22. lokakuuta 2015

Syyslomalöytö vie lapsuusmuistoihin

 Tellu on yllättävän pienestä rakastanut vuorovaikutteista leikkimistä erilaisilla hahmoilla. Tytön ollessa pienempi toivoinkin löytäväni hänelle yhden lapsuuteni lempileluista. Nyt se sitten tuli vastaan! Ihana Koedan Garden heights ♥
 Aluksi mietin, etten tätä enää raaski ostaa sillä tuskin pojat nukkeleikeistä innostuisi. Sitten iski ajatus, ettei toista kertaa välttämättä vastaavaa enää tulisi vastaan vaan tässä olisi nyt mahdollisuuteni. Tullessani myöhemmin toisiin aatoksiin pelkäsin talon jo menneen, mutta onneksi pelkoni oli turha.
 Täysin tämä ei omaani vastaa eikä täydellinen ole, mutta ikäisekseen kuitenkin ehdottomasti hyväkuntoinen. Kaipaan kovasti vihreämekkoista tyttöä ja osaksi niitä oman värisiä tavaroita. Ilman niitä ei tämä vaan tunnu omalta, vaikka osa tavaroista täysin samanlaisia onkin.
 Olin myös täysin väärässä siinä etteikö pojat voisi tällaisesta innostua. Onni otti tämän talon heti omakseen ja on päässyt siskonsa kanssa näin sadepäivänä leikkimään hahmoleikkejä. Suloista sanoisinko!

 Onko muille Koedan lelut lapsuudesta tuttuja? Itselläni oli vastaava pienempikin, mutta tänä malli oli ehdottomasti se lemppari.

4 kommenttia:

  1. Ei oo todellista, mulla on ollu muksuna just toi sama! Se on onneks mun porukoilla tallessa ja mummilaan mennessä tää on mun 3-vuotiaan lempilelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että aarre on tallessa! Mua on harmittanut ihan vietävästi ettei omia lapsuuden lelujani ole säilytetty kuin muutama pelastamani pehmolelu. Anoppilassa taas lapset tykkää hirveästi juuri siellä olevista vanhoista leluista.

      Poista
  2. Mulla on se pienempi talo ja nykyään tyttöjen omaisuutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sullakin on säilynyt tallessa! Se pienempikin oli kyllä aikasta ihana :)

      Poista