15. toukokuuta 2016

On kesäsuunnitelmien aika

 Aivan pian lapset pääsevät kirmaamaan kesälomalle ja on tullut aika miettiä kesäsuunnitelmia. Meillä mies tekee arkisin sesongin vuoksi pitkää päivää ja toivottavasti jossakin välissä ehtisi pienen lomankin pitämään. Viime vuonna loma kutistui pariin pidennettyyn viikonloppuun, mutta nyt kyllä haaveilemme viikon yhteisestä lomasta. Suuria suunnitelmia tai lomastressiä emme harrasta vaan lähinnä listaamme kaikille mieluisia tekemisiä ja toteutamme niistä tasapuolisesti mitä ehditään ja hyvälle tuntuu.
 Mitä meidän perhe sitten lomalle on jo tähän mennessä toivonut tai suunnitellut?
♥ Mökillä oloa, uimista, kalastamista ja uuden veneen testausta
♥ Isompien lasten leirit. Tellulla viikon harrastusleiri ja Pikkutäryllä tasapuolisuuden vuoksi viikon päiväleiri.
♥ Laivareissu
♥Yöpymisiä leikkimökissä ja teltassa
♥ Päiväretkiä joihinkin jännittäviin paikkoihin
♥Lomareissu Muumimaailmaan tai Legolandiin
♥ Käynti jossakin huvipuistossa
♥ Yökyläilyä mummolassa
♥Traktorihommia
♥Hiekkalaatikkoleikkejä
♥ Satutuokioita riippukeinussa (jota ei ole)
♥ Poikien synttärit kesän alussa ja lopussa
♥ Monet muut juhlat
♥Mökillä oloa kaikkine riemuineen x5
 Mökki on siis se paikka, johon meidän koko perheen mieli kaipaa talvella. Paikka, jonne saapumisesta tulee kaikille mahtava fiilis ja josta lähteminen on aina yhtä haikeaa. Keskeneräisyytensä vuoksi vanhemmille saattaa hetkittäin mökki aiheuttaa epätoivoa ja ahdistusta sekä haaveilua Huvila ja Huussi-tyylisestä ihmeestä, mutta se ihana maisema ympärillä saa unohtamaan aivan kaiken. Jos tänä vuonna saataisiin kuitenkin edes se kunnon laituri aikaiseksi, kun se moottorivenekin tuli jo hommattua :D

 Joko muilla on kesän ohjelmaa kovasti suunniteltuna?

4 kommenttia:

  1. Ihania kesäsuunnitelmia! <3 Minullakin on kesälista luonnoksissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä parasta on kyllä jäätelö, mansikat ja uiminen. Jos se puoli hoidetaan kuntoon niin lapset kyllä nauttivat :D

      Poista
  2. Ihania kesäsuunnitelmia teillä <3 toivon tietty, että pääsette viettämään vähän perheen yhteistä aikaa kesällä! Mökkeily on kyllä kivaa - se kuuluuu ehdottomasti myös meidän perheen "listalle" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on sentään edes viikonloput, ellei mies lomaa pysty pitämään. Ja ilman sen suurempia lomareissuja tai ohjelmanumeroitakin voi kesästä nauttia :)

      Poista