21. lokakuuta 2015

Hyvästi rakas hoitolaukku?

 Täällä vannoin vielä rakkauttani meidän hoitolaukkuamme kohtaan. Näin reilu vuosi myöhemmin on laukun kanssa nähty ja koettu paljon enkä kertaakaan ole joutunut laukkuun pettymään. Laukkuun on mahtunut hyvin niin Pikkutäryn eväät, omat tavarani kuin Onnin vaippahuollon varusteetkin eikä tila ole loppunut ikinä kesken pidemmillä reissuillakaan.

 Tänään rakkauteemme tuli kuitenkin iso ryppy.
  Vielä en ollut ajatellut hyvästellä rakasta hoitolaukkua, mutta laukku taisi saada tarpeekseen meistä. Kahva sanoi toisesta päästä sopimuksensa aivan yllättäen irti. Tai on siinä lähes alusta asti ollut pieni repeämä, mutta mielestäni se ei juuri ole kasvanut.

 Mihin minä nyt pakkaan reissuille Onnin vaipat, Pikkutäryn eväät ja omat tavarani? Ei mulla ole nyt mitään kivaa laukkua jäljellä kun vanhoista sopivan kokoisista olen näiden reilun kahden vuoden aikana luopunut eikä uutta ole ollut tarpeen hankkia. Voi tuskan minkä rakas laukkuni menit tekemään!

2 kommenttia:

  1. Oi ei :/ Onnistuskohan tota mitenkään nätisti korjata?

    Mulla ei oo hoitolaukkua. Pidemmille reissuille (autoon) oon pakannu tarvittaessa Minille vihreän Liberon hoitolaukun. Muuten tavarat kulkee yleensä mun käsilaukussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on repeytynyt niin ettei sitä kotikonsteilla ainakaan mun taidolla korjata. Ehkä suutari osaisi, mutta eihän täällä sellaista ole.

      Mä päätin isomman pojan ollessa pieni, että jos vielä joskus lapsen saan niin hankin ihkaoikean nätin hoitolaukun. Etsin tätä laukkua raskauden loppuvaiheessa kuumeisesti, kun oli kaikkialta loppu. Tuurilla löysin, mutta se tuuri taisi kadota käytön myötä.

      Poista