14. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä

 Toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä on monen hartaasti odottama päivä, mutta joukossa on myös niitä joita se ahdistaa. On ihmisiä, jotka eivät halustaan huolimatta pääse äidiksi ja myös lapsia joille äitienpäivä on painajaista. Muistan itsekin kuinka lapsena suurella ylpeydellä annoin tekemäni kortit sekä lahjat, mutta sainkin vain pettyneenä pian katsoa niitä roskiksessa. Enkä saanut arvostusta myöskään omilla rahoillani 3km:n päästä haetuista ja istutetuista orvokeista. Vihasin äitienpäivää.
 Nyt omia lapsia katsoessani ajattelen äitienpäivän olevan joka päivä. Minulle lapseni eivät ole se pakollinen paha tai itsestäänselvyys vaan he ovat suuria ihmeitä, oikeita aarteita. On ihmeellistä kuinka sydän voikaan pakahtua onnesta vain katsellessa heitä! Tai miten kyynel vierähtää väkisinkin silmäkulmaan heitä peitellessä?!  Miten kummassa lapset ovat niin fiksuja ja taitavia, että äiti halkeaa ylpeydestä? Kuinka ihmeellistä onkaan tuntea pienet potkut mahassaan ja rakastaa lasta jo ennen hänen syntymäänsä?
  Lasten hymyt ovat kuin auringonsäteet, joita katsellessa ei voi kuin itsekin onnellisena hymyillä. Lasten nauru on kuin musiikkia. Lasten surut tunkeutuvat omaankin sydämeen samalla kun lapsi painautuu syliin. Lapset näkevät maailman niin toisella tavalla, että itsekin välillä tuntee itsensä lapseksi. Vaikka minä kasvatan lapsiani, kasvattavat he myös minua. Kiitos lapseni, että olen saanut teidät♥

 Hyvää äitienpäivää♥

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana kirjoitus omasta äitiydestäsi ja lapsistasi. ❤️ Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Toivottavasti sielläkin oli ihana äitienpäivä!

      Poista
  2. Kaunis kirjoitus, tuli ihan kyynel silmään itsellekin. Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista♥ Toivottavasti sinullakin oli ihana äitienpäivä!

      Poista
  3. Mulla pääsi ihan itku ja tulin niin surulliseksi sun puolesta. :( Kuinka pahalta voisin kuvitella omista lapsistani tuntuvan, jos viskaisin roskiin heidän rakkaudella tekemät kortit yms.:(
    Hyvää äitienpäivää sinne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin pienelle lapselle se on kova paikka! Sitä täydestä sydämestään tekee parhaansa ilahduttaakseen, mutta tuleekin lytätyksi kerta toisensa jälkeen. Onneksi noistakin pettymyksistä voi selviytyä ja ottaa opikseen :)

      Mukavaa äitienpäivän iltaa sinnekin♥

      Poista
  4. Tunnen ihmisiä, jotka ovat vuosia yrittäneet lasta, eikä sitä heille ole suotu. Äitienpäivä ja isänpäivä ovat heille tietyllä tapaa kivuliaita päiviä. Se ei tietenkään tarkoita, ettäivätkö he olisi onnellisia muiden puolesta, mutta lapsettomuus nousee pinnalle erityisesti näinä teemapäivinä. Lapset ovat tosiaan suuri aarre ja lahja, joka on suotu. Kaunis kirjoitus, vaikka korttien roskiin joutuminen saikin surulliseksi. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani♥ Vaikka meillä näitä lapsia useampi jo onkin, emme me heitä ole helolla saaneet. Siksi ehkä edes hieman kuvittelen tietäväni miltä lapsettomista tuntuu etenki vielä sellaisina päivinä, jolloin vanhemmuus tulee korostetusti esille.

      Aurinkoista alkanutta viikkoa!

      Poista
  5. Apua! En voi käsittää miltä on mahtanut tuntua tuollainen kohtelu pienenä! :( Onneksi osaat varmaan siksi arvostaa omien lasten tekemiä juttuja vielä enemmän <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot varmasti oikeassa♥ Mustahan jopa lasten sotkut huonekaluissa on todella upeita taideteoksia :D Sisällä saattaa kiuhua kyllä, mutta yritän pitää pahat sanat kurissa ja ohjata seuraavalla kerralla taiteilemaan fiksumpaan paikkaan :)

      Poista