liikkumiseen vauvan kanssa.

 Stokke Scoot 629€      Baby's Only lämpöpussi 89€ Raskauskeiju     Elodie Details hoitolaukku 129€  Maxi-Cosi CabrioFix 189€ + telakka Baby Style      Ora Onni Yhdistelmävaunut 1090€

  Ensimmäinen hankintalistalle päätynyt asia oli turvakaukalo, jonka mies meinasi ostaa jo heti plussatestiä seuraavana päivänä :D Lapsimessuilla tutustuimmekin joihinkin malleihin ja järkytyimme niiden painavuudesta. Toki vuosien saatossa on kaukaloidenkin turvallisuus lisääntynyt entisestään, joten pakkohan se on painossakin näkyä. Jotta jaksaisin kuitenkin kantaa vauvaa kaukalossa myös kerroksiin, on etsinnässä mahdollisimman kevyt, mutta turvallinen kaukalo. Maxi-Cosin CabrioFix painaa vain 3,5kg ja on yksi kevyimmistä joita olemme löytäneet.

  Reissatessa ja kaupoille kaipaan ehdottomasti myös yhdistelmiä pienempiä rattaita, joihin saa adapterilla turvakaukalon. Rattaissa tulee olla ehdottomasti neljä pyörää, niitä tulee olla mukava työntää niin pätkän kuin pitkänkin ja mielellään niillä pitäisi pärjätä myös tarvittaessa hiekalla. Vaikka isommat lapset ovatkin luopuneet rattaista aikaisessa vaiheessa, on rattaiden pitkä käyttöikä suuri plussa. Stokken Scootit ovat meillä tällä hetkellä yksi vaihtoehdoista, vaikka kovin paljon ei vielä olla nykypäivän ratasmaailmaan tutustuttu. Ensin, kun kuulemma hankitaan se kaukalo :D

 Meidän 7 vuotta vanhat Emmaljungan yhdistelmät ovat vielä miehen toimesta lämpimässä varastossa. On siis hieman epäselvää missä kunnossa ne ovat. Jos muistiini on luottaminen, eivät paljon uusille häpeäisi ja menisivät loistavasti näin kotioloissa. Koska meille kuitenkin sattuu ja tapahtuu, olen hieman varautunut hiirenpesäiseen ja tuhottuun vaunukoppaan tms. yllätyksiin ja katsellut varmuuden vuoksi uusia yhdistelmiäkin. Oran Onni-mallisto on ilahduttavasti suurelta osin kotimainen, sillä sen kangasosat ommellaan Porissa! Mahtavana plussana sisäkankaaksi voi valita mm. Marimekkoa, Aarrekidiä tai PaaPiin.

 Pienen syysvauvan kanssa liikkuessa haluan ehdottomasti myös helpottaa arkeamme. Niinpä turvakaukalopussi on aivan ehdoton! Isompien lasten nopeat kuskaamiset tai muuten nopeat siirtymiset paikasta toiseen helpottuvat, kun vauvan voi vain sujauttaa lakki päässä pussin sisään. Kollaasista puuttuu vaunuihin lämpöpussi, mutta sitä emme heti syksyllä vielä kaipaa. Talveksi ehdottomasti kuitenkin on ostoslistalla sillä vähentää puolestaan talvivaatteiden pukemista.

 Itselleni yksi mieluisimmista hankinnoista on mieleisen ja toimivan hoitolaukun löytäminen. Onnille ostin Elodie Detailsin laukun, joka oli ahkerassa käytössä ja muodostui hyvin rakkaaksi. Valitettavasti tuo laukku ei vaan kestänyt seuraavalle käyttäjälle asti. Nyt hakusessa on siis katseenkestävä laukku, joka ei huuda olevansa hoitolaukku, toimii käytössä ilman paniikkietsimisiä ja joka menee tilanteessa kuin tilanteessa.

 Mitähän vielä sitä liikenteessä kaipaisi? Seuraavassa osassa keskitytään siihen kenties tärkeimpään eli vauvan nukkumiseen. Sitä ennen kuulisin mielelläni kokemuksia ja mietteitä niin turvakaukaloista kuin rattaistakin sekä muista postauksen tarvikkeista! Mikä on hyväksi havaittu tai sudeksi todettu?


4 kommenttia:

  1. Mä oon aina uudet mallistot penkonut läpi, kun vaunuja ilmestyy :D En tiiä miks, mut kiva katsoa millaisia tulee myyntiin :) Jotkut tosi sirot olis nyt mun valinta, ehkä kääntyvät etupyörätkin. Mutta... niillä ei taida maalla tehdä oikein mitään :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mäkin aina hieman ohimennen vilkaissut miltä uutuudet näyttää, mutta sen paremmin en ole ominaisuuksiin yms. jaksanut perehtyä. Sirot, kääntyvillä etupyörillä on kyllä ihmisten ilmoilla varmasti ihanat, mutta tosiaan täällä maalla pitää olla kunnon vankkurit! Auraamattomilla teilä on muutenkin joskus hikistä puuhaa kärryjä lykkäillä :D

      Poista
  2. Meillä on nuorimmaisella Britaxin B-motion 4-rattaat ja oon tykännyt. Ostettiin myös erillinen vaunukoppa, minkä sai myös kasaan ja autoon helposti mukaan. Pätkä nukkui viime elokuussa hotellissa tuossa kopassa, ei tarvittu erikseen sänkyä. Koppa oli kuitenkin aika pieni ja poika piti siirtää siitä pois jo n.5kk ikäisenä. (Päätökseen vaikutti myös se, ettei poika viihtynyt makuulla hereillä ollessaan.) Sen jälkeen ollaan käytetty rattaina, tietenkin aluksi poika matkusti aikalailla makuuasennossa. Näihin rattaisiin ei kuulunut jalkapeitettä, mutta sain kaverilta toisiin Britaxin rattaisiin kuuluvan ja se istui onneksi tarpeeksi siististi. En nimittän voinut pitää poikaa rattaissa ensin vajaa puolivuotiaana ja sitten vielä talvella ilman, että oli jalkojen päällä suoja. Sen lisäksi oli lämpöpussi käytössä.

    Nämä rattaat on ehkä enemmän matkarattaat, mutta meillä on käytössä ihan päivittäin. Rattaat menee aika pieneen tilaan kasattuina ja tykkään kovasti kääntyvistä eturenkaista. Niiden lisäksi meillä on vaihdettavat "talvirenkaat", jotka oli käytössä talvella ja lisäksi laitetaan metsään. Melko sirot kärryt nämä kyllä on ja vähän jännittää, miten poika mahtuu näihin myöhemmin. Vaikka painoraja on 20kg, välillä näytti jo talvella toppavaatteissa, että rattaissa ei leveys riitä kauhean isolle pojale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksistasi♥ Vaunukopassa onkin katevä nukkua reissussa! Meilläkin aikoinaan risteilyllä ei turvauduttu hyttiä täyttävään matkasänkyyn vaan ihan vaunukoppaan :)

      Itse kaipaan arkeen tilavia rattaita jo ihan sen vuoksi, ettei meillä lapset ole osanneet nukkua päikkäreitään sisällä. Päiväunet ovatkin sitten jokaisella jääneet pois siinä vaiheessa, kun rattaissa nukkuminen ei ole tuntunut ahtauden vuoksi enää lapsesta hyvälle.

      Poista