12. toukokuuta 2016

Näin tehdään pajupilli

 Maanantaina kirjoitin meidän pillipiipareista ja lupasin laittaa ohjeet pajupillien tekoon. Aivan aluksi täytyy todeta, ettei mulla ole hajuakaan miten niitä pillejä ihan virallisesti tehdään. Me teimme pillejä niin kuin muistan ne lapsuudessani lähes 30 vuotta sitten oppineeni. Jotain on siis voinut vuosien saatossa unohtua, mutta pääasia on kai soiva pilli :)
 Pajupillit ovat siitä kivoja, ettei niiden tekemiseen tarvita ihmeellisiä työvälineitä. Pelkällä puukolla ja tietysti pajunoksalla jo pärjää. Itse käytin oksien katkaisemiseen myös oksasaksia. Pajupillin teko onnistuu parhaiten keväällä, toukokuusta noin juhannukseen asti ja ellei pajua ole saatavilla, myös pihlaja käy. Sopiva oksa on noin sormen paksuinen ja kannattaa muistaa, että oksien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.
  Tarvitaan noin 10-15cm pitkä pajunoksa. Ensin pajunoksaan vuollaan suupala. Siis vähän niin kuin vaikka nokkahuilussakin.
 Suupalan jälkeen pillin toiselle puolelle tehdään pieni lovi. Hieman loven alapuolelta tehdään kuoreen rengas. Tästä kohdin siis pillin yläosa tulee irtoamaan.
 Renkaan yläpuolta naputellaan varovasti puukon päällä. Naputteluvaiheessa kannattaa olla kärsivällinen, ettei kuori rikkoonnu. Kuoren tulisi irrota tarpeeksi naputeltua varovasti vääntämällä, mutta jos naputtelu tuntuu kestävän ikuisuuden, kannattaa päätä hieman kastella.
 Kuoren irrottua vuollaan pilliin isompi lovi ja vuollaan myös hieman ilmalle tilaa kulkea suuhun asti. Liian pienestä lovesta pilli ei soi. Kuoren saa helposti takaisin paikalleen kastamalla pajunoksaa hieman. Ellei pilli soi, ota kuori vielä pois ja korjaa lovea.
 Joskus pajupillin kuori halkeaa väännettäessä tai lapsella (vai vanhemmalla?) palaa hermot soimattoman pillin kanssa. Aina ei siis onnistu, mutta oksia voi myös käyttää vaikka rytmikapuloina tai kuten Tellu leipätikkuina leikkimökissä :D Mikään mestari pillien teossa en siis todellakaan ole! Välillä en vaan tajua, miksi pilli ei soi. Onneksi hyvin monta soivaa pilliä olemme jo tällä viikolla saaneet lasten kanssa tehtyä! Ellette usko niin pian instassa (@kotiaidinelamaa) kuulette ;)

  Mikäli näissä ohjeissa on jotain, mistä ei vaan ymmärrä mitään tai kaipaatte apua muuten vaan, autan toki mielelläni! Siis parhaani mukaan jos vain osaan :)

 Mukavia pillintekohetkiä!

2 kommenttia:

  1. Jee kiitos ohjeista! Sitten pitää vielä löytää pajua jostain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos tästä on iloa :D Toivottavasti pajua löytyy! Meillä on tontilla sitä ihan liikaakin, mutta ei valitettavasti taida postissa tarpeeksi tuoreena pysyä. Mielelläni kyllä muuten laittaisin vaikka kunnon säkillisen tulemaan :D

      Poista